ERO EU:STA?

Suomi voi erota EU:sta eduskunnan enemmistön päätöksellä.
Eduskunta voi tehdä päätöksensä lakialoitteen perusteella.

Lakialoite voidaan tehdä kansalaisaloitteena eli keräämällä 50 000 allekirjoitusta. Myös kansanedustaja voi tehdä lakialoitteen.(???)
Suomi voi erota unionista eduskunnan päätöksellä.

Euroopan talousaluesopimus ETA samat olosuhteet ihmisten vapaalle liikkumiselle ja kaupankäynnille - elintarvikekauppaa lukuunottamatta kuin EU-jäsenyyskin.

Omaan rahaan siirtyminen tuo luonnollisesti jonkin verran kustannuksia. Ne ovat kuitenkin kertaluontoisia ja vain murto-osan Suomen yhden vuoden jäsenmaksuista EU:lle.

Kysymys on tahtotilasta, että nykytilaan halutaan muutos.

Tiedot:Tiekartta ulos EU:sta.
www.ipu.fi
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mistä voi lukea nyt vireillä olevn kansalais aloitteen takana olevan lainsäädännönan?

Ihmiset eivät halua äänestää ennen kuin esim. kansanäänestyksen perustana on toisenlainen kansanvaltainen perustuslaki Suomem valtio

Äänestä
  • Oliko Suomen perustulaki riittävä ennen EU:n liittymistä?
    Pärjäsimmekö ilman EU:ta?

    Äänestä

Mitä RKP sanoo tuosta sillä se on puolue jonka määräyksienmukaan
eduskunnassa toimitaan? RKP:n johtama kokoomus on hallituksessa
lahjottuna ja tottelee alistajaansa koska rahoittaja niin määrää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anja koivistoinen kirjoitti:

Suomi voi erota EU:sta eduskunnan enemmistön päätöksellä.
Eduskunta voi tehdä päätöksensä lakialoitteen perusteella.

Lakialoite voidaan tehdä kansalaisaloitteena eli keräämällä 50 000 allekirjoitusta. Myös kansanedustaja voi tehdä lakialoitteen.(???)
Suomi voi erota unionista eduskunnan päätöksellä.

Euroopan talousaluesopimus ETA samat olosuhteet ihmisten vapaalle liikkumiselle ja kaupankäynnille - elintarvikekauppaa lukuunottamatta kuin EU-jäsenyyskin.

Omaan rahaan siirtyminen tuo luonnollisesti jonkin verran kustannuksia. Ne ovat kuitenkin kertaluontoisia ja vain murto-osan Suomen yhden vuoden jäsenmaksuista EU:lle.

Kysymys on tahtotilasta, että nykytilaan halutaan muutos.

Tiedot:Tiekartta ulos EU:sta.
www.ipu.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu