Hei, söin paniikkihäiriöön sepramia 40 mg päivässä. Lopetin lääkkeen n. 3 viikkoa sitten koska unohdin yksinkertaisesti ottaa lääkkeen. Tuntuu että lääkkeestä ei ollut hirveästi apua, ja on ihanaa kun ilman sitä pystyy nukkumaan koko yön, ja seksi luistaa kamalan paljon paremmin. Kun käytin lääkettä niin unirytmi oli todella huono, ei iltaisin tehnyt mieli mennä nukkumaan, ja kun sitten menin yleensä klo 3-5 niin saatoin jo tunnin päästä herätä ja päivisin nukuin aina viiteen iltapäivällä, enkä saanut rytmiä korjattua vaikka yritinkin. Kun lääkettä käytin niin oli koko ajan väsynyt olo eikä saanut mitään aikaiseksi.
vieroitusoireet ovat alkaneet nyt tulla tosi pahoina. Koko ajan oksettaa ihan älyttömästi. Saan kamalia ahdistus ja paniikkikohtauksia. On tärinää, paleltaa, saan kuumia aaltoja. Tuntuu että välillä yksinkertaisiakin juttuja on vaikea ajatella,siis ajatus harhailee. Sydämessä muljuaa, ja se lyö välillä niin kovasti että sydämen lyönnit tuntuvat ja näkyvät jopa mahassa. On tosi levoton olo. Itkuherkkyys on hirveää, itken monta kertaa jopa kun katson geordie shorea :D Voisi melkein kuvitella että on samaa luokkaa joidenkin huumeiden vieroitusoireiden kanssa, ilman halluja tosin.
Mietin että pitäisikö ottaa taas vaikka 20 mg, ja vähentää siitä, mutta siinäkin menisi ikuisuus enkä haluaisi enää noita uniongelmia takaisin. Lääkäriä en ole konsultoinut, eikä minulla oikeastaan ole hoitosuhdetta muihin kun omalääkäriini, jonka kanssa suunnittelimme paroksetiinin aloittamista kun tuo sepram ei tehoa. Toisaalta pelottaa että siitä saisi tuon saman uniongelman ja tunne-elämän latistuminenhan tulee varmaan väkisin.
Kuinka kauan muilla on kestänyt nämä vieroitusoireet? Mitä tekisin?
Toinen asia on tuon hoitosuhteen saaminen. Haluan terapiaan, mutta paniikkikohtaukset estävät sen. En voi mennä edes diapamin avulla! Spontaaneja asioita voin tehdä melko hyvin, mutta varattuja aikoja on mahdotonta edes kuvitella. Lääkäreilläkään ei ole tähän oikein mitään keinoa, ja kaikki vain sanovat että se on itsestäni kiinni, ja niinhän se tavallaan onkin, mutta en vaan pysty. Eikö mistään ole saatavilla vaikka puhelinterapiaa, tai jopa webbikameran välityksellä? On pakko olla muitakin jotka eivät tähän terapiassa käyntiin pysty..
sepramin vieroitusoireet, kauanko kestää?
9
5039
Vastaukset
- ssri76
En varsinaisesti osaa vastata kun itse olen aloittanut Sepram.n hieman yli kuukausi sitten ja itsekin tässä pähkäilen mitä tehdä.
Olen toiseen ketjuun kirjoittanut, josko voisit minua jelppiä..?? Olisin kiitollinen jos saisin vastauksia miten kauan oireeni vielä kestää ja kannattaako nyt jatkaa tuolla 15mg vai palata takaisin 10mg.n? Itsekin olen aikoinaan tuota paroksetiinia syönyt ja ei siitä kyl tälläisiä oloja tullut ja auttoi sos.til.pelkoon.
Tässä ketjuni http://keskustelu.suomi24.fi/node/11351431#comment-60919719 - ssri76
Kiitos kun vastasit ketjuuni! Vastasin sinulle jos viitsit vielä hieman jeesata... :)
Tuo väsymys/voimattomuus oliko koko kuurin ajan ja helpottiko sos.til.pelkoon, oliko pelkoja ja ahdistusta?- eevastiina1
kyllä väsymys kuuluu asiaan ,mutta ei lopettaa saa yhdellä kertaa kaikkea lääkettä, vaan pienentää vähitellen.Kylläsitten huomaa auttaako vai kuinka paljon pitäs ottaa lääkettä.Kyllä oli pelkotiloja ja on joskus vieläkin ,en yksin lähde ulos vaan mieheni kanssa ja kauppaan yhdessä ym ym./lle.Kyllä oli ahdistusta ,mutta on jäänyt pois.Saisit Rivatrilia05mg-kolmesti päivässä ,niilä minä olen alkanut voida päiväpäivältä paremmin.Käyn Psykiatrilla määrä ajoin.Toivotaan että saat apua!!
- ssri76
Tuli sellainen mieleen että jos tarviit keskusteluapua niin ainakin auttavaan puhelimeen voi soittaa ja seurakunnilta löytyy apua. Googlaa ni löytyy (keskusteluapua). Koittaisin kyl sinuna sitä paroksetiinia ja diapamia vaa kun pahalta tuntuu. Toivottavasti sullakin alkais aurinko paistaa. On tää vaikeeta mut yritetään ainaki, eiks vaa!?
Mä yritän nyt mennä päivä kerrallaan tolla 10mg.lla ja katsoa miltä näyttää... - dindindin1
Itse söin Sepramia pari vuotta jonkinasteiseen paniikkioireiluun. Nyt lopetellut hiljalleen parin-kolmen kuukauden aikana. Ei pahempia oireita. Aina annoslaksun jälkeen tuntui että se noin kolmas päivä oli se pahin eli esiintyi pienen pientä paniikinpoikasta, mutta ei mitään sen pahempaa.
Nyt sitten lopetin kokonaan pari viikkoa sitten. Ensin meni hyvin, mutta nyt noni viikon verran vipannut päästä ja ollut päänsärkyä, jollaista ei ole aikaisemmin esiintynyt. Toivottavasti johtuu lopettamisesta, eikä mistään muusta. Olisi mukava päästä noista pillereistä eroon. - Alan opiskelija
Hei aloittaja! Sanoit ettet ole konsultoinut lääkäriäsi. Mitä tarkoitat sillä? Olettehan kuitenkin yhdessä päättäneet sopia lopettavanne lääkityksesi ja oletko menetellyt ohjeiden mukaisesti eli asteittain ja pikkuhiljaa vähentää ja lopettaa? Et voi yhtäkkiä lopettaa lääkitystäsi kuin seinään, sillä keskushermostollesi on annettava aikaa tottua lääkepitoisuuksiesi vähenemiseen ja loppumiseen tai vieroitusoireet voivat olla vaikeita ja siitä voi seurata ikävyyksiä. Sepramin pitkäaikaisesta käytöstä vähennettäessä ja lopetettaessa lääkitystä, tulisi syödä samaa annosta usean viikon ajan ennen kuin taas vähennetään (ei vain päiviä). Neuvoisin sinua ottamaan yhteyttä lääkäriisi ja kertomaan rehellisesti tilanteesi. Kysehän on kuitenkin sinun elämästä.
- ssri76
Hei kaikille!
Olisin kiitollinen jos te jotka olette ns asiantuntijoita kävisitte kommentoimassa ja auttamassa minua. Olen kirjoitellut omaan ketjuuni ja tännekin. Apu olisi todella tarpeen...
Tässä siis linkkiä, sama kuin tuolla ylhäällä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11351431#comment-60919719 - tietäjä
Saattaa mennä lähemmäs 10 vuottakin hyvässä tapauksessa.
- Jarppa36
10v käytin. Kk sit lopetin ja kaameita oloja nyt. Käsi. Puutuu. Jalka puutuu. Oksettaaa. 2krt käyny ambulanssi ku ollu niin pelko olo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005167733- 2312682
- 262581
- 1611940
- 1141788
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?51502Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21376- 761203
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621178IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41155