Moi!
Olen parikymppinen yksin asuva ja työssä käyvä nainen. Minulla on ollut paljon stressiä viime syksynä (tai oikeestaan tuntuu että jonkinlainen stressi on seurannut minua jo vuosia), joka ilmeisestikin aiheutti refluksivaivat loppusyksystä. Ne ovat jatkuneet vieläkin.
Ongelma, mistä kuitenkin tulin tänne kertomaan, on lyhyt pinnani. Kiinnostuskiintiö täyttyy nopeasti, vihaan ja raivostun. Usein vihani kohdistuu muihin ihmisiin. Olen asiakaspalvelutyössä ja saan päivittäin kuulla ties mitä ihme juttuja - päivän päätteeksi olen ihan puhki ja vihaan koko ihmiskuntaa. En haluaisi katkeroitua.
Tuntuu että kaikki ihmiset haluavat vain ärsyttää MINUA. Mikä nyt kuulostaakin aivan älyttömältä eikä varmastikaan ole totta, mutta niin minusta tuntuu. Katsotaan oudoilla ilmeillä ja tönitään, tuhahdellaan jne.
Mistä voisin oppia vihanhallintaa?
Pinna kireellä
sekoankopian
2
258
Vastaukset
- mindcontrol
Olet luultavasti mielenhallinan uhri.
- Anja20
Vihanhallintaan saa apua terapiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203305
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512935Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92169
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135