Hei kaikki mummot ja vaarit! Olen 60-vuotias ja tyttärelläni on 5-vuotias poika. Lapsen vanhemmat eivät ole koskaan asuneet yhdessä ja heillä on voimassa yhteishuoltajuussopimus ja viikko ja viikko -systeemi. Tyttäreni että lapsen isä seurustelevat omilla tahoillaan. Lapsen tultua isältään hoitoviikon jälkeen, on hän iloinen ja tosi tasapainoinen. Sitä kestää tyttäreni hoitoviikon aikana noin kolme päivää jolloin poika muuttuu tyytymättömäksi ja kiukkuiseksi . Tyttäreni ei ole koskaan oikein ollut tyyppiä, joka leikisi ja pitäisi seuraa lapselleen. Sitä vastoin lapsen isä puuhastelee paljon pojan kanssa. Tunteeton lapsenlapsesi siis olonsa jotenkin yksinäiseksi ja turvattomaksi äidin hoitoviikolla. Kun hän tulee tänne mummin ja vaarin luokse, voi hän olla aluksi kiukkuinen, mutta kun esim vaari rupeaa puuhastelemaan hänen kanssaan, muuttuu hän iloiseksi pojaksi. Hän tykkää olla myös paljon ulkona vaarin ja minun kanssani ja auttaa meitä siinä missä kykenee. Mitä mietteitä tämä teille tuo mummot ja vaari ?
Mummu huolissaan
4
360
Vastaukset
- pahalta tuntuu
Hei !
Ymmärrän että asia vaivaa sinua etenkin kun kyseessä on sinun tyttäresi. Samanlaisia tuntemuksia on myös minulla. Voihan olla että poika tuntee olonsa epävarmaksi jostain syystä, ehkä tyttäresi seurustelukumppanin tai muun asian takia, ehkä tytär ei huomioi häntä tarpeeksi.
Minun tyttäreni poika haluaisi tulla usein mummin luokse eikä halaisi mennä kotiin. Tämä huolestuttaa minua, miksi lapsi ei halua mennä kotiinsa. Ehkä dramatisoin asiaa, mutta pahalta tuntuu. - mummeliini2
Miksi ette keskustele niiden aikuisten lastenne, lapsenlapsen vanhempien kanssa asiasta?
- Sukupuolisidonnaisuu
Jos oikein muistan 5-vuotias lapsi on iässä, jolloin hän haluaa vahvasti samaistua samaa sukupuolta olevaan vanhempaansa.
Voisiko pojan käytös johtua tästä? Isä on 5-vuotiaalle pojalle maailman napa, jota äiti ei voi täydellisesti korvata. Samasta syystä poika viihtyy puuhailemassa vaarin kanssa. - kupank
Kyllähän nimenomaan tutkimuksetkin puoltaa sitä näkemystä että isä on se parempi vanhempi pojalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1562095Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3091786- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois801241Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671160
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972