Kyllä Niinistön pisteet ovat kovasti ropisseet alas tuon älyttömän tuhlailun vuoksi. Onkohan sillä noussut jotain ylimääräistä päähän, vai haluaako vain nuorikolleen näyttää miten hänellä on valtaa mällätä kansalaisten rahoja taivaan tuuliin.
Pelkkä Kiinaan lento kymmeniä tuhansia, mitä kaikkea tuolla rahalla suomalaiset olisivatkaan saaneet.
Näin tässä kävi kun tuli kokoomuslainen presidentiksi.
Pelkkä Kiinaan lento kymmeniä tuhansia, mitä kaikkea tuolla rahalla suomalaiset olisivatkaan saaneet.
Näin tässä kävi kun tuli kokoomuslainen presidentiksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sale luulee, että Suomi on rikas kansa. Sale on unohtanut, 1990-luvun alussa hän riisti kansan varallisuuden ja tuomitsi suomalaiset ikuiseen sukupolvesta toiseen jatkuvaan köyhyyteen.
Vaarallista on myös se, että Sale jatkaa kokoomuslaista kansan orjuuttamista. Sale aloitti 1990- luvulla ja jatkaa sitä vielä v.2013.
Tuloksia ei ole eikä tule. Kansa köyhtyy ja orjuus lisääntyy.
Orjat tanssivat Sale ruoskan tahdissa. Tosin kaikki eivät ole vielä orjia; jokunen vielä haluaa säilyttää itsenäisyytensä.
Sale ökyilee veronmaksajien piikkiin: on linna, Mäntyniemi, Kultaranta, Linnan juhlat, turvamiehiä, ilmaiset kyydit kotimaassa ja ulkomaissa sekä siihen päälle vielä suuri palkka... Vastineeksi emme ole saaneet mitään. Sale ei ole maailmalla arvostettu, eikä hän ole saanut solmittua yhtäkään kauppasopimusta. Sale elää ylellisemmin kuin kuninkaalliset.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/espanjan-kuningashuone-julkisti-palkkatietonsa/2011/12/1467075
Sale maksaa veronmaksajille n. 19 miljoonaa euroa vuodessa, mutta Espanjan kuninkaalliset maksavat 8, 4 miljoonaa euroa vuodessa...
http://oswaldius.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145454-kannattaisiko-kuningaskunta
Sale maksaa edelleen veronmaksajille 19 miljoonaa euroa vuodessa, mutta Belgian kuninkaalliset maksavat 10, 4 miljoonaa euroa vuodessa.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/84005-monarkia-maksaa-11-miljoonaa-euroa-kolme-neljasta-kannattaa
Tosin tuo on vanhentunutta tietoa. Nykyisin Ruotsille kuninkaalliset maksavat 13 miljoonaa euroa vuodessa, mutta on se siitä huolimatta tulee halvemmaksi kuin Suomelle Sale ja Jenni ja onhan ne edustavampia kuin Sale ja Jenni....
Ruotsi:
http://nz.lifestyle.yahoo.com/new-idea/galleries/photo/-/16201455/real-life-princesses/16201459/
http://2.bp.blogspot.com/-mgwEIg-Tdg4/UbVGacKMwwI/AAAAAAAAMu8/5sJycQkl4dQ/s1600/Collages1.jpg
http://www.newmyroyals.com/2013/06/swedish-royal-family-arrive-at-grand.html
http://coolspotters.com/public-figures/princess-madeleine-of-sweden/photos_videos/899209#medium-899209
http://www.kungahuset.se/kungafamiljen/hkhprinsessanmadeleine/engagemang.4.187e1841020141a4c88000354.html
http://2.bp.blogspot.com/_CxuSXAkQh2A/TB6R2S0A0-I/AAAAAAAAE8s/9L09nEvRivA/s1600/crownprincess3.jpeg
http://www.stylebistro.com/lookbook/Princess Victoria/Oyzo4YyVXF5/Clothes
http://www.listal.com/viewimage/1990520
http://luxpresso.com/photogallery-style/style-file-europes-most-fashionable-princesses/16794/10
http://michellepictures.com/2009/10/23/obama-photos-queen-silvia-of-sweden/
http://www.aceshowbiz.com/events/Queen Silvia/king-carl-xvi-gustaf-queen-silvia-religious-ceremony-royal-wedding-01.html
http://www.huffingtonpost.com/2013/06/06/princess-estelle-of-sweden-photos_n_3397933.html
Suomi:
http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/rakkaus_niinisto1_712TM_pd.jpg
http://is13.snstatic.fi/img/978/1288492053122.jpeg
http://is12.snstatic.fi/img/978/1288463041231.jpeg
http://yle.fi/uutiset/presidenttipari_tapaa_kansaa_jyvaskylassa/6592467#galleria599
http://www.kainuunsanomat.fi/Ulkomaat/1194738599402/artikkeli/sinivalkoiseen pukeutunut jenni haukio kerasi kehuja ruotsinsuomalaisilta.html
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3031254/”niiniston-arvojohtamisen-tulos-on-nolla”
http://www.domnik.net/kuvia/14/3.shtml
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d2/Sauli_Niinistö_2.JPG
http://www.mtv3.fi/viihde/politiikka.shtml/presidenttipari-paijasi-elaimia-maatalousnayttelyssa---kuvat/2013/07/1776787
Kiitos kun olet keränyt taas paljon kotimaisiakin kuvia, tässä sullekin muutama
toivottavasti kiinnostaa!
http://farm4.staticflickr.com/3812/9493279059_b9144edecd_m.jpg
http://farm6.staticflickr.com/5338/9256742888_59fdc0a007_m.jpg
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/87833-obamalla-ei-aikaa-kahvitella-halosen-kanssa
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Suurlähettiläs Obamalla tuskin aikaa Haloselle/1135254813488
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288334764468.html
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Bush torjui Halosen tapaamispyynnön/1135227267114?ref=rss
http://jaskabk.wordpress.com/2007/05/19/halosta-ei-jenkeissa-tavata/
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200705156111844_uu.shtml
http://yle.fi/uutiset/suomi_haluaa_lahentya_yhdysvaltoja/5223265
Tähän samaan lyttyyn voitaisiin sitten näyttää Salen ahkeruutta, ole hyvä!
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013070417226255_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288579665146.html
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288583816934.html
Ahkeraa, vai mitä?
Määkin löysi hienon postimärkin taas tehnehet uuven!
http://farm8.staticflickr.com/7375/9528906447_b4c4c32384_m.jpg
-