Olen ahdistunut tulevaisuuteni suhteen, hyvin ahdistunut. En tiedä, mitä tekisin, mutta jotain olisi ilmeisesti pakko tehdä. Pitäisi opiskella ja/tai mennä töihin, saada kumppani vierelle yms. Mutta mitä tehdä, kun mikään ei huvita ja kaikki ahdistaa? Ei millään jaksaisi saada itsestään mitään irti, muttei sitä haluaisi itseään tappaakaan. Kylläpäs tämä elämä on hankalaa! Oli miten oli, tämä on tällainen yleinen ahdistusaihe. Voitte kertoa, jos teillä on samanlaisia tuntemuksia tai, vaihtoehtoisesti, voitte ottaa osaa minun ahdistukseeni. Ihan sama oikeastaan. Kirjoittakaa vain jotain, ja olen siihen täysin tyytyväinen, luultavasti...
Ahdistus ja tulevaisuus
234a
174169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ota nyt rennsoti vain ja älä tee elämästä pakollista suorittamista. Jos ei ole tällä hetekllä opiselupaikkaa ja et oikein tiedä, mikä ala kiinnostaa, mene työkkäriin ja voit tutustua eri ammateihin vaikka työharjoittelun kautta. sitten kun mukava ala löäytyy hakeudu opiskelemaan. iIman koulutusta ei nykyään pysyvää työtä saa. Se kumppani tulee sitten vastaan kun aika on. Opi elämään päivä kerralla ja tässä aj nyt.
Onko sinulla mielessä asioita, miksi pelkäät tulevaisuutta? Nimeä pelon sytiä?
"Onko sinulla mielessä asioita, miksi pelkäät tulevaisuutta? Nimeä pelon sytiä?"
Luulen, että kyse on siitä, etten usko pärjääväni oikeastaan missään. En nimittäin koe olevani tarpeeksi älykäs hankkiakseni korkeaa koulutusta tai pärjätäkseni työmarkkinoilla edes jokseenkin hyvin. Näin ollen olen tuomittu yhteiskunnassamme ns. alaluokkaiseen asemaan, missä ei ole sinänsä välttämättä yhtään mitään vikaa, mutta kun en ole myöskään erityisen hyvä noissa parisuhdeasioissa tai ylipäätänsä sellaisen aikaansaamisessa, niin näköjään joudun olemaan yksin siihen kaupan päälle.
En oikein näe, mikä järki elämässä on, jos ei ole missään hyvä eikä kykene saamaan aikaiseksi yhtään mitään. Haluan, että elämälläni olis jonkinlainen merkitys. Haluan olla joko poikeuksellisia asioita tekevät yksilö (tiedemies, lakimies, suhteellisen hyvin pärjäävä yrittäjä, lääkäri tms.) tai tavallinen duunari, suomalaisen yhteiskunnan tukipilari, siis sellainen, joka käy töissä ja jolla on perhe kotona odottamassa. Nyt vain näyttäisi siltä, etten kykene kumpaankaan, ja siksi alan epäillä, onko missään enää yhtään mitään järkeä.
Olen muuten kiitollinen siitä, että sinä, hyvä ihminen, vastasit aiheeseeni. Oloni on jo nyt huomattavasti parempi kuin se oli eilen, kun tämän aiheen aloitin.
Mulla on ihan samanlainen tilanne kuin aloittajalla että kaikki ahdistaa. Mietin ihan samaa etten saa itsestäni mitään irti enkä pysty menemään mihinkään. En yksinkertaisesti edes tiedä mikä minua kiinnostaa vai kiinnostaako mikään. Usein menee yöunetkin tän ahdistuksen takia. En minäkään silti halua itseäni tappaa vaikka se usein tuntuukin houkuttelevalta vaihtoehdolta ja on samantekevää elänkö vai olenko kuollut jos elämä jatkuu tällaisena.
Vaikka löytäisin seurustelukumppanin rinnalleni tai menisin opiskelemaan tai johonkin työharjoitteluun niin tunnen itseni jo sen verran hyvin että ahdistuisin noistakin ja luultavasti joutuisin antamaan periksi. Niin on käynyt jo aikaisemminkin että ahdistuin lamauttavalla tavalla eikä mistään silloin ole tullut mitään. Miten asiat muka vois jatkossa mennä eritavalla? On ihan sellainen tunne kuin olis saanut jonkun kirouksen ylleen. Pahoin pelkään ettei tähän vaivaan auta mikään.
Haluaisin tietysti olla jonkun mukavan naisen kanssa mutta onko minusta siihenkään? Epäilen vahvasti sitäkin.
Pakko vielä lisätä tähän että itsekin tunnen etten ole missään hyvä enkä oikeastaan ole keksinyt mitään alaa mikä minua kiinnostais. Pelkään myöskin epäonnistumisia ja vaikka saisin jonkun ammattitutkinnon (mikä tuntuu mahdottomalta) niin en uskaltaisi hakea töitä. Enhän mä siellä töissäkään kuitenkaan saisi tutustuttua työkavereihini ja olisin todella jännittynyt/ahdistunut kaikenaikaa.
Nyt tosin alkaa olla jo myöhäistä edes yrittää kun olen hukannut jo niin monta vuotta joutenoloon. No samapa tuo saanko koskaan ammattia ja pääsenkö töihin mutta se että joudun varmaan itsekin elämään elämäni yksin ilman naista tuntuu ylitsepääsemättömältä asialta kestettäväksi. En kykene ymmärtämään miten minusta on tullut näin arka ja sulkeutunut.
jos ihmisellä on noin h..vetin huono asenne niin hän tuskin koskaan tulee elämässään samaan mitään ja jos saakin niin senkin osaa omalla asenteellansa pilata...ota ittees niskasta kiinni!! uskon että jonain päivänä kaikki palaset loksahtaa paikoilleen ja elämä hymyilee.
Ei tämä ole asenteesta kiinni. Minkä minä sille voin jos kaikki asiat ahdistaa?
Oli pakko vielä vastata että he jotka käskee ottamaan niskasta kiinni ja nauttimaan elämästä ei todellakaan tiedä minkälaista helvettiä on olla pahasti ahdistunut. Ei silloin todellakaan pysty nauttimaan elämästä kun ahdistuneena kaikki on pelkkää kärsimystä.
Toi on kyllä niin totta että ei tätä vitullista ahdistusta saa millään naps vaan keinoilla pois. Itse olen 18, masentunut ja tulevaisuus tuntuu niin kamalalta ajatukselta että olen pohtinut että josko vaan elää elämää täysillä muutaman vuoden ja sitten tehdä itsemurha. Syrjäytyminen on mulla niin kamala ongelma ja kaikki keinot on käytetty etten jaksa enää.
Minulla myöskin ollut erittäin vaikeaa ahdistuneisuutta aikanaan.Ahdistuneisuus ym. häiriöitä hoidetaan psykoterapioilla ja lääkkeillä.Näistä on ainakin itselleni ollut hyötyä, kuten myös luottamuksellisesta ystäväpiiristä, jolle voi olla täysin avoin elämänsä suhteen ja saada heiltä tukea.
Mitkään pikaratkaisut eivät ainakaan itseni kohdalla ole toimineet, vaan tunne-elämääni olen joutunut/saanut hoitaa oikeastaan koko aikuisikäni.Kohdallani ongelmat aikanaan ajautuneet niin pahaan solmuun että luultavasti ainakin ajoittainen lääkitys/terapia jatkuu elämäni loppuun asti.Olen nyt keski-ikäisenä kuitenkin saanut tärkeimmät tavoitteeni itselleni selväksi ja useita niistä toteutumaankin ja olen ihan tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni.Myöskin tulevaisuuden suhteen olen ihan realistisen luottavainen.Helppoa ei ole todellakaan ollut, mutta vaikeasta ahdistuneisuudestakin voi kokemukseni mukaan selvitä "tyynemmille vesille".
Hmm mul on vähän samantapasia ajatuksia.
Jotain pitäis tehä, ei voi vaan olla möllöttää vaikka se on ainoo mikä huvittais (okei, ei sekää vois vähempää kiinnostaa). Mutta kun ahdistaa niin perkeleesti kaikki sosiaaliset tilanteet, väentungokset. Paniikkikohtauksia tulee jopa pikkukaupoissa ja rautatieasemilla, miten helvetissä voisin muka opiskella ja tehä töitä sen 40 vuotta? Ja kuka nyt haluaa ees tehä töitä nelkyt vuotta ku ei oo olemassa alaa joka kiinnostais. Ja sen neljänkytä vuoden jälkeen taas pitäis vaan olla möllöttää kuolemaan asti, jännittävää.
Mun sairasloma loppuu itseasiassa heinäkuun alussa. Sit pitäis vissiin tehä jotain. Opiskella, mennä töihin. Oon vasta 18v joten opiskelu kai se ois ensisijasta. Mutta ei onnistu, en jaksa tapella ahdistusta ja paniikkia vastaan loppuelämääni opiskelun ja työnteon merkeissä. Ei huvita. En pysty. Ahdistaa. :D
Muakin ahdistaa tulevaisuus, mietin miten tuun toimeen kun pelkään etten pärjää millään alalla enkä uskalla hakee opiskelemaan. Nyt tällä hetkellä ahdistaa kesätyöt, kun en oo ollu ku kerran jossain tonnityössä siivoamassa, ja kun ois tärkeetä olla kuitenkin monipuolista työkokemusta niin ei oikeen inspaa mennä aina vaan siivoustöihin. Varmaan siitä tuleekin sitten tulevaisuuden työ, ja sukuvian aiheuttamana selkä-ja nivelvaivasena ei mikään paras työ terveydelle.
Liian vähäset yöunet vaan lisää tätä mielialaa, oon luonnostaankin niin huonouninen ja viimeaikoina taas menny semmoseksi ettei tuu nukuttua tarpeeksi. Tää kierre vaan jatkuu kun aina miettii että nyt pitää saaha tää nukkuminen kuntoon että sais tämän kaiken tuntumaan vähä paremmalta, tiedän että riittävä uni vaikuttaa ainaki omalla kohalla tosi paljon. Vajetta on kuitenkin kertyny jo pitkältä ajalta vaikka välillä olisinkin vähä paremmin nukkunut mutta aina se sitten kasautuu kun tulee taas lisää. Tuli aika tyhmä teksti mut tää oliki vähä tämmönen päiväkirjamainen avautuminen.
Ihan hyvää tekstiä. Ei siivoustyössä mitään huonoa ole kuin palkkaus on kehno ja raskastahan se on. Kuitenkin siinä saa olla ihan yksin ja tehdä toitä itsenäisesti. Älä liikaa mieti nyt elämää ja varsinkaan iltasella ei kannata antaa mielikuvitukselle valtaa. Sinullekin tulee siten rohkeutta iän ja vuosien myötä. Jospa alussa saat tehtyä hanttihommia ja sitten rohkenet alkaa opiskelemaan.
Mene hyvä ihminen lääkäriin ja pyydä että saat jostain keskusteluapua. Elämässä on niin paljon mahdollisuuksia, jotka avautuvat varmasti kun saat turhan painolastin pois.
mä oon jo kohta keski-iän kynnyksellä ja en vieläkään tiedä mikä musta tulee isona.Innostun nopeasti kaikesta,ja lähes yhtä nopeasti kyllästyn.Minä olin jo kolmikymppinen ennenkuin sain itselleni edes ammatin luettua,sitä ennen kävin kurseilla ja pätkätöissä jos "bilettämiseltä" kerkesin.Työelämässä en ole pärjännyt koskaan koska en usko omiin taitoihini ja töissä epäonnistuminen ahdistaa.Oikeastaan koko "normi" elämä ahdistaa,koska en ole koskaan sellaista elänyt.Eniten harmittaa sen vuoksi,että olen kätevä käsistäni ja testien mukaan keskivertoa älykkäämpi,mutta mitään en saa aikaiseksi.Kaikki on niin epävarmaa mun elämässä.Välillä haluan eläkkeelle,välillä yrittäjäksi......nyt opiskelen ja jatkan ehkä jonkun toisen alan opiskelua?.ota nyt sitten siitä selvää mitä mä oikeastaan haluan.Kaikki tämä on vaikuttanut negatiivisesti omaan itsetuntoon ja välillä on henkisesti todella rankkaa.Kavereillani on kaikkea mahdollista mitä "normi" ihminen saa elämässään hommattua työtä tekemällä,mulla on pelkkä tuulen huuhtoma perse.Ihan sama......FU** IT!
Samat on tuntemukset,kova ahdistus ja pelkotilat tulevaisuudesta,läheisriippuvainen myös,laitoshoidosta eikä lääkkeistä mitään apua. Kovasti käsketään tsemppaamaan,mutta helpommin sanottu kuin tehty. Elänyt suhteessa petollisen miehen kanssa,onneksi se nyt loppu,olisimpa irtautunut jo aiemmin,mutta hyvä näin,vielä se aurinko paistaa mullekkin.
Rentoutustaito on elin tärkeä kun puhutaan ahdistus/paniikki/masennus. Rentouttavia tekijöitä ovat: liikunta, jooga hengitysharjoitus, ruokavalio, ystävät/kommunikointi, hieronta, saunominen, uiminen, laulaminen, soittaminen, nauraminen, itkeminen, lukeminen, kirjoittaminen, käsityöt, kalastus, puutarhan hoito, uni, matkailu, ruoanlaitto, musiikin kuuntelu jne...kahvi, sokeri, alkoholi minimiin