Olen kärsinyt anorexia-bulimiasta 12 vuotta.
"Ruoka-farssista" tullut jo suurinpiirtein elämäntapa.
Minulla on ollut viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä ehkä n.10 päivää jolloin en ole oksentanut.
Paastoan päivät ja ahmin/oksennan illat.
-Ei paljon naurata tämmöinen elämä! Vaikka päivät aurinkoisesti hymyilenkin kaikille...
Pari vuotta sitten meni hetken aikaa paremmin. Saattoi olla terveitä päiviä jopa 1kpl/viikko. Kävin silloin terapiassa. Terapian eteneminen tökkäsi ja homma luisui jälleen älyttömyyksiin... Olen kokeillut varmaan kaikki mahdolliset kommervenkit näiden vuosien aikana, kuinka ruoan ja laihduttamisen kanssa voi pelata.
Vesipaastot, himoliikunta, syöminen nielemättä, ahminen/oksentaminen niin kauan, että meinaa sydän pysähtyä,jne.... jne... lista on loputon.
Olisipa nappi jota painamalla tämä touhu loppuu.
Käsitän tilani ja pystyn analysoimaan sitä täysin järkevästi. Ihmeellinen tämä ihmisen mieli, että se sitten kuitenkin toimii järjenvastaisesti.
Toivon kaikkien syömishäiriötä sairastavien (etenkin niiden jotka ovat sairauden alkupuoliskolla) hakeutuvan pikaisesti hakemaan apua ja tukea. Ettei tarvitse huomata, kuten minä tuhranneeni 12 vuotta elämästäni ollen naimisissa ruoan, oksentamisen ja laidutuksen kanssa.
Voimia kaikille syömishäiriön kanssa taisteleville!
"Ruoka-farssista" tullut jo suurinpiirtein elämäntapa.
Minulla on ollut viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä ehkä n.10 päivää jolloin en ole oksentanut.
Paastoan päivät ja ahmin/oksennan illat.
-Ei paljon naurata tämmöinen elämä! Vaikka päivät aurinkoisesti hymyilenkin kaikille...
Pari vuotta sitten meni hetken aikaa paremmin. Saattoi olla terveitä päiviä jopa 1kpl/viikko. Kävin silloin terapiassa. Terapian eteneminen tökkäsi ja homma luisui jälleen älyttömyyksiin... Olen kokeillut varmaan kaikki mahdolliset kommervenkit näiden vuosien aikana, kuinka ruoan ja laihduttamisen kanssa voi pelata.
Vesipaastot, himoliikunta, syöminen nielemättä, ahminen/oksentaminen niin kauan, että meinaa sydän pysähtyä,jne.... jne... lista on loputon.
Olisipa nappi jota painamalla tämä touhu loppuu.
Käsitän tilani ja pystyn analysoimaan sitä täysin järkevästi. Ihmeellinen tämä ihmisen mieli, että se sitten kuitenkin toimii järjenvastaisesti.
Toivon kaikkien syömishäiriötä sairastavien (etenkin niiden jotka ovat sairauden alkupuoliskolla) hakeutuvan pikaisesti hakemaan apua ja tukea. Ettei tarvitse huomata, kuten minä tuhranneeni 12 vuotta elämästäni ollen naimisissa ruoan, oksentamisen ja laidutuksen kanssa.
Voimia kaikille syömishäiriön kanssa taisteleville!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei,
Mä olen sairastanut sh:ta jo kuusi vuotta mutta alan olla voiton puolella. Minut paransi se että kyllästyin terapiaan ja kaikkeen tukeen niin perusteellisesti että halusin omilleni hinnalla millä hyvänsä. Sen takia paranin koska halusin muiden ihmisten asiaan puuttumisesta eroon.
Näytin että olen kunnollinen, oikea, pärjäävä ihminen (no onhan siihen vielä matkaa....)
Suurin pelkoni on joutua "auttajien" kynsiin ja voin sanoa että erilaisia ammattiauttajia on pyörinyt ympärilläni jo vuosikaudet. Ei kiitos enää! Haluan aikuistua, olla itsenäinen ja vapaa. Sen takia jätin sh:n taakseni.
Elämä on paljon parempaa koko sen sairauden tuolla puolen!!!
a-yökkö: kirjoituksesi oli tosi koskettava ja aloin aivan itkemään kun luin sitä. itse olen sairastanut bulimiaa n. vuodenverran enkä ole hakenut vielä apua. koko ajan sanon itselleni että hae apua mutta ikinä en sitä tee.. jotenkinuskon että voin selvitä tästä yksin... voinko? viimeiset 2kk on minulla vasta olleet sellaisia että olen oksentanut lähes joka päivä.kesä ja heinäkuuhun mahtui ehkä 2 päivää jolloin en oksentanut. nyt elokuussa olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopettaa tämän pelleilyn.mä en jaksa enää, olen niin kamalat väsynyt tähän helvettiin.olin koko viime viikon oksentamatta ja eilen taas sorruin.tänään olen taas päättänyt aloittaa uudelleen.pelottaa milloin taas alan ahmimaan.. tämä on tuskaa enkä toivo kenellekään tätä samaa. vaikka en itse olekaan hakenut apua niin toivon että kaikki muut syömishäiriöidet hakevat.
En haluaisi mennä terveyskeskukseen missä käyn lasten kanssa, ja aina olen hokenut että kaikki on hyvin. olen kotona, joten ei ole työpaikka lääkäriä..
mielenterveys toimistossa olen hoidattanut masennustani ja en ole sielläkään uskoltanut mainita ongelmastani, enkä uskollakkaan. Tuntuu että petän niiden luottamuksen kun en ole aikaisemmin kertonut...
Voi, sinua linda :(
Lähetän tässä heti alkuun sinulle lämpöisen halauksen.
Sinulla on hieno tsemppi, ja kaikki mahdollisuudet toipua!! Älä luovuta! Upeaa, että sinulla on ollut useita hyviä päiviä ja ihan kokonainen viikkokin!!!!! MAHTAVAA!
Tuntuu aivan mahtavalle, että joku on jaksanut syömishäiriö-helvetin keskellä omin voimin skarpata jopa viikon ajan!
Minäkin teen päivittäin päätöksiä lopettaa tämän hölmöilyn, mutta olen aika syvällä suossa joten matka pysyvään tilaan tulee olemaan todella pitkä. Mitään ei kuitenkaan ole menetetty tässä maailmassa silloin, kun vielä riittää toivoa ja
parantumisenhalua edes pienikin kipinä. Vaikkakin kyllä tämä tuntuu aika kauhealle ja ristiriitaiselle vannoa vähän väliä vessanpöntölle, että nyt saapi kyllä olla viimeinen kerta! Niin kauheaa kuin se onkin, niin itkua tihrustan monet illat vessanlattialla, sydän tuhatta ja sataa hakaten oksentamisen aiheuttamasta ponnistuksesta. Silloin toivoo, että voisi vain nukkua, nukkua ja nukkua, ettei tarvitsisi enään koskaan syödä, -koska ei osaa.
Aamulla taas uusi päivä ja väännän hymyn kasvoille ulko-ovea avatessani. Huomenta maailma!
-Ehkäpä nautin tänään monta tuntia ihan vain elämästä! Ilta palauttaa taas "pöntön pohjalle", mutta siihen on vielä aikaa....
Et sinä voi pettää mielenterveystoimiston luottamusta!
Siellä työskentelevät ihmiset ovat ihan sitä varten, että he auttavat ja tukevat asiassa kuin asiassa.
Terapian tarkoitus on edetä terapiaan tulleen henkilön ehdoilla. Perusta sen etenemiselle luodaan sillä, että henkilö voi itse luottaa terapeuttiinsa, ja hän saa itse sanella tahdin jonka mukaan kokee parhaaksi asioissa edetä.
Sinulla on ollut ilmeisesti mielenpäällä muutakin kuin syömishäiriö, jonka vuoksi olet hakeutunut mielenterveystoimistoon. -Hieno iso askel :)
Nyt voi olla aika viedä terapiaa ja keskusteluja eteenpäin, jos itse koet olevasi siihen valmis.
Sinulla on siellä ilmeisesti jo hyvä tukiverkosto, joka auttaa sinua varmasti parhaansa mukaan.
On kieltämättä iso askel rohkaistua puhumaan syömishäiriöstään saati sitten pyytä apua sen suhteen.
Jo siitä, että uskaltaa ääneen sanoa sairastavansa syömishäiriötä -pitäisi saada "vuoden uskaltaja-palkinto"!
Itse en oikeastaan oman terapiajaksoni aikana keskustellut paljoakaan juuri nimenomaisesti syömishäiriöstäni. Helpotusta toi se, että pystyi puhumaan monista ahdistavista ja surullisista asioista jonkun ulkopuolisen luotettavan tahon kanssa. Huom. Lääkäreillähän on vaitiolovelvollisuus.
ps. (terapeutteja löytyy myös yksityisiltä lääkäriasemilta. -Tosin siellä käyminen on hieman kalliimpaa, vaikka saisikin kelakorvauksen)