kuinka monet pennut kissalla vuodessa

Olen itse enemmän koiraihminen, mutta samassa taloyhtiössä asuu mies joka ei leikkauta kissojaan vaan antaa niiden lisääntyä.Siellä on kollit ja nartut sekaisin. Kissat kulkevat myös ulkona vapaana. En tiedä tekeekö hän bisnestä kissoilla vai onko tämä eläinrakkautta. Hänen kissojaan ei saa silpoa(leikata).Montako kertaa vuodessa saa kissalla teettää pentuja?
2318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rotukissoilla saa kasvattaja teettää korkeintaan kolme pentuetta kahdessa vuodessa. Sama sääntö olisi ihan hyvä maatiaisellkin.

Tiedän yhden paikan, jossa oli kaksi leikkaamatonta maatiaistyttöä ja yksi leikkaamaton maatiaiskolli, kaikki vapaasti ulkoilevia. Tytöt tekivät koko ajan pentuja, pennut olivat ei-toivottuja ja ne tapettiin. Välillä jätettiin jokunen pentu henkiin ja annettiin sitten noin 4 kk:n iässä uuteen kotiin. Molemmat tytöt ovat nyt Sateenkaarisillalla, se lienee näille tytöille paras paikka. Kolli vielä sinnittelee hengissä, mutta on kovin revitty. Eläinsuojeluvalvoja ei kuulemma voi tehdä asialle mitään, koska kissaa hoidetaan *pyörittelee silmiään*. Noh, täällä tuntuu olevan aika välinpitämätön ja laiska eläinsuojeluvalvoja muutenkin.

Otapa yhteyttä oman paikkakuntasi eläinsuojeluvalvojaan, hän varmasti osaa auttaa sinua.

Äänestä
  • Minäkin tiedän erään nuoren tytön joka omistaa tyttökissan ja poikakissan jotka koko aika saavat pentuja=( vuodessa ainaki kolmet pennut!!ja sit se jakelee ilmasiksi niitä pentuja pitkin kyliä...
    Mitä tuollekkin asialle voisi tehdä?? olen yrittäny puhua sille että leikkuuttaa kissat mut se vaan sanoo et pitäis ja pitäis...mut ei vaan tapahdu mitään=(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


päkä kirjoitti:

Olen itse enemmän koiraihminen, mutta samassa taloyhtiössä asuu mies joka ei leikkauta kissojaan vaan antaa niiden lisääntyä.Siellä on kollit ja nartut sekaisin. Kissat kulkevat myös ulkona vapaana. En tiedä tekeekö hän bisnestä kissoilla vai onko tämä eläinrakkautta. Hänen kissojaan ei saa silpoa(leikata).Montako kertaa vuodessa saa kissalla teettää pentuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu