Päivän ooppera
10
76
Vastaukset
- Dhommi´´
Vuosi 1954, upea esitys.
Toimisipa se kannusteena ajatella musiikin historiaa hieman uudestaan näille iskelmä/rock-viihteen fanaatikkojunteille. Moni rokkari luulee, että vuonna 1954 musiikkia ei ollut olemassakaan, ja pian oli kaikki alkava Elviksestä ja Beatlesista ja "musiikki syntyi".
Tosiasiassa kaikki mitä Elvis ja Beatles teki oli taantumuksellista, ja yhäkin 1954 musiikin historian instituutiomaisten säveltäjämestarien (kuten tämä Mozart) säveltaiteen matka jatkui voittoisana, vaikka säveltäjäihme oli kuollut jo 1,5 vuosisataa sitten.
Klassinen musiikki on käyttänyt sävellajeihin pohjautuvan musan loputtomat keinot ja säveltänyt Don Giovannin kaltaisia ykkösluokan musiikkiteoksia vaikka millä mitalla, ennen kuin USA ja Iso-Britannia alkoivat luoda tätä massakulttuuria, kuten Elvis ja Beatles. Se, että nykyrokki on vielä huonompaa kuin Beatles, ei kyllä anna mitään syytä moisen hötön kuuntelemiselle. Beatles ja Elvis tapettiin jo ennen syntymäänsä. - Let' s rock
Lopetin kuuntelemisen heti, kun huomasin siinä käytetyn vanhoja sointuja. Ei ollut mitään uutta. Esitys on vuodelta 1954, mutta silloinkaan ei Giovanniin oltu keksitty uusia lisäsointuja.
Piti odottaa pari vuotta ja silloin tuli rock´n´ roll, ja sitten tuli Beatles. Voi kuinka uutta ja raikasta musaa se olikaan. Ne soinnut, ne melodiat: aaaaaaaaaaaaaaaaaaaahhhhhh!- Dhommi´´
Juu, mutta Let's Rock? Saanko kysyä? KUKA sävelsi Mozartin aikaan tuon loppukohtauksen tapaisia tai tasoisia harmonioita paitsi Mozart?
Eiks se niin oo, että kaikki maailman popparit säveltävät vanhanaikaisemmin kuin mitä Mozart tekee tuossa kohtauksessa? - Let´s rock
Dhommi´´ kirjoitti:
Juu, mutta Let's Rock? Saanko kysyä? KUKA sävelsi Mozartin aikaan tuon loppukohtauksen tapaisia tai tasoisia harmonioita paitsi Mozart?
Eiks se niin oo, että kaikki maailman popparit säveltävät vanhanaikaisemmin kuin mitä Mozart tekee tuossa kohtauksessa?Voi, voi, Dhommisein, nyt pistit pahan. En elänyt Mozartin aikana, joten en pysty sitä kertomaan :( Mutta jos olisin elänyt tuolloin, niin kertoisin ihan varmasti :)
Jotta sinulle ei jäisi paha mieli, niin tässä sinulle hyvän kaverini Steve Morsen hilipatipippaa:
http://www.youtube.com/watch?v=QRWKp_BY_a8
- Lennonkusee
Joo. Lennon sanoi "Before Elvis there was nothing." Kaveri oli pihalla kuin lumiukko.
- dhönni'
Todella tuore veto: satoja vuosia vanhoja kamaa, kapellimestari on varmaan tavannut Mossen itse.
Ihan kivahan Don on. Etenkin niin kauan, kun nainen aloittaa korviasärkevän äänenkäyttönsä. Näppärää hienon orkesterin käyttöä. Ei mitään ylimaallista. Paljon täytettä.
Lennon ärsytti. Lennon toi esille myös sen näkökulman ettei ennen Elvari kenties osalle ihmisistä ollut mitään tarjolla: klassisen elitismi heijastaa sitä. Ei Lennoniakaan laskettu ihmiseksi ennen Elvaria.
Olisiko donin paras osa tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=G_50t1WonhU
1.31 pätkä. Ei paljon mahdu a b osaa, kertsiä, melkein kertsiä koko laulelma.
Mitä tämä on beatlespalstalla? - Dhommi´´
Ole hiljaa, äläkä lausu noita näkemyksiäsi tai mitä ne onkin täällä ollenkaan.
Miten joku voi olla niin pässi, että sanoo Don Giovannia "ihan kivaksi" tai kutsuu Mozartin orkkatekstuuria "näppäräksi" ja "ei miksikään ylimaalliseksi". Mikähän sitten on sitä ylimaallista? Eleanor Rigbyn tai Shes Leaving Homen vauvajousetko?
Kukaan ei saa jousistoa eloon kuten Mozart, ja Mozartilla on kiistattomat ansiot myös monien puhaltimien parissa. Vain Mendelssohn sukeltaa orkesterin maailmaan yhtä sulavasti. Sinällään suuria mestareita on pitkä liuta, mutta luontevuus ja sensellainen "ylimaallisuus", joka pulppuaa henkilön synnynnäisestä lähteestä, loistaa kirkkaimmin Mozartin ja Mendelssohin soitinnuksissa. Tietysti vasta myöhempi täysromantiikka jalosti orkestraation äärimmilleen, mutta arvioimme toki M:iä omassa tarkoituksessaan, joka ei ole sama kuin Berliozilla tai muilla.
Täytettä? Don Giovanniin verrattuna kaikki Beatlesin biisit on ihan puhdasta täytettä!- Let the sun shine
"Täytettä? Don Giovanniin verrattuna kaikki Beatlesin biisit on ihan puhdasta täytettä!"
Täytettäpä hyvinkin, ja voi, kuinka hyvin Beatles onkaan täyttänyt niin monen ihmisen musiikillisen tyhjiön. Heti kun pistää Beatlesia soimaan, niin silloin aletaan elää täyttä elämää. On se vaan niin täydellistä ja piristävää. Beatlesin soidessa kevätaurinkokin paistaa entistä kirkkaammin.
- Donna Elvira
Päivän uuppera:
http://www.youtube.com/watch?v=ZfZQLXs72Lo
Kautta aikain 2. paras uuppera, The Who - Tommy.
Vain Mozartin Taikahuilu ehkä ellei peräti lienee vielä parempi uupperana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579