santaderin soitot

Santarderille on 1 erä rästissä, jouduin sairaseläkkeelle ja tulot putosi jo eläkettä odottaessa pitkä sairasloman johdosta, siis monta 1,5 v.
Olen maksanut joka kk- erän. vaan yksi erä laahaa myöhässä ja sitä ei kuulemma voi laittaa minkään jatkoksi vaan sitä karhutaan jatkuvaan ja kirjeitä tippuu melkein joka vko ja uhkaus uhkauksen perään. En käsitä miksi maksuohjelmaa ei voi muuttaa ja laittaa tätä yhtä erää pääomaan?? Perintätoimistolle ovat antaneet soitot tästä asiasta, siis 1 erän rästistä.
Olen niin tiukoilla että ei ole mitään mahdollisuutta tällä hetkellä maksaa 2 erää kerralla.
Tekisi jo mieli tehdä kohta itsemurha kun ei jaksa aina ottaa vastaan kaikkia uhkia ja kiristyksiä, luulisi heillä isolla firmalla olevan sen verran empatiaa että voisivat tuon yhden erän liittää pääomaan.
Olen ihan toivoton heidän kanssaan kun on muutakin tässä sairaus ym. jaksettavana.
8404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Anna soitella ja vaihda numeroa . Sitten maksat joka kuukausi vitosen ylimääräistä niin joskus se yksi erä on kurottu kiinni

Äänestä

Mulla oli aikonaan Santanderille 3 erää pystyssä, puolen vuotta tällä tavalla sopimalla ja kerran kuussa soittamalla asiakaspalveluun. Siten maksoin koko potin kerralla veks. Tosi ymmärtäväisiä vaikka yhteydenottopyyntöjä sateli luuriin.
Jokaisella kerralla kun olin yhteydessä firmaan niin aina sain selittää saman stoorin miksi erät jäljessä, vaikka asiakaspalvelija kertoi näpyttelevänsä koneelle mitä sovittiin... siinä mielessä positiivinen kokemus vaikka velkaa firmalle oli n. 5000€.

Äänestä

Kysyjä puhuu Santaderista ja Santarderista ja vastaaja Santanderista. Montako nimeä firmalla oikein on?

Äänestä
  • Po. Santander, tuli näppäilyvirhe.
    tämä siis alkuperäiseltä.
    Tuolle vastaajalle joka on soittanut ao. firmaan kerron että olen minäkin ollut ihan joka kk. puh.yhteyksissä ja vielä päälle sähköpostin kautta. Mutta sen minkä olen laittanut ylim. menemään, niin sitä ei ole ollut paljoa, yleensä noin. 10 e.
    Ja taas tuli tänäänkin soittoa vielä perintäfirman kautta ja he itse sieltä Santanderista soittaa vielä etukäteen tai takakäteen, tuntuu että kiusallaan tekevät.

    Äänestä

  • elämää vai ei kirjoitti:

    Po. Santander, tuli näppäilyvirhe.
    tämä siis alkuperäiseltä.
    Tuolle vastaajalle joka on soittanut ao. firmaan kerron että olen minäkin ollut ihan joka kk. puh.yhteyksissä ja vielä päälle sähköpostin kautta. Mutta sen minkä olen laittanut ylim. menemään, niin sitä ei ole ollut paljoa, yleensä noin. 10 e.
    Ja taas tuli tänäänkin soittoa vielä perintäfirman kautta ja he itse sieltä Santanderista soittaa vielä etukäteen tai takakäteen, tuntuu että kiusallaan tekevät.

    Koska eivät voi mitään muuta, niin he kiusaavat asiakasta kaikin mahdollisin tavoin, tämä puhelin rumba on oikeastaan ainoa tehokas tapa kiusata. Sen tarkoitus on saada juurikin asiakas tuohtumaan/kyllästymään ja näin ollen maksamaan se roikkuva erä pois.

    Äänestä

  • 20+14 kirjoitti:

    Itse vaihdoin puhelinnumeroa tämän takia . Yritin selittää heille tilanteen ja sanoin että saavat huomautuskulunsa ja viivekorkonsa joka laskussa jne... Häirintä vaan jatkui. Sitten alkoi tulemaan kotiin kirjeitä joisa ruinattiin uutta numeroani ja sitä vastaan luvattiin 5 euron alennus seuraavasta laskusta. No, en antanut !

    Luulisi että se huomautuskirje 14 päivää eräpäivän jälkeen riittää ja jos ei 30 päivän jälkeen maksa niin irtisanoa koko laina. Mihin tuota puhelinhäirintää tarvitaan ?

    Äänestä

  • Fernando Alonso kirjoitti:

    Jos maksaa huomautuslaskulla, sieltä usein soittelee OK-perintä perässä, jopa pari päivää sen jälkeen kun lasku on maksettu. Mutta ei niille vastata tarvi eikä välittää tekstiviesteistä, lähettäkööt kirjeen jos on jotain oikeeta asiaa.

    Äänestä

En näe tässä mitään -1 arvoista, vaan asian joka voi sattua kelle tahansa jos sairastuu, miinus vaan perijälle joka ei suostu asianomaisen pyyntöön..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elämä vai ei kirjoitti:

Santarderille on 1 erä rästissä, jouduin sairaseläkkeelle ja tulot putosi jo eläkettä odottaessa pitkä sairasloman johdosta, siis monta 1,5 v.
Olen maksanut joka kk- erän. vaan yksi erä laahaa myöhässä ja sitä ei kuulemma voi laittaa minkään jatkoksi vaan sitä karhutaan jatkuvaan ja kirjeitä tippuu melkein joka vko ja uhkaus uhkauksen perään. En käsitä miksi maksuohjelmaa ei voi muuttaa ja laittaa tätä yhtä erää pääomaan?? Perintätoimistolle ovat antaneet soitot tästä asiasta, siis 1 erän rästistä.
Olen niin tiukoilla että ei ole mitään mahdollisuutta tällä hetkellä maksaa 2 erää kerralla.
Tekisi jo mieli tehdä kohta itsemurha kun ei jaksa aina ottaa vastaan kaikkia uhkia ja kiristyksiä, luulisi heillä isolla firmalla olevan sen verran empatiaa että voisivat tuon yhden erän liittää pääomaan.
Olen ihan toivoton heidän kanssaan kun on muutakin tässä sairaus ym. jaksettavana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu