Tällä palstalla on kyselty ennenkin, että "olenko bipo" ja kertoiltu "oireista", mutta päätin kuitenkin kertoa omia kokemuksiani, sillä epäilen vahvasti kärsiväni kyseisen sairauden kakkostyypistä. Olen etsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä paljon tietoja, ja suurimman osan oireista osaan yhdistää itseeni. En odota saavani täältä diagnoosia mihinkään, vaan enemmänkin pohjaa tai vastaväitteitä epäilyilleni. En ole aikeistani huolimatta puhunut asiasta kenellekään, sillä kynnys tuntuu liian korkealta.
Olen vähän päälle parikymppinen, miespuolinen korkeakouluopiskelija, opintoja takana yhteensä kohta 1,5 vuotta. Elämässäni kaiken pitäisi olla mallillaan, mutta silti koen, että olen ollut jonkinasteisesti masentunut viime kesän puolestavälistä lähtien. Masennukselleni en ole löytänyt syytä, sillä kyseinen kesä oli yksi elämäni parhaimmista. Olin koko kesäloman töissä mahtavassa ja hyväpalkkaisessa kesätyöpaikassa, josta sain myös uusia kavereita. Viikonloppuisin olin lähes poikkeuksetta jossain bilettämässä tai tapasin vanhoja kavereitani eri puolilla Suomea.
Masennukseni alkoi aivan yllättäen erään kerran kun ajelin töistä kotiin. Rupesin ajattelemaan kuolemaa ja elämän merkityksettömyyttä ja sitä, miksi en vaan ajaisi ulos tieltä puuta päin. Näitä ajatuksia kesti pari päivää, kunnes mielialani taas "normalisoitui". Oikeastaan tästä lähtien syksyyn asti koin välillä muutaman päivän mielialan laskuja.
Syksyllä koulun alettua nämä masennusjaksot pitenivät ja pahenivat, ja oikeastaan lähes koko ajan mielialani oli lievästi masentunut. Yleensä mikään ei kiinnostanut, eivät edes opiskelijabileet tai baarissa käyminen. Alkoholia kyllä nautin useita kertoja viikossa helpottaakseni oloani. Kuitenkin, ihme kyllä suoriuduin syksyn opinnoistani lähes erinomaisesti.
Pahimmillaan mielialan laskut johtivat itselleni epätyypillisiin itkukohtauksiin ja ranteiden viiltelyyn. Mietin myös jatkuvasti itsemurhaa. Nämä "jaksot" kestivät yleensä n. viikon verran. Mielialani saattoi laskea esimerkiksi koulussa ilman mitään ulkoista tekijää, ja yleensä se johti siihen, että jouduin pidättelemään itkua päivän loppuun asti. Kämpille päästyäni annoin kaiken pahan olon purkautua ulos valtavana itkukohtauksena, joka saattoi kestää useita tunteja. Ennen näitä rajuja mielialanlaskun jaksoja nukuin huonosti ja levottomasti, näin painajaisia ja koin usein unihalvauksia.
Näiden mielialan laskujen lisäksi koin myös silloin tällöin muutaman päivän mittaisia mielialan kohoamisia, jolloin oloni tuntui suorastaan mahtavalta. Olin koko ajan hymyssä suin ja tunsin pystyväni kaikkeen.
Tällöin suunnittelin monenlaisia kivoja asioita ja tein esimerkiksi rästiin jääneitä koulutehtäviä valtavalla innolla.
Epäilin aluksi, että pahentunut/muuttunut oloni johtuu opiskelupaikastani, joten tein radikaalin ratkaisun ja hain opiskelemaan samaa alaa toiselle paikkakunnalle yhteen Suomen maineikkaimmista ammattikorkeakouluista, jonne myös pääsin. Jätin hyvästit vanhoille luokkalaisilleni, ja vaihdoin maisemaa.
Tämän vuoden tammikuussa aloitin opinnoissani lähes uuden alun ja olen ollut erittäin tyytyväinen paikan vaihdokseen. Olen saanut paljon uusia kavereita, ja bilettäminenkin on taas maistunut. Silti olen välillä masenutunut. Yleensä olen hieman masentunut, mutta pystyn käymään koulussa ja opiskelemaan tunnollisesti. Välillä mielialani on laskenut samalle tasolle kuin viime syksyn pahimpina aikoina. Silloin tällöin koen (onneksi) rajuja mielialan nousuja, jotka ovat kestäneet muutamasta päivästä n. viikkoon.
Tällä hetkellä kirjoittaessani tunnen olevani vähän masentunut, mutta kirjoittaminen tänne selkiytti ajatuksiani ja helpotti oloani. Kertokaa ja kommentoikaa rehellisesti, mitä mieltä olette näistä "oireiden" kuvauksista.
Kiitoksia ja hyvää kevään jatkoa.
Olen vähän päälle parikymppinen, miespuolinen korkeakouluopiskelija, opintoja takana yhteensä kohta 1,5 vuotta. Elämässäni kaiken pitäisi olla mallillaan, mutta silti koen, että olen ollut jonkinasteisesti masentunut viime kesän puolestavälistä lähtien. Masennukselleni en ole löytänyt syytä, sillä kyseinen kesä oli yksi elämäni parhaimmista. Olin koko kesäloman töissä mahtavassa ja hyväpalkkaisessa kesätyöpaikassa, josta sain myös uusia kavereita. Viikonloppuisin olin lähes poikkeuksetta jossain bilettämässä tai tapasin vanhoja kavereitani eri puolilla Suomea.
Masennukseni alkoi aivan yllättäen erään kerran kun ajelin töistä kotiin. Rupesin ajattelemaan kuolemaa ja elämän merkityksettömyyttä ja sitä, miksi en vaan ajaisi ulos tieltä puuta päin. Näitä ajatuksia kesti pari päivää, kunnes mielialani taas "normalisoitui". Oikeastaan tästä lähtien syksyyn asti koin välillä muutaman päivän mielialan laskuja.
Syksyllä koulun alettua nämä masennusjaksot pitenivät ja pahenivat, ja oikeastaan lähes koko ajan mielialani oli lievästi masentunut. Yleensä mikään ei kiinnostanut, eivät edes opiskelijabileet tai baarissa käyminen. Alkoholia kyllä nautin useita kertoja viikossa helpottaakseni oloani. Kuitenkin, ihme kyllä suoriuduin syksyn opinnoistani lähes erinomaisesti.
Pahimmillaan mielialan laskut johtivat itselleni epätyypillisiin itkukohtauksiin ja ranteiden viiltelyyn. Mietin myös jatkuvasti itsemurhaa. Nämä "jaksot" kestivät yleensä n. viikon verran. Mielialani saattoi laskea esimerkiksi koulussa ilman mitään ulkoista tekijää, ja yleensä se johti siihen, että jouduin pidättelemään itkua päivän loppuun asti. Kämpille päästyäni annoin kaiken pahan olon purkautua ulos valtavana itkukohtauksena, joka saattoi kestää useita tunteja. Ennen näitä rajuja mielialanlaskun jaksoja nukuin huonosti ja levottomasti, näin painajaisia ja koin usein unihalvauksia.
Näiden mielialan laskujen lisäksi koin myös silloin tällöin muutaman päivän mittaisia mielialan kohoamisia, jolloin oloni tuntui suorastaan mahtavalta. Olin koko ajan hymyssä suin ja tunsin pystyväni kaikkeen.
Tällöin suunnittelin monenlaisia kivoja asioita ja tein esimerkiksi rästiin jääneitä koulutehtäviä valtavalla innolla.
Epäilin aluksi, että pahentunut/muuttunut oloni johtuu opiskelupaikastani, joten tein radikaalin ratkaisun ja hain opiskelemaan samaa alaa toiselle paikkakunnalle yhteen Suomen maineikkaimmista ammattikorkeakouluista, jonne myös pääsin. Jätin hyvästit vanhoille luokkalaisilleni, ja vaihdoin maisemaa.
Tämän vuoden tammikuussa aloitin opinnoissani lähes uuden alun ja olen ollut erittäin tyytyväinen paikan vaihdokseen. Olen saanut paljon uusia kavereita, ja bilettäminenkin on taas maistunut. Silti olen välillä masenutunut. Yleensä olen hieman masentunut, mutta pystyn käymään koulussa ja opiskelemaan tunnollisesti. Välillä mielialani on laskenut samalle tasolle kuin viime syksyn pahimpina aikoina. Silloin tällöin koen (onneksi) rajuja mielialan nousuja, jotka ovat kestäneet muutamasta päivästä n. viikkoon.
Tällä hetkellä kirjoittaessani tunnen olevani vähän masentunut, mutta kirjoittaminen tänne selkiytti ajatuksiani ja helpotti oloani. Kertokaa ja kommentoikaa rehellisesti, mitä mieltä olette näistä "oireiden" kuvauksista.
Kiitoksia ja hyvää kevään jatkoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juu tuo kavereiden ja maiseman vaihto sopii kuvaan
Menepä YTHSään psykiatrille, on todennäköistä että sinulla on bipolaarihäiriö. Tärkeintä olisi, että saat lääkityksen. Fiksuna ihmisenä sairauden kanssa selviää.