Herään aamulla levottoman yön jälkeen. Monen levottoman yön. En enää muista montako niitä oli. Kymmeniä? Satoja? Kuulostelen ääntä päässäni. Se kovenee, kovenee ja vihastuu. Ehdin hetken jo miettiä töihinlähtöä, kunnes ääni taas palauttaa elämäni tutuille mutta kummallisille raiteilleen.
Nyt ääni on vihaisempi ja monta pientä vihaista ääntä säestää vieressä. Vihaisin niistä käskee minua lähtemään ulos. Heti! En edes ehdi ottaa käsineitä, en pipoa. Kävele, kävele, kohta sinut ammutaan, vihainen huutaa. Kävelen, kävelen marraskuun viimassa, ja odotan että minut ammuttaisiin.
Paleltaa. Luovun jo toivosta ja taistelusta outoja voimia vastaan, ja odotan ja toivon että tästä elämäni yhtä-äkkisestä painajaishelvetistä ulospääsy olisi vapauttava kuolema.
Ei minua armahdeta kuolemallakaan. Vihainen huutaa ja raivoaa. Sanoo, et sinä minusta eroon pääse noin helposti, et edes kuolemalla. Nauran tyhmyydellesi, hän sanoo. Minä vainoan sinua aina ja iänkaikkisesti. Elämän ja kuolemankaan rajat eivät sido minua. Olet minun. Aina.
Olen vieläkin elossa. Menen kotiin. Vihainen seuraa minua, painajainen jatkuu. Uudestaan ja uudestaan, päivä vain seuraa toistaan. Tiedän, että kun vihainen lähtee, hänen tilalleen tulee toinen, ja kaikki jatkuu ja jatkuu, jatkuu iänkaikkisesti.
Tiedän ettei se lopu koskaan.
---------------------------------------------
Tämä oli vain yksi tarina psykoosistani, johon sairastuin täysin ilman ennakko-oireita v. 2001. Ehdin sairaudestani huolimatta huolehtia töistäni vielä kaksi kuukautta, vaikka elin ihan omissa todellisuuksissani. Ihmeellistä on se näyttelykyky, mihin ihminen venyy, kun ei pysty kertomaan kenellekään em. työpaikalla vaaniskelevista mafiosoista ja muista outouksista.
Psykoosissa ihmisen kuulemat äänet yleensä ehdottomasti kieltävät kertomasta mitään kenellekään. Tämähän taas tietysti viivyttää hoitoonpääsyä, joka olisi olennaisen tärkeää.
Itse sain hoidon vasta, kun minut erotettiin töistä, kun esim. ylläolevan episodin takia en voinut sinne mennä. Sukulaiseni huolestuivat, kun kuulivat minun saaneen potkut, ja eivät saaneet minuun yhteyttä muutenkaan.
Olin hoidossa kolme viikkoa ja sen jälkeen terapiassa muutaman vuoden. Sairauteni ei ole uusiutunut, mutta joskus ihme kyllä muistelen jopa huvittuneena niitä outoja tempauksia, joita tein sairauteni aikana. Ja kaikki jäi mieleen kirkkaana, jopa fyysisen väkivallan tuntemukset, vaikka mitään tapahtumia ei edes ollut kuin mielessäni.
Päämäärä mihin pyrin kertomuksellani on se että kaikkien pitäisi olla hyvin tarkkana havaitessaan minkäänlaista outoa käytöstä lähiympäristönsä ihmisissä. Pitäisi yrittää olla herkkävaistoinen vaistoamaan toisen hätä, vaikka hän ei sitä osaisi tai haluaisi kertoa.
Joskus tähän sairauteen voi yllättäen sairastua työkaverisi, naapurisi tai vaikka sukulaisesi.
Tai ehkä sinä.
Nyt ääni on vihaisempi ja monta pientä vihaista ääntä säestää vieressä. Vihaisin niistä käskee minua lähtemään ulos. Heti! En edes ehdi ottaa käsineitä, en pipoa. Kävele, kävele, kohta sinut ammutaan, vihainen huutaa. Kävelen, kävelen marraskuun viimassa, ja odotan että minut ammuttaisiin.
Paleltaa. Luovun jo toivosta ja taistelusta outoja voimia vastaan, ja odotan ja toivon että tästä elämäni yhtä-äkkisestä painajaishelvetistä ulospääsy olisi vapauttava kuolema.
Ei minua armahdeta kuolemallakaan. Vihainen huutaa ja raivoaa. Sanoo, et sinä minusta eroon pääse noin helposti, et edes kuolemalla. Nauran tyhmyydellesi, hän sanoo. Minä vainoan sinua aina ja iänkaikkisesti. Elämän ja kuolemankaan rajat eivät sido minua. Olet minun. Aina.
Olen vieläkin elossa. Menen kotiin. Vihainen seuraa minua, painajainen jatkuu. Uudestaan ja uudestaan, päivä vain seuraa toistaan. Tiedän, että kun vihainen lähtee, hänen tilalleen tulee toinen, ja kaikki jatkuu ja jatkuu, jatkuu iänkaikkisesti.
Tiedän ettei se lopu koskaan.
---------------------------------------------
Tämä oli vain yksi tarina psykoosistani, johon sairastuin täysin ilman ennakko-oireita v. 2001. Ehdin sairaudestani huolimatta huolehtia töistäni vielä kaksi kuukautta, vaikka elin ihan omissa todellisuuksissani. Ihmeellistä on se näyttelykyky, mihin ihminen venyy, kun ei pysty kertomaan kenellekään em. työpaikalla vaaniskelevista mafiosoista ja muista outouksista.
Psykoosissa ihmisen kuulemat äänet yleensä ehdottomasti kieltävät kertomasta mitään kenellekään. Tämähän taas tietysti viivyttää hoitoonpääsyä, joka olisi olennaisen tärkeää.
Itse sain hoidon vasta, kun minut erotettiin töistä, kun esim. ylläolevan episodin takia en voinut sinne mennä. Sukulaiseni huolestuivat, kun kuulivat minun saaneen potkut, ja eivät saaneet minuun yhteyttä muutenkaan.
Olin hoidossa kolme viikkoa ja sen jälkeen terapiassa muutaman vuoden. Sairauteni ei ole uusiutunut, mutta joskus ihme kyllä muistelen jopa huvittuneena niitä outoja tempauksia, joita tein sairauteni aikana. Ja kaikki jäi mieleen kirkkaana, jopa fyysisen väkivallan tuntemukset, vaikka mitään tapahtumia ei edes ollut kuin mielessäni.
Päämäärä mihin pyrin kertomuksellani on se että kaikkien pitäisi olla hyvin tarkkana havaitessaan minkäänlaista outoa käytöstä lähiympäristönsä ihmisissä. Pitäisi yrittää olla herkkävaistoinen vaistoamaan toisen hätä, vaikka hän ei sitä osaisi tai haluaisi kertoa.
Joskus tähän sairauteen voi yllättäen sairastua työkaverisi, naapurisi tai vaikka sukulaisesi.
Tai ehkä sinä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En tiedä muiden skitsojen todellisuudentajusta mutta se on varmaa, että osa ihmisistä on jo sirutettu vasten tahtoaan! Hiukan on vaikeeta pysyä rauhallisena kun kännyköillä jotkut tekevät jäynää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Oikeasti ne ihmiset, saatanan kuvatukset, täytyy pistää vastuuseen teoistaan! Siruttaminen on VAPAUDENRIISTOA! Ihminen ei ole toisen lemmikki käsittääkseni. Olis ollu onnellista elää loppuelämä tyystin tietämättömänä asiasta vaan minkäs teet kun sen verran terävä päänuppi havaitsemaan "outoja juttuja."
Nykiikö muilla kädessä tai ohimoilla kummallisesti? Ne on kaksi suosituinta paikkaa istuttaa SIRU!!!!!!!!!! Kyllä taitaa taas olla KYLMÄ LÄÄKETIEDE kyseessä!!!! LÄÄKÄRIT JA POLIISIT tulee ilmiantaa RIKOKSISTAAN!!!!!!!!
Sateenliiteilla on helppo vainota ihmisiä: UHREJA reaaliajassa ja lavastaa ties mitä p4skaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
VETÄKÄÄ KÄTEEN KAIKKI SAATANAN RUNKKARIT JA MIELIPUOLET!!! MINÄ OLEN TÄYSJÄRKINEN HENKILÖ!!!!!!!!!!
Yksi hienoimmista kirjoituksista tällä palstalla. Haluaisin kuulla lisää ajatuksiasi ja kokemuksiasi.
Kiitos sinulle kommentistasi. Tulin todella iloiseksi, kun joku ymmärsi ajatukseni. Kirjoittelin aikaisemminkin tänne palstalle pari kirjoitusta erään aloittajan " Mitä ne äänet puhuu" kirjoitukseen kommentiksi. Sinne kirjoitin pari eri tarinaa psykoosin kourissa olemisesta, ja sitä aineistoa parin kuukauden sairauden ajalta riittäisi vielä vaikka useampaankin outoon tarinaan. Jälkeenpäin tuntui, kuin olisi niiden kuukausien aikana olisi ehtinyt elää enemmän elämää kuin syntymästään lähtien koko elämän aikana.
Nimimerkkini oli "tarinaa harhoista". Löytyy tältä palstalta, jos kiinnostaa.
Kiitos sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi!
Kiitos tästä kirjoituksesta! Jos pystyisin sua halaamaan, niin tekisin sen nyt, vaikket ehkä tahtoisikaan. Kevensit sydäntäni kivenmurikan verran.
Vein äitiäni väkisin sairaalaan vastoin hänen tahtoaan, kun hän oli psykoottisessa tilassa. Eikä hän vieläkään ole antanut anteeksi sitä ettei hänen tahtoaan kuunneltu. On niin äärettömän vaikeaa puuttua toisen elämään, kun toinen kieltää. Haluaisi niin uskoa että toinen pärjää, vaikkei teekään sitä.
Sun kirjoituksesi sai mieleni levolle. Tajuan ehkä vähän enemmän tuon sairauden kirouden, vaikka varmaan jokainen ihminen kokee sen eri tavalla.
Yhdyn koko sielulla siihen, että puuttukaa ihmiset toisten oloihin! Äitini on taas päässyt kotiin, vaikkei mitään taudinkuvaa ollut hänellä. Kysyin lääkäriltä että mitäs sitten jos/kun hän jättää lääkkeensä (kun hän ei ole omasta mielestä sairas) ja lääkäri vastasi että naapurit alkavat sitten valittaa tai soittaa poliisia. Hoitovastuu on siis osittain siirretty kanssaihmisille. Käyttäkää se. Pyydän, se on ainut tapa. Mun kanssa äitihän on niin kuin mitään ei olisi, en saa tietää tarviiko hän apua.
Tämä meidän tilanne syö koko sukua. Äiti sairastui, joka oli toiselle sukulaiselle liikaa, joka taas sairastutti fyysisesti kolmannen... Pitäkää huolta myös itsestänne. Koska jokainen paha olo leviää kuin renkaita veden pinnalla, ne vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen.
Jälleen kerran kiitos sun tarinasta. Luen mielelläni lisää. Ja kaikkea hyvää sulle!
Kokemuksesi oli niin tuttua. Itse kuulin ääniä, jotka käskivät vain luovuttamaan, koka olin niin paha ja huono. Olin nuori silloin kuitenkin, mutta äänet sanoivat, että anna olla , ei sinusta mitään tule. Jos et tapa itse itseäsi, sinut tapetaan, ja tämä on määräys ylemmältä taholta.
En tappanut itseäni, vaikka ne käski joskus. Tavallaan vahingossa kaverini huomasi huonon oloni, enkä olisi mennyt lääkärille, mutta hän pakotti, kun huomasi itsetuhoisuuteni.
Kuitenkin hoidolla sairaalassa paranin, enkä tarvitse enää lääkitystäkään.
Saattoi psykiatrin mukaan johtua siitä, että irtauduin silloin lapsuudenperheestäni, ja aloin elää omaa elämää.
Se ehkä aiheutti kovan paineen, joka suisti irti todellisuudesta. En tiedä itse.
Äänet sa
Jatkan vielä "helvetin kokenut". Kuulin että minun pitäisi mennä taimitarhaan. En ymmärtänyt. Lähdin kävelemään . Äänet huusivat taivaalta "taimitarhaan"" Ihmett
n minne pitäisi mennä.
Ajattelin että lähellä on viljelypalstat, ja siellä olisi taimitarha.Ei, äänet sanoivat, ei se taimitarha ole siellä.. Ajattele.!
Sitten huomasin että lähellä on päiväkodin piha se oli se taimitarha.
Pihan ovet olivat lukossa, mutta rukoilin Jumalaa että se olisi oikea tarha.
Siiis "lapsien taimitarha"
Pienet lapset ovat tarhassa, ja he ovat Jumalan viljaa.
Tulen töistä. Menen tuttuun baariin. Äänet sanoivat , valitse näistä joko tulet sokeaksi, tai menetät raajasi, joudut rullatuoliin tai alat tekemään diiliä mafiosoiden kanssa.
Menen baariin ja mietin valintaani. Olen nähnyt ulkona sokeita, olen nähnyt rullatuolilla liikkuvia. Oikeasti niitä ei ollut olemassa, kuin harhoissani. Pelkään valintaa.
Yhtä äkkiä pöytääni istuu tumma pelottavan näköinen mies. Hän ottaa povitaskustaan ruskean kirjekuoren. Raottaa sitä. Näen rahaa. Paljon. Katsoo minua ja sanoo, sinun on nyt pakko liittyä mafiaan. Sanon etten voi, kun pelkään teitä niin paljon.
Lähden pos ja sanon äänille että haluan valita rullatuolin jos saan vielä valita.
Kuitenkin menin kotiin eikä mitään tapahtunut, seuraava päivä oli taas uusi kauhupäivä.
Klisee kuitenkin, mutta jokainen päiväni psykoosissa oli erilainen.
Kaikkea kummaa tapahtui , ja jokainen päivä oli erilainen.
Jos olet kokemuksiesi kanssa viellä syyntakeettomien hoidossa,olet enemmänkin kuin jumissa vaivoinesi.Näillä sisar hento vaslkoisilla on piruakin parempi luotto muuhun yhteiskuntaan,koko maailma uskoo heidän taitoihinsa.Paikat ovat käytännössä kaatopaikkoja joihin useat meidät kipataan vanhempina ja sairaina.
Sairastan skitsofreniaa ja olen 12.