SUOMI YRITTÄÄ RAJOITTAA ALKOHOLIN MAAHANTUONTIA VIROSTA

US TÄNÄÄN

Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) vaatii, että alkoholin hinnasta pitäisi sopia Viron kanssa.

Eduskunnassa käsiteltiin eilen tiistaina valtioneuvoston selontekoa valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014-2017. Selonteon mukaan alkoholijuomien valmisteveroa korotetaan.

Kiurun mukaan korotus saattaa johtaa tilastoimattoman tuonnin lisääntymiseen ja myynnin ja verotulojen menetyksiin Suomessa.

– Hintaa pitäisi pystyä veljeskansojen kesken harmonisoimaan niin, että järjetön viinaralli loppuisi, Kiuru sanoi.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson kertoi, että asiasta on jo käyty keskusteluja Viron päättäjien kanssa.

– Viron viinaverosta on käyty kollegan kanssa keskusteluja Viron puolella, Guzenina-Richardson sanoi eilen eduskunnassa.

– Veroharmonisoinnista keskustellaan myös Euroopan laajuisesti, koska kaikkialla alkoholiongelmat ovat hyvin mittavia, hän lisäsi.
20445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Niin - sellainen holhous kyllä kelpaa, jossa veronksajien rahoilla kustannetaan hoitopaikat työttömien ja lomalla olevien lapsille tai kustannetaan älyttömän juopottelun tai tupakan aiheuttamien sairauksien hoito, mutta annas olla, jos siitä viinan litkimistä yritetään rajoittaa....

Äänestä
  • Arvoisa vastaaja!

    No mitäpä olet mieltä urheiluvammojen hoidosta, tai huumeruiskujen jaosta?

    Äänestä

  • Heh heh kirjoitti:

    Arvoisa vastaaja!

    No mitäpä olet mieltä urheiluvammojen hoidosta, tai huumeruiskujen jaosta?

    veronkoroituksilla on aina positiivinen vaikutus kansanterveyteen, liikenneturvallisuuteen ja valtion verokertymään, uskokoon kuka haluaa,..MINÄ EN!

    Äänestä

Sit ajetaan vähän pitemmälle ja käydään Latviassa mutka.
Helppoa kuin heinän teko.

Äänestä

KOKAHAN KESKUSTELLAAN AUTO- JA BENSAVEROJEN HARMMONISOINNISTA '

NÄMÄ ONGLEMATHAN OVAT SUOMESSA HYVIN MITTAVAT ???

Äänestä

No joo. Tähän se eukkula viimeistään kaatuu. Eikös se periaate ollut vapaa kilpailu ja tavaroiden likkuvuus...? Säännöstely pois ? Eipä niin virolaiset saati venäläiset koskaan suostu tolkuttomiin alkoholin hinnankorotuksiin, uskokaa vaan.
Kannattaisi puhua ja keskustella ihan oikeista ongelmista ja ratkaisuista niihin. Tuntuu että tämä alkopolitiikasta jauhaminen on se josta saadaan puheenaihetta, mitään ei voida. Ihmiset vaan nauttii, ostaa ja haluaa ostaa alkoholeja. Verotus on ok mutta ei kannata ahnehtia. Muuten rupee pannut toimiman se on nähty monta kertaa.

Äänestä
  • Niin tähän vielä että ainakin täällä hämeessä osataan tehdä sahtia ja keittää pontikkaa. Jos kovin kalliiksi menee niin voihan sitä sitten tehdä enemmänkin ja lainata naapureille.

    Äänestä

Viime viikolla haettiin kavrin kanssa "puolikas" pitkä hiacellinen Prismasta ja Super-alkosta. Parasta asiassa on että huhtikuussa on Prismassa tupla-bonukset!
Kyseinen lasti riittä minulle kahdeksi-kolmeksi vuodeksi mutta jos jotain rajoituksia on tulossa niin sitten haetaan pari lastia lisää varastoon ihan periaatteesta ja tilataan Saksan laivaan liput.

Äänestä
  • Toi on ihan höpö-höpö juttuja että Viro korottais alkoholinhintoja niin paljon että se hillitsisi ostajia tulemasta Suomesta.

    Hintojen niin suuri korottaminen ei tule kysymykseen niin kauan kuin virolaisten palkkataso on niin paljon matalampi kuin suomalaisten. Ja siihen menee vuosikymmeniä.

    Niin että ei hätää, tuo on vain poliitikon populistista jutustelua ja unelmointia.

    Alkoholi tulee aina olemaan Virosa edullisempaa kuin Suomesa.

    Äänestä

  • Ainakin IV oluessa hinnat eivät ole nousseet juuri lainkaan. Tämä johtuu siitäi, että virossa on KILPAILUA alkoholin myynnin kanssa eikä hinnat nouse kuten suomessa vaan voi jopa laskea jossain liikkeessä viakka vero nousee,koska se alkoholi virossa voidaan laittaa TARJOUKSEEN!

    Äänestä

"Alkoholi tulee aina olemaan Virosa edullisempaa kuin Suomesa. "

Aina tai ikuisesti on sana, jota ei juuri koskaan kannattaisi käyttää. Sanoihan joku vielä n. 25 sitten, että Neuvostoliitto tulee ikuisesti säilymään.

Mikä lienee tilanne 15 vuoden kuluttua, kun Viro on mennyt taloudessa Suomen ohi ja siellä on korkeammat palkat kuin Suomessa?

Äänestä

Tämä aloitus on juuri niitä, jotka saavat minut epäilemään demokratian toimivuutta.

Kun yksi henkilö lausuu mielipiteitään, niin heti huudetaan, että nyt näin tulee tapahtumaan!

Jos asiaa pysähtyy ajattelemaan edes kahdeksi sekunniksi, huomaa, että tasan tarkkaan noin ei voi tapahtua. Sen estää jo EU-lainsäädäntö ja jos sitä muutetaan, on kyse erittäin pitkällisestä prosessista. Lisäksi harva maa haluaa itse pienentää omaa myyntiään - olisihan tuo Virollekin tulojen pienenemistä!

Toivoisin hieman järjen käyttöä näihin kirjoitelmiin.

Äänestä

Kerran oli vähällä toimia toisinkin päin. Se oli silloin kun Gorbatsov yritti raittiuskampanjaa NL:ssa. Muutamat virolaiset esittivät silloin meille suomalaisille, että nyt olisi tarve ja aika alkaa rahdata kieltolain aikaan Suomeen tuotua pirtua heille takaisin. Todellista tarvetta ei kai ehtinyt syntyä kun se Gorban hanke lopahti, ja Virossakin ns. salaviinan kauppa toimi hyvin, taisi tulla tavaraa/pirtua paljon mm. Puolasta. Viron ja Latvian rajalla paljastui mm. salakuljettajien maanalainen viinaputki.

Äänestä

Helpoin keino hillitä tätä viinarallia olisi määrätä esim. parinkympin ympäristövero per nuppi laivamatkoille. Valtio tienaisi heti, sekä myöhemmin vähentyneinä terveys ym. menoina.

Äänestä
  • SUOMALAISET RAKASTAVAT NIIN KOVIN PALJON LISÄVEROJA....

    Äänestä

  • NAM NAM kirjoitti:

    SUOMALAISET RAKASTAVAT NIIN KOVIN PALJON LISÄVEROJA....

    Mua hymyilyttää ja ihan oikeesti naurattaa tää EU-poukkoilu Suomen osalta, olemmehan nyt se pikku kriminaali kun taas aiemmin mallioppilas.

    Onko kukaan ajatellut muutaman vuoden sisällä tapahtuvaa viisumivapautta Venäjän kanssa? Bensarallihan räjähtää käsiin kun tuo hintaero on niin tuntuva,..lol,.eikun sopimaan EU.n ja Vennään kaa että Suomalaiset eivät saa tankata kuin 10 litraa bensiinikäyttöisillä autoilla tankkaavat,.ja 5 litraa piheillä dieseleillä huristelevat.

    Aivan uskomatonta sooloilua, Suomesta tehdään veroparatiisi jossa on aivan omat säännöt ja lait ja emme ole tasavertaisia missään suhteessa muun Euroopan kanssa.

    Autoveroitus hyvänä esimerkkinä,....

    Äänestä

TS: Alkoholin tuontikiintiöitä vaaditaan takaisin

Suomi on saanut kaikenmaailman poikkeuslupia ylimääräisille veroille ja maksuille ennenkin joten uskon asiaa vietävän eteenpäin, ihmettelen vaan mitä seuraa muutenkin jo rapautuneelle EU- uskolle näin kansalaisten silmissä?

Eikös EU.n yksi pääperiaatteista ollut ihmisten ja tavaran vapaa veroton liikkuminen yhteisön sisällä? Ei tässä ole terveyspolitiikalla mitään tekemistä asian kanssa,..vaan yksinomaan verotulojen lisäämistä valtion pohjattomaan kassaan .

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042516946276_uu.shtml

Äänestä

""Eduskunnassa käsiteltiin eilen tiistaina valtioneuvoston selontekoa valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014-2017. Selonteon mukaan alkoholijuomien valmisteveroa korotetaan.

Kiurun mukaan korotus saattaa johtaa tilastoimattoman tuonnin lisääntymiseen ja myynnin ja verotulojen menetyksiin Suomessa.""

Eikö kannattaisi samalla rupeamalla korottaa auto- ja bensiiniveroa, kun niiden lisäyksellä on luultu olevan aina positiivinen vaikutus valtion kassavirtaan?

Miten kävi viimeisen autoverokorotuksen jälkeen? Verotulot ja kysyntä hiipuu.

Suomen veropolitiikasta päättävät ovat umpihullua porukkaa jotka sahaavat omaa oksaansa ja pitävät huolen että EU-kriittisyys senkuin lisääntyy!

Äänestä

EU:n piti lisätä työpaikkoja, alentaa hintoja ja kasvattaa vientiä. Näin lupailtiin... Aivan toisin päin on käynyt. On saatu maksella toisten maiden velkoja... Holhousta vain puuhataan lisää..

.Kokoomus ja SDP, voi jäädä teiltä moni ääni saamatta tulevissa vaaleissa.

Äänestä

Hyvä juttu, että Virossa harkitaan alkoholiveron nostoa. Se parantaa Suomen kansanterveyttä ja lisää verotuloja täälläkin. Lisäksi Viron kulttuurielämä, jota rahoitetaan alkoholiverolla, alkaa entisestään kukoistaa. Hienoa keskustelua hyvien veljeskansojen kesken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HOLHOUS JATKUU kirjoitti:

US TÄNÄÄN

Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) vaatii, että alkoholin hinnasta pitäisi sopia Viron kanssa.

Eduskunnassa käsiteltiin eilen tiistaina valtioneuvoston selontekoa valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014-2017. Selonteon mukaan alkoholijuomien valmisteveroa korotetaan.

Kiurun mukaan korotus saattaa johtaa tilastoimattoman tuonnin lisääntymiseen ja myynnin ja verotulojen menetyksiin Suomessa.

– Hintaa pitäisi pystyä veljeskansojen kesken harmonisoimaan niin, että järjetön viinaralli loppuisi, Kiuru sanoi.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson kertoi, että asiasta on jo käyty keskusteluja Viron päättäjien kanssa.

– Viron viinaverosta on käyty kollegan kanssa keskusteluja Viron puolella, Guzenina-Richardson sanoi eilen eduskunnassa.

– Veroharmonisoinnista keskustellaan myös Euroopan laajuisesti, koska kaikkialla alkoholiongelmat ovat hyvin mittavia, hän lisäsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu