Mitä vikaa Heinolankaaren ABC:n asiakaspalvelijoissa on ?

Kyllä olisi valittajilla itsetutkiskelun paikka. Olen seurannut keskusteluja ja valitatte ABC: henkilökunnasta,kun eivät hymyile tarpeeksi tai ole riittävän kohteliaita. Muutenkin Kokkolalaiset valittavat ja puuttuvat asiakaspalvelutehtävissä olevien pukeutumiseen jopa ulkonäköön. Sääliksi minua käy teitä valittajia,ette löydä mitään positiivista. Turha kuvitella,että asiakas on aina oikeassa,varsinkaan te valittajat.

Itse asioin lähes päivittäin Heinolankaaren ABC:llä ja uskallan sanoa, että aina olen saanut hyvää palvelua henkilökunnalta. Minulla ei ole mitään valittamista Heinolankaaren ABC:n henkilökunnasta.
2297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mukavaa henkilökuntaa ABC:llä, miksi ne valittajat menee sinne jos ei kelpaa? Muuttaisivat indokiinaan pakkoneuroottisoimaan täydellisestä maailmasta

Äänestä
  • Itseä ihmetyttää koko sana palvelu. Haen kahvin tai maksan bensat niin aivan sama kuka siellä palvelee, aina on asiat hoitunut. Nuoria tyttöjähän siellä on töissä joten ilo silmälle myöskin! Palveluita saan vaimolta tai rakastajalta, mutta niistä ei viitsi täällä huudella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tyytyväinen asiakas kirjoitti:

Kyllä olisi valittajilla itsetutkiskelun paikka. Olen seurannut keskusteluja ja valitatte ABC: henkilökunnasta,kun eivät hymyile tarpeeksi tai ole riittävän kohteliaita. Muutenkin Kokkolalaiset valittavat ja puuttuvat asiakaspalvelutehtävissä olevien pukeutumiseen jopa ulkonäköön. Sääliksi minua käy teitä valittajia,ette löydä mitään positiivista. Turha kuvitella,että asiakas on aina oikeassa,varsinkaan te valittajat.

Itse asioin lähes päivittäin Heinolankaaren ABC:llä ja uskallan sanoa, että aina olen saanut hyvää palvelua henkilökunnalta. Minulla ei ole mitään valittamista Heinolankaaren ABC:n henkilökunnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu