Matti Vanhanen on pettänyt kaikki vaalilupauksensa.
Erityisen pahasti Matti Vanhanen on epäonnistunut työttömyyden hoidossa.
Työttömyys on pysynyt vuoden ennallaan, vaikka Vanhanen suurin sanoin lupaili 100,000 uutta työpaikkaa.
Itse asiassa työllisten määrä on Matti Vanhasen pääministerinä olon aikana koko ajan laskenut.
Matti Vanhasella on näköjään unelma siitä, että Suomi on taas maatalousyhteiskunta ja teollisia työpaikkoja ei ole lainkaan. Matti Vanhanen tähtää vain siihen, että Kepu saa lisää äänestäjiä. Kansakunnan edusta Matti Vanhanen vähät välittää.
Vanhanen epäonnistunut työttömyyden hoidossa
1
66
Vastaukset
- Näin on
Matti Vanhasta ei minun mielestäni voi syyttää muusta kuin siitä, että hän on ryhtynyt toteuttamaan sosialideokraattien tavoitteita, joista seuraa, ettei työllisyys lähde paranemaan.
Demarithan teettivät Sailaksen työryhmällä esityksen, jolla työllisyyttä parannettaisi. Sen keinot vaan olivat sellaisia, etteivät ne sovi SAK:lle, koska SAK ei konseravtiivisen työväenliikkeen linnakkeena halua rakennemuutoksia työmarkkinoille eikä työmarkkinoiden sopimisjärjestelmiin.
Vanhanen teetti vastaavan selvityksen Olli Rehnin työryhmällä, jonka ehdotukset eivät juurikaan poikkea sailaksen työryhmän ehdotuksista. Luonnollisesti sekin paperi sai demareilta saman kohtelun kuin Saiulaksen paperi jo aiemmin.
Nyt ovat kunnallisvaalit tulossa, joten demarit eivät voi tehdä mitään sellaista rakenteellista uudistamista, jotka konservatiivinen, edelleen luokkataistelun barrikaadeilla seisova työväenliikkeen äänestäjä voisi tulkita "porvarilliseksi" taikka "saavutettuihin etuihin puuttumiseksi".
Tästä syystä SDP siis jarruttaa työllisyyden parantamista, koska keinot veisivät SAK:lta valta pois. Tästä syystä SDP ja SAK yhdessä markkinoivat jälleen keskitettyä tupo-ratkaisua ikään kuin markkinataloudessa ja EU:ssa toimiva Suomi sillä selviäisi, että kaikki palkat sidotaan SAK:n ja TT:n sopimaan, savupiipputeollisuuden haalariduunareiden linjaan.
Matti Vanhanen ei ole minun mielestäni tehnyt muuta virhettä kuin alistumalla demareiden tahtoon ja ryhtymällä toteuttaman demareiden sanelemaa politiikkaa. Tästä syystä katson, että edellisen viestin otsikko ja sisältö olivat vääriä.
Työttömyyden parantamisessa epäonnistuminen on pelkästään SA:n ja SDP:n aiheuttamaa, koska he ovat järjestelmällisesti estäneet sellaisten rakenteellisten muutosten toteuttamisen, joilla ostovoima kasvaisi, kysyntä elpyisi, työn tarve kasvaisi ja työpaikkojen määrä alkaisi lisääntyä luonnollista tietä ilman työministeriön "tukitoimia", joilla pelkästään tuhlataan veronmaksajien rahoja, koska ne eivät ole tähänkään mennessä synnyttäneet yhtään pysyvää työpaikkaa.
Olisi hyvä, jos keskusta hylkäisi vasemmiston ja alkaisi kaavailla yhteistyötä kokoomuksen kanssa. Nöäin voisimme saada maan asiat kuntoon ja vihdoinkin vahvistaa hyvinvointiyhteiskunnan perusteita demareiden rapauttavan politiikan tuhoilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327