Aloitetaan vaikka siitä, että oon tässä parinpäivän ajan huomannut, kun yksi jätkä (johon olen ihastunut varpaan päitäni myöten) on tässä lähipäivien aikana käyttäytynyt hieman oudosti.
En tiedä tarkalleen, mitä tämä kyseinen jätkä tarkoittaa näillä asioillaan/eleillään, vaikka osaankin jo arvailla, mutta sitä en sitten ole varma, joten en voi taata tätä asiaa.. :/
Eli siis kyseinen jätkä hymyilee/ virnuilee ja samalla katsoo, aina kun menee ohitseni. Välitunneilla on alkanut hakeutua lähemmäksi, ja yleensä yllätän tämän siitä, kun hän stalkkaa minua. Vaikka hän kävelee minuun selin, niin silti se kääntyy aina katsomaan taakseen. Välillä hän saattaa jäädä yhteen kohti tuijottamaan minua, joten alan hermostua kun hän pitää koko ajan katsekontaktia minuun, vaikka selvästi sen huomaan, niin hän vain jatkaa ja hymyilee. (Tiedän, olen ujo, enkä uskalla katsoa takaisin, muuta kuin vilkaisten!)
Yhdesti kaupassa kun olin siskoni kanssa, niin kyseinen jätkä oli silloin siellä. Hän tuli kassalta takaisin kaupan hyllylle missä minä olin, ja alko hymyillä sekä katsoa. Samalla hän tuli vain lähemmäksi, ja lähemmäksi, enkä lopussaan enää pystynyt olemaan siinä, koska hän tuli (minusta) liian lähelle. Pakenin pois, ja nyt pidän itseäni maailman hirveinpänä ihmisenä, ja meinaan aina murtua kun mietin miten TYPERÄ OLIN! En edelleenkään tiedä mitä jätkä tuollakin tarkoitti!
Tänään hän nojaili seinään ja katsoi minua. Olin silloinkin selin häneen, mutta kaverini sitten selosti mitä hän tekee, vaikken halunnut. :D
Näitä on niin mahdottoman paljon, mutta ette te jaksa kuitenkaan lukea kaikkea sitä mitä hän on tehnyt/eleillyt. Esimekkinä oli ainakin nuo katsomiset, hymyily ja lähelle tuleminen.
Tämä saattaa kuulostaa ihan tyhmältä, mutta auttakaa nuorta hädässä!
Haluan siis saada kaikesta selvää ennen kuin teen asialle mitään, koska pelkään että jos arvioin itse väärin asian, niin nolaan itseni, ja sitten he nauravat minulle, koska jätkä on sairaan isossa jätkä porukassa.. O_O
Tämä kyseinen jätkä on myös kaveriporukkanssa kanssa yrittäneet jotain, mutta mutta...
Onko kellään mitään aavistusta, että mitä tämä tarkoittaa? Oikeasti, vastatkaa ihan kunnolla, koska en kestä tätä enää1 D:

Vastaukset 5
Vanhimmat
Appuo!
UPPPP
Kyllä kuulostaisi jo pahemman asteen ihastumiselta! Hän näyttää tarjoavan jopa sinulle tilaisuuksia avata keskustelu (kuten siellä kaupassa) mutta saattaa itsekin olla niin uuden tilanteen edessä ja epävarma tunteistaan, ettei osaa edetä pidemmälle. Ehkä hän kaipaa sinulta jotain edes pientä vahvistusta, koska pelkää myös nolaavansa itsensä!
Ihmettelen.. Eli se jätkä tuli viereesi, hymyili sulle ja katsoi sua silmiin,
mutta ei sanonut mitään? Kuulostaa ihan sanattomalta lähentelyltä. Olisin itsekin
jo tuossa tilanteessa häipynyt. Outoa. Oletko varma, että hän osaa puhua?
Oletko kuullut hänen puhuvan muille ihmisille?
Jos olet varma siitä, että hän ei ole esim. mykkä, niin ehkä sun kannattaisi
odottaa ja toivoa, jos hän vaikka alkaisikin puhumaan sulle. Ilmeisesti hänellä
kuitenkin oli asiaa sulle, kun kerran tuli niin lähellekin sua.
Ap, onko mitään uutta tapahtunut tämän pojan kanssa?