Mun oli nyt ihan pakko tulla purkamaan pahaa mieltäni tänne, kun en kenellekkään siitä voi kertoa. Tai olen yrittänyt mutta ihmiset vaan nyökyttelee päätään ja sanoo että tommonen pieni masennus kuuluu murrosikään.
Noin 6. luokkaan asti olin hyvin iloinen ja mulla oli paljon kavereita, koulussa meni hyvin ja poissa-oloja oli koko vuodelta ehkä noin 3 päivää. Silloin en pahemmin sairastellut ja kehuinki kaikille miten terve oon.
Sitten kun siirryin ylä-asteelle ihan kaikki meni suoraan sanoen päin sitä jotain. Arvosanat tippu ja heti ekana vuonna oli noin 335 poissa-olo tuntia ja hirveesti merkintöjä Wilmassa, että esse palauttamatta ynnä muuta. Koululääkäri teki sitte lähetteen turun NUPOon eli nuorten ja lastenpsykiatrille. Kävin siellä puhumassa ja koulussa kävin kuraattorilla. No tuli kesä loma ja olin taas "oma normaali" itteni eli ilonen ja sosiaalinen. No loman jälkeen kaikki jatku ihan samana 8. luokallakin eli oli paljon poissa-oloja ja niien edelleen.. Sain kuiteski aina jotenkin ihmeen kautta suoritettua kaikki ja pääsin luokalta. Nyt ysillä poissa-oloja on jo nyt 369 tuntia ja on vaarana että jään luokalleni. Saan jatkuvasti yksin kotona ollessani itku kohtauksia (aamuisin ennen kouluun lähtöä) minusta on tullut hyvin väkivaltainen (olen käynyt kerran suututtuani jopa äitini kimppuun) ja olen hyvin hyvin eristäytynyt. En halua/jaksa enään tavata kavereita ja jos he soittavat; annan puhelimen vain soida. Jännitän koko ajan jotakin ja oireilen jännittäviin tilanteisiin vatsallani ja hikoilemalla rajusti. Tarkistan myös asiat moneen kertaan esim. jos lähden ulos katson ainakin 5 kertaa että ovi on varmasti lukossa ja vaikka tiedän että se on niin silti tulee sellainen epämiellyttävä fiilis. Kouluun minut pitää joka aamu pakottaa tai en muuten mene sinne. Lintsaan. Koulussa minulla on kyllä kavereita ja minua ei kiusata. Mutta on joskus kiusattu. En voi hyvin, itse murhaakin olen ajatellut, mutta en haluaisi aiheuttaa sellaista tuskaa läheisilleni. Harrastin ratsastusta, mutta senkin lopetin. En yksin kertaisesti jaksa koulu päivän jälkeen mitään.
En tiedä miten tämän selittäisin koska tälle ei oo sanoja; kun tiedostan että on mentävä kouluun minua rupeaa ahdistamaan ja rupean tärisemään ja menen hyvinhyysteriseksi. Näin ei aina ole, näin käy aina kun joudun menemään bussilla kouluun tai muuten yksin. Joskus ätitini vie minut, mutta silloinkin saatan jäädä kotiin, koska en yksinkertaisesti pysty lähtemään.
Noin 6. luokkaan asti olin hyvin iloinen ja mulla oli paljon kavereita, koulussa meni hyvin ja poissa-oloja oli koko vuodelta ehkä noin 3 päivää. Silloin en pahemmin sairastellut ja kehuinki kaikille miten terve oon.
Sitten kun siirryin ylä-asteelle ihan kaikki meni suoraan sanoen päin sitä jotain. Arvosanat tippu ja heti ekana vuonna oli noin 335 poissa-olo tuntia ja hirveesti merkintöjä Wilmassa, että esse palauttamatta ynnä muuta. Koululääkäri teki sitte lähetteen turun NUPOon eli nuorten ja lastenpsykiatrille. Kävin siellä puhumassa ja koulussa kävin kuraattorilla. No tuli kesä loma ja olin taas "oma normaali" itteni eli ilonen ja sosiaalinen. No loman jälkeen kaikki jatku ihan samana 8. luokallakin eli oli paljon poissa-oloja ja niien edelleen.. Sain kuiteski aina jotenkin ihmeen kautta suoritettua kaikki ja pääsin luokalta. Nyt ysillä poissa-oloja on jo nyt 369 tuntia ja on vaarana että jään luokalleni. Saan jatkuvasti yksin kotona ollessani itku kohtauksia (aamuisin ennen kouluun lähtöä) minusta on tullut hyvin väkivaltainen (olen käynyt kerran suututtuani jopa äitini kimppuun) ja olen hyvin hyvin eristäytynyt. En halua/jaksa enään tavata kavereita ja jos he soittavat; annan puhelimen vain soida. Jännitän koko ajan jotakin ja oireilen jännittäviin tilanteisiin vatsallani ja hikoilemalla rajusti. Tarkistan myös asiat moneen kertaan esim. jos lähden ulos katson ainakin 5 kertaa että ovi on varmasti lukossa ja vaikka tiedän että se on niin silti tulee sellainen epämiellyttävä fiilis. Kouluun minut pitää joka aamu pakottaa tai en muuten mene sinne. Lintsaan. Koulussa minulla on kyllä kavereita ja minua ei kiusata. Mutta on joskus kiusattu. En voi hyvin, itse murhaakin olen ajatellut, mutta en haluaisi aiheuttaa sellaista tuskaa läheisilleni. Harrastin ratsastusta, mutta senkin lopetin. En yksin kertaisesti jaksa koulu päivän jälkeen mitään.
En tiedä miten tämän selittäisin koska tälle ei oo sanoja; kun tiedostan että on mentävä kouluun minua rupeaa ahdistamaan ja rupean tärisemään ja menen hyvinhyysteriseksi. Näin ei aina ole, näin käy aina kun joudun menemään bussilla kouluun tai muuten yksin. Joskus ätitini vie minut, mutta silloinkin saatan jäädä kotiin, koska en yksinkertaisesti pysty lähtemään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olen siis tyttö ja asun turussa
Liittyykö tuo paha olo jotenkin sosiaalisiin tilnteisiin kun kesälomalla on ollut hyvin ja kouluun lähteminen takkuilee ja on paljon poissaoloja. Kun yrität kertoa niin ongelmaa vähätellään ja ei kuunnella. Oletko pystynyt juttelemaan äitisi kanssa että sinulla on todella pah olla. Ja pystytikö kertomaan todellisista ongelmista kun olit hoidossa osastolla. Vai onko niin, että et oikein itsekkään ole selvillä, mikä sinua vaivaa?
Voitko kertoa nyt meille, mikä siellä koulussa on niin ahdistavaa? Pelkäätkö joitain oppilaita, opettajia, puhumista, että nolaat itsesi. Häpeätkö jotain, onko sinulla salaisia pelkoja ja ongelmia? Onko sinulla tunne että et hallitse tilantetia itseäsi. Onko nuo aikaisemmat kiusaamiskokemukset vielä kaiken syy?
Sinulla on koko ajan jännitys päällä ja joudut kontrolloimaan itseäsi ja ympäristöä ja väsymys purkautuu aggressiona.
Onko sinulle joskus lapsena sattuntu pahaa? Musitatko? Sorry virheet?
juuri sosiaaliset tilanteet tai en osaa kertoa koska en ymmärrä itsekkään kunnolla mistä on kyse. Pyrin aina täydellisyyteen ja nytkin ahdistaa että tulee kirjoitus virheitä kin kirjoitan puhelimella. Koulussa olen ollut opettajien kanssa ja rehtorin keskustelussa missä on pyritty tekemään kouluun tulo mulle mahdollisimman helpoksi. Eli oon saanu sellasia etuja mitä muilla ei ole, esim pääsen aamulla puoli tuntia enemmin ovista sisään nuin muut yms. Mutta silti on jotenkin vaikeaa mennä sinne. Nupossa en todellakaan kertonut mitään, nyökyttelin päätä ja olin hiljaa. Tai vedi samaa roolia mitä muuallakin, eli esitänn iloista ja onnellista.
niin ei kotona ikinä mitään pahaa tapahtunut. Periaateessa olen kasvanut kultalusikka suussa, mutta en tajua mikä nyt on. Enkä periaatteessa ole yksinäinen mulla on onneksi 2 kissaa jotka on mulle henki ja elämä. Hävettää vaan niin vietävästi kun mun koko suku on sellanen et siel kilpaillaan koulun arvosanoil ja hyvällä ammatilla.. tuntuu tosi kurjalta
Tääki juttu meni ihan perseelleen ku en jaksa edes enään kirjoittaa. Tänäänkin jäi kotiin lintsaamaan. Pakenen aina todellisuutta videopeleillä ja pelaankin niitä noin 3-5 joka päivä. Ja ne pelit mitä mä pelaan ei oo mitään ihan parasta mun mielelle, kaikki k18 assassin's creedejä far cry, ms ynnä muuta. Luin erään nuoren tarinan tääktä ja hän mainitsi että haluaisi olla jokin pelihahmo tai jotain. Mulla on sama fiilis ja heti kun pleikan sammuttaa rupee vituttaan :( Koti oloissa mulla ei mitään vikaa, vanhemmat rakastaa ja kaikki on ihan hyvin. Siksi mä itteäni vihaankin, olen vain suuri pettymys vanhemmilleni
hei.et ole pettymys vanhemmillesi,he ovat huolissaan susta.mä jotenkin näkisin tätä asiaa niin että tällä hetkellä sun elämässä on liikaa kuormitusta.koulu.se koko ympäristö ja ihmiset ja ne vaatimukset ovat nyt liikaa.pakenet maailmaan missä sun ei tarvitsisi miettiä oikeaa elämää vaatimuksineen,siksi pelaat.se on vähän kuin kaksoiselämää.kun suljet koneen,paluu todellisuuteen on kovaa,ahdistaa ja pinna palaa.koneen voi tietty sulkea mutta se ei poista itse ongelmaa.
mun pojallani on aivoperäinen ominaisuus eli neurologinen ADD.lievä mutta joissakin asioissa haittaa arkipäivän asioiden sujumista.on jo 18v,varsin fiksu ja empaattinen.takana vakava masennus ja käytöshäiriö kun ei ajoissa saanut oikeata hoitoa mutta hän selvisi.
en ole lääkäri,olen vain äiti.tarkoitukseni ei ollut peloitella että sinulla olisi esim.poikani ADD.se oli vain esimerkki että asioilla on tapana järjestyä.kovasti työtä se meiltä vaati mutta se kannatti.
nyt suosittelisin sua juttelemaan vanhempiesi kanssa vakavasti tilanteesta.kerrot niin paljon asioita kuin vain mieleen tulee.sun vanhemmilla on oikeus tietää mitä heidän tyttärelleen kuuluu.sä olet itse hyvin huolestunut olostasi.se riittää syyksi että nyt on vanhempien tehtävä auttaa sinua ja etsiä oikeat ihmiset mukaan.he varmasti uskovat sua ja alkavat toimia.
sua huolettaa poissaolot,ymmärrän.mutta se on nyt pienin huoli,usko mua.sä et voi hyvin niin ei koulukaan voi mennä hyvin.aina voi kouluja käydä mutta tätä hetkeä ei enää saa takaisin.älä rankaise itseäsi enää asioista,sulla on jo tarpeeksi paha olla muutenkin.sä et ole tehnyt mitään väärin.
sä olet jo alkanut hoitamaan itseäsi kun olet tänne jaksanut kirjoittaa,se on paljon,hieno homma.
nyt vain rohkeasti ilmoitat vanhemmillesi että sulla on nyt tärkeää asiaa heille.juttele jo tänään,älä siirrä asiaa.kun nyt olet kotona päivän niin muista syödä ja ilmoittele kuulumisia kun jaksat!
kiitos kovasti, juuri tälläisista kommenteista saa voimia yrittää :')
hyppää kalliolta alas niin on asia selvä, tulee mukava näköst jauhelihaa. tulee sullekkin sit jotain käyttöö ku varikset syä sun rämmäleitäs
Joo, kiitos kannustavasta kommentista :)