Foorumilla on esitetty mitä kummallisimpia väitteitä, joita ei voi kehittää muualla kuin fennopäämajassa tai sci-fi -ulottuvuuksissa.
Väite 1: Foorumilla ei uskalleta tunnustaa, että kannattaa RKP:tä.
Väärin. RKP on erinomainen valinta, jos haluaa suurella varmuudella oman puolueensa mukaan hallitukseen. RKP on erinomainen poliittinen peluri, jolta ei puutu yhteistyökykyä tai vastuunkantokykyä. Äänestäisin RKP:tä milloin tahansa, ja olen puoluetta myös äänestänyt.
Väite 2: Foorumilla ei uskalleta tunnustaa, että kannattaa pakkoruotsia.
Väärin. Itse olen pakkoruotsin kannattaja - ns. pakkoruotsittaja -, koska se on varmuudella eräs paras tapa edistää kieleen perustuvaa tasa-arvoisuutta ja eräs paras tapa turvata Suomen perustus- ja kielilain edellyttämät kielelliset oikeudet ja viranomaispalvelut. Jos laissa edellytetään, että tiettyjen tahojen on osattava molempia kotimaisia kieliä, niitä on vain silloin tietyllä tasolla osattava. Hyvin yksinkertaista. Olisi erikoista vaatia viranomaiselta kielellistä osaamista, ellei koululaitos sitä pysty kaikille tasapuolisesti opettamaan. Sen takia on luontaista, että hyötyruotsia opetetaan kaikille tasapuolisesti.
Tasapuolisuus olisi turvattava kaikille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja siksi kannatankin mm. kielikylpyjä ja lasten siirtämistä jopa vieraskieliseen tai osittain vieraskieliseen kouluun. Lapset oppivat nopeasti, ja sen vuoksi minimissään toisen kotimaisen kielen opetus olisikin aloitettava aikaisemmin kuin nykyisin, mieluiten aikaisin ala-asteella. Sama koskee toki englannin kieltä.
Sivuseikkana tietenkin on tärkeää, että ruotsin kieli on Suomessa hyödyllisempaa kuin moni muu kieli. Englannin ohella se on Suomessa kieli, josta täällä on eniten hyötyä.
Väite 3: Pakkoruotsi ja kaksikielisyys on suomenruotsalaisten ja RKP:n pakolla ja keinotekoisesti ylläpitämä järjestelmä.
Väärin. Suomenruotsalaisia on vain vajaa 6 % suomalaisista. Hyötyruotsia ylläpidetään lailla, joka on parlamentaarisesti valitun Eduskunnan tekosia. Kansa on valinnut edustajansa ja edustajat päättävät.
Väite 4: Suomen laki on huono, kielilakia tulee muuttaa ja jopa perustuslakia tulee kielen osalta muuttaa.
Väärin. Laki on tekijöidensä näköinen. Muista äänestää.
Väite 5: Suomen ruotsinkieliset hallitsevat suomen kielen.
Väärin ja oikein. Moni hallitsee, moni ei hallitse. Hallitsevat tai eivät, se on sivuseikka, sillä Suomi on kaksikielinen maa, jossa molempien kieliryhmien oikeudet on voitava turvata tasapuolisesti. On totta, että useat ruotsinkieliset hallitsevat myös suomea, koska he kokevat sen tärkeäksi. Ei ole heidän vikansa, elleivät suomenkieliset koe ruotsin kieltä vastaavalla tavalla tärkeäksi. Suomenkielisille kuitenkin tarjotaan yhteiskunnan puolesta aivan samat oikeudet ja mahdollisuudet oppia ruotsia kuin ruotsinkielisille oppia suomea.
Oppiminen edellyttää halua ja viitseliäsyyttä.
Väite 6: Ruotsinkieliset oppivat "pakosti" suomea.
Väärin. Kyllä tuo oppiminen perustuu omaan haluun ja tahtoon. Jokaiselle suomalaiselle tarjotaan samat kieleen perustuvat mahdollisuudet. Jokainen "rantaruotsalainen" voi muuttaa vaikkapa kesätöihin sisämaahan, mutta myös ihan kääntäen eli kyllä "metsäsuomalainen" voi hakeutua ns. rannikolle. Tietyillä alueilla on toki helpompaa oppia molemmat kielet, mutta jos olisikin niin, että ruotsinkielinen oppisi "pakosti" suomea, se ei ole heidän vikansa.
On selvää, että oppiminen sujuu osalla helposti, osalla vaikeamman mukaan. Sama koskee vaikkapa matematiikkaa.
Väite 7: Kielipolitiikka purkautuu väkivaltana.
Väärin ja oikein. Erään (vaatimattoman) kielipoliittisen liiton entinen PJ on esittänyt toiveen, että turhautuneisuus purkautuisi nakkikioskijonoissa. Lisäksi on esitetty väite, että ellei syrjäytyneillä ole mitään menetettävää, ja henkilö on jo luisunut järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle, mieleen voi toki tulla suora toiminta eli väkivalta. Mutta tuskinpa silloin syynä on pakkoruotsi. Tilanne lienee syrjäytyneen osalta niin, että koulussa on jäänyt muutakin oppimatta kuin pelkkä pakkoruotsi.
Syrjäytyneet eivät yleensä järjestäydy - ja varsinakaan pakkoruotsia vastaan. Myös juopuneen nakkikioskiörvellys on yleensä ennaltasuunnittelematonta. Niin tai näin, joka uhkailee järjestäytyneellä väkivallalla kielipolitiikan yhteydessä, tarvitsee henkistä tukea ja ammattiapua. (Juopuneet) yksittäistapaukset ovat aina yksittäistapauksia, kuten jokaisessa asiassa.
Väite 8: Ruotsinkielinen saattaa olla fiksu ja miellyttävä.
Oikein, vaikka väite sinänsä onkin eriskummallinen. Aivan saman kaavan mukaan myös suomenkielinen tai jopa fennokin saattaa olla fiksu ja miellyttävä.
Väite 9: Ruotsinkielisillä on etuoikeuksia.
Väärin. Yhtään lakiin perustuvaa etuoikeutta ei ole voitu osoittaa. Etuoikeus ei ole se, että yksi hallitsee ja osaa asioita paremmin kuin toinen.
Väite 1: Foorumilla ei uskalleta tunnustaa, että kannattaa RKP:tä.
Väärin. RKP on erinomainen valinta, jos haluaa suurella varmuudella oman puolueensa mukaan hallitukseen. RKP on erinomainen poliittinen peluri, jolta ei puutu yhteistyökykyä tai vastuunkantokykyä. Äänestäisin RKP:tä milloin tahansa, ja olen puoluetta myös äänestänyt.
Väite 2: Foorumilla ei uskalleta tunnustaa, että kannattaa pakkoruotsia.
Väärin. Itse olen pakkoruotsin kannattaja - ns. pakkoruotsittaja -, koska se on varmuudella eräs paras tapa edistää kieleen perustuvaa tasa-arvoisuutta ja eräs paras tapa turvata Suomen perustus- ja kielilain edellyttämät kielelliset oikeudet ja viranomaispalvelut. Jos laissa edellytetään, että tiettyjen tahojen on osattava molempia kotimaisia kieliä, niitä on vain silloin tietyllä tasolla osattava. Hyvin yksinkertaista. Olisi erikoista vaatia viranomaiselta kielellistä osaamista, ellei koululaitos sitä pysty kaikille tasapuolisesti opettamaan. Sen takia on luontaista, että hyötyruotsia opetetaan kaikille tasapuolisesti.
Tasapuolisuus olisi turvattava kaikille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja siksi kannatankin mm. kielikylpyjä ja lasten siirtämistä jopa vieraskieliseen tai osittain vieraskieliseen kouluun. Lapset oppivat nopeasti, ja sen vuoksi minimissään toisen kotimaisen kielen opetus olisikin aloitettava aikaisemmin kuin nykyisin, mieluiten aikaisin ala-asteella. Sama koskee toki englannin kieltä.
Sivuseikkana tietenkin on tärkeää, että ruotsin kieli on Suomessa hyödyllisempaa kuin moni muu kieli. Englannin ohella se on Suomessa kieli, josta täällä on eniten hyötyä.
Väite 3: Pakkoruotsi ja kaksikielisyys on suomenruotsalaisten ja RKP:n pakolla ja keinotekoisesti ylläpitämä järjestelmä.
Väärin. Suomenruotsalaisia on vain vajaa 6 % suomalaisista. Hyötyruotsia ylläpidetään lailla, joka on parlamentaarisesti valitun Eduskunnan tekosia. Kansa on valinnut edustajansa ja edustajat päättävät.
Väite 4: Suomen laki on huono, kielilakia tulee muuttaa ja jopa perustuslakia tulee kielen osalta muuttaa.
Väärin. Laki on tekijöidensä näköinen. Muista äänestää.
Väite 5: Suomen ruotsinkieliset hallitsevat suomen kielen.
Väärin ja oikein. Moni hallitsee, moni ei hallitse. Hallitsevat tai eivät, se on sivuseikka, sillä Suomi on kaksikielinen maa, jossa molempien kieliryhmien oikeudet on voitava turvata tasapuolisesti. On totta, että useat ruotsinkieliset hallitsevat myös suomea, koska he kokevat sen tärkeäksi. Ei ole heidän vikansa, elleivät suomenkieliset koe ruotsin kieltä vastaavalla tavalla tärkeäksi. Suomenkielisille kuitenkin tarjotaan yhteiskunnan puolesta aivan samat oikeudet ja mahdollisuudet oppia ruotsia kuin ruotsinkielisille oppia suomea.
Oppiminen edellyttää halua ja viitseliäsyyttä.
Väite 6: Ruotsinkieliset oppivat "pakosti" suomea.
Väärin. Kyllä tuo oppiminen perustuu omaan haluun ja tahtoon. Jokaiselle suomalaiselle tarjotaan samat kieleen perustuvat mahdollisuudet. Jokainen "rantaruotsalainen" voi muuttaa vaikkapa kesätöihin sisämaahan, mutta myös ihan kääntäen eli kyllä "metsäsuomalainen" voi hakeutua ns. rannikolle. Tietyillä alueilla on toki helpompaa oppia molemmat kielet, mutta jos olisikin niin, että ruotsinkielinen oppisi "pakosti" suomea, se ei ole heidän vikansa.
On selvää, että oppiminen sujuu osalla helposti, osalla vaikeamman mukaan. Sama koskee vaikkapa matematiikkaa.
Väite 7: Kielipolitiikka purkautuu väkivaltana.
Väärin ja oikein. Erään (vaatimattoman) kielipoliittisen liiton entinen PJ on esittänyt toiveen, että turhautuneisuus purkautuisi nakkikioskijonoissa. Lisäksi on esitetty väite, että ellei syrjäytyneillä ole mitään menetettävää, ja henkilö on jo luisunut järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle, mieleen voi toki tulla suora toiminta eli väkivalta. Mutta tuskinpa silloin syynä on pakkoruotsi. Tilanne lienee syrjäytyneen osalta niin, että koulussa on jäänyt muutakin oppimatta kuin pelkkä pakkoruotsi.
Syrjäytyneet eivät yleensä järjestäydy - ja varsinakaan pakkoruotsia vastaan. Myös juopuneen nakkikioskiörvellys on yleensä ennaltasuunnittelematonta. Niin tai näin, joka uhkailee järjestäytyneellä väkivallalla kielipolitiikan yhteydessä, tarvitsee henkistä tukea ja ammattiapua. (Juopuneet) yksittäistapaukset ovat aina yksittäistapauksia, kuten jokaisessa asiassa.
Väite 8: Ruotsinkielinen saattaa olla fiksu ja miellyttävä.
Oikein, vaikka väite sinänsä onkin eriskummallinen. Aivan saman kaavan mukaan myös suomenkielinen tai jopa fennokin saattaa olla fiksu ja miellyttävä.
Väite 9: Ruotsinkielisillä on etuoikeuksia.
Väärin. Yhtään lakiin perustuvaa etuoikeutta ei ole voitu osoittaa. Etuoikeus ei ole se, että yksi hallitsee ja osaa asioita paremmin kuin toinen.
Vastaukset 137
Vanhimmat
Asiaa forn-jotr! Respekt! Kiitos!
;-)
Oletteko te todella niin tynnyrissä kasvaneita että kuvittelette
suomen ja ruotsinkielisten olevan tasavahva kansanryhmä?
Ruotsinkieliset ovat vähemmistö todellisuudessa ja tässä
maailmassa.
Mitä jos ruotsiin tulisi huomisesta lähtien suomen systeemi?
Moi Ankkis, komppaat fornia ja nettifennot miinustaa, mutta sellaistahan se netti fennoilu on. Tsemppiä ja voimaa sinulle kun jaksat viestitellä netti fenno pölöjen kanssa.
Kiitos sinullekin. Kiva saada kannustusta. Välillä sitä mietii että kirjoittaako sitä ihan seinille. Mukava jos joku sentään lukee.
Let's keep up the good work!
> ... kuvittelette suomen ja ruotsinkielisten olevan tasavahva kansanryhmä?
Onko kyse siis kädenväännöstä vai painonnostosta, jossa vahvuutta tarvitaan. Vai shakista tai pokerista, jossa vaaditaan älyn voimaa.
Eikö olisikin omistuista, että yhteiskunnallisesti tai laissa kaksi kieliryhmää asetettaisiin eri "vahvuuksiin" kielen perusteella? Sehän olisi positiivistasyrjintää, syrjintää tai jopa rasismia. Lain silmissä on olemassa vain kaksi tasavahvaa kansanryhmää, sen olet oivaltanut aivan oikein.
> Ruotsinkieliset ovat vähemmistö todellisuudessa ja tässä maailmassa.
Mitä haluat tällä sanoa?
> Mitä jos ruotsiin tulisi huomisesta lähtien suomen systeemi?
Eikö olisikin hieno systeemi?
"> Mitä jos ruotsiin tulisi huomisesta lähtien suomen systeemi?
Eikö olisikin hieno systeemi?"
Miksi haluaisimme, että ruotsalaiset vihaisivat suomen kieltä?
Kuka siinä voittaisi?
Missä logiikka? Siinäkö, että sinä vihaat ruotsin kiletä?
Sinulle voi käydä samoin kuin eräälle uljaalle ritarille tällä palstalla, vai uskotko että vielä rientää auttamaan sinua?
> Sinulle voi käydä samoin kuin eräälle uljaalle ritarille tällä palstalla, vai uskotko että vielä rientää auttamaan sinua?
Onko tämä fennomaaninen uhkaus vai mistä tässä asiassa on kyse?
Mitä uhkailua siinä on jos uskoo ihmisen järkiintyvän ja tunnustavan tosiat
> Sinulle voi käydä samoin kuin eräälle uljaalle ritarille tällä palstalla, vai uskotko että vielä rientää auttamaan sinua?
Esitetään asia uudelleen. Kysyn uteliaisuuttana, että mistä tässä "uljas ritari" -asiassa on kyse?
Samaa mietin ja samoin sitä kehen viittaat?
Eräästä henkilöstä, jota ankkamatami kaipailee ahdingossaan. En tiedä tapasivatko "Masan paikassa" yhteisen asian merkeissä, joskaan kumpikaan ei ilmeisesti tunne vetoa vastakkaiseen sukupuoleen, vaikka väliäkös sillä.
En ole vielä tavannut Ankdamia ahdingossa - kumma kyllä?!
Viittaat johonkin tois'arvoiseen. Minun puolestani, kansanedustaja Teuvo "Turha" Hakkaraisen sanoin: "Tanssikoot (homot) linnanjuhlissa vaikka lampaiden kanssa, se ei minua kiinnosta." Jos Ankdam puhuu asiasta asiana, niin tapailkoot siviilielämässään vaikka nunnia tai vaikka itse paavia. Se ei minua kiinnosta, koska hänellä on myös siihen täysi oikeus. Sama oikeus kuin meillä kaikilla on äidinkieleemme.
Taidat olla vielä vähän vihreä palstalla tai aatteesi sokaisema.
Tähän irralliseen, perustelemattomaan heittoon on lähes mahdotonta kommentoida. Etko siis pidä lampaista, homoista vai Teuvo Hakkaraisesta, joihin tekstissäni viittaan?
Viittasin vain siihen ankkamatamin ahdinkoon.
Vielä mainitsemastasi oikeudesta omaan äidinkieleen, se ei tarkoita sitä, että sitä pakotetaan koko kansalle.
> Viittasin vain siihen ankkamatamin ahdinkoon.
OK. Voisitko valottaa, milloin hän olisi ollut ahdingossa, kun ei tulesellaista viime viikkojen ajalta mieleen. Kuukausi sitten, viime vuonna vai vielä aikaisemmin?
> Vielä mainitsemastasi oikeudesta omaan äidinkieleen, se ei tarkoita sitä, että sitä pakotetaan koko kansalle.
Kuka sitä pakottamista suorittaa vai perustuuko se lakiin? Jos se perustuu lakiin, niin pitää vain muistaa äänestää.
"Kuka sitä pakottamista suorittaa vai perustuuko se lakiin? Jos se perustuu lakiin, niin pitää vain muistaa äänestää."
Ei riitä pelkkä äänestäminen, siksi sinäkin olet täällä.
> Ei riitä pelkkä äänestäminen, siksi sinäkin olet täällä.
Sinä olet aktivisti, koskasinä haluat muuttaa tilannetta. Minä haluan tilanteen pysyvän ennallaan. Minä en kirjoita täällä sen vuoksi, että kuvittelisin tällä olevan jotakin vaikutusta. Sillä ei ole. Sen takia minä äänestän.
Kerro ihmeessä, minuakin kiinnostaa! En nimittäin itsekään tiedä milloinkaan olleeni ahdingossa, ainakaan tällä palstalla. Taitaa netti fenno tapansa mukaan taas puhua ihan höpsöjä.
Kyllä sinä olet kiitellyt joitain komppaajiasi, huokaissut kun olet saanut jotain henkistä tukea.
" Minä en kirjoita täällä sen vuoksi, että kuvittelisin tällä olevan jotakin vaikutusta."
Lopputulokseen sillä ei olekaan vaikutusta, pakkoruotsi poistuu.
Sekö sinusta viittaa ahdinkoon? Voihyvänenaika! Tämä on taas näitä netti fennojen ja normaalien ihmisten välisiä kulttuurieroja.
Minun mielestäni ystäviään ja kavereitaan tulee kiittää jos he ovat tukena ja kannustamassa ja antavat positiivista palautetta. Ihminen jolla on ystäviä ei joudukaan ahdinkoon koska hän ei ole yksin.
Olen tästä kirjoittanut aiemminkin, eli että te netti fennot ette koskaan tule saamaan yhtään mitään aikaiseksi koska te olette täysin kykenemättömiä tekemään minkäänlaista yhteistyötä.
Mitä järkeä on vuodesta toiseen kirjoitella tänne RKP:n palstalle märmätyksiänne sen sijaan että hoitaisitte sen pakkoruotsinne huithelv***iin omienne avustuksella. Miten ihmeessä te kuvittelette että RKP poistaa pakkoruotsin puolestanne? Te ette tarvitse RKP:n yhdeksää ääntä mutta sen sijaan te tarvitsisitte ne 191muuta!
Persupuolueella on sama ongelma, puolueen äänestäjät ovat lauma disonoivia ihmisiä joilla kaikilla paljon asiaa ja valittamista mutta ei ainuttakaan ratkaisua tarjota niistä mihinkään. Persut ovat joukko ihmisiä jotka ovat kokoontuneet yhteen valittamaan kaikesta ja kaikista mutta mitään yhteistä, kantavaa ideologiaa heillä ei ole.
Sen sijaan kaikkien muiden puoluiden äänestäjät ja edustajat hakeutuvat valmiin ja jäsennellyn ideologian ja sekä selkeiden ratkaisumallien ympärille ja rakentavat ympäröivää maailmaa niiden puitteissa ja tekevät sitä yhdessä sekä samassa äänilajissa.
Voitte arvata kumpi työskentelytapa tuottaa paremmin tulosta.
> ...pakkoruotsi poistuu.
Muista äänestää.
"Olen tästä kirjoittanut aiemminkin, eli että te netti fennot ette koskaan tule saamaan yhtään mitään aikaiseksi koska te olette täysin kykenemättömiä tekemään minkäänlaista yhteistyötä."
Uskot että asiallamme on oikeutus, mutta emme vain saa siltikään mitään aikaan. Maltahan, voit vielä yllättyä!
"Sen sijaan kaikkien muiden puoluiden äänestäjät ja edustajat hakeutuvat valmiin ja jäsennellyn ideologian ja sekä selkeiden ratkaisumallien ympärille ja rakentavat ympäröivää maailmaa niiden puitteissa ja tekevät sitä yhdessä sekä samassa äänilajissa.
Voitte arvata kumpi työskentelytapa tuottaa paremmin tulosta."
Ideologiana vieraan kielen levittäminen maassa vaikka pakkokeinoin, siitä seuraa vain sitä suurempi romahdus mitä kauemmin kestää.
"Asiaa forn-jotr! Respekt! Kiitos!"
Erityisesti ankkamatamia lämmitti seuraava kohta:
"Väite 2: Foorumilla ei uskalleta tunnustaa, että kannattaa pakkoruotsia.
Väärin. Itse olen pakkoruotsin kannattaja - ns. pakkoruotsittaja -,"
> Erityisesti ankkamatamia lämmitti seuraava kohta: "Itse olen pakkoruotsin kannattaja - ns. pakkoruotsittaja -,"
Toivottavasti se lämmitti myös sinua.
Tuntuu siltä, että fennoaktivistit ovat pitäneet foorumille sen verran kovaa "jöötä", etteivät ihmiset uskalla tunnustaa omia periaatteitaan. Toivottavasti "tämän pakkoruotsitttajan" mielipiteet eivät ole jääneet epäselväksi.
Vastustan myös fennomaanien levittämää disinformaatiota, jos se asia olisi sattunut jäämää epäselväksi. Mielipiteitä saa ja tulee olla, mutta valehtelu tai liioittelu ei ole mielipide. Tämä perinne lienee peräisin Suomalaisuuden liiton puheenjohtajilta.
"Uskot että asiallamme on oikeutus, mutta emme vain saa siltikään mitään aikaan. Maltahan, voit vielä yllättyä"
Tottahan toki jokaisella jonkun porukan tärkeäksi kokemalla asialla on oikeutuksensa. Se että onko se asia oikeasti tärkeä, ja jonkilainen yleinen totuus onkin jo sitten aivan eri asia.
Jos pakkoruotsi poistuisi (tarkoitan nyt sitä peruskoulun pakollista oppiainetta) niin en minä siitä mitenkään yllättyisi, ja vielä vähemmän se vaikuttaisi mitenkään minun elämääni.
Oikeastaan minusta olisi ihan järkeen käypää että pakollisen ruotsin voisi muuttaa venäjän kanssa valinnaiseksi ja samalla sitten lisätä tunteja ja osaamisvaatimuksia merkittävästi.
Se että pakollisen ruotsin tilalle tulisi jonkilainen "vapaa kielivalinta" niin sitä en usko IKINÄ! Sellainen yllättäisi niin että varmaan pyörtyisin!
En myöskään usko siihen että mahdolliset muutokset koulujen kielten opetuksessa mitenkään vaikuttaisi virkamiesten kielitaitovaatimuksiin.
Mutta siitä vaan. Surprise me!
"Ideologiana vieraan kielen levittäminen maassa vaikka pakkokeinoin, siitä seuraa vain sitä suurempi romahdus mitä kauemmin kestää. "
Tuollainen bull shit ei ainakaan edistä asiaasi. Ruotsi ei ole Suomessa vieras kieli (ref Perustuslaki) joten yritä nyt hyväksyä edes se kiistämätön tosiasia ennen kuin voit näistä kieliasioista ylipäätään edes neuvotella.
Ankkamatamille on pakkoruotsittajuuden tunnustaminen ottanut lujille, en tiedä häpeääkö, vaiko pelkääkö hän. Sinusta en ole aivan varma, että tunnustitko tyhmyyttäsi vaiko röyhkeyttäsi.
"Tottahan toki jokaisella jonkun porukan tärkeäksi kokemalla asialla on oikeutuksensa. Se että onko se asia oikeasti tärkeä, ja jonkilainen yleinen totuus onkin jo sitten aivan eri asia."
Kyllä pakkoruotsi tärkeä on, sillä ethän sinä muuten noin vauhkona olisi.
"Se että pakollisen ruotsin tilalle tulisi jonkilainen "vapaa kielivalinta" niin sitä en usko IKINÄ! Sellainen yllättäisi niin että varmaan pyörtyisin!"
Samanlainen vapaa valinta kuin englanninkin kohdalla. Laista vain poistetaan kohdat joiden mukaan ruotsia on pakko opettaa ja opiskella.
"Tuollainen bull shit ei ainakaan edistä asiaasi. Ruotsi ei ole Suomessa vieras kieli (ref Perustuslaki) joten yritä nyt hyväksyä edes se kiistämätön tosiasia ennen kuin voit näistä kieliasioista ylipäätään edes neuvotella."
Kyllä ruotsi on Suomessa vieraampi kieli kuin esim. englanti ja saamekin on ruotsia ainakin perinteisempi.
> Ankkamatamille on pakkoruotsittajuuden tunnustaminen ottanut lujille, en tiedä häpeääkö, vaiko pelkääkö hän.
Näyttäisi Ankdam oikein hienosti muissa yhteyksissä kertovan oman mielipiteensä.
> Sinusta en ole aivan varma, että tunnustitko tyhmyyttäsi vaiko röyhkeyttäsi.
Toivottavasti sekä että. Idioottien valtakunnassa tyhmäkin kun sattuu olemaan ihan kuningas. Ja tämä foorumi on idioottien valtakunta, kai sen olet itsestäsikin jo aikaa sitten huomannut.
"Näyttäisi Ankdam oikein hienosti muissa yhteyksissä kertovan oman mielipiteensä."
Näin on, hän on sinua merkittävästi ovelampi, vaikka ote onkin alkanut lipsumaan.
"Toivottavasti sekä että. Idioottien valtakunnassa tyhmäkin kun sattuu olemaan ihan kuningas. Ja tämä foorumi on idioottien valtakunta, kai sen olet itsestäsikin jo aikaa sitten huomannut."
Erikoinen toivomus. Olet siis tämän palstan kuningas ja ankkamatami, rautaako? ja monet muut ovat alamaisiasi, hyvä on. Kuvittele itsestäsi mitä haluat, mutta pakkoruotsi poistetaan.
> Kuvittele itsestäsi mitä haluat.
Juuri näin. Sinäkin voit kuvitella pakkoruotsin tulevaisuudesta toiveajatuksiasi omassa mielikuvitusmaailmassasi.
Tulevaisuudessa pakkoruotsi on enää toiveajatuksina joissain sairaissa mielissä.
Siihen asti saat vain unelmoida sairaassa mielessäsi.
Onneksi ei tarvitse odotella kovin pitkään, mutta pakkoruotsin takaisin tulosta on sen jälkeen enää turha haaveilla.
Seli seli!
"Kyllä ruotsi on Suomessa vieraampi kieli kuin esim. englanti...."
Nyt taisi sinulta päästä oikein kunnon emävale.
Kuinka monta englanninkielistä Suomessa oikein asuukaan?
Ja kuinka monta ruotsinkielistä tai kaksikielistä?
Mietipä sitä. Ja yritä pysyä edes jonkinlaisissa faktoissa.
Se mikä sinulle on vieraampaa, ei ole sama asia kuin Suomelle vieraampaa. Pää nyt edes hitusen ylös sieltä omasta navasta, jos vielä onnistuu.
Ota iisisti. Väitätkö, ettei englanti ole suomen jälkeen ylivoimaisesti ymmärretyin kieli tässä maassa? Jos muuta väität, niin olet ihan pihalla.
Ruotsinkieliset pääsevät helposti opiskelemaan.
Antaisitko väitteesi tueksi vähän numeroita kiitos. Ei tuolla tavalla voi vain heittää väitettä tyhjän päälle.
Todista väitteesi kiitos!
Huhuuu! Missä ne numerot viipyvät??
För att vi är bättre motiverade...
"Väite 9: Ruotsinkielisillä on etuoikeuksia. Väärin. Yhtään lakiin perustuvaa etuoikeutta ei ole voitu osoittaa. Etuoikeus ei ole se, että yksi hallitsee ja osaa asioita paremmin kuin toinen."
Viidelle miljoonalle suomalaiselle laeilla säädetty kaiken koulutuksen ja virkakoneiston pakkoruotsi on suurin kieleen perustuva etuoikeus, jonka pieni 0,27-miljoonainen vähemmistö saa laskea hyödykseen. Sekin sillä perusteella, että RKP:n kellokkaiden mielestä sen edustaman vähemmistön kielellisiin oikeuksiin kuuluu mukamas enemmistön pakkoruotsi. Se on samanlainen vähemmistön etuoikeus kuin Ruotsissa olisi enemmistön kaikenkattava koulutuksen ja virkakoneiston pakkosuomi, jonka tuottamista etuuksista ja eduista nauttien ruotsinsuomalainen vähemmistö hyppisi riemusta ilmaan, jos ilkeäisi, ja enemmistö raivoaisi sen haittojen vuoksi.
> Viidelle miljoonalle suomalaiselle laeilla säädetty kaiken koulutuksen ja virkakoneiston pakkoruotsi on suurin kieleen perustuva etuoikeus.
Tämä on puhdas mielipide, jota et ole kyennyt perustelemaan lainkaan. Olet ankkuroitunut tähän mielipiteeseesi kuin hukkuva uppotukkiin, vaikka tiedät, että kyseessä ei ole etuoikeus.
Sinulle on esitetty aikaisemminkin kysymys, johon et ole osannut vastata silloin tai nyt, tuskin jatkossakaan: "Mikä on se ruotsinkielisten todellinen oikeus, joka heillä on mutta sinulla ei ole?" Koska et laista ilmeisesti juurikaan perusta, yritä nyt jollakin tavoin perustella vastauksesi TUOHON KYSYMYKSEEN, sillä se vastaa kaikkeen tarvittavaan. Jos ruotsinkieliset saavat yhteiskunnallisella tasolla jotakin, mitä sinä et saa, se on todellinen vääryys ja siten oikeudeton (etu)oikeus. Mitä he saavat, mitä sinä et yhteiskunnalta saa tai mikä ei olisi käännettävissä kosekmaan sinua?
Avoin hyvinvointiyhteiskunta kohtelee ihmisiä tasa-arvoisesti riippumatta syntyperästä, kielestä, rodusta tai varallisuudesta, vaikka ihmiset eivät luonteensa, kykyjensä tai syntymänsä perusteella olisikaan yksilöinä käytännössä tasa-arvoisia.
Tuntuuko sinusta siis siltä, että et ole ruotsinkielisten kanssa yhteiskunnallisesti tasa-arvoinen vaiko yksilönä tasa-arvoinen? Ellet ole yhteiskunnallisesti tasa-arvoinen, ainoa mahdollisuus vaikuttaa asiaan on olla yhteiskunnallisesti aktiivinen. Onko sinulle tullut mieleen ryhtyä politiikoksi? Jos et ole yksilönä tasa-arvoinen, se johtuu vain ja ainoastaan sinun synnynnäisistä ja oppimistasi henkilökohtaista ominaisuuksistasi.
___F-J___
Jos helsinkiläinen käy naapuritontillaan oopperassa, onko se hänen (etu)oikeutensa, koska ooppera on rakenettu yhteiskunnan varoille? Tulisiko sallalaisen olla katkera tuolle helsinkiläiselle? Jos sallalainen lähtee metsästämään tai uimaan kotipihaltaan, onko se hänen (etu)oikeutensa, koska rikkaat kunnat tukevat harvaan asuttuja seutuja? Tulisiko helsinkiläisen olla katkera tuolle sallalaiselle?
Jos henkilöllä on runsaskulutteinen urheiluauto ja hän käyttää runsaasti moottoriteitä, onko se hänen (etu)oikeutensa, koska sinä tai suurin osa ihmisistä ette aja urheiluautolla juuri samaa moottoritietä ja yhteiskunta maksaa sekä ympäristön kulut että moottoritiet? Onko kuljettajan (etu)oikeus subjektiivinen vai objektiivinen, koska sinulla on myös (etu)oikeus hankkia urheiluauto ja ajaa tuota samaista moottoritietä? Olen samaa mieltä, että ajokortittomaan verrattuna urheiluauto ja moottorie ovat etuoikeuksia.
Jos henkilö joutuu vankilaan, onko se hänen (etu)oikeutensa, koska sinä tai suurin osa ihmisistä ei ole vankilassa ja yhteiskunta maksaa vankilalaitoksen? Onko henkilön (etu)oikeus subjektiivinen vai objektiivinen, koska sinulla on myös (etu)oikeus päästä vankilaan? Olen samaa mieltä, että kuolemantuomioon verrattuna vankilatuomio on etuoikeus.
Jos henkilö joutuu sairaalaan, onko se hänen (etu)oikeutensa, koska sinä tai suurin osa ihmisistä ei ole sairaalassa ja yhteiskunta maksaa sairaalan? Onko henkilön (etu)oikeus subjektiivinen vai objektiivinen, koska sinulla on myös (etu)oikeus päästä sairaalaan? Olen samaa mieltä, että suoraan kuolemantuomioon verrattuna sairaalapaikka on etuoikeus.
"Tämä [että, RKP:n kellokkaiden mielestä vähemmistön kielellisiin oikeuksiin kuuluu mukamas minun ja koko enemmistön pakkoruotsi] on puhdas mielipide, jota et ole kyennyt perustelemaan lainkaan."
RKP ei ole pystynyt perustelemaan enemmistön ja sen mukana minun pakkoruotsia vähemmistön välttämättömäksi kielelliseksi oikeudeksi. Koska se ei ole välttämätön oikeus sille, se on muodostunutkin vähemmistölle etuoikeudeksi suhteessa minuun ja enemmistöön.
Vertailun vuoksi tämä: Perustuisiko pelkkään mielipiteeseen sen otaksutun tilanteen vastustaminen Ruotsissa, jossa vähemmistön kellokkaat vaatisivat enemmistön pakkosuomea sillä väitteellä, että vähemmistön kielellisiin oikeuksiinsa kuuluu enemmistön pakkosuomi koulutuksessa ja virkakoneistossa?
Sinun on turha enää puuttua tähän asiaan.
Sinä et ymmärrä esittämääni kysymystä, joten minä en voi ymmärtää antamaasi vastausta.
Kysyn: "Mikä on se ruotsinkielisten todellinen oikeus, joka heillä on mutta sinulla ei ole?"
Voitko siis selittää asiasi jollakin muulla tavoin? Lakikirjaan et ilmeisesti voi tai halua vedota.
"Voitko siis selittää asiasi jollakin muulla tavoin? Lakikirjaan et ilmeisesti voi tai halua vedota."
Vähemmistöllä on toistaiseksi lakikirjaan perustuva todellinen oikeus vaatia minulta ja enemmistöltä pakkoruotsia tietyissä lain määrittelemissä yhteyksissä, vaikka minulla ja enemistöllä ei ole suhteellisesti - puntit tasan - ja merkitykseltään samaa mahdollisuutta pakkosuomen vaatimiseen yhtä suurelle joukolle.
Jälleen vertaillen: Hypoteettisessa tilanteessa Ruotsin suomenkielisellä vähemmistöllä ja sen yksilöllä, minulla esimerkiksi, olisi oikeus vaatia enemmistöltä ja sen yksilöltä koulutuksen pakkosuomea ilman, että enemmistö voisi asettaa symmetrisesti yhtä suurelle joukolle vastaavaa tavatonta haittaa tuovan pakkoruotsivaatimuksen. Auttaako vertailu ymmärtämään Suomen mielettömän tilanteen?
> Vähemmistöllä on toistaiseksi lakikirjaan perustuva todellinen oikeus vaatia minulta ja enemmistöltä pakkoruotsia tietyissä lain määrittelemissä yhteyksissä.
Sanot hyvin: lakikirjaan perustuva todellinen oikeus. Koska se perustuu lakiin, kyseessä ei siis mitenkään voi olla etuoikeus.
"Sanot hyvin: lakikirjaan perustuva todellinen oikeus. Koska se perustuu lakiin, kyseessä ei siis mitenkään voi olla etuoikeus."
Voitko pitää mahdollisena, että esimerkiksi Ruotsissa säädetään samanlaiset kielilait kuin Suomessa ja ne eivät muka loisi kielivähemmistölle sellaista asemaa, jota enemmistö ei pitäisikään vähemmistöä tarpeettomasti suosivana eli etuja ja etuoikeuksia luovana lainsäädäntönä - ja olisi tilanteeseen nurisematta tyytyväinen? En usko mahdolliseksi.
"...loisi kielivähemmistölle..."
YHDELLE kielivähemmistölle.
Nettisuom. (-fenno): "Vähemmistöllä on lakikirjaan perustuva todellinen oikeus vaatia minulta ja enemmistöltä ruotsia tietyissä lain määrittelemissä yhteyksissä."
Kunpa muut sisäistäisivät asian yhtä hienosti kuin sinä. Kaikki perustuu lakikirjaan, joka on hyvinvointivaltion toiminnan ydin. Lakikirja ei tietenkään puhu enemmistöstä ja vähemmistöstä, mutta periaatteesi on silti aivan oikea.
Oikeis - ei etuoikeus.
Kirjoitin itsestäänselvyyden: vähemmistöllä on lakikirjaan perustuva todellinen oikeus vaatia minulta ja enemmistöltä ruotsia tietyissä lain määrittelemissä yhteyksissä. Lakia tietenkin noudatetaan niin kauan kuin se on voimassa. Hyvinvointivaltiot kuitenkin yhtenään muuttavat, uusivat, korjaavat lakejaan, kumoavat aikansa eläneitä tai kansan enemmistön mielestä virheellisiä lakeja, muun muassa kielilakejaan, kuten Suomessa 60 - 80 prosenttia kansasta haluaa.
Siksi toistankin kysymykseni sisäistettäväksesi. Voitko pitää mahdollisena, että esimerkiksi Ruotsissa säädetään samanlaiset kielilait kuin Suomessa ja että ne eivät sitten muka loisi jollekin kielivähemmistölle sellaista asemaa, jota enemmistö ei pitäisikään vähemmistöä tarpeettomasti suosivana eli etuja ja etuoikeuksia luovana lainsäädäntönä ja enemmistö olisi luotuun tilanteeseen nurisematta tyytyväinen?
Minä en usko sitä mahdolliseksi. Entä sinä?
> vähemmistöllä on lakikirjaan perustuva todellinen oikeus vaatia minulta ja enemmistöltä ruotsia tietyissä lain määrittelemissä yhteyksissä.
Hienoa. Oikeus, mutta ei siis etuoikeus. Kun minä menen viranomaisiin tai terveysasemalle, puhun siellä omaa äidinkieltäni, jolla minua myös palvellaan. Kuten oikein onkin, omassa kotimaassani.
> Voitko pitää mahdollisena, että esimerkiksi Ruotsissa säädetään samanlaiset kielilait....
Sehän olisikin hienoa! Mutta en tunne Ruotsin asioita niin hyvin, että voisin asiaa käydä arvioimaan - toivotaan parasta että Suomalaisuuden liitto voisi auttaa asian etenemisessä.
Historialliset seikat eivät kuitenkaan ole Suomessa ja Ruotsissa samanlaiset, sillä vain meänkieliset ovat aluperäis-ruotsalaisia, muut ovat siirtolaisia. Siirtolaisistakin 20 % on ruotsinkielisiä, joten he eivät osaa suomen kieltä kaivata. Ruotsinkieliset ovat kieliryhmänä puolestaan asuttaneet Suomea satojen tai tuhannen vuoden ajan.
"Historialliset seikat eivät kuitenkaan ole Suomessa ja Ruotsissa samanlaiset, sillä vain meänkieliset ovat aluperäis-ruotsalaisia, muut ovat siirtolaisia. Siirtolaisistakin 20 % on ruotsinkielisiä, joten he eivät osaa suomen kieltä kaivata. Ruotsinkieliset ovat kieliryhmänä puolestaan asuttaneet Suomea satojen tai tuhannen vuoden ajan. "
Miksi historiallinen argumentti on se, jonka kautta asiaa pitää katsoa ja arvioida nykyään elävien tarpeet saada omakielistä palvelua niin eri tavoin kahdessa eri maassa. Te surut puhutte aina 100 prosentin ihmisistä joilla on samat tarpeet, eikö ne tarpeet olekaan samanlaiset jo on erilainen asutushistoria ja onneton kyky integroitua ja assimiloitua enemmistöön edes vuosisadoissa?
"Mutta en tunne Ruotsin asioita niin hyvin, että voisin asiaa käydä arvioimaan - toivotaan parasta että Suomalaisuuden liitto voisi auttaa asian etenemisessä."
Näytät tuntevan sen verran, että Ruotsissa on vuosisatainen meänkielinen alue, jossa puhutaan samaa murretta kuin Tornionjoen itäpuolellakin, jota hallitaan suomeksi. Ruotsi nosti "hajota ja hallitse" -periaatteella suomen kielen murteen korvaamaan suomen kielen, joka sai sekin meänkielen tavoin vähemmistökielen aseman.
Ruotsin tilanne riittää hyvin ajatuskokeena sen arviointiin, hyväksyisivätkö ruotsalaiset koskaan Ruotsissa mallikseen Suomen noudattamia kielilakeja, joita suomalaistenkaan enemmistö ei pidä maassaan kohtuullisina. Aivan mahdoton olisi ajatus, että Ruotsissa historiallisen kielivähemmistön oikeuksiin kuuluisi enemmistön pakkosuomi ja että vähemmistö pääsisi nauttimaan sen suomista huikeatakin huikeammista eduista ja sen saattelemista etuoikeuksista.
C. E. tuossa vieressä kysyykin, pitääkö katsoa ja arvioida nykyään elävien tarpeet saada omakielistä palvelua niin eri tavoin kahdessa eri maassa.
> C. E. tuossa vieressä kysyykin, pitääkö katsoa ja arvioida nykyään elävien tarpeet saada omakielistä palvelua niin eri tavoin kahdessa eri maassa.
Eikö olisikin hienoa kun Ruotsissa palveltaisiin viranomaisissa suomeksi? Se olisi hienoa, mutta suomalaiset ovat meänkielisiä lukuunottamatta vain siirtolaisia ja heidän jälkeläisiään. Suomessa tilanne on aivan erilainen. Toivottavasti Suomalaisuuden liitto voisi auttaa Ruotsin suomenkielisiä.
"Eikö olisikin hienoa kun Ruotsissa palveltaisiin viranomaisissa suomeksi?"
Uuden kielilain mukaan kansallisilla vähemmistökielillä suomella ja meänkielellä pitääkin palvella Ruotsin viranomaisissa. Pitäisikö siellä mielestäsi sen vuoksi säätää enemmistölle kaiken koulutuksen ja virkakoneiston pakkosuomi, kuten Suomessa pakkoruotsi? Ei, sanon minä. Sama "ei" riittää vastaukseksi Suomenkin osalta. Johan sen erkkikin ymmärtää.
> Pitäisikö siellä mielestäsi sen vuoksi säätää enemmistölle kaiken koulutuksen ja virkakoneiston pakkosuomi, kuten Suomessa pakkoruotsi?
Kuten olen tunnustanut Ruotsin kieliasiat eivät ole minulle tuttuja, mutta hyvä että suomen kielellä saa palvelua. Onko se Suomalaisuuden liiton ja sen puheenjohtajien aikaansaamaa?
Suurin osa suomenkielisistä Ruotsissa on siirtolaisia. Onko alkuperäisväestö eli meänkieliset merkitty väestökirjoihin suomenkielisinä vai ruotsinkielisinä? Suomessahan ruotsinkieliset ovat olleet alkuperäisväestöä jo tuhannen vuoden ajan.
Historia, tilanne ja suhtautuminen asioihin ei tietenkään ole näissä kahdessa maassa sama. Minun mielestäni Ruotsissa voitaisiin opettaa kaikille kansalaisille suomen kielen alkeet aivan samalla tavalla kuin Suomessa opetetaan ruotsin kielen alkeet. Toivottavasti Suomalaisuuden liitto voisi auttaa tuossa asiassa.
"Minun mielestäni Ruotsissa voitaisiin opettaa kaikille kansalaisille suomen kielen alkeet aivan samalla tavalla kuin Suomessa opetetaan ruotsin kielen alkeet."
Hyvä! Nyt alkaa jo polttaa. Entä kaikille ruotsalaisille pakollisten suomen alkeiden lisäksi kaiken muun koulutuksen ja virkakoneiston pakkosuomi Ruotsissa? Miten niille kävisi? Läksisitkö reissuun SL:n kanssa neuvottelemaan Suomen ja Ruotsin kielilakien symmetrisoimisesta ja ikiaikojen meänkielisten merkitsemisestä meänkielisinä ja Ruotsin vallan ajoilta vanhaa juurta olevien suomenkielisten merkitsemisestä suomenkielisinä väestökirjoihin? Et tietenkään. Kannattaisitko Suomen ja Ruotsin neuvotteluja asiasta? Olisiko mahdollisten neuvottelujen tulos ehkä lopulta se, että Ruotsin ja Suomen kielilait yhdenmukaistettaisiin Ruotsin kielilain mukaiseksi?
> Läksisitkö reissuun SL:n kanssa neuvottelemaan Suomen ja Ruotsin kielilakien symmetrisoimisesta
Lähtisitkö sinä rullatuolipotilaan kanssa helmikuiseen tukkimetsään?
Suurin osa suomenkielisistä Ruotsissa on siirtolaisia. Onko alkuperäisväestö eli meänkieliset merkitty väestökirjoihin suomenkielisinä vai ruotsinkielisinä? Suomessahan ruotsinkieliset ovat olleet alkuperäisväestöä jo tuhannen vuoden ajan.
___F-J___
> Kannattaisitko Suomen ja Ruotsin neuvotteluja asiasta?
Totta ihmeessä.
> Olisiko mahdollisten neuvottelujen tulos ehkä lopulta se, että Ruotsin ja Suomen kielilait yhdenmukaistettaisiin Ruotsin kielilain mukaiseksi?
Varmuudella ei.
Minä: "Olisiko mahdollisten neuvottelujen tulos [Suomen ja Ruotsin kielilakien symmetrisoinnista] ehkä lopulta se, että Ruotsin ja Suomen kielilait yhdenmukaistettaisiin Ruotsin kielilain mukaiseksi?"
Fornjotori: "Varmuudella ei." Joten moraalisesti Ruotsista ei ainakaan ole Suomen neuvojaksi ja vaatimusten esittäjäksi, miten Suomen kielipolitiikkaa on säädeltävä. Siitä seuraa, ettei RKP:n asemakaan vaatimusten esittäjänä lainkaan parane.
Entäpä, jos Suomi säätääkin pohjoismaisen yhdenvertaisuuden ja kansainvälisten kielellisiä oikeuksia koskevien tulkintojen nimissä kielilakinsa Ruotsin ja monen muun maan mallin mukaisiksi siten, että niistä poistetaan enemmistön pakkoruotsi kaikessa koulutuksessa ja virkakoneistossa, suomen kielestä tehdään ainoa virallinen kieli, ruotsin kieli saa kansallisen vähemmistökielen aseman ja paikalliskielen aseman kunnissa, joissa on ainakin 15-20 prosentin osuus ruotsinkielisiä.
Vastaat kieliaktivistina tietenkin, ettei se käy, kun ei ole tähänkään asti käynyt. Mutta kielilakien muuttumattomuus ei ole ennenkään ollut kiveen kirjoitettu. Siihen on syytä ajoissa varautua.
> Vastaat tietenkin, ettei se käy.
Juuri näin.
"Juuri näin."
Kuten oli kysymättäkin selvää. Nyt kuitenkin tiedät vastustajiesi tavoitteet.
Minkä vastustajien?
"Minkä vastustajien?"
Niiden vastustajiesi, jotka vaativat kaiken koulutuksen ja virkakoneiston pakkoruotsin poistamista. Jos et koekaan noiden vaatimusten esittäjiä vastustajiksesi, niin silloin olemmekin samalla puolella vastustamassa koulutuksen ja virkakoneiston pakkoruotsia. Olisimme vaatimassa ja edistämässä kielisäädösten muuttamista, korjaamista ja osiltaan niiden kumoamista. Samalla puolella oleminen tietenkin ilahduttaisi minua.
> olemmekin samalla puolella vastustamassa koulutuksen ja virkakoneiston pakkoruotsia.
Mielestäni nykyinen lainsäädäntö on tässä kohdillaan.
Et ilmeisesti ymmärrä koko pointtia.
Suomessa eletään demokratiassa, ei harvainvallassa.
Ruotsinkielinen vähemmistö EI OLE säätänyt yhtään lakia, ei myöskään perustus- tai kielilakia.
Vaan sen on säätänyt eduskunnan ENEMMISTÖ, josta valtaosa on ihan jotain muita kuin RKP-läisiä, joihin aina viittaat.
Suomenkielinen enemmistö on säätänyt lait ja tulee säätämään. Joten älä syytä RKP:tä asioista, joista he eivät määrää.
Me suomenkieliset hyötyruotsin kannattajat olemme ne, jotka ratkaisevat. Ja meitä on paljon.
Hmmm, lakia täytyy muuttaa, mieluiten perustuslaista lähtien.
Jos laissa määrättäisiin suomenkieliset syömään p.askaa,
olisi aivan eri juttu pohtia lain täytäntöönpanoa ja lain
järkevyyttä ja oikeudenmukaisuutta.
Ruotsinkielisten suurin etuus on että koko maa on kaksikielinen.
Ihme kun eivät muka tajua tätä.
Toisaalta on aivan selviä etuisuuksia mm. Pistemäärissä
kun hakeudutaan akateemiseen koulutukseen ym.
Tämän etuilun ruotsinkieliset katsovan olevan TODELLISTA
tasa-arvoa.
Sisä-suomessa asuvalle (alkaa n.30 km helsingistä...)
väite kaksikielisestä suomesta on järjetön ja loukkaava.
"Pistemäärissä kun hakeudutaan akateemiseen koulutukseen ym. Tämän etuilun ruotsinkieliset katsovan olevan TODELLISTA tasa-arvoa."
Kertositko mihin akateemiseen koulutukseen viittaat tuolla etuilulla niin haen sinulle ne luvut (kun itse tuskin osaat)
Ainakin lääkäriksi ja juristiksi pääsee suomenkielinen lukemaan alemmilla pisteillä kuin ruotsinkielinen.
Kerro mIhin koulutukseen on helpompi päästä ruotsinkielisenä?
Etu ja etuoikeus eivät ole sama asia. Totta kai kaksikielisyys tai se että osaa sekä suomea että ruotsia on asianomaiselle suuri etu mutta ei se mikään etuOIKEUS ole!
Kielitaito on hankittu taito oli se sitten suomen- tai ruotsinkielen taito.
Ota asioista selvää.
Ruotsinkielisen on huomattavasti vaikeampi päästä lukioon kuin suomenkielisen, koska ruotsinkielisiä lukioita on väestömäärään verrattuna huomattavasti vähemmän kuin suomenkielisiä.
Joten jo peruskoulun jälkeen useampi ruotsinkielinen kuin suomenkielinen joutuu luopumaan mahdollisuudesta tulevaan korkeakoulutukseen, koska ei pääse lukioon.
Onpa varsinainen etuus.
Taas noita nettisvekojen perusteluita, joihin he itsekkään eivät usko.
On se vaan tunnetusti niin vaikea luopua saavutetuista eduista/etuoikeuksista.
Se on niin vaikea, että pistää valeheteleman itselleen ja jopa uskomaan valheensa.
On AIVAN selvää, että keinotekoinen kaksikielisyytemme ja pakkoruotsitus on väärämielinen ja kohtuuton järjestelmä pääväestön kannalta.
Siksi MIKÄÄN muu Suomeen verrattava maa ei tällaista systeemiä ole omaksunut.
Ovatko KAIKKI muut maat väärässä ja vain Suomi oikeassa?
Ei tietysti, paitsi itseään pettävän nettisvekon mielestä....
Tykkäsin! Tämä oli täynnä sarkasmia, täma kirjoituksesi. Jatka samaan malliin, mutta ensi kerralla voisit yrittää perustella asioita.
Annan esimerkin.
Minä: "Väärin. Laki on tekijöidensä näköinen. Muista äänestää."
Sinä: "Ei, vaan oikein. Kielilakia on ollut säätämässä asiaa tuntemattomat noviisit, joilla ei ollut lainkaan lain eikä olosuhteiden tuntemusta. Perustuslain ovat säätäneet maksetut miehet, joiden asiantuntemus voidaan aivan oiko päätä saattaa kyseenalaiseksi."
Tällä tavoin. Mutta pidin vastauksestasi. Opettele vielä käyttämään kappalejakoa, niin asiastasi saa paremmin vielä selvää. Kiitos sinulle, fenno!
Mikä ihmeen vuodatus tuo oli ja mihin se oli vastaavinaan?
Nettisveko ensiksi valehtelee itselleen ja sitten keskustelee itsensä kanssa.
Olisiko vihdoin aika ottaa pää ulos takapuolesta ja katsoa reaalimaailmaa?
Usko nyt vihdoin. Suomalaisten pakkoruotsitus ja keinotekoinen kaksikielisyys on VÄÄRIN. Piste.
> Olisiko vihdoin aika ottaa pää ulos takapuolesta ja katsoa reaalimaailmaa?
Kyllä kai sinä itse omat asiasi tuossa suhteessa parhaiten tiedät.
> Usko nyt vihdoin. Suomalaisten pakkoruotsitus ja keinotekoinen kaksikielisyys on VÄÄRIN.
OK, uskotaan, uskotaan. Kyllä minä vähemmilläkin perusteluilla uskon.
"Taas noita nettisvekojen perusteluita, joihin he itsekkään eivät usko."
Netti fennoja sitä vastoin ei voi koskaan syyttää mistään huonoista perusteluista, nefet kun eivät koskaan esitä minkäänlaisia perusteluja ylipäätään - väittävät vain milloin mitäkin! :P
Tuo on todellakin totta. "Älä alenna muita, ettei sinua alennettaisi". Pätee KU NAKUTETTU baltiansaksalaisiin ja vironruotsalaisiin heimoveljiisi. Tulee pätemään myös teihin.
> Tulee pätemään myös teihin.
Siis meihin suomenkielisiin suomalaisiin?
Forn-jotr kirjoitti:" RKP on erinomainen valinta, jos haluaa suurella varmuudella oman puolueensa mukaan hallitukseen. RKP on erinomainen poliittinen peluri, jolta ei puutu yhteistyökykyä tai vastuunkantokykyä."
Olen samaa mieltä. Ideologisesti olen hyvinkin lähellä RKP:n viime aikoina ajamaa linjaa. RKP:lle keskeisin politiikan lohko on kuitenkin kielipolitiikka, ja siinä omat käsitykseni pohjaavat aivan toiseen lähtöasenteeseen kuin RKP:lla. RKP on tällä politiikan lohkolla luontainen viholliseni. Integraatiopolitiikassa tällainen vihollinen on minulle PS, ja RKP on noissa asioissa luonnollinen liittolainen hyvin EU-myönteisenä puolueena.
Forn-jotr:"Itse olen pakkoruotsin kannattaja - ns. pakkoruotsittaja -, koska se on varmuudella eräs paras tapa edistää kieleen perustuvaa tasa-arvoisuutta ja eräs paras tapa turvata Suomen perustus- ja kielilain edellyttämät kielelliset oikeudet ja viranomaispalvelut. Jos laissa edellytetään, että tiettyjen tahojen on osattava molempia kotimaisia kieliä, niitä on vain silloin tietyllä tasolla osattava. Hyvin yksinkertaista. Olisi erikoista vaatia viranomaiselta kielellistä osaamista, ellei koululaitos sitä pysty kaikille tasapuolisesti opettamaan. Sen takia on luontaista, että hyötyruotsia opetetaan kaikille tasapuolisesti."
Mielestäni suomi eivät ole nyt tasa-arvoisia kieliä Suomessa, vaan Suomi on ehdoton ykköskieli ja se siitä. Kansallisten kielten ei tarvitse olla kaikessa tasa-arvoisia. Ruotsia tulee kuitenkin virkamiesten osata niillä alueilla, joissa ruotsia ihan aidosti käytetään laajalti. Täällä Jyväskylässä olen viimeisen vuoden aikana kuullut ruotsia puhuttavan kahdesti. Kaikille halukkaille on peruskoulussa pystyttävä opettamaan niin suomea kuin ruotsia, mutta varsinaista pakkoa ei pitäisi olla (äidinkielen kohdalla pakko on tietenkin selviö).
Forn-jotr:"Tasapuolisuus olisi turvattava kaikille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja siksi kannatankin mm. kielikylpyjä ja lasten siirtämistä jopa vieraskieliseen tai osittain vieraskieliseen kouluun. Lapset oppivat nopeasti, ja sen vuoksi minimissään toisen kotimaisen kielen opetus olisikin aloitettava aikaisemmin kuin nykyisin, mieluiten aikaisin ala-asteella. Sama koskee toki englannin kieltä."
Ruotsin on oltava vaihtoehtoinen kieli, ei pakollinen. Sama koskee englantia. Kielikylvyt ovat monessa suhteessa hyvä asia, samoin kun se, että lapsi menee vieraskieliseen kouluun. Mutta se, kielikylvetetäänkö lasta ja jos niin millä kielellä, tulee olla vanhempien päätös, ei virkamiesten.
Forn-jotr:"Sivuseikkana tietenkin on tärkeää, että ruotsin kieli on Suomessa hyödyllisempää kuin moni muu kieli. Englannin ohella se on Suomessa kieli, josta täällä on eniten hyötyä."
Jos ruotsi olisi Suomessa vaihtoehtoinen kieli, niin sen valitsisi ehkä noin 40%. suomenkielisistä koululaisista. Se olisi englannin jälkeen toiseksi suosituin vieras keli.
Forn-jotr:"Suomenruotsalaisia on vain vajaa 6 % suomalaisista. Hyötyruotsia ylläpidetään lailla, joka on parlamentaarisesti valitun Eduskunnan tekosia. Kansa on valinnut edustajansa ja edustajat päättävät."
Pakkoruotsista päätettiin aikoinaan osana poliittista lehmänkauppaa Keskustan ja RKP välillä.
"Väite 4: Suomen laki on huono, kielilakia tulee muuttaa ja jopa perustuslakia tulee kielen osalta muuttaa."
Forn-jotr:"Väärin. Laki on tekijöidensä näköinen. Muista äänestää."
Suomen kielilakia tulee ilman muuta heti muuttaa, sillä se ei vastaa enää lainkaan todellista tilannetta. Pakkoruotsi on saatava oitis kumoon. Perustuslain muutoksella ei minusta ole niin suurta kiirettä.
Forn-jotr:"Erään (vaatimattoman) kielipoliittisen liiton entinen PJ on esittänyt toiveen, että turhautuneisuus purkautuisi nakkikioskijonoissa. Lisäksi on esitetty väite, että ellei syrjäytyneillä ole mitään menetettävää, ja henkilö on jo luisunut järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle, mieleen voi toki tulla suora toiminta eli väkivalta."
Pakkoruotsia ei ole koko sen olemassaolon aikaan kunnolla perusteltu. Kansan suuri enemmistö on koko ajan ollut sitä vastaan, mutta valtaapitävät eivät ole ottaneet tätä kuuleviin korviinsakaan. En usko, että kukaan syrjäytyy pelkästään pakkoruotsin vuoksi, mutta se voi olla yhtenä katalysaattorina negatiivisessa kierteessä.
"Väite 9: Ruotsinkielisillä on etuoikeuksia."
Forn-jotr kommentoi tätä:"Väärin. Yhtään lakiin perustuvaa etuoikeutta ei ole voitu osoittaa. Etuoikeus ei ole se, että yksi hallitsee ja osaa asioita paremmin kuin toinen."
Ruotsia äidinkielenä puhuvat hyötyvät yhteiskuntamme nykyisistä rakenteista. Suomenruotsalaisilla säätiöillä on merkittävä omaisuusmassa, ja ne pystyvät tukemaan tehokkaasti sekä ruotsinkielisiä opiskelijoita että kulttuurihenkilöitä. Ruotsinkieliset ovat suuressa määrin verkostoituneet ja pystyvät näin taloudellisesti ja toiminnallisesti tukemaan vaikeuksiin joutuneita ruotsinkielisiä. Samantapaiseen heikkoon tilanteeseen joutunut suomenkielinen jää ruotsinkielistä useammin aivan yksin ongelmiensa kanssa.
Kiitos Kaitera. Lohduttaa tietää, että poliitikoissa on rehellisiä ihmisiä.
"Pakkoruotsia ei ole koko sen olemassaolon aikaan kunnolla perusteltu."
Eipä niitä lakeja muutenkaan ole tapana jälkikäteen "olemassaolon aikaan" perustella. Perustelu on hallituksen tehtävä ja se tehdään etukäteen ja niiden hallituksen kokoamien perustelujen pohjalta luodaan se laki.
Se on sitten asia erikseen hyväksytkö sinä ne perustelut mutta hallitus lienee tehnyt parhaansa ja ainakin se on lainsäätäjälle eli eduskunnalle kelvannut.
Tässä perustelut:
http://www.edilex.fi/virallistieto/he/20020092
> Mielestäni suomi eivät ole nyt tasa-arvoisia kieliä Suomessa, vaan Suomi on ehdoton ykköskieli ja se siitä.
Eivät kielet tietenkään ole käytännön tasolla tasa-arvoisia. Ellet puhu toista kotimaista kieltä, niin sitten et puhu. Äidinkielestä huolimatta sinua on kuitenkin voitava palvella viranomaisissa omalla äidinkielelläsi suomi tai ruotsi.
Pelkästään pääkaupunkiseudulla on saman verran ruotsinkielisiä kuin Joensuun tai Kuopion kokoisessa kaupungissa on asukkaita.
> Täällä Jyväskylässä olen viimeisen vuoden aikana kuullut ruotsia puhuttavan kahdesti.
Mitä sellaista, mitä emme jo tietäisi, haluat tällä asiallasi kertoa? Jyväskylä on erittäin miellyttävä, hieno mutta yksikielinen kaupunki. Espoo, Porvoo tai vaikkapa Vaasa ovat vastaavanlaisia kaksikielisiä kaupunkeja. Jopa Tampereella on toista tuhatta ruotsinkielistä.
> Mutta se, kielikylvetetäänkö lasta ja jos niin millä kielellä, tulee olla vanhempien päätös, ei virkamiesten.
Näin tilanne on tälläkin hetkellä. Soisi, että usemmat vanhemmat käyttäisivät tarjottuja etuja hyväkseen.
> Pakkoruotsista päätettiin aikoinaan osana poliittista lehmänkauppaa Keskustan ja RKP välillä.... Suomen kielilakia tulee ilman muuta heti muuttaa, sillä se ei vastaa enää lainkaan todellista tilannetta.
Olet toki oivaltanut sen, että lakeja voidaan muuttaa tarvittaessa. Keskusta ja RKP eivät vastaa nykyisin voimassa olevista laeista. Muista sinäkin äänestää, sillä tavoin lakeja päästää muuttamaan.
> Pakkoruotsi on saatava oitis kumoon.
Pakko- eli hyötyruotsi on eräs parhaista tavoista hoitaa ja turvata Suomen perustus- ja kielilain edellyttämät tasapuoliset kielelliset oikeudet ja viranomaispalvelut. Sen vuoksi lakia ei tarvitse kumota.
> Pakkoruotsia ei ole koko sen olemassaolon aikaan kunnolla perusteltu.
Jopa minä kykenen perustelemaan pakko- eli hyötyruotsin olemassaolon.
> Kansan suuri enemmistö on koko ajan ollut sitä vastaan, mutta valtaapitävät eivät ole ottaneet tätä kuuleviin korviinsakaan.
Eikö olekin kummallista? Toisaalta osa kansalaisista ei kannata lainkaan ydinvoimaa, koska sähköä saa pistokkeesta.
> En usko, että kukaan syrjäytyy pelkästään pakkoruotsin vuoksi.
Juuri näin.
> Ruotsia äidinkielenä puhuvat hyötyvät yhteiskuntamme nykyisistä rakenteista.
Kaikille Suomen kansalaisille tarjotaan samat lailliset ja kielelliset oikeudet. Yhteiskuntamme nykyisistä rakenteista hyötyvät perheet ja varsinkin lapsiperheet, jotka pystyvät hyödyntämään yhteiskunnan tarjoaman ympäristön ja yhteiskunnan tarjoamat kaksi- tai toiskieliset palvelut: kielikylvyt, päiväkodit, koulut, varusmiespalvelu ja jatko-opiskelu. Tämä onnistuu tietenkin parhaiten kaksikielisillä paikkakunnilla - tosin muuallakin - uhraamalla aikaa ja energiaa lasten kileitaidon hyväksi. Kaksikielisillä paikkakunnilla kaksikieliseksi oppiminen on helpompaa ja luontevampaa kuin muualla, sitä ei käy kiistäminen.
Tämä yllä kuvattu ei ole kuitenkaan etuoikeus, vaan kaikki perustuu myös haluun, tahtoon ja vapaaehtoisuuteen ja lopulta oppimiseen ja osaamiseen.
> Ruotsinkieliset ovat suuressa määrin verkostoituneet ja pystyvät näin taloudellisesti ja toiminnallisesti tukemaan vaikeuksiin joutuneita ruotsinkielisiä.
Mikäs tämän hienompaa.
> Samantapaiseen heikkoon tilanteeseen joutunut suomenkielinen jää ruotsinkielistä useammin aivan yksin ongelmiensa kanssa.
Tämä ei voi olla ruotsinkielisten vika. Tukiverkostoja ja vanhempien tietämystä on kehitettävä siten, että yksikään (varsinkaan nuori) putoa järjestelmän ja sen tarjoamien palveluiden ulkopuolelle.
Fornjotori kirjoitti :"Pakko- eli hyötyruotsi on eräs parhaista tavoista hoitaa ja turvata Suomen perustus- ja kielilain edellyttämät tasapuoliset kielelliset oikeudet ja viranomaispalvelut. Sen vuoksi lakia ei tarvitse kumota."
Suomen perustus- ja kielilain edellyttämät tasapuoliset kielelliset oikeudet ja viranomaispalvelut edellyttävät tietenkin, että osa väestöstämme opiskelee ruotsia. Tämän kyllä ymmärrän. Muttei sen vuoksi ole tarpeen, että koko ikäluokka pistetään opiskelemaan pakollista ruotsia. Jos ruotsi olisi vaihtoehtoinen kieli, niin sitä opiskelisi todennäköisesti tuommoiset 40% peruskoululaisistamme. Ruotsista on kumminkin hyötyä tietyillä alueilla, ja useillakin toimialoilla. Monilla on ruotsinkielisiä sukulaisia tai tuttuja. Ruotsi on lisäksi sangen helppo kieli. Niin että vaihtoehtoisena kielenäkään ruotsin opiskelu ei Suomessa taatusti täydellisesti romahda. Niinpä väitänkin, että pakkoruotsin ylläpitämisen kantava syy on se, että eräät ruotsinkieliset vaikuttajat haluavat ruotsin kielen olevan osan suomalaista identiteettiä. Valmius, jota ilman et ole suomalainen. Minusta tämä on aidosti hyvin vastenmielinen ajatus. Jos joillakin suomalaisilla on tuollainen identiteetti, ja he sen ovat omasta vapaasta tahdostaan omaksuneet, niin se on oma heidän asiansa. En puutu siihen. Mutta ei sitä saa väkisin tuputtaa kaikille peruskoululaisille.
> Niinpä väitänkin, että pakkoruotsin ylläpitämisen kantava syy on se, että eräät ruotsinkieliset vaikuttajat haluavat ruotsin kielen olevan osan suomalaista identiteettiä.
Miten se voisi olla kuulumatta, kun tilanne on ollut status quo jo satoja tai tuhat vuotta? Sen aikaa täällä on puhuttu ruotsia.
> Valmius, jota ilman et ole suomalainen.
Tämä on makuasia. Onko Nico Rosberg mielestäsi suomalainen?
> Minusta tämä on aidosti hyvin vastenmielinen ajatus.
Minä puolestani pidän tuollaista asennetta aidosti vastenmielisenä.
> Mutta ei sitä saa väkisin tuputtaa kaikille peruskoululaisille.
Se on eräs parhaista tavoista pitää ko. asiassa yllä kielellistä tasa-arvoa.
"Miten se [ruotsin kieli] voisi olla kuulumatta [identiteettiin], kun tilanne on ollut status quo jo satoja tai tuhat vuotta? Sen aikaa täällä on puhuttu ruotsia."
Se voi olla kuulumatta sillä perusteella, että jokainen itse määrittelee, mikä kuuluu omaan identiteettiin.
"Äidinkielestä huolimatta sinua on kuitenkin voitava palvella viranomaisissa omalla äidinkielelläsi suomi tai ruotsi."
Laki voidaan muuttaa sellaiseksi, että viranomainen hankkii palvelun sellaiselta, joka puhuu viranomaisissa äidinkielenään asiakkaan kieltä tai viranomainen käyttää laillistettua tulkkia, kuten se joutuu toimimaan pohjoismaisen kielisopimuksen mukaan palvellessaan ainakin tanskalaista ja Ruotsissa maan viranomaisen palvellessa suomalaista.
Kielitaitolaki on muutettava sellaiseksi, että kielitaito asetetaan viranomaiselle sen henkilöstön sijasta.
> Se voi olla kuulumatta sillä perusteella, että jokainen itse määrittelee, mikä kuuluu omaan identiteettiin.
Jokainen voi yrittää poimia (laistakin) rusinat pullasta. MP-jengien imagoon ja siten identiteettiin ei kuulu kunnioitus lakia kohtaan. Identiteettinsä voi jokainen yrittää rakentaa aivan kuten haluaa. Olkoon siilitukka, suomen lippu ja vaikkapa musta kiiltävä nylon-pusakka identiteetin rakentajana ja yhteenkuuluvuuden luojana.
Jos ulkomaan elävä tarkastaa suomalaisen identiteettiä Suomen valtion virallisesta julkaisusta, hän näkee sieltä että Suomessa puhutaan suomea ja ruotsia. Virallinen identiteetti ei ole sama kuin yksilön identiteetti. Fennoaktivistilla imago/identiteetti ei ole sama kuin muilla suomalaisilla. Fennoaktivisti ei edusta suomalaisen identiteettiä ulospäin.
> Fennoaktivisti ei edusta suomalaisen identiteettiä ulospäin.
Edes Suomen sisällä.
> Laki voidaan muuttaa.
Muista äänestää.
"Fennoaktivistilla imago/identiteetti ei ole sama kuin muilla suomalaisilla. Fennoaktivisti ei edusta suomalaisen identiteettiä ulospäin."
Svekoaktivisteilla ei tunnu olevan harmainta aavistustakaan siitä, millaista identiteettiä 60 - 80 prosenttia kansasta halua näyttää ulospäin voimassa olevasta laista huolimatta.
> Svekoaktivisteilla ei tunnu olevan harmainta aavistustakaan siitä, millaista identiteettiä 60 - 80 prosenttia kansasta halua näyttää ulospäin voimassa olevasta laista huolimatta.
Jos svekoaktivisti kannattaa vain ja ainoastaan vallitsevaa tilaa, joten hän ei voi olla aktivisti. Aktivisti voi olla vain sellainen, joka vastustaa vallitsevaa ja ennemistön hyväksymää tilaa.
On harmain aavistus. Se harmain aavistus on se, että fennoaktivisti ei edusta suomalaisen identiteettiä ulospäin. Fennoaktivistien lukumäärä voidaan laskea kymmenissä.
Kansalaisaloite "Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla" on saanut kannatusta noin 16.000 suomalaiselta. Se vastaa noin 0,3 % Suomen kansalaisista. Aktivisti puhuu siis vain omalla mandaatillaan.
"Jos svekoaktivisti kannattaa vain ja ainoastaan vallitsevaa tilaa, joten hän ei voi olla aktivisti."
Svekoaktivisti kannattaa toimeliaasti, aktiivisesti vallitsevaa tilaa, vastustaa aktiivisesti, kuten sinä, vallitsevan lainsäädännön muuttamista, korjaamista tai kumoamista. Sellainen on svekoaktivisti.
> Svekoaktivisti kannattaa toimeliaasti, aktiivisesti vallitsevaa tilaa, vastustaa aktiivisesti, kuten sinä, vallitsevan lainsäädännön muuttamista, korjaamista tai kumoamista. Sellainen on svekoaktivisti.
Höpsis. Suurin osa suomalaisista on silloin svekoaktivisteja - tyytyväisiä vallitsevaan tilaan. He eivät viitsi edes mitään aloitteita allekirjoittaa. Minulle on aivan sama miten asiassa tulee jatkossa käymään, koska voin vaikuttaa asiaan vain omalta osaltani. Minun kirjoitukseni on suunnattu ainoastaan fennojen yltiöpäisyyttä vastaan, asialle jolle hyväntahtoisesti naureskelen. Minä en ole missään käännytystyössä, koska fennot ovat osansa valinneet.
Minä muistan äänestää. Äänestän sellaista ehdokasta, jolle Suomen kaksikielisyys merkitsee jotakin. Äänestä sinäkin.
"Höpsis. Suurin osa suomalaisista on silloin svekoaktivisteja - tyytyväisiä vallitsevaan tilaan."
Höpsis vaan itsellesi! Galluptutkimusten mukaan vaihtelevasti 60-80 prosentin enemmistö vastustaa pakkoruotsia, osa aktiivisesti, osa vain kysyttäessä. Sinä vastustat muutosta aktiivisesti, kuten täällä hillumisesi hyvin osoittaa. Olet siis svekoaktivisti kielipolitiikassa. Minun aktiivisuuteni kohdistuu kielilakien muuttamiseen, osittain niiden kumoamiseen.
Nimittelyyn on aina olemassa vastanimittely, jos nimittelylinjalle lähdet.
> Galluptutkimusten mukaan vaihtelevasti 60-80 prosentin enemmistö vastustaa pakkoruotsia, osa aktiivisesti, osa vain kysyttäessä.
Vrt. ydinvoima. Sitä ei tarvita, koska sähköä tulee pistokkeesta.
> Sinä vastustat muutosta aktiivisesti, kuten täällä hillumisesi hyvin osoittaa. Olet siis svekoaktivisti kielipolitiikassa.
Aktiivisesti? Olen kirjoittanut tällä minimalistisella foorumilla nyt viikon vaiko pari... Se siitä hillumisesta. Minulla ei ole minkaanlaista tarvetta kertoa asiasta kenellekään, enkä varmuudella kirjoita asiasta missään muuallakaan. Minä vastustan lakimuutosta omassa mielessäni, tällä foorumilla ja kerron sen, jos joku kysyy. Vai vielä aktivisti - kaikkea sitä kuulee, mutta mikäs siinä.
> Minun aktiivisuuteni kohdistuu kielilakien muuttamiseen, osittain niiden kumoamiseen.
Voisitko kuvitella svekoaktivistia kävelemässä Eduskuntatalon edessä kantaen plakaatia: "Kannatan nykyistä perustuslakia; kannatan nykyistä kielilakia; kannatan nykyistä rikoslakia; kannatan nykyistä tieliikennelakia; kannatan nykyistä jokamiehenoikeutta; kannatan vallitsevaa tilaa..."? Mikä aktivisti tuollainen olisi?
Jos minä olen jossakin aktiivinen, niin fennojen vastustamisessa, koska he levittävät totaalista disinformaatiota. Sen sijaan mielipidevapaus on jokaiselle, mutta ei oikeuksia levitää väärää tietoa.
> Nimittelyyn on aina olemassa vastanimittely, jos nimittelylinjalle lähdet.
Help yourself.
Fornjotori kirjoitti :"Höpsis. Suurin osa suomalaisista on silloin svekoaktivisteja - tyytyväisiä vallitsevaan tilaan. He eivät viitsi edes mitään aloitteita allekirjoittaa."
Kyllä minusta svekomaanit ovat varsin erilainen ryhmä suomalaisten enemmistöön verrattuna. Ei suomalaisten enemmistö suinkan ole tyytyväisiä nykyiseen Suomessa nykyisin noudatettuun kielipoliittiseen linjaan, ei etenkään pakkoruotsiin. Mutta melko harvoja tuo pakkoruotsi juuri nyt tai lähitulevaisuudessa koskettaa konkreettisesti, se on koskettanut aikoinaan vuosia sitten, muttei enää. Siksi koko asia ei ole heille kovinkaan tärkeä, eikä heitä kovin helpolla saa minkään kielipoliittisen kansalaisaloitteen tukijoiksi. Osa suomalaisista ei periaatteessa halua allekirjoittaa mitään. Sitten osalla on taas ollut ruotsinkielisä sukulaisia, joiden asemaa he pelkäävät pakkoruotsin poiston vaikeuttavan. Erityisesti naisten joukossa on paljon niitä, jotka eivät halua keikuttaa venettä, vaikka he kenties aloitteen sisältöön sinänsä suhtautuisivat positiivisesti. Osa ihmisistä on täydellisesti menettänyt uskonsa siihen, että yksityinen ihminen voisi mihinkään vaikuttaa. On suhteellisen toivotonta yrittää saada tällaiseen ryhmään kuuluvilta ihmisiltä allekirjoituksia aloitelomakkeisiin.
Kaikesta huolimatta allekirjoituksia pakkoruotsin poistoon tähtäävälle kansalaialoitteelle on kuitenkin saatavissa varsin suuria määriä, mutta se vaatii kovaa työtä, ja ilmeisesti noin 2000 - 2500 työtuntia turuilla ja toreilla.
> Mutta melko harvoja tuo pakkoruotsi juuri nyt tai lähitulevaisuudessa koskettaa konkreettisesti, se on koskettanut aikoinaan vuosia sitten, muttei enää. Siksi koko asia ei ole heille kovinkaan tärkeä, eikä heitä kovin helpolla saa minkään kielipoliittisen kansalaisaloitteen tukijoiksi.
Naulankantaan. Asiat pitää asettaa oikeaan kontekstiin.
Olisi tasan eri asia, jos Suomessa olisi aikoja sitten päädytty Sveitsin maliin, jossa pienistäkin asioista järjestetään kansanäänestys. Ihmiset olisivat tottuneita aloitteisiin ja kansanäänestyksiin.
Minä en henkilökohtaisesti suoraa päätä uskaltaisi antaa kaikkea vastuuta kansalle tuntien esimerkiksi kansan suhtautumisen ydinvoimaan ja tarvittaessa vanhojen ydinvoimaloiden alasajamiseen. Siitä äänestyksestä saattaisi tulla aivan mitä tahansa. Sen sijaan ohjaavat ja kantaakysyvät kansanäänestykset tietyissä asioissa - useinkin - saattaisivat olla paikallaan. Se olisi kansanvallan todellista laajentamista.
"Minä vastustan lakimuutosta omassa mielessäni, tällä foorumilla ja kerron sen, jos joku kysyy. Vai vielä aktivisti - kaikkea sitä kuulee, mutta mikäs siinä."
Aktiivisuus saa aina mielessä sytykkeensä jostain ja jatkuu päivällä, toisella, kolmannella, ensimmäisellä viikolla, toisella viikolla jne.
"Jos minä olen jossakin aktiivinen, niin fennojen vastustamisessa, koska he levittävät totaalista disinformaatiota."
Levittävätkö fennot väärää tietoa kielipoliittisista tavoitteistaan, joita aktivistina vastustat?
Ai tämän vastustamisessa?
> Levittävätkö fennot väärää tietoa kielipoliittisista tavoitteistaan, joita aktivistina vastustat?
Eivät tavoitteistaan, mutta kaikesta muusta (katso tämä avaus ja edelliset avaukseni).
Vai ei lakeja tarvitse perustella. Hyvät ihmiset. Svekko psykon demokratiaa.
Ai ihanko meinaat, että siellä sairaalassa on tulkki sängyn vieressä päivystämässä yötä päivää, kun ruotsinkielinen sairastaa vakavasti?
Tämähän luo kymmenien tuhansien tulkkien vajeen Suomeen. Mistäs ajattelit heidät ottaa, kun tulkkeja valmistuu kourallinen vuosittain?
Ai niin. Ja jostain rahoistahan ne kymmenettuhannet tulkit pitää maksaakin.
Kun tällä hetkellä ruotsia jonkin verran puhuva lähihoitaja pystyy hoitamaan ruotsinkielisen vanhuksen ihan yksin, niin jatkossa persujen ehdotuksen mukaan täysin ummikko-suomenkielinen lähihoitaja hoitaa sen vanhuksen ympärivuorokautinen tulkki vierellään.
Mikäs siinä, jos te persut maksatte typerät ideanne. Säädetään erillinen tulkkivero persuille ja katsotaan kuinka moni persu oikeasti onkaan näiden surkuhupaisten ääliöehdotusten takana.
Onko tämä etu vai mikä tämä on? Ruotsinkielinen Yle saa Ylen budjetista 15%-20%. Ruotsinkielisiä on n. 5% kansasta. Yle on kansan kustantama instituutio. Eikö suruille kuuluisi n. 5% budjetista, eikä 15%-20%?
Saisitko tuosta asiasta lähetettyä jonkinlaista linkkiä?
Kuluvana vuonna 2013 Yleisradion rahoituksen taso on noin 500 miljoonaa euroa, kyseessä on ns. Yle-vero.
Väitteesi mukaisesti ruotsinkielsen Ylen kustannukset ovat 100 siis noin miljoonaa euroa vuodessa.
Mielelläni minä sinua uskoisin, mutta malttaisiko perustella asiaa hieman, ettei käy niin kuin erään (vaatimattoman) kielipolittisen liiton entisen puheenjohtajan puheiden kanssa: uskottavuus menee ja meni.
YLE:n eräs johtaja sanoi, että SvenskaYLE:n budjetti on n. 13% kokonaisbudjetista.
Hän jätti "vahingossa" mainitsematta sen, että lisäksi monet ruotsinkielisen puolen palveluista hoidetaan yhteisestä budjetista. Ja lisäksi SVT:n lähetysten kustannus myös.
Noihin yleisiin menoihin piilotetut SvenskaYLE:n kustannukset nostavat luvun n. 20%:iin.
Nämä kaikki tiedot ovat tarkastettavissa, jos haluaa etsiä. Siitä vaan YLE:n tietoja kaivelemaan. Tosin salailun takia se on tavallista hankalampaa.
Oliko tuo vuodatus perustelusi? Tuon huhupuheen ja mielikuvan varaanko pitää rakentaa ajatus kustannuksista?
Ei kiitos, tuosta ei tule hiekkakakkua.
Kuvio:
http://2.bp.blogspot.com/_U1RwRroKUbI/SuburblMLBI/AAAAAAAABIA/d4GcEnCa1rE/s1600-h/3.jpg
FST rohmuaa Yleisradion budjetin
Tv-maksua korotetaan ensi vuodelle kolme prosenttia, jolloin uuden maksun suuruus on 231,05 €. Tänä vuonna maksu oli 224,30 €.
Ylen koko henkilöstön määrä viime vuoden lopussa oli 3673, joista 88 prosenttia oli pysyvässä työsuhteessa olevia.
Kuten yllä oleva kuva kertoo, vakinaisessa työsuhteessa olevien määrä on kasvanut tarkastelujaksolla, mikä tarkoittaa sitä, että Yleisradio on halunnut taata paremman ja pysyvämmän työsuhteen henkilöstölleen.
Yllä olevan taulukon mukaan henkilöstön määrä olisi vähentynyt tasaisesti vuodesta 2001 alkaen, mikä tuntuu hieman oudolta, koska Yleisradion budjetti ja sitä syöttävä tv-maksu ovat kasvaneet jatkuvasti.
Tuntuu uskomattomalta, että Yleisradio, joka esittää enimmäkseen ostettua ohjelmaa ja tuottaa joitakin omia uutis- ja ajankohtaisohjelmia, tarvitsee lähes neljätuhatta työntekijää tähän tehtävään. Yleisradio on yritys, joka kaipaisi raskaan saneerauksen, jolla henkilöstön määrä voitaisiin vähentää siedettävämmälle noin tuhannen työntekijän tasolle. Tuolloin tv-maksu voitaisiin pienentää vähintäänkin puoleen nykyisestään.
Toisaalta tuhat työntekijää tuntuu edelleenkin varsin suurelta määrältä, jota voitaisiin edelleenkin pienentää.
Se, että tarpeettoman henkilöstön vähentäminen tarkoittaisi joillekin nykyisille hyväpalkkaisille yleläisille työn menettämistä, ei ole mikään peruste lykätä tai olla tekemättä tarvittavaa saneerausta.
Yllä oleva kuva on mielenkiintoinen. Se kertoo karusti sen tosiasian, miten suuri osa Ylen budjetista menee ruotsinkielisen FST:n toimintaan. Se on peräti 15 prosenttia, vaikka ruotsinkielisiä tv-maksun maksajia on vain 5 prosenttia jos sitäkään. Viitteessä on ”tietenkin” pakko mainita, että kanavalla on myös suomenkielisiä lähetyksiä. Saattaapa olla, mutta ovat ne myös ruotsinkielisiä. Urheiluohjelmien televisiointi on kuitenkin edullista.
TV1 ja TV2 lähettivät viime vuonna yhteensä 12 546 tuntia ohjelmaa uusinnat mukaan lukien. FST lähetti vastaavasti 3 104 tuntia. YleTeema voidaan jättää pois tarkastelusta, koska jokainen ohjelma uusitaan kanavalla kaksi tai kolme kertaa ja monet ohjelmat ovat Ylen omia ”arkiston aarteita”. FST:n osuus lähetetyistä ohjelmatunneista on peräti 20 prosenttia. Tämä jos mikä kuvastaa FST korostunutta ja suomenkielistä kulttuuria syrjivää asemaa.
FST:n ohjelmia seurasi vain 1,6 prosenttia kaikkien kanavien katsojista, kun Ylen suomenkielisiä kanavia seurasi yhteensä 42,9 prosenttia. Kaikkia Ylen ohjelmia seurasi siten 44,5 prosenttia katsojista.
FST:n toimintaan kului edellä kerrotun mukaisesti 15 prosenttia Ylen budjetista. FST:n ohjelmia seurasi kuitenkin vain 3,7 prosenttia Ylen kanavien katsojista, joten voidaan sanoa erittäin perustellusti, että FST:n toimintaan käytetyt rahat olivat hukkaan heitettyjä. Tämä on törkeää toimintaa ja suomenkielisten tv-maksun maksajien rahojen haaskaamista!
FST:n ohjelma-aika oli 20 prosenttia Ylen kaikesta ohjelma-ajasta Teema poislukien. Kuitenkin sen ohjelmia seurasi vain 3,7 prosenttia kaikista Ylen kanavien katsojista. Suurin osa ruotsinkielisistä katsoi siten jotakin muuta kuin heille erittäin kalliilla tuotettua ruotsinkielistä ohjelmaa.
Lähettänyt Zulu klo 14.54 2 kommenttia:
http://2.bp.blogspot.com/_U1RwRroKUbI/SuburblMLBI/AAAAAAAABIA/d4GcEnCa1rE/s1600-h/3.jpg
Ylen budjetti kuluvalle vuodelle on noin 500 miljoonaa.
FST 5:n 25 miljoonaa 500 miljoonasta on 5 %. Se on hyvin sopusoinnussa russtinkielisten määrän kanssa. Ei siis mitään ristiriitaa.
Elleivät luvut ole yhteismitallisia, niin sinun sopinee hakea tuoreempaa tietoa.
Seli seli, onko sinulla jotain näyttöä esittää ruotsinkielisen ohjelman osuus olisi jotenkin supistunut enemmän kuin suomenkielisen? Eli todennäköisesti ovat kasvaneet samassa suhteesa.
Esitin perustelut n 15 prosenttiosuudesta surujen rahoitukseen, joka on selvä yliedustus väestömäärään nähden. Jos olet tästä eri mieltä niin on sinun vuorosi esittää vastakkaista tietoa, että se onkin vain 5 prosenttia.
Lisäksi liikevaihto ei ole edes muuttunut kovinkaan paljoa viimevuosina
"2012 2011 2010 2009 2008
422,7 415,4 398,4 388,0 376,2"
Yle tilinpäätös.
> Eli todennäköisesti ovat kasvaneet samassa suhteesa.
Tämä on sinun mielipiteesi, jota et pysty perustelemaan.
Yle:n budjetti on 500 miljoonaa eur/a (2013). Yle FST5:n viimeisin todennettu toteuma on 25 miljoonaa euroa. Jos muuta haluat osoittaa, niin osoita se ihmeessä. Mielelläni minä sinua uskoisin.
"Yle FST5:n viimeisin todennettu toteuma on 25 miljoonaa euroa. Jos muuta haluat osoittaa, niin osoita se ihmeessä. Mielelläni minä sinua uskoisin. "
Onko sinulla lähdettä tähän 5 prosentin osuuteen vai ei?
Tai lähdettä että suomenruotsalaisten kanavien toimintaa olisi supistettu, samaan aikaan kun suomenkielisten on kasvanut?
Tähän asti katsos tilanne on se, että 15 prosenttia on pystytty todentamaan olleen ainakin aikaisemmin, ja sinun pitäisi pystyä esittämään että tilanne on muuttunut. Pystytkö tähän vai luovutatko?
Tiedän vain kaksi asiaa: Ylen budjetti on 500 MEur/a (v. 2013) ja Yle FST5:n viimeisin toteuma on 25 MEur/a.
Muusta en tiedä, mutta et tiedä ilmeisesti sinäkään. Se on siis tasapeli tässä suhteessa.
"Muusta en tiedä, mutta et tiedä ilmeisesti sinäkään. Se on siis tasapeli tässä suhteessa. "
Ei ole, vaan minä pystyin perustelemaan väitteen että surupuolen rahoitus osuus on ollut ainakin vielä pari vuotta sitten 15 prosenttia, eli selvästi yli väestöosuuden.
Sinä esitit väitteen ettei se olisi kasvanutkaan samaa vauhtia suomenkielisten kanssa, eli se olisikin nykyään vain 5 prosenttia muttet pystynyt löytämään perustelua väitteellesi.
Tuo 500 m budjetti on vasta tämän vuoden suunnitelma, viime vuoden budjetti on viimeisin joka on toteutunut ja tarkastettu.
Eli ei olla edes lähellä tasapeliäkään.
Esitätkö lähteen jolla perustelet väitteitäsi, vai annatko luovutusvoiton ja myönnät esittäneesi jotain jota et pystykään perustelemaan?
Valitan. En ole nähnyt vielä lainkaan vertailukelpoista tietoa, ainoastaan vanhaa tietoa ja arvailua. Vanha tieto ei tietenkään voi olla ajan tasalla.
Viime vuonna YLE TV Fem lähetti paljon olympialähetyksiä ja suomeksi tekstitettyä ohjelmistoa. Edelleen YLE TV Fem lähettää SVT:n lähetykset sellaisenaan.
Mitkä olivat YLE FST Fem:in kustannukset viime vuonna tai budjetti kuluvalle vuodelle? Sillähän se asia selviäisi.
Olivatko ne olympialähetykset vain ruotsinkielisille ja saako SVT:n lähetyksiä katsoa myös suomenkielinen? Saako suomenkielistä teksitystä käyttää, vaikka puhe olisi ruotsiksi - vaikkapa Strömsö tai Solsidan?
Elleivät luvut ole yhteismitallisia, niin sinun sopinee hakea tuoreempaa tietoa. Toki jos väität että ruotsinkielisten aiheuttamat kustannukset ovat 100 MEur/a (20 % kaikista kuluista), niin voisit asiasi perustella.
Heippa! Kirjoittele taas.
"Valitan. En ole nähnyt vielä lainkaan vertailukelpoista tietoa, ainoastaan vanhaa tietoa ja arvailua. Vanha tieto ei tietenkään voi olla ajan tasalla."
Eli jos on väitetty että ruotsinkieliset ovat joskus saaneet 15 prosenttia eli selvästi yli osuutensa, niin väite on silloin perusteltu.
Arvailua on lähinnä se, että tämä olisi jotenkin supistunut kun budjetti on kasvanut, ja tätä et ole pystynyt perustelemaan mitenkään, vaan se on jäänyt pelkäksi väitteeksesi.
"Viime vuonna YLE TV Fem lähetti paljon olympialähetyksiä ja suomeksi tekstitettyä ohjelmistoa. Edelleen YLE TV Fem lähettää SVT:n lähetykset sellaisenaan.
Mitkä olivat YLE FST Fem:in kustannukset viime vuonna tai budjetti kuluvalle vuodelle? Sillähän se asia selviäisi."
Siitä vain etsimään tietoa, jos luulet että siitä on sinulle apua.
"Elleivät luvut ole yhteismitallisia, niin sinun sopinee hakea tuoreempaa tietoa. Toki jos väität että ruotsinkielisten aiheuttamat kustannukset ovat 100 MEur/a (20 % kaikista kuluista), niin voisit asiasi perustella."
Sinä joko esität omat perustelusi väitteellesi että surujen saama rahoitus on olennaisesti pienentynyt tai myönnät puhuneesi pötyä. Sinulla on siis se taakka perustella, ja yrittää kumota minun perusteluni sillä että tilanne onkin olennaisesesti muuttunut.
"Heippa! Kirjoittele taas. "
Meinaatko karata ilman perusteluja. Siis tuleeko perusteluja vai ei?
> Meinaatko karata ilman perusteluja. Siis tuleeko perusteluja vai ei?
Siis perusteluja siihen, että ruotsinkielisen Svenska Ylen vuotuiset kustannukset olisivat 100 MEuroa vuodessa, vai? Ei, tuota summaa en osaa perustella.
"Siis perusteluja siihen, että ruotsinkielisen Svenska Ylen vuotuiset kustannukset olisivat 100 MEuroa vuodessa, vai?"
Kysyit perusteluja tähän ketjuun:
"Ruotsinkielinen Yle saa Ylen budjetista 15%-20%. Ruotsinkielisiä on n. 5% kansasta. Yle on kansan kustantama instituutio. Eikö suruille kuuluisi n. 5% budjetista, eikä 15%-20%? "
Sait ne, ja nyt alat selittelemään jostain sadasta miljoonasta ja yrität kiertää koko kiusallisen pikku jutun jonka toivot unohtuvan.
Siis selväkielisesti.
Onko sinulla esittää lähteitä sille, että väite ruotsinkielisten kanavien saamasta 15 prosentin ylisuuresta osuudesta on virheellinen. Äläkä sekoile nyt mistään 500 miljoonasta tai sadasta miljoonasta.
> Ruotsinkielinen Yle saa Ylen budjetista 15%-20%.... Äläkä sekoile nyt mistään 500 miljoonasta tai sadasta miljoonasta.
No jos näin on, niin 20 % 500 miljoonasta on 100 miljoonaa. Tuota en usko, koska sille ei ole olemassa mitään perusteita.
"No jos näin on, niin 20 % 500 miljoonasta on 100 miljoonaa. Tuota en usko, koska sille ei ole olemassa mitään perusteita."
Onko noin vaikeaa jäädä kiinni väärässä olostaan.
Siis koko 500 miljoonaa ei ole vielä ollut missään, kun kyse on vasta tälle vuodelle ensikertaa budjetoidusta summasta. Jos haluat käyttää kokonaissummaa niin se on silloin joko alle tai yli 400 miljoonan riippuen vuodesta jota käytät.
Kyse on siis lisäksi ohjelmabudjetista, ei kokonaisbudjetista.
Eli selvä ruotsinkielisten etuoikeus suomenkielisiin nähden tämäkin, vaikka toisin väitit. Ja et voinut olla sekoilematta, mutta odotinkin sitä.
> Onko noin vaikeaa jäädä kiinni väärässä olostaan.... Ja et voinut olla sekoilematta, mutta odotinkin sitä.
En tiedä, mistä puhut. Haluaistko selittää?
> Eli selvä ruotsinkielisten etuoikeus suomenkielisiin nähden tämäkin, vaikka toisin väitit.
Onko Svenska Yle tarkoitettu vain ruotsinkielisille?
YleFem-kanava on JOKAISTA suomalaista varten.
YleFemmalla nimittäin JOKAINEN ohjelma on TEKSTITETTY SUOMEKSI.
Sinun logiikallasi Yle1,Yle2, MTV, Nelonen ja kaikki muutkin kanavat ovat englanninkielisiä kanavia.
Näillä kanavilla kun suurin osa ohjelmista on englanninkielisiä ja ne on tekstitetty suomeksi.
Jotain logiikkaa nyt sinne persukaaliin, vaikka vaikeata olisikin.
Puheenjohtajan mlelipiteitä olisi kaivattu.
Puheenjohtajaa ei ole näkynyt, ei kuulunut pitkiin aikoihin. Onko hän keksinyt parempaa tekemistä?
Hän ei vastaa idioottimaisiin avauksiin koska avauksessa ei ollut asiaa vaan pelkkää svekoilua.
Esimerkiksi opiskelmaan pääsee helposti ja FST maksaa. Se tiedetään ja muutkin tiedetään.
Ymmärrän tuon mielipiteenä. Vain perustelut puuttuvat.
Väite 7: Kielipolitiikka purkautuu väkivaltana.
Väärin ja oikein. Erään (vaatimattoman) kielipoliittisen liiton entinen PJ on esittänyt toiveen, että turhautuneisuus purkautuisi nakkikioskijonoissa. Lisäksi on esitetty väite, että ellei syrjäytyneillä ole mitään menetettävää, ja henkilö on jo luisunut järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle, mieleen voi toki tulla suora toiminta eli väkivalta. Mutta tuskinpa silloin syynä on pakkoruotsi. Tilanne lienee syrjäytyneen osalta niin, että koulussa on jäänyt muutakin oppimatta kuin pelkkä pakkoruotsi.
Syrjäytyneet eivät yleensä järjestäydy - ja varsinakaan pakkoruotsia vastaan. Myös juopuneen nakkikioskiörvellys on yleensä ennaltasuunnittelematonta. Niin tai näin, joka uhkailee järjestäytyneellä väkivallalla kielipolitiikan yhteydessä, tarvitsee henkistä tukea ja ammattiapua. (Juopuneet) yksittäistapaukset ovat aina yksittäistapauksia, kuten jokaisessa asiassa.
Vesa Kaiteran ennustus: "Nykyinen tilanne pakkoruotsituksieneen on täysin epäterve. Se on muutettava. Toivottavasti tuo muutos tapahtuu ilman väkivaltaa. Väkivalta itsessään luo lisää väkivaltaa, ja sitä Suomenkin historiassa on ollut enemmän kuin kylliksi."
___F-J___
Kaikenlainen asiaan liittyvä uhkailu on jokapäiväistä. Tämä on ainoa foorumi, jossa uutiskynnyksen ylittävä käytännön uhkailu saa aikaan myhäilyä ja osalta kirjoittajista myös hyväksynnän osakseen.
Vastenmielistä toimintaa edes hyväksyä tuollainen uhkailu ja viitata sen jonkinasteiseen oikeutukseen. Vajaamielisille tulee tarjota enemmän henkistä tukea ja ammattiapua.
forn-jotr! on tapio rautalapio ja
Suomalainen-Maakuoppa-
Aitosuomalainen-Suomalainen Mies-Peppu-Reino
(ent. Perse-Reiska)-Ihkasuomalainen-Hardon-
Veltto-Mela-Suomalainen Uros jne.
lisäksi naurettava paskanpuhuja& valehtelija sekä vielä sekoileva hullu esim. asiasta
Suomalainen Rantaleijona 25.8.2003
"Luovutan, kerron totuuden eli olen siis Suomalainne Mies,
Ihka Suomalainen, Sven-Bertil, Rantaleijona. Nyt saavat
palstan "salapoliisit" rauhan. Häivyn tältä foorumilta."
Häivyn tältä foorumilta."
Pitäsit joskus edes lupauksesi
> Pitäsit joskus edes lupauksesi
Vajaamielisille tulee tarjota enemmän henkistä tukea ja ammattiapua. Onko sinulle tarjottu apua? Ilmeisesti et osaa sitä itse pyytää.
Mitä mieltä sinä olet kaltaisistasi vajaamielisistä, jotka lähettävät uhkauksiaan Torin takaa? Ovatko he idolejasi?
ugh sinussa on voimaa Rantaleijona tihkut testosteronia niin että ankdammen mummopöksyt kostuvat aah, ole toooooooooosi forn-jotr tarkoittaako se fjönttä jorma??? hyvä tapio olet todellankin suomalainen mies noh ainakin no jaa et edes suomalainen mutta joku kummajainen kumminkin
RKP:läisen maahanmuuttopolitiikan lopputulos myös Suomessa?
http://www.youtube.com/watch?v=l0nKZg4u6Eo
Olemmeko mm. me isänmaalliset perussuomalaiset "vihamielisiä rasisteja", yrittäessämme suojella omaa kotimaatamme ruotsalaisten typeryydeltä, RKP:n Suomen ja kansamme vastaiselta vihapolitiikalta?
Miksi te RKP:läiset edelleen vaan vihaatte meitä suomalaisia, kieltämme, maatamme ja kansaamme? Te olette aina politikoineet meitä vastaan? Olette rikollisten asialla. Pilkkanauratte suomalaiselle kansalle!
Me emme salli teidän hävittää kaunista Suomenmaatamme.
;
> Olemmeko mm. me isänmaalliset perussuomalaiset "vihamielisiä rasisteja"?
Onpa mukavaa että kysyit. Kyllä te olette, joksin joukkoonne voi mahtua muutama harva poikkeus.
Pingviini logosi on paljastanut sinut.