Aurat pelottaa

Olen sairastanut aurallista migreeniä 16-vuotiaasta. Nyt on uutena alkanut tulla aurakohtauksia, mutta särky saattaa jäädä tosi lieväksi paineentunnuksi toispuoleisesti. Käytän estolääkityksenä beetasalpaajaa, sillä kohtauksia alkoi olla viikottain jopa 1-3kertaan. Kohtauksia on edelleen varmaankin viikottain, mutta ovat hieman harventuneet.

Ihmettelen kun olen saanut selkeitä aurakohtauksia, mutta kipu jää tosiaan lieväksi, ei tarvitse ottaa edes särkylääkettä aina. Tämähän on tietenkin vain hyvä asia,mutta mietin vain täytyykö asiaa tutkia jos kipu jää ja silti on auroja?

Esim.tämään tuli selvästi väreilevä häiriö vasemmalle puolelle näkökenttää. Samalla tuntui, että näkökenttä hieman sumenee ja esim. tietokokeen näyttö tuntui hämärämmältä. Seurasin välkkyvää, väreilevää kuviota joka siirtyi keskelle ja hävisi siitä pois. Kohtaus kesti noin 20minuuttia. Samaan aikaan katsoessani valkoista seinää näkyi kirkkaita valon väläyksiä. Odotin säryn alkamista, mutta sain vain lievää paineen tunnetta toisellepuolelle päätä ja höntin olon. Jos liikutan päätä nopeaa, tunnen vihlaisua vasemmalla, mutta jyskyttävä kipu on poissa.

Kuuluuko tämä kuvioon kun on estolääke päällä? Että kohtaus tulee, mutta kipu on näin lievää?

Mistä ihmeestä voi tietää, että kyse on aurasta ja migreenistä, eikä esim. aivoverenkierronhäiriöstä jota pelkään? Olen nuori ihminen, ei pitäisi olla mitään riskitekijöitä?

Ennen visuaalista auraa tiedän jostain etukäteen paria tuntia ennen, että saan kohtauksen. Kasvot näyttävät jotenkin pöhöttyneiltä, silmät ovat turvonneet ja tuntuu, että ajatus ei kunnolla kulje. Jumitan ja ajatus takkuaa. Sitten tulee nämä silmäoireet.

Onko varmasti migreeniä, eikä mitään vakavaa? :(
3341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aurallisessa migreenissä voi tulla auroja ilman särkyä. En usko, että estolääkitys vaikuttaa asiaan. Tyttärelläni on kovia aurallisia migreenikohtauksia, mutta myös auroja ilman särkyä. Toki hänen tapauksessaan asian todennut neurologi ja asian varmennukseksi on tytöltä otettu myös aivojen magneettikuvat.

Jotta saat rauhan itsellesi, käy lääkärissä. Pyydä oireiden vuoksi magneettikuvauksiin. Kun saat selvitettyä asian, olotilasikin helpottuu.

Jaksamista.

Äänestä

Sun ei pidä käyttää ehkäisyvalmisteita koska jokainen niistä aiheuttaa vaaraa, pahin on yhdistelmäehkäisyvalmisteet - kielletty! Myös keltarauhaspillerit voivat lisätä migreeniä ja kierukka yms. Ei kovin kivaa kun ei ole mitään ratkaisua siihen. Gynekologit eivät osaa keksiä ainakaan ratkaisua, en tiedä sitten minkä alan lääkäri. Jos tulevaisuudessa harkitset, niin kannattaa muistaa nämä.

Voit pyytää pään kuvausta jos haluat. Luultavasti on migreeni eikä muuta. Kannattaa keskittyä kohtausten ehkäisyyn silloin kuin voi ja mikä laukaisee tilanteita. Silmälasit kannattaa olla, pienikin taittovika tekee ongelmia. Ja liika valo yhtäkkisesti. Jne. Lue tietoutta lisää aiheesta.

Äänestä

joo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelottaa vähän kirjoitti:

Olen sairastanut aurallista migreeniä 16-vuotiaasta. Nyt on uutena alkanut tulla aurakohtauksia, mutta särky saattaa jäädä tosi lieväksi paineentunnuksi toispuoleisesti. Käytän estolääkityksenä beetasalpaajaa, sillä kohtauksia alkoi olla viikottain jopa 1-3kertaan. Kohtauksia on edelleen varmaankin viikottain, mutta ovat hieman harventuneet.

Ihmettelen kun olen saanut selkeitä aurakohtauksia, mutta kipu jää tosiaan lieväksi, ei tarvitse ottaa edes särkylääkettä aina. Tämähän on tietenkin vain hyvä asia,mutta mietin vain täytyykö asiaa tutkia jos kipu jää ja silti on auroja?

Esim.tämään tuli selvästi väreilevä häiriö vasemmalle puolelle näkökenttää. Samalla tuntui, että näkökenttä hieman sumenee ja esim. tietokokeen näyttö tuntui hämärämmältä. Seurasin välkkyvää, väreilevää kuviota joka siirtyi keskelle ja hävisi siitä pois. Kohtaus kesti noin 20minuuttia. Samaan aikaan katsoessani valkoista seinää näkyi kirkkaita valon väläyksiä. Odotin säryn alkamista, mutta sain vain lievää paineen tunnetta toisellepuolelle päätä ja höntin olon. Jos liikutan päätä nopeaa, tunnen vihlaisua vasemmalla, mutta jyskyttävä kipu on poissa.

Kuuluuko tämä kuvioon kun on estolääke päällä? Että kohtaus tulee, mutta kipu on näin lievää?

Mistä ihmeestä voi tietää, että kyse on aurasta ja migreenistä, eikä esim. aivoverenkierronhäiriöstä jota pelkään? Olen nuori ihminen, ei pitäisi olla mitään riskitekijöitä?

Ennen visuaalista auraa tiedän jostain etukäteen paria tuntia ennen, että saan kohtauksen. Kasvot näyttävät jotenkin pöhöttyneiltä, silmät ovat turvonneet ja tuntuu, että ajatus ei kunnolla kulje. Jumitan ja ajatus takkuaa. Sitten tulee nämä silmäoireet.

Onko varmasti migreeniä, eikä mitään vakavaa? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu