vuoto tuulimunan jälkeen

huolissaanvaan

Tilanne on tälläinen, että mulla todettiin tuulimuna raskaus 2 viikkoa sitten niskaturvotusultrassa. Osasin hieman jo jotain aavistaa koska tuhruvuotoa tuli jo muutamaa päivää ennen. Seuraavana päivänä ultrasta vuoto alkoi lisääntyä ja tuli hyytymiäkin ja vuosi siihen asti, että sain ajan uuteen ultraan jossa todettiin, että kohdussa on enää paksuuntunut limakalvo jäljellä, eli ei tarvittu lääkkeitä eikä kaavintaa. Siitä asti vuoto on jatkunut. Nyt mietin, että onko normaalia kun vuotoa tulee edelleen, muutaman kerran (viimeksi tänään) myös kunnon ryöpsähdyksinä? Ja hyytymiäkin tulee vielä? Koska voi odottaa vuodon loppuvan?

5

1701

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä se siitä

      Moi! Osanottoni menetyksestäsi. Jos sun kohtu on kerta tutkittu ja katottu että on ok, niin en olisi huolissaan. Kyllähän tuo 2 viikkoa toki on pitkä aika vuotoa, mutta täytyy muistaa että sulla oli raskaus jo pidemmällä. Itelläni 2 spontaania km:a rv 8 ja niistä molemmista vuodin viikon verran. Mutta jos itseäs silti asia huolestuttaa ja varsinkin jos vuoto vielä runsastuu ja tulee vatsakipuja niin kannattaa soittaa sinne missä ultrasivat ja kysyä neuvoa. Mutta yleensä se on kyllä niin että jos kohtu on ultrattu ja todettu tyhjäks niin kohtutulehduksen riskiä ei pitäis olla ja se jälkivuoto hyytymineen voi kestää pidemmänkin aikaa varsinkin jos raskaus oli pidemmällä.

    • huolissaanvaan

      Kiitos vastauksestasi! Se vuoto paheni sitten vielä niin rajuksi, että pöntöltä ei päässyt ylös tuntikausiin. Soitin sinne missä ultrattiin ja olivat sitä mieltä, että vuoto olisi ollut kuukautiset. Tulevat kuulemma ensimmäistä kertaa keskenmenon jälkeen todella rajuina.

    • kyllä se siitä

      Moi taas! Harmi kuulla että vuoto ylty. :( Kyllä noi menkoilta kuulostais, aika nopeesti alkoi. Tavallisesti ne kai alkaa 4-6 viikon kuluessa km:sta mutta ei tietenkään kaikilla niin mee. Mulla oli kans ihan tajuttomat menkat viimesimmän km:n jälkeen. Verta tuli yösiteidenkin läpi lakanoille ja monet housut meni pyykkiin, lisäks oli hirveet vatsakivut mitkä ei meinannu särkylääkkeilläkään helpottua. Soitin silloin naistentautienpolille ja sanoivat että kuulostaa hormonitasapainon häiriöstä minkä se raskaus aiheutti. Mulla kävi kohtu jotenkin ylikierroksilla. Mutta älä huoli, mulla se helpotti jo muutamassa päivässä. Voimia

      • Elämä koettelee

        Haen kai vertaistukea - kävin ultrassa, lääkäri epäili rv 5 ttä, koska raskaus oli alkanut heti pillereiden lopettamisen jälkeen. Sikiöpussi näytti liian pieneltä. Koska mulla on myös kysta menen naistentautien poliklinikalle ensi viikon keskiviikkona. Lääkäri sanoi että toivotaan että tällä välin tulee luonnollinen keskenmeno. Verta tuli viime pe-la välisenä yönä hieman.

        Pahinta tässä on kaikki raskauden oireet, vatsa on niin turvonnut et en pysty pitämään mitään normaaleja vaatteita. Tuntuu kurjalta ajanjaksolta odottaa "keskenmenoa" kun kuitenkin on kaikki raskausajan oireet. Toisaalta pidin sitä varsinaisena ihmeenä että tulin heti raskaaksi pillereiden lopettamisen jälkeen.

        Ilmeisesti vielä on joku 10% mahdollisuudet että ei olisi tuulimuna, mutta gynegologilla 30 vuotta takana, joten en elättele toiveita. Tämä on ensimmäinen "raskauteni" 33 vuotiaana.


    • huolissaanvaan

      Samaa ihmettelin minä, että voiko kuukautiset tulla näin nopeasti keskenmenon jälkeen, mutta ilmeisesti sitten. Vuotoa tulee edelleen hieman, mutta nyt sen kanssa sentään pystyy jo tulemaan toimeen ja pääsen vähän uloskin :). Sitä myös ihmettelin, että jos vuoto nyt kuukautisista johtui niin mulla ei ollut minkäänlaisia kipuja ollenkaan vaikka vuoto hyvin runsas olikin, yleensä kyllä kuukautisten aikana on särkenyt ja kolottanut melkein joka puolelta.

      Toivotaan sulle parasta Elämä koettelee. Se oli kyllä hyvin ikävää vaan odotella, että meneekö itsestään kesken vai ei. Mulla ei varmaan ole ikinä mennyt pääsiäinen noin hitaasti, kun odotteli vaan, että saisi varattua ajan uuteen ultraan, että onko kaikki ohi itsestään. Ja tuota turvotusta oli myös, mutta sen verran voin lohduttaa jos sinulla nyt tuulimuna todetaan, että mulla ainakin se laski hyvin nopeasti ja muutkin vähäiset raskausoireet katosivat melkein heti kun vuoto alkoi. Mutta pidäs sulle peukkuja, et siellä olis kaikki hyvin kuitenkin. Ilmottelethan, että miten käy?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe