Hjelp!

Olen kohta 16v tyttö ja olen ratsastanut 5 vuotta. Puoli vuotta olen joka päivä käynyt tallilla hoitamassa hevosia, siivoamassa tallia ja karsinoita yms. peruspuuhaa ja tietenkin ratsastamassa. Sitä ennen kävin ratsastamassa kaksi kertaa kuussa pari heppaleiriä kesässä. Olen nyt saamassa kaksi kokenutta ja vanhahkoa hevosta omaa hevosta. Ne tulevat omaan pihaan. Nyt aluksi laitumelle jossa on myös palanen metsää ja pihatto. Myöhemmin rakennamme kunnon tallin jos tarve vaatii. Molemmilla on paksu talvikarva ja ovat tottuneet olemaan ulkona päivällä ja yöllä. Minulla on myös ollut pari ylläpitohevosta. Kuullostaako teidän mielestänne siltä että olisin valmis ottamaan hevosen? Mitä muuta huomioitavaa minulla olisi? Kertoisitteko vuosittaisista jutuista niinkuin rokotuksista yms.? Kiitos jo etukäteen! :)
1141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voisin sanoa että tekemällä oppii. Eihän muutaman kuukauden ratsastanut voi hevosta ottaa, mutta tosiaan oman hevosen kanssa tulee niin paljon puuhailtua, että siinä oppii hyvin. Ja ikäsi puolesta mun mielestä olet valmis, eivätkä nuo sinun tallissa puuhailut ole tehneet ainakaan hallaa tuolle hevosen ottamisellesi :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heppatyttö kirjoitti:

Olen kohta 16v tyttö ja olen ratsastanut 5 vuotta. Puoli vuotta olen joka päivä käynyt tallilla hoitamassa hevosia, siivoamassa tallia ja karsinoita yms. peruspuuhaa ja tietenkin ratsastamassa. Sitä ennen kävin ratsastamassa kaksi kertaa kuussa pari heppaleiriä kesässä. Olen nyt saamassa kaksi kokenutta ja vanhahkoa hevosta omaa hevosta. Ne tulevat omaan pihaan. Nyt aluksi laitumelle jossa on myös palanen metsää ja pihatto. Myöhemmin rakennamme kunnon tallin jos tarve vaatii. Molemmilla on paksu talvikarva ja ovat tottuneet olemaan ulkona päivällä ja yöllä. Minulla on myös ollut pari ylläpitohevosta. Kuullostaako teidän mielestänne siltä että olisin valmis ottamaan hevosen? Mitä muuta huomioitavaa minulla olisi? Kertoisitteko vuosittaisista jutuista niinkuin rokotuksista yms.? Kiitos jo etukäteen! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu