Apu koulun kurinpito-ongelmiin?

Opettajakokelas

Voitaisiinko peruskouluun ottaa yksi uusi oppiaine, nimeltään vaikka "diplomatia ja vuorovaikutustaidot", joka kulkisi 1-2 viikkotunnin voimin läpi koko peruskoulun?

Tämän aineen opettajiksi valikoitaisiin henkilöitä, joilla olisi poikkeuksellisen vahva auktoriteetti ja karisma, niin että oppilaat näillä tunneilla olisivat luonnostaan yhtenä korvana. Tiedättehän - sellaisia opettajia vain on. Heillä on se maaginen kyky ottaa tila ja läsnäolijoiden huomio haltuun.

Tähän koulutukseen valikoitaisiin psykologisin testein niitä ihmisiä, joilla olisi poikkeuksellisen vahva intohimo sivistää ja kasvattaa.

Näillä tunneilla opetettaisiin rakentavaa keskustelua ja kommunikointia, käytöstapoja, sekä peruspsykologiaa käytäntöön soveltaen (= tunteiden tunnistaminen toisissa ja itsessä, vaikeiden tunteiden käsittely ja niistä puhuminen, mitä tunteet, mielialat ja ajatukset ovat jne). Opetettaisiin myös omien ideoiden läpiviemistä eri tilanteissa ja ympäristöissä.

Näitä tunteja käytettäisiin aina - tarvittaessa - myös viikon aikana syntyneiden "tilanteiden" läpikäyntiin ja perkaamiseen. Aiheeksi voisi kukin oppilas myös nostaa tärkeäksi kokemansa aiheen. Kiusaamistapaukset käsiteltäisiin näillä tunneilla yhdessä koko luokan voimin. Yhdessä ideoitaisiin myös ratkaisut riitatilanteisiin, opettajan ohjaamana, oppilaita vastuuttaen.

Tällainen (erityis)opettaja tulisi olla joka koulussa, opinto-ohjaajan tapaan. Yksi uusi opettaja siten työllistyisi täysipäiväisesti.

Tämän erityisopettajakunnan jäsenet pitäisivät säännöllisesti yhtä myös keskenään, koordinoiden huomioitavia asioita, he myös tekisivät tarvittaessa ohjeistuksia/suosituksia myös muita opettajia varten.

Jos ajatus tuntuu kannatettavalta, voitko ottaa asian puheeksi jonkun tuntemasi opettajan kanssa? Suomi ei muutu ikinä jos emme kaikki tee voitavaamme.

Eikö koulukiusaamisen kitkeminen jo yksin riittäisi syyksi tämänlaisen aineen olemassaoloon?

2

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opex

      Opettajat eivät päätä, mitä oppiaineita ja asioita koulussa opetetaan ja kuinka monta tuntia. On siis turha ottaa yhteyttä tuntemaansa opettajaan. Tuntijaosta päättää viime kädessä lainsäätäjä eli eduskunta hallituksen esityksestä.

      Miten käytännössä mahdettaisiin määritellä riittävä karisma ja auktoriteetti? Jos hakukriteeriksi työpaikkaan laitetaan nämä ominaisuudet, hakijajoukko koostunee lähinnä narsisteista.

      Todellinenkin karisma on ominaisuus, jota voidaan käyttää väärin. Auktoriteetti taas on väärinymmärretyin sana koulukeskusteluissa. Usein ihminen, joka uskoo olevansa auktoriteetti, on vain autoritäärinen. Ja usein "poikkeuksellisen vahva intohimo" vaikuttaa toiseen ihmiseen on narsismin oire.

      Opettajaksi kaivataan ihmisiä, jotka ovat enemmän kiinnostuneita oppilaista kuin omista ominaisuuksistaan.

      Jos uutta oppiainetta olisi kaksi tuntia viikossa, sen opettajia tarvittaisiin saman verran kuin on vaikkapa ruotsinopettajia on tällä hetkellä. Tai itse asiassa varmaankin kaksi kertaa enemmän, koska tunnetaitoja keskustelemalla ei parhaalla tavalla voi opettaa isoissa ryhmissä. Mistä nämä tuhannet maagisen otteen omaavat ammattilaiset löydetään?

      Esimerkiksi kaikki me äikänopet opetamme jo kaikkia luettelemiasi asioita. Tänäkin keväänä tunneillani on käyty erilaisia tunteisiin liittyviä tilanteita läpi näytellen, lukien, kirjoittaen, keskustellen. On harjoiteltu mielipiteen muodostamista ja esittämistä, väittelyä, olen ohjannut rakentavaan palautteenantoon muiden töistä. Tunneillani on itketty ja naurettu, loukattu, suututtu, pyydetty anteeksi ja sovittu. On jännitetty ja selvitty. On myös petytty ja tultu lohdutetuiksi. On jouduttu tekemään töitä myös muiden kuin parhaan kaverin kanssa, vaikka se hankalalta aluksi tuntuukin.

      Silti tänäkään lukuvuonna ei yksikään oppilas ole tullut "valmiiksi" vaan on edelleen kipuileva ja mokaileva murkku. Itsekin joudun toteamaan, että en tänäkään vuonna osannut ja jaksanut ja ehtinyt ja huomannut ja ymmärtänyt puoliakaan siitä, mitä olisi pitänyt. Mutta minä ja muut opet jatkamme syksyllä edelleen välittämättä suuremmin siitä, että puoli maailmaa tuntuu uskovan, ettemme tee muuta kuin opetamme sijamuotoja ja toisen asteen yhtälöitä tai että kammottavat tilanteet ovat koulussa vallitseva olotila.

      Valitettavasti kukaan ei tee uutisia siitä, että tänäänkin moni opettaja on monessa koulussa ohjannut ja auttanut luokkaa tai oppilasta eteenpäin juuri kuvaamallasi tavalla. Menestys on vaihteleva ja työ jää aina kesken. Opettaja ei itse aina ehdi näkemään työnsä hedelmiä; voi olla, että ne näkyvät oppilaan käytöksessä ja osaamisessa vasta vuosien päästä, kun vaikea ikä menee ohi. Silti me jaksamme jatkaa ja yrittää ja puuttua ja jutella - kerta toisensa jälkeen. Sitä se kasvattaminen on.

      Joskus sitten ehkä tulee se hetki vaikkapa siellä naapurikunnan paikallisen baaritiskillä, kun kuulee kymmenen vuoden päästä kiitoksen ja kuuntelee tarinat jatko-opinnoista ja perheen kasvamisesta ja huomaa, että hei, siitäkin tuli ihan oikea mies.

    • Just hold me

      Just joo... ja vielä kerran pojat.

      Vielä kaks viikkoa ja sitten korkataan shokka irti. Opettajan työssä jaksaa kun on mitä odottaa, nimittäin lomaa ja "työpäivän" päättymistä.

      Näissä hommissa ei kannata korvien väliä vaivata :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      239
      3650
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3363
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      89
      2827
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      48
      2636
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      112
      2367
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2032
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2001
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1865
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      104
      1787
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      72
      1135
    Aihe