Apu koulun kurinpito-ongelmiin?

Opettajat eivät päätä, mitä oppiaineita ja asioita koulussa opetetaan ja kuinka monta tuntia. On siis turha ottaa yhteyttä tuntemaansa opettajaan. Tuntijaosta päättää viime kädessä lainsäätäjä eli eduskunta hallituksen esityksestä.

Miten käytännössä mahdettaisiin määritellä riittävä karisma ja auktoriteetti? Jos hakukriteeriksi työpaikkaan laitetaan nämä ominaisuudet, hakijajoukko koostunee lähinnä narsisteista.

Todellinenkin karisma on ominaisuus, jota voidaan käyttää väärin. Auktoriteetti taas on väärinymmärretyin sana koulukeskusteluissa. Usein ihminen, joka uskoo olevansa auktoriteetti, on vain autoritäärinen. Ja usein "poikkeuksellisen vahva intohimo" vaikuttaa toiseen ihmiseen on narsismin oire.

Opettajaksi kaivataan ihmisiä, jotka ovat enemmän kiinnostuneita oppilaista kuin omista ominaisuuksistaan.

Jos uutta oppiainetta olisi kaksi tuntia viikossa, sen opettajia tarvittaisiin saman verran kuin on vaikkapa ruotsinopettajia on tällä hetkellä. Tai itse asiassa varmaankin kaksi kertaa enemmän, koska tunnetaitoja keskustelemalla ei parhaalla tavalla voi opettaa isoissa ryhmissä. Mistä nämä tuhannet maagisen otteen omaavat ammattilaiset löydetään?

Esimerkiksi kaikki me äikänopet opetamme jo kaikkia luettelemiasi asioita. Tänäkin keväänä tunneillani on käyty erilaisia tunteisiin liittyviä tilanteita läpi näytellen, lukien, kirjoittaen, keskustellen. On harjoiteltu mielipiteen muodostamista ja esittämistä, väittelyä, olen ohjannut rakentavaan palautteenantoon muiden töistä. Tunneillani on itketty ja naurettu, loukattu, suututtu, pyydetty anteeksi ja sovittu. On jännitetty ja selvitty. On myös petytty ja tultu lohdutetuiksi. On jouduttu tekemään töitä myös muiden kuin parhaan kaverin kanssa, vaikka se hankalalta aluksi tuntuukin.

Silti tänäkään lukuvuonna ei yksikään oppilas ole tullut "valmiiksi" vaan on edelleen kipuileva ja mokaileva murkku. Itsekin joudun toteamaan, että en tänäkään vuonna osannut ja jaksanut ja ehtinyt ja huomannut ja ymmärtänyt puoliakaan siitä, mitä olisi pitänyt. Mutta minä ja muut opet jatkamme syksyllä edelleen välittämättä suuremmin siitä, että puoli maailmaa tuntuu uskovan, ettemme tee muuta kuin opetamme sijamuotoja ja toisen asteen yhtälöitä tai että kammottavat tilanteet ovat koulussa vallitseva olotila.

Valitettavasti kukaan ei tee uutisia siitä, että tänäänkin moni opettaja on monessa koulussa ohjannut ja auttanut luokkaa tai oppilasta eteenpäin juuri kuvaamallasi tavalla. Menestys on vaihteleva ja työ jää aina kesken. Opettaja ei itse aina ehdi näkemään työnsä hedelmiä; voi olla, että ne näkyvät oppilaan käytöksessä ja osaamisessa vasta vuosien päästä, kun vaikea ikä menee ohi. Silti me jaksamme jatkaa ja yrittää ja puuttua ja jutella - kerta toisensa jälkeen. Sitä se kasvattaminen on.

Joskus sitten ehkä tulee se hetki vaikkapa siellä naapurikunnan paikallisen baaritiskillä, kun kuulee kymmenen vuoden päästä kiitoksen ja kuuntelee tarinat jatko-opinnoista ja perheen kasvamisesta ja huomaa, että hei, siitäkin tuli ihan oikea mies.

Just joo... ja vielä kerran pojat.

Vielä kaks viikkoa ja sitten korkataan shokka irti. Opettajan työssä jaksaa kun on mitä odottaa, nimittäin lomaa ja "työpäivän" päättymistä.

Näissä hommissa ei kannata korvien väliä vaivata :)