Perussuomalaisten Nuoret saavat avustusta tänä vuonna 20 000 euroa, kun kolmen muun suuren puolueen nuorisojärjestöt saavat kukin noin 600 000 euroa.
Onko oikeudenmukaista jakoa kulttuuriministeri Arhinmäeltä ?
Onko oikeudenmukaista jakoa kulttuuriministeri Arhinmäeltä ?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oikein hyvin perusteli Arhinmäki avustusten jakoperiaatteet ykkösaamun Jari Korkin haastattelussa tänään. Ettei toistoa tulisi Areenasta voi sen kuunnella.
hyväksyikös Persut selityksen, aikamoinen ero summissa !
Sano vaihteeksi jokin asia, jonka Persut hyväksyvät? (Paitsi tietysti mamujen paluumuuttaminen lähtöpisteisiinsä)
kerro kerro...sinulle
Minäpä kerron ihmettelyni siitä ,kuinka/miten tämä Vennamon puolue on saanut Soinin avulla "tuulta purjeisiin"!
Siis todellakin vain ihmettelyni, koska minun ratkaisuni voi olla..ja onkin..minun olettamukseni.
Siis oletan, että eteläsuomen taajamissa on paljonkin "kaltoinkohdeltuja", siis ei mennyt työasiat, kuten kuviteltiin, kun muutettiin sieltä X-kunnasta ja siitähän on pakko syyttää yhteiskuntaa, kun tuli nuo "houkutuksetkin" lusmuiluun, joita ei pidä huomioida, siis yhteiskunnan, vaan maksaa pitää sossu tukea???
Toinen pointsi on se, että nämä etelänasukit eivät ymmärrä, kuinka Suomenkin laajassa ulottuvuudessa asuu aika monenlaisissa olosuhteissa eläviä ihmisiä!!
.
Siis jos ajatellaan koko 5.milj. väestöä ja siitä Uudellemaalle, Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Kuopioon, Joensuuhun, no olkoon se Oulukin ja vaikka muitakin, niin kyllä niitä asujia jää viellä muuallekkin.
Juuri se "muualle" jäävä ovat pulassa ja Soini tuo lohdutusta heidän toiveisiinsa jostain paremmasta tulevaisuudesta.
Jotenkin oletan, että "herra Hakkaraisen" toilailut toivat vain uutta verta kehiin, sillä kyllä näitä "hakkaraisia" riittää ja se on juuri se väestönosa, johon Soini satsaa.
Haluan vaihtaa mielipiteitäsi siitä, kuinkä päädyit kirjoittamaan noin?
Itse olen "syntyjäni" Kepu, koska siihen aikaan vanhemmat voivat liittää lapsensa ..ja taisikin olla silloin Maaseudun puolue? Ja toisaalta en ole varma siitäkään, sillä lähdin aika nuorena "muailmaa kiertämään", ei kun piiaksi.
Kuinkahan päädyinkin Konelaan (autotalo) ja poliittinen tietämykseni oli todellakin miinuksilla ja sitä mitä nuorineito ajattelee, niin...tottakai´, komeat pojat!
Totuushan (puolue) tuli minullekkin esille, sillä osallistuin usein kaikkiin firman järjestämiin lauluihin, tansseihin, jotka olivatkin jotain ohjelmanumeroita tuleviin kesäfestivaaleihin.
Ovelasti oli järjestetty, kun olimme jo paikalla esiintymiseen, niin minulle tultiin ilmoittamaan, että en ole puolueen jäsen ja se estää minun osallistumisen ja minun on nyt liityttävä, tai esitys menee "pieleen"???
Hiivatti, että ikä tuo kokemusta!! Sulhasenikin laittoi ehdon, että otat loparit sieltä talosta ja niinhän tein, mutta meninkin äärilaitaan..todella kapitaliiseen maailmaan, ruotsinkielisiin.
Siksipä minusta vuosien jälkeen tulikin oikeistolainen kokoomus ja lopulla RKP???
Täälläkin on keskusteltu tuosta kielipolitiikasta ja ruotsinkieli on tuhoontuomittu, mukamas jäänne???
Eikö nämä ihmiset ole lukeneet historiaa, kun Suomessakin halittiin , niin ruotsi, venäjä, saksa ja ranska...ja mitä muuta? Ylhäisö tunnettiin ja alamaiset nyk.persut saa heittää maanrakoon ja piiskata! Vai mitä ajattelit???.
Ei kai sitä pelkästä olemassa olosta mitään pidä maksaa. Toiminta ja jäsenmäärä perusteeksi avustuksiin - sitten mennään oikeudenmukaisesti. Ja toiminnassa vielä sen laajuus eli kuinka kattavasti kautta maan järjestö saa nuoret liikkeelle ja toimimaan. Mun mielestäni on väärin, jos pelkkää Helsingin seudulla toimivaa järjestöä tuetaan huikeilla summilla. Maakunnissa on muutenkin tarjolla vähemmän harrastuksia ja aktiviteettiä, joten siellä tapahtuvaa toimintaa pitää tukea enemmän.
Ja ajatus siitä, että avustukset olis jotenkin puolueen kansanedustajien määrään sidoksissa, on kyllä käsittämätön. Mun tuntemani nuorisopoliitikot on sitä mieltä, että he eivät ole mitään ukkopuolueen jatkeita vaan itsenäisiä toimijoita. Kai se sitois niitä sitten puolueen / eduskuntaryhmän näkemyksiin enemmän, jos rahat sillä perusteella jaettaisiin.
suomen johtoon, EU politiikkaan ON tultava raju muutos, hinnalla millä hyvänsä,
nyt ei Kataisen ja SDP:n pelottelut auta !
Tässä jälleen näkyy kokoomuksen politiikka ja selkeä puoluellisuus,
esm Arhinmäki on suosinu v a i n omaa puoluettaan,
suurena pelkona perussuomalaisten seuraavaa valtavaa jytky voittoa,
jokatapauksessa perussuomalaisille tulee entistäki suurempi jytky voitto, vaikka sitä nyt sorretaan jopa puoluerahn merkeissä,
sorto EI nyt auta,
EU politiikka on niin pahasti hakoteillä että nyt jyrää suomen kansa kokoomuksen SDP:n ja koko halllituksen,
Eu politiikka on kautta-aikojen suomen suurin f i a s k o ja se
pitää korjata, h i n n a l l a millä hyvänsä,
ÄLYKÖT JOHTOON, niitä on paljon perussuomalaisissa !