Vihdin sivistysjohtaja suuttui rehtorille!?

no no

4

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • he he

      Ristiriitaista. Sivistysjohtaja tuossa väittää, että Korhosella paloi pinna, mutta Korhosen mielestä hän vain toimi normaalisti.

      • aineenopettaja

        Ei se väitä, että Korhosella paloi pinna. Totesi, että opettajallakin voi palaa pinna, ja on palanut minultakin ja sen ovat saanneet oppilaatkin kuulla. Moni kyllä pyysi jälkikäteen anteeksikin käytöstään. Pinna on meinannut palaa useastikin, mutta ennen kuin täysin kärähtää, olen siinä vaiheessa jo ilmoittanut oppilaille, mitä mieltä olen tapahtuneesta ja useampi on ymmärtänyt oman toiminnansa vaikutuksen niin minuun kuin luokkatovereihinsakin. Välillä se pinna tahoo palaa päivittäin, mutta onneksi vain välillä. Turha kuvitella, että me opettajat olisimme jotain yli-ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella alituista valitusta 8-16.00 ja kun se ei lopu siihen, vaan jatkuu wilmaviestittelyllä sitten vanhemmilta päin. LiisaPetteriä pitäisi kohdella siten, täten ja näin sekä noin. Sitä sun tätä pitäisinopettaa siten ja näin. Yksi on väsynyt, toinen hysteerinen, kolmannella on naurukohtaus, neljäs tahoo jo välitunnille, viides vessaan, kuudes ei oiekin tiedä mitä tahtoisi. Sitä sopii miettiä omaa lastaan ja omaa pinnaansa, kun menettää hermot lapsensa kanssa. Sovella tämä 25 oppilaan ryhmään ja kerro 5 ryhmällä. Niin monen murkun kanssa se aineenopettaja tekee töitä päivittäin ja vaikka vain joka 10 näistä käyttäytyisi kuin sinun murkkusi kotona, opettaja kohtaa päivittäin näitä tällöin 13. Siinä on kestämistä! Jos itse menetät hermosi yhden kanssa, mieti kun edessäsi on päivittäin 13. Itse suodatan korvasta sisään korvasta ulos, mutta joskus se pinnakin katkeaa. En häpeile sitä ja sanonkin oppilaille, että en minä ole mikään yli-ihminen, joka jaksaa tuota käytöstä päivästä ja tunnista toiseen. Yleensä he ymmärtävät ja ovat pahoillaan, mutta se muisti on lyhyt valitettavasti. Valitetaan myös opettajien pitkistä lomista. Kukaan täysjärkinen ei jaksaisi tehdä tätä työtä ilman säännöllisiä lomia. Sen näkee jo siitä, että niin moni opettaja on palanut loppuun, hakee vuorotteluvapaata, virkavapautta yms. Turha haaveilla entisaikojen "auktoritääreistä", karismasta yms. Nykypäivänä ei tällaista kouluissa ole. Vielä 20v sitten opettajia kunioitettiin sekä oppilaiden ja vanhempiwn puolelta, nykyään tilanne on toinen. Oppilaat tuntevat hyvin omat oikeutensa, samoin vanhemmatkin, mutta yllävän huonosti kummatkin tuntevat omat vastuunsa! Vaikka kuullostin negatiiviselta ja väsyneeltä, rakastan työtäni ja halu opettamiseen ja oppilaiden oppimiseen on edelleenkin. Negatiivisten puolien lisäksi työssä on onneksi paljon enemmän positiivista! Esimerkiksi se, kun näkee kuinka lapsi oppii ja tajuaa jonkin asian, saa lapsen ottamaan vastuuta omasta työstään ja läheisistään!

      • koulutarkastaja
        aineenopettaja kirjoitti:

        Kappalejako.

      • asiayhteys

        Elikkä mitä järkeä on mennä puhumaan vesivahingosta, jos tulipalo on riehunut?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      236
      2644
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1124
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1068
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      992
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      897
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      831
    8. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      780
    9. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      35
      730
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      116
      718
    Aihe