Folktinget noudattaa Pär Stenbäckin neuvoa sataprosenttisesti!

Kaikkihan me muistamme mitä Pär Stenbäck kirjoitti Ålands-tidningenin kolumnissaan muutama vuosi sitten kun hän kritisoi Matti Vanhasen nousua tuntemattomasta poliitikosta puolueen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi.
- Lyhykäisyydessään asia oli seuraavanlainen: Politiikassa edetään askel askeleelta ja kun ollaan lähestymässä vallan todellista huippua niin mennään ruotsin kurssille ellei sitä jo entuudestaan hallitse!
Nyt Folktinget toimii juuri Stenbäckin hengessä voitelemalla nuoria tulevaisuuden poliitikkoja ruotsalaismyönteisiksi. Kuinka paljon tämä maksaa Folktigetille ja suomenruotsalaisille säätiöille ei ole mikään ongelma, siitä pitää verovapaa säätiövarallisuus huolen. Mutta onko se moraalisesti oikein, että verovapautta käytetään hyväksi nuorten poliitikkojen voiteluun onkin eri juttu. Ja kaiken lisäksi ymmärtävätkö nämä nuoret poliitikonalut, että heitä lahjotaan tekemään tiettyjä päätöksiä ja kannanottoja tulevassa työssään?

Esim. kauhavalainen Keskustanuorten puheenjohtaja muitten poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajien kera olivat erikoisvieraita Folktingetin Tampereen kokouksessa. Koko kokouksen polttava teema on kansalaisaloite koulujen pakkoruotsista ja suomenkielisten lasten kielikylvettäminen.
Yksi kuvaava esimerkki on myöskin, että Suomessa voidaan perustaa kaksikielisiä kouluja mutta vain suomenkielisille. Ruotsinkieliset koulut pitää ehdottomasti pitää ruotsinkielisinä.

Kuinkahan hyvin näitä poliitikonalkuja syötettiin ja juotettiin Tampereella verovapaitten säätiöitten antimilla? Siinäpä onkin miettimistä.
Kokoomuksen Ville Sipiläinen, Keskustan Antti Kurvinen, SDP:n Joona Räsänen, Vihreitten Maria Ohisalo ja KD:n Lauri Kangasniemi eikö olisi kohtuullista, että te paljastaisitte tuleville mahdollisille äänestäjillenne kuinka suurella summalle teitä voideltiin?

http://svenska.yle.fi/artikel/2013/04/13/folktinget-satsar-pa-unga-finsksprakiga-politiker

Mr Chance:Matti Vanhanen

http://www.nyan.ax/ledaren/?news_id=47861
13134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oikein hyvä teksti sinulta. Surueliitti on aina keskittynyt korruptoimaan suomalaisten johtajia, kun itsepäinen kansa ei suostu pakkoruotsitukseensa. Ja tietysti nuorena on vitsa väännettävänä. Keskustalle ei valitettavasti aatteellisuus enää merkitse mitään, kun alkiolaisuus on käytänössä jo kuopattu.

Huvittaa tuo Stenbäckin puhe politiikon kasvamisesta tehtävään! Nimittäin juuri RKP:n viimeiset johtajat Wallin ja Haglund ovat tyypillisiä poliittisia broilereita.
Heillä molemmilla ei olut oikeastaan mitään ruohonjuuritason poliittista kokemusta. Heidät nostettiin suoraan puoluekoneiston avulla huipulle. Ja se myös näkyy RKP:n politikoinnissa. Jalat ovat tukevasti irti maasta.

Äänestä

Minua ainakin haastateltiin puhelimitse Ylen toimittajan toimesta, enkä ole koko Folktingetin aloitteesta vielä heidän suunnaltaan kuullutkaan.

Yst.terv.
Maria Ohisalo

Äänestä
  • Oletko, Maria Ohisalo, halukas ottamaan Rkp:n rahastosta vaalirahaa seuraaviin vaaleihin sekä muuten ylläpitorahaa, sillä heidän asettamallaan ehdolla, että olet kielipolitiikasta samaa mieltä kuin Rkp?

    Toisin sanoen, alatko Rkp:n "maksetuksi henkilöksi"?

    Oletko valmis olemaan Rkp:n kanssa samaa mieltä, rahoitusta vastaan, vai ajatteletko suomenkielisen enemmistön etua ja mielipidettä?

    Siirrytkö pakkoruotsin kannattamisen puolelle, jos saat kylliksi rahaa?

    Äänestä

  • Miksi olit Folktingetin vieraana? Mikä oli motiivisi?

    Kuitenkin tulet keräämään äänesi suomenkielisiltä.

    Miten tulet huomioimaan äänestäjiesi kielioikeudet?

    Kuten oikeus vapaaseen kielivalintaan kuten muissakin maissa on laita.

    Äänestä

Mitä helvetin selkärangattomia idioottivajakkeja ovatkaan suomenkieliset poliitikot? Yksi hihhuli heistä puolustaa pakkoruotsia viimeiseen asti. Mitä saatanaa Suomen kansa tekee tällaisilla idiooteilla? Vai onko kansa niin vtun tyhmää, että ei ymmärrä politiikasta tai kielitilanteesta mitään?

Äänestä
  • Kansan pitäisi ymmärtää olla äänestämättä näitä nimeltä mainittuja ehdokkaita ja näiden puolueita. Siitä se muutos syntyy. Vanhoissa urissa kulkemalla ei tule muutosta ja parannusta mihinkään. Todella ällöttävää !

    Äänestä

Keskustan nuorten pj. Antti kurvinen(opiskelee oikeustiedettä) vastasi vaalikoneessa näin:

vaalikone.fi:

"...23.
Peruskoulussa on kaksi pakollista vierasta kieltä, joista jommankumman pitää olla toinen kotimainen kieli. Pitäisikö toisen kotimaisen kielen opiskelu muuttaa vapaaehtoiseksi?

Kyllä.
Ei.
ANTTI KURVINEN:
Kielten opetusta pitäisi vapauttaa, sillä nykyinen ruotsin vaihtoehdottomuus nakertaa niin innostusta ruotsin kieleen kuin suomalaisten nuorten kielitaitoa yleensä. Kannatan kahden pakollisen kielen opiskelua: toinen englanti ja toinen valinnan mukaan esim. venäjän tai ruotsi."

Äänestä
  • Kurvinen ensiksi hienosti perustelee kielivapautta, mutta sitten naurettavasti suorastaan kieltää sen kannattamalla ruotsi/venäjä-pakollisuuden mallia!

    Mihin ihmeeseen tarvitsemme muka kaksi pakkokieltä yhden sijasta?!

    Miksi ihmeessä kielivapaus on kuin kirosana monille suomalaispoliitikoille?

    Venäjän vaihtoehto-malli on silkka svekojen juoni säilyttää pakkoruotsi.

    Äänestä

"Kokoomuksen Ville Sipiläinen, Keskustan Antti Kurvinen, SDP:n Joona Räsänen, Vihreitten Maria Ohisalo ja KD:n Lauri Kangasniemi ".

Siinä perään katsottavien listaa...

Äänestä

8.4.2011 Suomen kuvalehden jutun "Saitko vaalikoneesta outoa tuloksia" kommentoinnissa Joona Räsänen kirjoittaa seuraavaa:




2 vuotta sitten "Joona Räsänen kirjoitti:

Juha Törmänen: ”Kun vaalikonevastauksia tutkii suoraan psykologien ja tilastotieteilijöiden yleisillä menetelmillä, ulos pullahtaa jako kahden akselin suuntaan.”
Mitkä tilastotietelijöiden yleiset menetelmät sanovat, että pakkoruotsin kannattaminen on liberaalia? Todellisuudessa Perussuomaisten ja Vihreiden/RKP:n pitäisi olla lähempänä toisiaan Y-akselin suhteen. On kummallista, että homojen oikeuksien vastustaminen on Perussuomalaisten kohdalla konservatiivista, mutta pakkoruotsin kannattaminen RKP:n kohdalla liberaalia. Todellisuudessa pakkoruotsi (ja kasvisruokapäivä) kysymysten pitäisi vetää
RKP:tä ja Vihreitä alaspäin kohti Persuja. Vihreät ja Persut ovat oikeasti lähes yhtä konservatiivisia. Tosin eri asioiden suhteen, joten äänestäjä tuskin arpoisi näiden kahden välillä, vaikka ne kartalla olisivatkin lähekkäin."

Äänestä

Onneksi on netti, ennenvanhaan tälläiset voitelut rkp teki salassa julkisuudelta.

Äänestä

Miksi Suomessa sallitaan poliittinen korruptio?

Ja vain surutahojen toimesta?

Äänestä

Oliko siitä jotain haittaa, että Matti Vanhanen ei osannut ruotsia Stenbäckin mielestä riittävän hyvin. Vanhanen oli sentään seitsemän vuotta pääministerinä ja on Suomen historiassa huomattavasti merkittävämpi tekijä kuin esim. Stenbäck. Ettei Stenbäckillä vain olisi sitä suomenruotsalaista kateutta ja alemmuudentuntoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pablo5 kirjoitti:

Kaikkihan me muistamme mitä Pär Stenbäck kirjoitti Ålands-tidningenin kolumnissaan muutama vuosi sitten kun hän kritisoi Matti Vanhasen nousua tuntemattomasta poliitikosta puolueen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi.
- Lyhykäisyydessään asia oli seuraavanlainen: Politiikassa edetään askel askeleelta ja kun ollaan lähestymässä vallan todellista huippua niin mennään ruotsin kurssille ellei sitä jo entuudestaan hallitse!
Nyt Folktinget toimii juuri Stenbäckin hengessä voitelemalla nuoria tulevaisuuden poliitikkoja ruotsalaismyönteisiksi. Kuinka paljon tämä maksaa Folktigetille ja suomenruotsalaisille säätiöille ei ole mikään ongelma, siitä pitää verovapaa säätiövarallisuus huolen. Mutta onko se moraalisesti oikein, että verovapautta käytetään hyväksi nuorten poliitikkojen voiteluun onkin eri juttu. Ja kaiken lisäksi ymmärtävätkö nämä nuoret poliitikonalut, että heitä lahjotaan tekemään tiettyjä päätöksiä ja kannanottoja tulevassa työssään?

Esim. kauhavalainen Keskustanuorten puheenjohtaja muitten poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajien kera olivat erikoisvieraita Folktingetin Tampereen kokouksessa. Koko kokouksen polttava teema on kansalaisaloite koulujen pakkoruotsista ja suomenkielisten lasten kielikylvettäminen.
Yksi kuvaava esimerkki on myöskin, että Suomessa voidaan perustaa kaksikielisiä kouluja mutta vain suomenkielisille. Ruotsinkieliset koulut pitää ehdottomasti pitää ruotsinkielisinä.

Kuinkahan hyvin näitä poliitikonalkuja syötettiin ja juotettiin Tampereella verovapaitten säätiöitten antimilla? Siinäpä onkin miettimistä.
Kokoomuksen Ville Sipiläinen, Keskustan Antti Kurvinen, SDP:n Joona Räsänen, Vihreitten Maria Ohisalo ja KD:n Lauri Kangasniemi eikö olisi kohtuullista, että te paljastaisitte tuleville mahdollisille äänestäjillenne kuinka suurella summalle teitä voideltiin?

http://svenska.yle.fi/artikel/2013/04/13/folktinget-satsar-pa-unga-finsksprakiga-politiker

Mr Chance:Matti Vanhanen

http://www.nyan.ax/ledaren/?news_id=47861

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu