Olen vähän päälle parikymppinen lähihoitaja vanhainkodissa. Rakastan työtäni! Työkaverit ja työilmapiiri ovat parhaasta päästä, työtä tehdään yhdessä, samanarvoisina vastuullisesti ja asukkaita kunioittaen. Voisin jopa suositella paikkaa sukulaisilleni ja tuttavilleni jos he tämän kaltaista palveluasumista sattuisivat tarvitsemaan (Samaa, en voi sanoa monistakaan paikoista joissa olen ollut töissä) Ainut ongelma on työajat.
Olen vapaa, sosiaalinen neiti-ihminen ja menojalka vipattaisi viikonloppuisin. Tykkään käydä live-keikoilla, välillä reissata niiden perässä naapurikaupunkeihinkin, nähdä ystäviä, mennä ja tulla. Mutta tässä työpaikassa (ja ilmeisen monessa hoitoalan työpaikassa) vapaita viikonloppuja on vain 1/3vko lista. Se on minulle liian vähän.
Listat täällä, niinkuin muuallakin, tehdään hyvissä ajoin etukäteen joten jos haluat esittää toiveita, pitää sinun tietää menosi kauas tulevaisuuteen saakka ja aina siltikään ei toiveet toteudu.
Eli siis tuntuu välillä että työnteko häiritsee normaalia elämää. Tuntuu, ettei enää ehdi nähdä ystäviäänkään niinkuin ennen, sillä heistä suurin osa on MA-PE klo8-16 työssä/opiskelee.
En valita siksi, että joka viikonloppu täytyisi saada "korkki auki". Haluaisin vain enemmän aikaa ystäville ja reissuille ja tekemisille. "Normaalia" elämää. Koen, että miellekäs vapaa-aika auttaa jaksamaan taas sitten töissä paremmin.
Olen nuoresta iästäni huolimatta ehtinyt hankkimaan työkokemusta jo monelta eri alalta ja nyt tuntuukin että olen vihdoin löytänyt työn josta oikeasti nautin! Rakastan työtäni, vaikka en pidä työajoista. En haluaisi lähteä tämän takia enää takaisin koulunpenkille alaa vaihtamaan.
Onko muilla samankaltaista ongelmaa? Miten olette homman ratkaisseet? Onko lähihoitajalle työpaikkoja, joissa olisi enemmän niitä viikonloppuja vapaana? (pois suljettuna lastenhoito)
Pitää nuorena elää, ettei tartte vanhain kodissa valehdella! :)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuohan on ihan sairasta että on viikonloput töitä, en itse mitenkään jaksaisi, tuottaa tuskaa jo "normaali" 5 arkipäivää viikossa. Itse lastenhoitajana..
Jos töitä haluaa tehdä ja elantonsa ansaita niin...No minä olen ainakin lähtenyt olin viime vuoden puolella 4 viikonloppua kiinni töissä. Ja sulla on varmaan vakipaikka. Minä teen pätkäduunia. Olen jo tottunut. Teen töitä ja välillä työttömänä. Kun olen työtön sitten on rahaa käytössä ja pomojenkin kanssa on hyvä yhteys neuvotella töistä. Välillä tuntuu ettei ole mitään kunnioitusta tai arvostusta, välillä se vilahtaa yllättävissä yhteyksissä.
onhan myös näitä ma-pe 8-16 töitä lähihoitajille, vaikka harvinaisempia. Entäs joku kotihoito ? sielläkin on hoidettavia vanhuksia jos kerran nautit niiden parissa tehdystä työstä, ja muistaakseni se on just semmonen ma-pe työ?
Kotihoidossa ma-pe työ!!!
Jopa vitsin murjasit! Kaksivuorotyö ja yötyötä tekevä yöpartio. Pirun kireälle käynnit ns. päivystysaikana, ilta- ja viikonloppuna, vedetty ja työntekijät juoksee, että kaikki käynnit ehtii työajan puitteissa tehdä.
Työntekijöistä säästetään ja huonosti palkataan ketään, eikä sairaslomasijaisia oteta, vaan töissäolevat juoksevat vaan kovemmin.
Ei kannata kotihoidosta haaveilla, jos ei halua työstä urheilusuoritusta pientä korvausta vastaan. Asiakkaat on unohdettu aikoja sitten. Tärkeintä on suorite ja sen huolellinen kirjaaminen.
esim tää? http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=8202580&index=79&anchor=8202580 en tosiaan tiedä missä asut :) ja jos muuten ei onnistu niin yritä löytää positiivisia puolia vuorotyössä. aikoinaan kun olin vuorotyössä niin löysin ainakin nämä:
- aloitin kuntosalin ja voi että kun oli hienoa mennä aamulla kuntoilemaan, sali melkein tyhjä ja kaikki laitteet vapaana, lisäksi sinne oli helpompaa raahautua heti aamusta kun väsyneenä töiden jälkeen
- jos oli jotkut tylsät sukujuhlat tms. joihin ei millään jaksais mennä niin aina voi sanoa etten pääse kun olen töissä :D
- lisät! sunnuntait, juhannus, vappu tms., aina olin halukas töihin. Teet samaa työtä kuin tavallisena maanantaina mutta tienaat 2kertaa enemmän.
jos et pääse töihin missä enemmän vapaita vklp niin yritä miettiä ainakin näitä positiivisia puolia, varmasti jotain löytyy :)
kuule, on semmoisiakin ma-pe paikkoja kuten linkistä löytyy. enkä mä mitään työn viihtyvyydestä/kiireestä kirjoittanut. jos itse et viihtynyt/et pärjännyt niin ei se tarkoita että ketjun aloittajalle kävisi samalla tavalla.
Helsingissä kotihoidossa yleensä joka kolmas viikonloppu töitä,saapi tehdä useamman jos tykkää.Iltavuoroja 2-4 kolmen viikon jaksossa.Mikäli huonommin jossain,kannattaa vaihtaa,töitä kun on ympäri Helsinkiä.Meillä hoitoalan ihmisillä kun joka päivä on työpäivä,niin itse ainakin teen kaikki turhat pyhät töitä,niistä kun saapi sen vapaapäivän ja tuplakorvauksen.Mikään päivä ei ole samanlainen,asiakkaita 4-7/päivä aamuvuorossa ja illassa 10-14.Hyvin olen ehtinyt ravata kaikilla työajan puitteissa ja pitää kaikki tauotkin.Meillä onneksi hankitaan sijainen,jos näyttää siltä,että kaadutaan töitten alle joku päivä.Hyvä työporukka on kaiken aa ja oo.Teen myös keikkaa joskus,kun viitsin ja olen huomannut,että vanhainkodeissa ja palvelutaloissa ollaan usein kaikki viikonloput kiinni ja paljon on iltavuoroja.En vaihda omaa ihanaa vakkariduuniani muualle,vielä työvuosia taitaa olla sellanen 13-15 vuotta ennen eläkettä.