Kylläpäs nyt saa paha vallan Suomessa!

Näin pilakuvan, jossa oli iso miesopettaja sidottuna tuoliin,
ja hän koetti siinä heristää etusormeaan pojlle, jotka ilkkuivat hänen ympärillään.

Pojat sanovat, että se heristää sormeaan meille !!
Nyt täytyy poliisille ilmoittaa, että tutkintapyyntö opettajsta heti!

"Helsingin Alppilassa tapahtunut opettajan irtisanominen on ainoa laatuaan. Miten se on edes mahdollista, ihmettelee europarlamentaarikkokin.
Euroopan parlamentin jäsen Hannu Takkula on yllättynyt Alppilan yläasteen rehtorin päätöksestä erottaa koulussa työskennellyt opettaja, joka oli voimakeinoin poistanut häiriköivän oppilaan kouluruokalasta.

Takkula pitää aiheellisena OAJ:n ratkaisua lähettää Helsingin opetuslautakunnalle oikaisuvaatimus.

- Erottamispäätös oli hyvin raju. Tapauksesta julkisuudessa esillä olleen tiedon mukaan erottamiseen ei ole ollut tarvetta, ei myöskään sen perusteella, mitä näkyy toisen oppilaan kuvaamalla videolla, Takkula sanoo.

Takkulan mukaan tapaus voi pahimmillaan johtaa opettajat tilanteeseen, jossa ei uskalleta puuttua häiriköivien oppilaiden käyttäytymiseen.

- Vastaavaa käyttäytymistä ei suvaittaisi millään työpaikalla. Koulun on voitava myös käytännössä totuttaa oppilaat yhteiskunnan toimintakulttuuriin. Koulussa ei voi toimia toisin kuin yhteiskunnassa yleisesti, Takkula toteaa.

Suomi kuuluu Euroopassa vähemmistöön siinä, miten huonoa käytöstä oppilailta suvaitaan koulussa ja miten vähäiset ojentamismahdollisuudet opettajilla on, Takkula kertoo.

- Jos koulunkäyntiä johtavat aikuiset ovat kädettömiä häirikköoppilaan asiattoman käyttäytymisen edessä, se aiheuttaa kaikille oppilaille erittäin suuren turvattomuuden."
Lue lisää aiheesta: Tyoelama
IS
20210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Selvä homma. Opettaja erehtyi kantelemaan rehtorista ja rehtori kosti.
Katos homma on niin, että rehtorin kavereita ovat koulutoimi, työterveys, työsuojelu,
jne... Jos rehtorin varpaille hypit, joudut jyrän alle. Kukaan ei auta. Lisäksi rehtoreilla on puskaradio. Meidän rehtori Make Lappeenrannan Skinussa sanoi nuorille opettajille, joilla oli vielä vähän itsetunnon häivää, että ikinä et saa virkaa ainakaan Itä-Suomesta. Rehtorien puskaradio tiedottaa opettajista, jotka yrittävät ajatella omilla aivoillaan. Se on sitten turha yrittää vakivirkaa muualta kuin Enontekiön Munnikurkkiosta tai Kalmankaltiosta.

Äänestä
  • Kun käytöstapojen opettaminen on ollut naurettavaa ja vastoin poliittisia näkökantoja jo 70-luvulta saakka, niin samaa huonoa käytöstä osoittavat nykyään niin oppilaat, opettajat kuin vanhemmatkin.
    Nyt perätään sääntöjä ja kuria kouluihim. kun niitä vastaan on taisteltu vuosia tasa-arvovaatimusten ja kouluaisneuvostojen voimalla.

    Pyörä pitää keksiä uudelleen.

    Äänestä

  • Makriina ek kirjoitti:

    Kun käytöstapojen opettaminen on ollut naurettavaa ja vastoin poliittisia näkökantoja jo 70-luvulta saakka, niin samaa huonoa käytöstä osoittavat nykyään niin oppilaat, opettajat kuin vanhemmatkin.
    Nyt perätään sääntöjä ja kuria kouluihim. kun niitä vastaan on taisteltu vuosia tasa-arvovaatimusten ja kouluaisneuvostojen voimalla.

    Pyörä pitää keksiä uudelleen.

    Luin lehdestä, että kännykätkin saavat olla nykyisin auki oppituntien aikana.

    MISSÄÄN muualla työpaikoilla, kokoustiloissa, luennoilla yms. tilanteissa ei sallita, että kännykän omistaja kieltäytyy sulkemasta aparaattiaan, vaikka se häiritsee muita ja estää käyttäjää kuuntelemasta ja keskittymästä tilaisuuteen.
    Useimmat tilaisuudet alkavat sillä, että pyydetään sulkemaan kännyt. Varmasti puututtaisiin, jos joku vain kailottaisi siitä huolimatta.

    Mutta puolikasvuisen koulukkaan arvoa alentaa, jos hän joutuu sulkemaan kännyn oppitunnin ajaksi. Tuskinpa opettajakaan vastaa kännykkäänsä kesken luokkansa matikan koneen tai päivittää FB:ia kokeen valvomisen ohessa.
    Jos niin tekee, niin sitä saa minkä tilaa. Sitten on turhaa motkottaa oppilaita.
    Miten mahtaa kouluissa olla?

    Se erotettu ja takaisinpalautettu opettaja on liittynyt Perussuomalaisiin., sanottiin viime viikolla lehdissä.

    Nytkö hän vasta hoksasi mihin kuuluu? Minusta sillä opettajalla oli Persujen otteet jo alunpitäenkin.

    Äänestä

SUOMI ANTAA 30 MILJ EUROA AFGANISTANIIN

http://yle.fi/uutiset/suomi_jatkaa_afganistanin_tukemista/6611785

täällä tapellaan sote-uudistuksesta ja samanaikaisesti rahaa annetaan taas mm
Afganistaniin 30 milj euroa jo annettujen 190 milj euron lisäksi.

Kotimaa köyhtyy mutta tärkeintä on näemmä muiden maiden tukeminen taas kerran.

Äänestä
  • joissa suomalaisia mollataan, ivatan, demonisoidaan,
    joissa suomalaisilta yritetään viedä itseluottamusta alaspäin, ovat aina suomenruotsalaisten kirjoittamia,
    jäljet johtavat sylttytehtaalle, eli nohin Taxellin ennen ja Astridin yms nykyisinkin vielä johtamaan heidän etuaan ajavaan puoluetoimistoonsa, RKP:hen.

    Siirtomaiden ihmiset on aina koetettu demonisoida.
    Sitä Ruotsi on Suomelle tehnyt ensimmäisestä hyökkäyssodastaan v. 1155 lähtien. Ja tää on sitä samaa.

    " Tässä nähdään RKP:läisten todellinen luonne, ajavat vain Ruotsin etua

    http://yle.fi/uutiset/haglund_valayttaa_suomen_ja_ruotsin_puolustussopimusta/6448978

    Käytännössä siis Suomi hoitaisi Ruotsin puolustaminen, kuten aina ennenkin.

    RKP:hän ajaa muutenkin Ruotsin valtion etua, sillä RKP pakottaa suomalaiset opiskelemaan pakkoruotsia, jotta suomalaisten kielitaito pysyisi mahdollisimman suppeana. Samaan aikaan Ruotsissa opiskellaan tärkeitä maailmankieliä vientiteollisuuden tarpeisiin. "

    Äänestä

  • Kirjoitukset, kirjoitti:

    joissa suomalaisia mollataan, ivatan, demonisoidaan,

    "Kansakunta, joka ei tunne menneisyyttään, on tuomittu toistamaan sen."

    Filosofi Santayanan lause on varteenotettava, kun on kyse suomalaisten nöyristelystä kaikkien muiden kansojen kynnysmattona.

    Moni täällä vain lausahtaa, ettei ole väliä sillä mitä tapahtui ristiretkien aikana Suomessa, kun ruotsalaiset hyökkäsivät kolmella sodalla vv. 1155 - 1323, ja alistivat sen jälkeen
    kansaamme raa'asti 654 vuotta, minkä jälkeen raskaalla verotuksella riistetty ja sodilla ja sairauksilla köyhtynyt ja kärsinyt väki jäi Venäjän alle vielä 108 vuodeksi, kunnes lopultakin itsenäisyytemme saimme 1917.

    Ja vielä se sota 1939 -45 vei suuria joukkoja nuoria miehiä,
    haavoitti monia kuten myös heidän perheitään.

    Suomalaiset kyselevät edelleen: Mitä muut meistä ajattelevat?
    Eivätkä uskalla pitää puoliaan muita vastaan.
    Se johtuu juuri suomalaisten historiasta, jota emme tunne.

    Tarkoituksella ruotsalaiset ja venäläiset kaunistelevat omaa osuuttaan kurjaan historiaamme, siksi juuri emme tunne sitä.

    Täälläkin käy ilmi tuo, että ollaan sitä mieltä, ettei sillä ole väliä.
    Mutta on sillä väliä, paljonkin.
    "Kansakunta, joka ei tunne menneisyyttään, on tuomittu toistamaan sen."

    Äänestä

  • Hei kahjo.
    Jollei annettaisi, pakolaistulva senkun lisääntyisi. Nyt edes joku selviää apurahojen turvin.
    Pitäisikö raha käyttää täällä muunmaalaisten auttamiseen? Siitä se meteli vasta synytisikin. Tuotaisiin väki Suomeen ja annettaisiin 30 milj, eruoa käyttömenoja kattamaan!

    Äänestä

Valtiovarainministeriö ei ole julkistanut kaikkia Kreikka-vakuuksiin liittyviä asiakirjoja, vaikka korkein hallinto-oikeus on määrännyt kaikki vakuusjärjestelyyn liittyvät asiakirjat julkisiksi. Piilossa on yhä useita olennaista tietoa sisältäviä asiakirjoja, vaikka ei pitäisi.

Suomen niin sanotuista Kreikka-vakuuksista neuvotellut ja sopinut valtiovarainministeriö (VM) ei näytä täysin noudattaneen korkeimman hallinto-oikeuden määräystä julkistaa kaikki vakuusjärjestelyyn liittyvät asiakirjat.

Äänestä

Juha Sipilä sanoi, että vaikkakin hän nuorempana äänesti Euroopan Unioniin liittymisen puolesta, niin EMU on eri asia.

EMU on Euroopan rahaliitto.

EMUn ulkopuolella voi olla parempi kuin tulonjako-unionissa tai täydellisessä liittovaltiossa.

Äänestä

Aika on paha ja ajan henki valtaa ihmiset. Jos käyttöön palautettaisiin vanhan ajan opetuskeinot koulussa, kova kuri ja ruumiilliset rangaistukset, yhdistettynä terveeseen jumalanpelkoon, kansakunta tervehtyisi.

Äänestä
  • Kansakunta oppisi olemaan hiljaa ja kuuntelemaan herrojen ääntä ja tottelemaan mukisematta.

    Siitähän pitäisit?

    Äänestä

Linkki ilmoitukseen taloudellisesta tuesta (www-osoite)
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/taloudellinentuki.php
Kannatusilmoitusten keräystavat
Kansalaisaloite.fi
Paperikeräys
Tähän mennessä muualla kerättyjen kannatusilmoitusten yhteismäärä
Kerääjän ilmoittama arvio: 5 859 kpl

Linkit muihin verkkosivuihin
Ruotsi vapaaehtoiseksi!
Vapaa kielivalinta

Äänestä
  • Kun olet avannut tuon linkin, niin siellä on

    takaisin pääsivulle

    Klikkaa sitä.

    Äänestä

näin on, rahat viedään ja pakolla alistetaan suomalaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ohhhoh! kirjoitti:

Näin pilakuvan, jossa oli iso miesopettaja sidottuna tuoliin,
ja hän koetti siinä heristää etusormeaan pojlle, jotka ilkkuivat hänen ympärillään.

Pojat sanovat, että se heristää sormeaan meille !!
Nyt täytyy poliisille ilmoittaa, että tutkintapyyntö opettajsta heti!

"Helsingin Alppilassa tapahtunut opettajan irtisanominen on ainoa laatuaan. Miten se on edes mahdollista, ihmettelee europarlamentaarikkokin.
Euroopan parlamentin jäsen Hannu Takkula on yllättynyt Alppilan yläasteen rehtorin päätöksestä erottaa koulussa työskennellyt opettaja, joka oli voimakeinoin poistanut häiriköivän oppilaan kouluruokalasta.

Takkula pitää aiheellisena OAJ:n ratkaisua lähettää Helsingin opetuslautakunnalle oikaisuvaatimus.

- Erottamispäätös oli hyvin raju. Tapauksesta julkisuudessa esillä olleen tiedon mukaan erottamiseen ei ole ollut tarvetta, ei myöskään sen perusteella, mitä näkyy toisen oppilaan kuvaamalla videolla, Takkula sanoo.

Takkulan mukaan tapaus voi pahimmillaan johtaa opettajat tilanteeseen, jossa ei uskalleta puuttua häiriköivien oppilaiden käyttäytymiseen.

- Vastaavaa käyttäytymistä ei suvaittaisi millään työpaikalla. Koulun on voitava myös käytännössä totuttaa oppilaat yhteiskunnan toimintakulttuuriin. Koulussa ei voi toimia toisin kuin yhteiskunnassa yleisesti, Takkula toteaa.

Suomi kuuluu Euroopassa vähemmistöön siinä, miten huonoa käytöstä oppilailta suvaitaan koulussa ja miten vähäiset ojentamismahdollisuudet opettajilla on, Takkula kertoo.

- Jos koulunkäyntiä johtavat aikuiset ovat kädettömiä häirikköoppilaan asiattoman käyttäytymisen edessä, se aiheuttaa kaikille oppilaille erittäin suuren turvattomuuden."
Lue lisää aiheesta: Tyoelama
IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu