Usein näkee äitien kirjoituksia netissä, jossa "valitetaan" siitä kun kaverit eivät enää pidä yhteyttä lapsen saamisen jälkeen. Itselleni on ainakin käynyt juuri päinvastoin - ennen erittäin läheinen ystäväni sai lapsen muutama vuosi sitten, sitten toisen, ja minusta tuntuu että yhteys välillämme on hävinnyt. Hän kutsuu minut kylään lähinnä silloin kun miehensä on pois kotoa, jolloin autan leikkimään lasten kanssa ym. Jos tapaamme (erittäin harvoin) kaupungilla, on hänellä yleensä kiire kotiin, vilkuilee kelloa ja hoitelee lähinnä lapsiin liittyviä asioita. Ei ole aikaa istua vaikkapa kahvilassa kaikessa rauhassa ja vaihtaa kuulumisia. Kun tapaamme hänen kotonaan, huomio kiinnittyy lapsiin, eikä siinä tohinassa ole mahdollisuutta aikuisten väliseen keskusteluun. Huomaan että hän yrittää kyllä osoittaa kiinnostusta minunkin asioihini, esim kysymällä jostain matkastani tai muusta, mutta ei sitten kuitenkaan jaksa/ehdi kuunnella mitä vastaan. Plaah. Ärsyttää, kun tuntuu siltä ettei hän edes tajua että välimme ovat viilenneet olennaisesti, saati että hänellä on siitä myös vastuu. Ja ei, en ole sellainen, joka ei olisi kiinnostunut muiden lapsista ym ollenkaan. Olen kyllä, mutta harmittaa kun äidit ainakin tässä tapauksessa näköjään unohtavat lapsettomat ystävänsä. En ole ko. ystävän ainut lapseton ystävä, jonka kanssa välit ovat viilenneet. Toivottavasti ei oleta välien säilyvän ennallaan vaikka hän on täysin hurahtanut lapsiinsa :( Epäröin ottaa asiaa puheeksi, sillä en haluaisi toisaalta häntä loukataan..äidit, haluaisitteko ko. asemassa ystävänne ottavan tällaisen asian puheeksi, vai kokisitteko sen painostamisena, ymmärtämättömyytenä tms?
äitien kaverisuhteet
5+3
7202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ottaisin ymmärtämättömyytenä ja toisaalta myös hyvin moukkamaisena.
Miksi ystäväsi pitäisi ymmärtää sinun elämääsi,jossa ei ole lapsia? Mutta et ymmärrä ystäväsi elämää jossa on lapsi? Mielestäni tuo on erittäin ajattelematonta.
Mitä ystäväsi pitäisi tehdä? Olla ajattelematta lastasi sinun kanssasi? Lapsi on ja kuuluu osana ystäväsi elämää. Se ei katoa eikä häviä siitä.
Miksi ne joilla ei ole lapsia,heittäytyvät vinkuviksi "ystäväni ei huomaa minua,ystäväni huomaa vaan lapsensa"-vinkujiksi?
Minä arvostan ystävää jolla ei ole lapsia ja hän arvostaa sitä että minulla on. Joka elää kanssani sitä hetkeä,välittämättä että itse on sinkku ja perheetön mutta minä perheellinen ja on lapsia. Hän iloitsee meidän kaikkien seurasta,lapsienkin. On iloinen kanssani asioista ja minä hänen asioista. Hän saattaa minun marmatukseni jälkeen lapsista,kysäistä että hei,tulisinko jeesaan sua? Hänellä on sydänsuruja,sanon: laitan lapset päikkäreille,tule juomaan kuppi kahvia. Lapsi/lapset eiät ole este ystävyydelle. Ja jos on,voi sitä jokainen miettiä silloin miksi on näin.
JA kyllä...unohdan ne ystävät joilla ei ole lapsia,jotka eivät halua tajuta mitä minulla on elämässä. Sellainen ihminen ei ole ystävä. Oikeasti.
Jokaisen elämä muuttuu jossain vaiheessa. Jos ystävä ei elä siinä mukana,saa ystävä mennä.
Minusta sinun kirjoituksesi oli juuri tälläisen ystävän oloinen. Vinkuva.
kuulosti suht teennäiseltä tämä vastaus..huh. no,tosiasia on se että lapset vie ajan ja voimat aikas tarkalleen.aloittaja,anna aikaa ystävällesi,asiat tulee vielä muuttumaan parempaan suuntaan.ystävälläsi on jotain ainutlaatuista,lapsi. se ei ole itsestäänselvyys,vaan todellakin hieno iso asia. lapsi tulee kasvamaan ja aikaa kavereille tulee taas olemaan enemmän. minulla on usein sama tunne,vaikka itselläni on lapsia,ja kavereilla on lapsia.kaikki aiheet ovat aina lapsiin liittyvää,mistä puhutaan. ei ole enää "naisten juttuja.." vaan äitien..
Teennäiseltä? Kerropa mitä siinä oli teennäistä?
Omasi ei ollut sen kummoisempi. Itseasiassa kerroit ihan samaa.
Ja kyllä meillä on naisten juttuja ystävien kanssa. En ymmärrä sitä miksi pitäisi olla vaan äitien juttuja?
Pointti oli se (kun edellinen vastaaja ei ymmärtänyt) että ystävän (jolla ei ole lapsia) pitää myös ymmärtää perheellistä. Lapsi on ja pysyy siinä. Se ei ole mitään kerta käyttökamaa.
Miten voit antaa neuvon: "anna aikaa ystävällesi,asiat tulee vielä muuttumaan parempaan suuntaan."? Tämä jos mikä oli teennäistä! Ei se miksikään siitä muutu jos on lapsi. Miten niin paremmaksi? Jos ystävyys on aitoa ei siinä mikään paremmaksi muutu muiden asioiden muututtuessa. Luoja mikä neuvo!
No, pointtini olikin se, että olen kyllä huomioinut ystäväni lapset. Olen auttanut lastenhoidossa kuukausittain (minut kun kutsutaan kylään lähinnä silloin kun apua tarvitaan), kyselen lasten kuulumisista yms. Harmittaa lähinnä tuo, että tuntuu siltä, että hommassa ei ole oikein vastavuoroisuutta. Kysytään mun kuulumisia, mutta ei keskitytä kuuntelemaan vastausta, ei ole koskaan aikaa istua rauhassa ilman lapsia jutellen aikuisten kuulumisia. Kyllä mä jollain tavalla tuon ymmärränkin, mutta en voi olla toivomatta ettei mulle käy noin jos (ja toivottavasti kun) saan joskus omia lapsia. Aloituksella hain lähinnä mielipiteitä siitä, onko tämä yleistä ja miten muut äidit näkevät tällaisen tilanteen. Nimimerkki sorry vaan ainakin näyttää olevan sitä mieltä että lapsettomien vaan pitää ymmärtää eikä lapsellisella ystävällä ole vastavuoroista velvollisuutta ymmärtää lapsetonta, tai antaa tälle omaa aikaansa, kuten lapseton antaa hänelle ja lapsilleen.
Sä ymmärsit TÄYSIN väärin pointtini. Et ihan nyt ajatuksella lukenut viestejäni?
Ajatus oli että jos SINUN ELÄMÄÄSI pitää ymmärtää ihminen jolla on lapsi,PITÄÄ SINUN ymmärtää ystävää jolla on lapsi.
Jotenkin tämä nyt täytyy rautalangasta vääntää sulle.
Missään kohtaan en kirjoittanut että sinun elämääsi ei pidä ymmärtää vaan pelkästää ystävän jolla on lapsi/perhe. Mistä edes sellaista luit? Tai edes ymmärsit lukevasi?
Ystävyys on vastavuoroisuutta,oli lapsia tai ei. Todellinen ystävyys ymmärtää toisen elämän muutokset tai lisät. Tätä ajatusta olen yrittänyt nyt ajaa tässä takaa. Olen kai sitten huono ilmaisemaan itseäni :P.....
No jos ystävä ei kuuntele sun vastauksia,mä alkaisin miettimään onko hän todella ystäväsi. Ehkä sitten lapsen tulo edes auttoi asiaa.
Vaikka itsellä on lapsi,en voisi kuvitella etten kuuntelisi ystävääni tai mitä hänellä on sanottavaa. Joskus valitettavasti on tilanteita (lapsi kiljuu naama punaisen) että on puhelimessa sanottava että anteeksi nyt pitää lopettaa. MUTTA,tähän totean perään että soitan heti kun voin. Ja niin soitan takaisin kun hetki on sopiva.
Mielestäni ystävyys ei pidä kaatua toisen elämän muutoksiin. Tai sitten hän ei ole todellinen ystävä. Näin ajattelen mä.
Voithan laittaa ystävällesi vaikka tekstiviestin jossa ehdotat kahdenkeskistä kahvihetkeä, lounasta tai shoppailua, että voitte jutella "aikuisten asioita" (jospa ystävän mies pärjäisi hetken lasten kanssa). Mutta voihan olla ettei ystäväsi ymmärrä että kaipaat häntä ihan vaan ystävänä tai ei jostain syystä pysty itse irrottautumaan. Mene ja tiedä...
Itselläni on lapsia ja ymmärrän hyvin ettei pysty kuuntelemaan yhtä aikaa ystävän matkoista tms. kun lapset härvää vieressä. Hädin tuskin muistan mistä juteltiin keskustelun päätyttyä... Minä ainakin kaipaan välillä kunnon juoruhetkiä ilman lapsia ystävieni kanssa.
Minulla on myös ystävä joka ei voi jättää hetkeksikään lapsiaan ja sitten kun häneltä hetki liikenee, hän esim. soittaa ja vyöryttää vuoden väsymykset ja ongelmat ja sitten "oli ihanaa jutella, kylläpä virkisti" :D Tämä ystävä käytti minua myös lapsenvahtinaan, mutta ei kylläkään edes "huomannut" kun pikkuhiljaa jättäydyin pois.
Aloittajalle:
Ongelmasi on kyllä oikeasti ihan yleinen. Olet saanut tähän ketjuun melko negatiivisia vastauksia, mutta käyhän lukemassa tämä toinen aloitus tältä äiti-palstalta samantyyppisestä aiheesta (äiti, miten huomioit ystävän?). http://keskustelu.suomi24.fi/node/9162896
Olen itsekin tuohon ketjuun aikoinaan kommentoinut. Eivät kaikki äidit muutu todellakaan itsekeskeisiksi lapsen saatuaan, mutta osa ikävä kyllä muuttuu. Valitettavasti sinun ystävääsi ei sinun seura riittävästi taida kiinnostaa, että hän järjestäisi aikaa silloin tällöin teidän yhteisille jutuille. Kelpaat kuuntelemaan hänen asioitaan ja auttamaan häntä lasten hoidossa, mutta sama ei toimi toisinpäin. Niin ikävää kuin se onkin, sinun kannattaa oikeasti unohtaa tämä ystävä. Pahoitat vain mielesi tapaamisissa, jotka pyörivät vain hänen ympärillään.
Minä tapaan ystäviäni lasten kanssa, mutta myös ilman lapsia. Tällöin lapset ovat isänsä kanssa. Käymme kahvilla, syömässä, elokuvissa, joskus istumme iltaa naisporukalla jonkun kotona. Eikä tämä tarkoita sitä, että joka ilta tai vkl pitäisi olla rilluttelemassa, mutta kyllä vaan omassa kaveripiirissäni moni äiti myöntää ihan suoraan kaipaavansa silloin tällöin omaa aikaa itselleen. Ja myös saavat sitä, koska ovat ilmeisesti valinneet sellaiset miehet itselleen ettei kaikki kaadu yksin äidin harteille. Olen itse asiassa karistanut tällaiset lapsiinsa ripustautuvat äiti-ystävät elämästäni kokonaan. Työpaikallakin viihdyn paremmin niiden äitien kanssa, joilla on muutakin elämää lasten lisäksi.