Seppo ja Kauko kansan asialla

Kepusta jysähtää

Uutisia 29.7. 1996

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi heinäkuun alussa kauppa- ja teollisuusministeriön maksamaan 100 000 markan vahingonkorvaukset kahdelle naiselle syrjinnästä Yli-Lahden nimityksen johdosta.

Edellisen hallituksen kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäinen nimitti virkakautensa viimeisenä päivänä erityisavustajansa Jussi Yli-Lahden ministeriönsä ylitarkastajaksi. Helsingin käräjäoikeus totesi, että naisten oikeuksia loukattiin, kun heidän ohitseen virkaan palkattiin poliittisin perustein mies. Naiset olivat tasa-arvovaltuutetun lausunnon mukaan virkaan valittua miestä pätevämpiä.

Käräjäoikeus piti tapausta vakavana ja määräsikin valtion tasa-arvolain sallimiin maksimikorvauksiin. (STT)

9.10. 1998

Kansanedustaja Juhantalo tuomittiin sakkoihin kirjanpitorikoksesta

Ex-ministeri, kansanedustaja Kauko Juhantalo (kesk.) tuomittiin 80 päiväsakkoon kirjanpitorikoksesta Helsingin käräjäoikeudessa torstaina. Sakkojen määrä markoissa on 14400.

Juhantalo oli allekirjoittanut Juhan-Tila Oy:n vuoden 94 tilinpäätöksen, vaikka hänen oli käräjäoikeuden tuomion mukaan täytynyt tietää, ettei yrityksen omistuksessa ollut vuoden 94 joulukuun lopussa viiden miljoonan markan nimellisarvoisia obligaatioita.

Nämä miljoonat liittyivät ilmeisesti vuoden 1994 joulukuussa tehtyyn kiinteistökauppaan, jossa Juhantalo toimi syyttäjän mukaan bulvaanina.

Juhantalo ei näe estettä jatkaa eduskunnassa

Kansanedustaja Kauko Juhantalo (kesk.) ei pidä kirjanpitorikoksesta saamaansa sakkorangaistusta esteenä hänen poliittisen uransa jatkumiselle.

Juhantalo kertoi torstaina, että hän aikoo pyrkiä jatkamaan kansanedustajana myös ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen.
-Minusta tämä ei vaikuta millään tavalla. Tietenkin jatkan, jos minun halutaan olevan ehdokkaana, kuten on haluttu, hän sanoi. (Keskisuomalainen)

1

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keskusta ei erota

      Keskusta on paras rikollisuuteen taipuville.
      E.Aho ja loukattu kunnia € 80.000,- Piikkihiihdosta. Keskustalaiset on reiluja. Ahokin tinki vaatimuksistaan.

      Keskustalaiset ajaa huoletta yli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe