Kiitos teille kaikille

onnekas onnistuja

Te olette osaltanne auttaneet minua suunnattomasti valitsemallani polulla.
Olen lukenut jonkin aikaa tätä palstaa ja todennut että saatte jatkaa taistelujanne vielä ikuisuuden, viesteistä ei heijastu tahto aloittaa muutos tavoissanne, jokainen elää "pitäisi" maailmassa
"pitäisi" laihtua
"pitäisi" liikkua
"pitäisi" valita vähäkalorista ruokaa
"pitäisi" ottaa itseään niskasta kiinni
"pitäisi" sada tukea
"pitäisi" löytää kimppa laihduttajat
Ym.. loputon pitäisi maailma.
Viimme torstaina minun "pitäisi" maailma sitten loppui, minun vanha elämäni on loppu, perjantaina aloitin uuden elämän uusin kuvioin: minä teen ja suoritan, minä sallin elämääni virrata kaiken, eli elän virrassa. Kilojen pudottaminen alkoi välittömästi, sillä lihavuus ei kuulu uuteen elämääni. Perjantai aamuna painoni oli 90kg ja tänään tiistai aamuna 85,5kg joten minun paqinoni on pudonnut 500g-1kg per päivä. Älkää kauhistelko kyllä syön enemmän kuin koskaan entisessä elämässäni, mutta lopetin taistelun läskejäni vastaan. Toki tarvitsen uudistuneen ruokailu rytmin, mutta sekin on salliva ei tiukkaa taulukkoa ei kiellettyjä aineita, jos onkin, ajattelen se ei ole tarpeellinen juuri nyt sallin sen myöhemmin.
Tavoite olisi saavuttaa 70kg paino sillä olen 163cm pitkä ja iältäni 50. Ja tätä vauhtia varmaan parin viikon kuluttua se on saavutettu. Kiitos vielä kerran kaikille kun olette omalta osaltanne vaikuttaneet päätökseeni lähteä omalle polulleni. ja olen ihan yksin, ei ole kimppaa. Mielenkiinnolla odotan ystävien komentteja kun tapaan heitä, sillä kenellekkään en ole maininnut asiasta, aloitin vaan.

6

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Tuolla vauhdilla laihtuminen on ensinnäkin epäterveellistä ja toisekseen se ei taatusti ole pysyvää....

      • Nasse-setä

        olipas taas kannustava kommentti... :(


      • onnekas onnistuja

        Mitä terveys haittoja tulee, miksi se ei ole terveellistä. Ennen tätä muutosta kaikki toitotti ettei ole terveellistä kun olen noin lihava ja uhkailivat kaiken maailman sairauksilla ja jopa syövällä. Mikä minua nyt uhkaa? Minä koen voivani hyvin ja olo on energinen juuri nyt, ei hengästytä, vaatteet ei kiristä ja energiaa riittäis tie vaikka mihin.Eilenkin paino putos 500g.


    • Marshmallow

      Onnea uudelle tavalle elää! Toivon että pysyt päätöksessäsi ja tunnet syvää tyytyväisyyttä!!!

    • Komea Mies

      Hienoa juttu. Olet oikealla tiellä. Se, että elämäntapamuutoksen alussa paino putoaa noinkin nopeasti ei suinkaan ole vaarallista, vaan aivan normaalia. Pidemmän päälle paino ei kuitenkaan putoa noin nopeasti, vaan tasaantuu siihen 0,5-1kg viikossa tahtiin.

      • Onnekas onnistuja

        se tapahtuvan, mutta on se hienoa ettei tarvitse kovinkaan paljoa taistella enää senkun noudattaa mukavaa uutta tapaa ja syö. Ja onnea sinullekin kun olet löytänyt sisältäsi sen oikean henkilön joka on aina lähellä ja tarvittaessa tukena. Niinhän se on että sisällämme asuva henki se on joka meitä kantaa ja kaikki muu onkin jo valmiina senkun vain nautitaan tästä yltäkylläisyydestä ja runsaudesta.Kaikki mitä me tarvitaan on jo täällä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe