Olen syntynyt vuonna 1950 ja olen pääsääntöisesti työttömänä tehden melko satunnaisesti viikon, pari töitä. Työttömyyspäivärahapäiviä on kulunut 180. Jos jäisin ensi kesänä eläkkeelle, niin saanko täysimääräisen eläkkeen vai tuleeko siihen varhennusvähennys? Kumpi on taloudellisesti kannattavampaa, jäädä nyt lähiaikoina eläkkeelle (edellyttäen, ettei tule varhennusvähennystä) vai olla työttömyyspäivärahalla eläkettä kartuttamassa siihen asti, kunnes täytän 65 vuotta?
Saanko täyden eläkkeen, jos jään eläkkeelle 63 vuotiaana?
12
2536
Vastaukset
Jos täytät ensi kesänä 63 vuotta, saat eläkkeesi täysimääräisenä ilman varhennusvähennystä.
Jos jatkat työttömyyspäivärahalla, eläkkeesi ei enää kartu 63 vuoden iän täyttämisen jälkeen.
Ansiopäiväraha-aika kartuttaa eläkettä enintään 63 vuoden iän täyttämiskuukauden loppuun asti, vaikka ansiopäivärahaa voidaan maksaa 65 vuoden täyttämiskuukauden loppuun.- Tessuliini1
Olen jo maaliskuussa täyttänyt 63 vuotta. Olen tänä vuonna tehnyt muutaman viikon töitä. Nyt on tiedossa noin kuukauden kestävä työsuhde. Jos hakisin eläkettä siten, että eläke alkaisi kesä- tai heinäkuun alusta, niin mitä nämä tämän vuoden ansioni vaikuttavat eläkkeeni suuruuteen? Onko niillä mitään merkitystä? Miten ne ilmoitetaan eläkkeen maksajalle? Olisi varmaankin edullisempaa jäädä nyt eläkkeelle ja tehdä sitten tilapäisiä töitä eläkkeellä ollessa, jos töitä olisi tarjolla?
Tessuliini1 kirjoitti:

Vanhuuseläkettä laskettaessa sekä työansiot että palkattomien aikojen etuuksien perusteena olevat tulot otetaan huomioon eläkkeen alkamista edeltäneen kuukauden loppuun. Työnantaja ilmoittaa palkkatiedot eläkeyhtiöön.
Vanhuuseläkeken rinnalla voit työskennellä. Sinulle karttuuu eläkkeen rinnalla saaduista työansioista uutta eläkettä 1,5 % vuodessa 68-vuotiaaksi asti.Uuden eläkkeen saat maksuun hakemuksesta 68-vuotiaana.
Huomioitavaa on, että ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha kartuttaa eläkettä enintään 63 vuoden iän täyttämiskuukauden loppuun asti.- nainen
Tessuliini1 kirjoitti:
Olen jo maaliskuussa täyttänyt 63 vuotta. Olen tänä vuonna tehnyt muutaman viikon töitä. Nyt on tiedossa noin kuukauden kestävä työsuhde. Jos hakisin eläkettä siten, että eläke alkaisi kesä- tai heinäkuun alusta, niin mitä nämä tämän vuoden ansioni vaikuttavat eläkkeeni suuruuteen? Onko niillä mitään merkitystä? Miten ne ilmoitetaan eläkkeen maksajalle? Olisi varmaankin edullisempaa jäädä nyt eläkkeelle ja tehdä sitten tilapäisiä töitä eläkkeellä ollessa, jos töitä olisi tarjolla?
- HELLUKKA2
KUINKA ISOLLA RAHALLA SAA TEHDÄ TÖITÄ JOS JÄÄ ELÄKKEELLE 63 VUOTIANA?
Vanhuuseläkkeen aikana saa tehdä töitä, miten paljon haluaa. Mitään ansaintarajoja ei ole.
- hellukka2
kiitos vastauksesta
- Nyt 61 vee
65 v on kansaneläkeläinen.
Onko 63-vuotias vanhuuseläkeläinen?
Miksi kannattaa alkaa vanhuuseläkeläiseksi, jos on mahdollista saada ansiosidonnaista 65 ikävuoteen asti. Molemmissa on kysymys vanhuuseläkkeestä: on sekä kansan- että työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä.
Tarkoitat varmaan, että 65-vuotias saavuttaa kansaneläkelain mukaisen vanhuuseläkeiän.
Pitkäaikaistyöttömät voivat tietyin ehdoin (lisäpäiväoikeutetut) saada ansiosidonnaista työttömyyskorvausta 65 vuoden ikään saakka. Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus kartuttaa eläkettä kuitenkin vain 63 vuoden täyttämiskuukauden loppuun asti. Silloin täytyy tehdä valinta eläkkeen ja työttömyyspäivärahan välillä: nettomäärä varmaan usein ratkaisee. On hyvä myös tietää, että eläkeläiset voivat saada tiettyjä alennuksia esim. VR:ltä ja Matkahuollosta (linkki: http://www.tela.fi/tyoelakekortti/).- Ei vielä eläkkeelle
Täytän 63 joulukuussa. Olen tällä hetkellä ollut työttömänä puoli vuotta ja saanut siltä ajalta ansiopäivärahaa. Jos en halua vielä nyt hakea vanhuuseläkkeelle vaan vasta esim ensi kesänä, saanko silti siihen asti edelleen työttömänä ansiosidonnaista päivärahaa? Vai onko joku määräys että ansiosidonnaisen maksaminen loppuu kun on 63 v ja työtön? Miten pitää menetellä työvoimatoimiston ja ansiopäivärahaa maksavan puolen kanssa jos siirtää eläkeiälle menoa ja on työtön?
- 12+13
ansiosidonnaista saat tietysti 65 ikään saakka vaikkakaan se ei kartutu eläkettäsi kuin 63 ikään asti joten silloin saat saman eläkkeen kuin jos odottelisit sitä 65 täyttymistä.
Niin kuin nimimerkki 12 13 totesi voit halutessasi jatkaa 63 vuotta täytettyäsi ansiosidonnaisella päivärahalla, jota sinulle maksetaan korkeintaan 65 ikävuoteen saakka. Voit siis valita, haetko vanhuuseläkkeen vai jatkatko päivärahalla. Kun tiedät vanhuuseläkkeellejäämisajankohdan tulee sinun täyttää vanhuuseläkehakemuslomake ja ilmoita tällöin hyvissä ajoin omaan työttömyyskassaasi mistä alkaen olet eläkettä hakenut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232