Työllistin vuosien ajan useita ihmisiä, mutta taloudellisesti katsottuna ihan turhaan. Pelkät paskat sain päälleni sotu ja muiden maksujen vuoksi, eikä meinannut työläisistä päästä edes eroon ilman lisämaksuja. Nytkin olisi töitä tarjolla, mutta siihen otan mielummin edullisen virolaisen omalla firmallaan, eipä jää lantin lanttia valtiolle, mutta kun näin vaikeaksi on tehty. Isoja muutoksia tai ei kunniankukko kohta laula.
Nim työllistäjä
työvoiman sivukulut liian
5
301
Vastaukset
- Mikko
Olisit edes jättänyt tuon nimimerkin työllistäjä pois. Bisnes on huonoa silloin jos ei ole varaa palkata työntekijöitä, mutta voithan siirtyä Kiinaan harjoittamaan kannattamatonta bisnestä siellä on halpaa työvoimaa.
- kokeilla
kultaista kädenpuristusta, niinkuin herroilla on käytäntönä.
- yrittäjä
Oli alkuvuodesta paikallislehdessä yrityskonsultin laatima artikkeli, johon oli koottu aivan kaikki työllistämisestä aiheutuvat sivukulut. Yksikään sen lukenut pk-yrittäjä ei enää halua palkata uutta työvoimaa. Ja huomatkaa ettei ongelmana ole yksin kulut, vaan myös vastuu. Työnantaja on vastuussa kaikesta työntekijän hyvinvoinnista. Tiedän erään ennemmin menestyneen yrittäjän, joka meni palkkaamaan kaksi nuorta naista. Molemmat jäivät yhtaikaa äitiyslomalle, yritys ajautui tämän takia taloudellisiin vaikeuksiin ja tänä päivänä se on konkurssissa. Yhteiskunta ottakoot vastuun työntekijöistä, yrityksen tehtävänä on saada hyöty ja maksaa hyötyä vastaava palkka. Ongelma on siinä, että yhteiskunta luistaa omista velvollisuuksistaan ja piiskaa rehellisiä yrittäjiä. Siksi täällä ei kannata enää muu kuin optioilla eläminen ja sosiaaliturvan nosto.
- proo
No Suomihan on mätä puolisosialistinen taantumusvaltio.
Tämä on kurja paikka elää, lännessä kaikki on paljon paremmin.
Markkinataloudessa meinaan niin työläinen kuin johtajakin KAIKKI saa enemmän vaurautta ja hyvinvointia kuin tässä idiootti sdp-systeemissä.
Näin on. - noin?
proo kirjoitti:
No Suomihan on mätä puolisosialistinen taantumusvaltio.
Tämä on kurja paikka elää, lännessä kaikki on paljon paremmin.
Markkinataloudessa meinaan niin työläinen kuin johtajakin KAIKKI saa enemmän vaurautta ja hyvinvointia kuin tässä idiootti sdp-systeemissä.
Näin on."Aamu-uutisissa kuulin, että ILO:n tutkimusten mukaan Ruotsi on maailman paras maa työläisille. Toisena tulee Suomi ja sitten Norja ja Tanska."
Jenkkilä pääsi sijalle 25. siis huomattavasti ankeampi paikka kuin pohjoismaat, Kanada pärjäsi kohtuu hyvin.
Alun lainaus Kallelta, toisesta keskustelusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000151&posting=22000000004541800
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327