Tiedättekös miltä tuntuu olla jo seitsemättä vuotta masentuneena?
Eikä kukaan edes asiaa huomaa, vaaditaan vaan asioita jatkuvasti, vaikka
henkisesti olen jo aivan loppu.
kaikki sai alkunsa ala-asteella, kun parhaat kaverini aloittivat kiusaamisen, johon osallistui lähes koko luokka ja se jatkui koko ala-aste ajan.
toki sain muutaman kaverin 6. luokalla, mutta yhteydet katkesivat samantien, kun siirryttiin yläasteelle. Pidin seiskaluokalla hetken yhteyttä, mutta koska kukaan ei koskaan pitänyt minuunpäin yhteyttä päätin olla soittelematta heille.
yläasteella minulla oli 3 kaveria jäljellä, jotka tulivat samalle luokalle ala-asteelta.
muille olin vain seinäruusu ja syrjinnän kohde.
mutta ei aikaakaan, kun nämä 3 kaveriani alkoivat syrjimään joukostaan
ja eivät pitäneet yhteyttä. pelasimme myös nettipeliä, jossa he varastivat kaikki tavarani, jotka sain kuitenkin uhkailemalla takasin.
ylä-asteen päätyttyä, kukaan ei ole pitänyt yhteyttä, vaikka olen itse yrittänyt.
kännykkäni soi ainoastaan silloin, jos joku haluaa autokyytiä tai lainata rahaa.
todella hyväksi käytetty olo ja tekisi mieli haistattaa paskat jokaselle, joka soittaa.
sama syrjintä jatkui myös työpaikalla mm. pomon ja työntekijöiden toimesta.
kukaan ei edes yrittänyt tulla juttelemaan ja pomo yritti aina etsiä toisen työtekijän, jolle antaa työohjeet, vaikka olisin ollut lähempänä.
ja en todellakaan ole vajaa ja ymmärrän kuulemani täysin.
olen vain yksinkertaisesti masentunut ja hiljainen, koska ei ole ketään jonka kanssa edes jutella, jos ei sukulaisia lasketa. mutta eipä heitäkään kiinnosta.
yksin ei ole menoja, joten kontaktejakaan ei synny.
en ole myöskään koskaan seurustellut, koska en tee aloitteita.
ja naiset eivät koskaan tee aloitteita ja vaikka tekisivät, ketä kiinnostaisi masentunut ja tylsä mies?
mieleen tulee aina ensimäsenä, ettei kukaan jaksaisi seuraani,
tai että pakit tulee jokatapauksessa ja minulla ei myöskään ole ammatillista koulutusta... masennuksen seuraksena nukuin jatkuvasti pommiin ja en jaksanut keskittyä opiskeluun, joten jätin amiksen kesken.
tällä hetkellä olen työtön, masentunut ja väsynyt, en edes jaksa työhakemusta kirjoittaa. vaikka muutaman olen väkisin vääntänyt. ei ne sieltä kuitenkaan soita takasin. -.-
T. 22v mies neljänseinän sisältä.
ps. en tietääkseni ole ruma, mutta eipä kukaan ole komeaksikaan kehunut.
kuten setäni kännissä suoraan minulle sanoi: tarvitset rahaa jotta saat naisen, muuten täytyisi olla todella komea ja sosiaalinen.
ja tässähän oli vain murto-osa kaikesta paskasta mitä on saanut kokea.
se on kuin domino-reaktio, alkaa yhdestä pienestä asiasta johtaa ketjureaktiona.
yksi asia johtaa toiseen ja niin edespäin.
alkaa kyllä tosissaan olla mennyt usko ihmisiin ja tähän maailmaan.
Eikä kukaan edes asiaa huomaa, vaaditaan vaan asioita jatkuvasti, vaikka
henkisesti olen jo aivan loppu.
kaikki sai alkunsa ala-asteella, kun parhaat kaverini aloittivat kiusaamisen, johon osallistui lähes koko luokka ja se jatkui koko ala-aste ajan.
toki sain muutaman kaverin 6. luokalla, mutta yhteydet katkesivat samantien, kun siirryttiin yläasteelle. Pidin seiskaluokalla hetken yhteyttä, mutta koska kukaan ei koskaan pitänyt minuunpäin yhteyttä päätin olla soittelematta heille.
yläasteella minulla oli 3 kaveria jäljellä, jotka tulivat samalle luokalle ala-asteelta.
muille olin vain seinäruusu ja syrjinnän kohde.
mutta ei aikaakaan, kun nämä 3 kaveriani alkoivat syrjimään joukostaan
ja eivät pitäneet yhteyttä. pelasimme myös nettipeliä, jossa he varastivat kaikki tavarani, jotka sain kuitenkin uhkailemalla takasin.
ylä-asteen päätyttyä, kukaan ei ole pitänyt yhteyttä, vaikka olen itse yrittänyt.
kännykkäni soi ainoastaan silloin, jos joku haluaa autokyytiä tai lainata rahaa.
todella hyväksi käytetty olo ja tekisi mieli haistattaa paskat jokaselle, joka soittaa.
sama syrjintä jatkui myös työpaikalla mm. pomon ja työntekijöiden toimesta.
kukaan ei edes yrittänyt tulla juttelemaan ja pomo yritti aina etsiä toisen työtekijän, jolle antaa työohjeet, vaikka olisin ollut lähempänä.
ja en todellakaan ole vajaa ja ymmärrän kuulemani täysin.
olen vain yksinkertaisesti masentunut ja hiljainen, koska ei ole ketään jonka kanssa edes jutella, jos ei sukulaisia lasketa. mutta eipä heitäkään kiinnosta.
yksin ei ole menoja, joten kontaktejakaan ei synny.
en ole myöskään koskaan seurustellut, koska en tee aloitteita.
ja naiset eivät koskaan tee aloitteita ja vaikka tekisivät, ketä kiinnostaisi masentunut ja tylsä mies?
mieleen tulee aina ensimäsenä, ettei kukaan jaksaisi seuraani,
tai että pakit tulee jokatapauksessa ja minulla ei myöskään ole ammatillista koulutusta... masennuksen seuraksena nukuin jatkuvasti pommiin ja en jaksanut keskittyä opiskeluun, joten jätin amiksen kesken.
tällä hetkellä olen työtön, masentunut ja väsynyt, en edes jaksa työhakemusta kirjoittaa. vaikka muutaman olen väkisin vääntänyt. ei ne sieltä kuitenkaan soita takasin. -.-
T. 22v mies neljänseinän sisältä.
ps. en tietääkseni ole ruma, mutta eipä kukaan ole komeaksikaan kehunut.
kuten setäni kännissä suoraan minulle sanoi: tarvitset rahaa jotta saat naisen, muuten täytyisi olla todella komea ja sosiaalinen.
ja tässähän oli vain murto-osa kaikesta paskasta mitä on saanut kokea.
se on kuin domino-reaktio, alkaa yhdestä pienestä asiasta johtaa ketjureaktiona.
yksi asia johtaa toiseen ja niin edespäin.
alkaa kyllä tosissaan olla mennyt usko ihmisiin ja tähän maailmaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Varmaan samalt ku olla 22 vuotat masentunu?
Et ole yhtään ketään huonompi. Olet vain joutunut narsismiin taipuviasten kiusaamaksi. Monella suomalaisella on huono itsetunto: toiset hiljaisemmat vetäytyvät kuoreensa, mutta toiset yrittävät päteä ja päästä toisten pään yli kiusaamalla toisia ja helposti saavat porukat mukaan jotteivat itse joutuisi kiusatuiksi.
Kun joutuu kisatuksi niin arkiintuu ja ottaa "anteeksi, että olen olemassa roolin" ja on helppo uhri kiusaajille jatkossakin.
Yritä ymmärtää, että et ole huono ja ansaitse kiusaamista vaan olet joutunut vain heikkojen ja itsetunnoltaan häiriintyneiden uhriksi.
Masennuksesta voi parantua ja heikkoa itsetuntoa parantaa.
Oletko saanut apua ammattilaisilta ongelmiisi. Opiskella ja kehtiiiää itseään voin nykyään iahan itsenäisestikin.
Et ole ainut joka on kokenut elämässä samaa ja on luonteeltaan hiljaisempi. Kyllä sinullekin on olemassa seuraa.
Tiedän miltä tuntuu, olen myös joutunut kiusatuksi ala-asteelta lähtien. Aina kiusattiin, näin vanhempana se kiusaaminen on muuttanut vain muotoaan, mutta jatkuu aina vaan. Sitä on nyt jatkunut 30 vuotta. Olen aivan romuna, nyt ollut töistä poissa 3 vuotta. Enkä enään pysty menemään ulos ilman ahdistusta. Minun kiusatuksi tuleminen johtuu sairaudesta joka tuhosi ulkonäköni, eikä ole mitään mahdollisuutta parantua. 20 vuotta olen suunnitellut armokuolemaani, mutta ei ole rohkeutta vaikka ei tämä ole elämisen arvoista elämää. Ihmissuhteet ei kestä ja ei kukaan normaali tahdo kanssani olla... en koe olevani normaali millään tavalla. Asian tuntijat sanovat ettei kuolema ole mikään ratkaisu, mutta kun olen kysynyt, että auttakaa ja antakaa minulle joku ratkaisu joka olisi parempi, ei kukaan osaa sanoa mitään. Olen tuomittu kärsimään, niin kauan kuin jaksan elää... miettikää te terveet ja onnelliset, että miltä se oikeasti tuntuu kun on suurimman osan elämästään jo kärsinyt, eikä toivoa ole. Te jotka sanotte, että aina on toivoa, niin kertokaa millaista toivoa?
Oon suunnilleen ikäisesi likka, jolla ei moneen vuoteen oo ollut juuri kavereita, ammatin hankinta on jäänyt kesken. Sosiaaliset tilanteet pelottaa joskus, kun tuntuu, ettei riitä/kelpaa/saa olla sellainen kuin on.
Netin kautta oon onnistunut löytämään pari tuttua, joiden kanssa voi netissä jutella näistä asioista, ja se on helpottanut vähän.Että on päässyt juttelemaan samassa tilanteessa olevien kanssa.
Ehkä sinäkin voisit yrittää netistä löytää jonkun kaverin, jonka kanssa voisit jutella? Mieluiten jonkun suunnilleen samassa tilanteessa olevan. Mulle voi esim. kirjoittaa, voin laittaa s-postin näkyviin? :)
Kiitos avautumisesta, ap, nyt tiedän suurin piirtein millaista on tuntea eläneensä masiksessa kokonaiset seitsemän vuotta nuoresta elämästään.
Ei takuulla inspiroivaa, mutta niin sä vaan tulit ja skrivasit mietteitäsi tänne nettiin.
Hatunnosto.
Mua kiinnostais tietää mikä ammatti sua kiinnostaa ja miksi? Eikä tartte olla mitään mediaseksikästä fuulaa vaan ihan aitoja ajatuksia. Uskallanpa väittää, ettei se amislinja vastannut sun toiveitasi ja henk.koht. lahjojasi ja jäi kesken siitäkin syystä.
Saat olla eri mieltä.
Koulukiusaamisen kohteeksi ihan puista joutuminen masentaa kenen tahansa mielen, koska kiusaaminen on epäreilua eikä mahdu oikeudenmukaisen ihmisen oikeustajuun. Ei siis edes niiden kiusaajien, jos niiltä nyt kysyttäis sitä jälkikäteen.
Ne olis ollu yhtä housutkintuissa itekin, jos joku olis tehny niille niin kuin ne teki muille - sulle muun muassa. Niiden heikkous ja tyhmyyshän vain tuplaantui kun ne lyöttäytyivät yhteen.
Moni on katunut tekojaan jälkeenpäin, tajutessaan miten helposti oli yllytettävissä jopa niinkin epäreiluun ja järjenvastaiseen toimintaan.
Se yllytyshelppous on heikkouden merkki.
Mutta onnekseen aikuinen ihminen ymmärtää jo enemmän, niin itteensä kuin muitakin, ja sen ymmärtämisen kautta voi joku päivä antaa jopa anteeks niille räkänokille niiden lapselliset päähänpistot - ja itselleenkin oman passiivisuutensa.
Ei elämä tule kohtelemaan niitä kiusaajiakaan mitenkään "helpommin", sillä jokaisen elämässä tulee eteen ongelmia. Jotkut ei selviä niistä tulevista, vaikka ovatkin jo aikuisia, toiset taas porskuttavat onnellisina aikuisina siitäkin huolimatta, että tulivat koulussa kiusatuksi.
Ainakaan niitä menneitä paskafiiliksiä ei kande raahata tietoisesti mukanaan, eli muistella niitä vain ikuisesti loukkaantuneena. Päinvastoin. Elämässä kannattaa pyrkiä aina pois koiranpaskasta, kohti puhtaampia nurmikoita!
Sun apuna on toi sun tietoisuus, jota ei ole kaikilla. Sä tiedostat mitä sulle on tehty, mitä siitä seurasi ja olet jo alkanu hiffata senkin, mitä sun pitäis nyt tehdä, jotta pääsisit pois oman pääsi sisältä, vapauteen ja eteenpäin.
Sut yrittää vaan lannistaa toi pessimistisyys, joka näkee nyt syrjintää vähän kaikkialla...
Työnantajan on vaikee lähestyä kovin sulkeutunutta ja hiljasta tyyppiä, koska työnantaja ei ole psykologi joka ymmärtäis miten houkutellaan kundi ulos poterostaan. Se on yks johtamisen ongelma nykyään: ihmistuntemuksen puute.
No, sinä et ole umpimielinen ja epäsosiaalinen eläin, vaan ihan normi-ihminen, joka tarvisit vaan vähän jelppausta tunteen vastamäessä.Tässä mä nyt yritän sua tuuppia. Sinua, jolla koko elämä on vasta alkamassa. Sä olet parhaassa uuden oppimisen iässä, sen kun vaan kiinnostut jostain ja sisuunnut. Parin vuoden päästä sä olet ammatissa. Niin on käynyt muillekin. Jotka sisuuntui. Eivätkä antaneet periksi.
Niin että, mitä sä haluat tehdä isona?
Tiedän tasan tarkkaan miltä aloittajasta tuntuu. Olen kärsinyt itsekin jo jotain 8-9 vuotta masennuksesta, sosiaalisista peloista ja ahdistuksesta. Loppua tälle ei ole näkyvissä. En ole minäkään koskaan seurustellut enkä taida koskaan minäkään saada naista kuin rahalla vaikka en mikään ruma olekkaan.
Olen vain sosiaalisesti täysin onneton eikä koko elämästä tule tällaisena yhtään mitään. Samaa olen itsekin ajatellut että kuinka yksikään nainen viitsis minunkaltaiseni miehen kanssa olla. Tätäkö tää sitten on koko elämä? Pelkkää jatkuvaa kärsimystä. Nytkin vain suren ja valvon vaikka pitäis olla nukkumassa. En kyllä jaksaisi enää päivääkään.
Tiedän miltä aloittajasta tuntuu. Itse olen ollut masentunut 14 vuotiaasta saakka, silloin ihmiset pitivät pahaa oloani teiniangstina eivätkä ottaneet tosissaan ja nykyään eivät vain huomaa/välitä. Kavereita ei ole, eikä ole ollut enää muutamaan vuoteen. Aikaisemmin oli muutama "ystävä", jotka olivat juurikin näitä joiden perään itse sai aina soitella (turhaan), ja ei ole sen jälkeen heistä kuulunut kun lopetin itse yhteydenpidon. Koitan edelleen aina sillointällöin ottaa yhteyttä vanhoihin tuttuihin viestitse tai fb:ssä, mutta aina heillä tuntuu olevan kova kiire eikä tiedä koska kerkeisi näkemään, kuulemma ilmottelee kun on aikaa mutta sitten ei taas enää kuulukkaan mitään, enkä jatkuvasti viitsi muita häiritä epätoivoisilla lähestymisyrityksilläni.
Olen täysi luuseri enkä saa elämässäni mitään aikaiseksi. Peruskoulun jälkeen en ole päässyt minnekkään jatko-opiskelemaan, vaikka joka vuosi olen kouluihin hakenut. Olen myöskin työtön, koska kynnys hakea töihin on valtava, olen ujo ja epäsosiaalinen, itsetunto niin nollissa etten millään uskoisi pärjääväni työelämässä. Eli olen yksinäinen, työtön ja rahaton. Elämässäni ei ole mitään sisältöä. Olen koko hereilläoloaikani niin väsynyt että on vaikea nousta edes sängystä. En jaksaisi edes syödä. Silti on vaikea saada unta, ja nukunkin useimmiten vain muutaman tunnin yöunia. Vastapainoksi taas sillointällöin lähes kellon ympäri.
Minulla ei ole mitään mihin purkaisin turhautumiseni ja pahan oloni. Olen niin turta etten ole edes itkenyt varmaan vuosiin. Olen vain jatkuvasti apaattinen. Itsemurha pyörii ajatuksissani päivittäin, jota en kuitenkaan voi toteuttaa koska en voisi tehdä sitä äitilleni joka rakastaa minua niin paljon, ja olen tästä syystä katkeroitunut äidilleni. Elämäni on täysin sisällötöntä paskaa, täyttä kärsimystä päivästä toiseen. Toivon vain että voisin nukkua pois. Täytyisi hankkia ammattiapua mutta en jaksa/halua/usko siihen että yksikään ammattiauttaja onnistuisi minua oikeasti pelastamaan.
Minulla olisi muutama sukulainen, jolle voisin puhua pahasta olostani. En kuitenkaan usko että minua otettaisiin tosissaan. Olen kuitenkin päällisin puolin täysin normaalin näköinen tyttö. Kerran koitin pahimmissa ahdistuksissani purkaa tuntojani serkulleni, joka hieman suuttui minulle. Tuhahti vain oikein halveksuen " Mitä sä valitat, ainakin sä oot kaunis. " Niimpäniin, sehän kantaakin mut läpi tän paskan elämän. Miehistä kyllä saisin kyllä "seuraa", mutta ei se minua kiinnosta. Haluaisin ystävän, ja jonkun jolle jutella. Haluaisin saada elämääni jotain sisältöä ja nauttia siitä. Tuntuu todella epäreilulta että juuri tämä elämä on se ainoa joka minulle on suotu. Kumpa en olisi ikinä edes syntynyt.