Härmälä

Millaista aluetta kyseinen paikka on? Rauhallista vai rauhatonta ym? Uskaltaako siellä asua alle kouluikäisen lapsen kanssa?
285703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ei uskalla. Vasta ekaluokkalaisen kanssa.

Äänestä

Härmälä on aika iso kaupunginosa pinta-alaltaan. Alueen sisällä on hyvin erilaisia pienempiä alueita. Vuokrakerrostaloihin tai niiden lähelle en itse haluaisi muuttaa. Mamuja ja juoppoja on ihan riittävästi ja se ei valitettavasti ole hyvä asia. Omakotialueella on ainakin päällisin puolin varsin rauhallista. Toki ainakin päivällä uskaltaa kuka tahansa kulkea missä päin Härmälää tahansa.

Äänestä
  • Maahanmuuttajia asuu aika paljon sekä alkoholistejakin, mutta myös lapsiperheitä ja muuta "kunnon porukkaa" (ei sillä, että maahanmuuttajat olisivat lähtökohtaisesti huonoa porukkaa).

    Mielestäni ei mitenkään mukavaa aluetta, mutta en tiedä onko mitenkään vaarallistakaan. Ei ainakaan päivällä ole, mutta yöllä ehkä en yksin kävelisi jos olisin nainen.

    Äänestä

Härmälässä on rannassa ns. hienostoaluetta, Nuolialantien toisella puolella ihan slummia, omakotitaloalue kait melko arvostettu. Siinä Nuolialantien lastentarhan portilla muutama vuosi sitten teinit tappoivat spurgun. Härmälässä on tosi kirjavaa sakkia, mutta kyllä siellä päiväsaikaan uskaltaa kulkea. Lempinimenä sillä on Härlem.

Äänestä

....siis hei ihan slummii............:D :D

Äänestä
  • Vastatkaa nyt saman tien, kannattaisiko kämppä hankkia Rantaperkiön puolelta! Siinä näyttää olevan edullisia asuntoja, ja kartasta päätellen on jotain pientä puistonpätkääkin. Eniten toivon pääseväni vain lähelle sen lentokenttäbussin kulkureittiä, sillä Britanniassa olisi tarkoitus käväistä tämän tästä. Etukäteen kiitollisena vastauksista!

    Äänestä

  • Iloinen ihminen kirjoitti:

    Vastatkaa nyt saman tien, kannattaisiko kämppä hankkia Rantaperkiön puolelta! Siinä näyttää olevan edullisia asuntoja, ja kartasta päätellen on jotain pientä puistonpätkääkin. Eniten toivon pääseväni vain lähelle sen lentokenttäbussin kulkureittiä, sillä Britanniassa olisi tarkoitus käväistä tämän tästä. Etukäteen kiitollisena vastauksista!

    Rantaperkiöhän on ihan eri juttu kuin Härmälä.

    Äänestä

  • Iloinen ihminen kirjoitti:

    Vastatkaa nyt saman tien, kannattaisiko kämppä hankkia Rantaperkiön puolelta! Siinä näyttää olevan edullisia asuntoja, ja kartasta päätellen on jotain pientä puistonpätkääkin. Eniten toivon pääseväni vain lähelle sen lentokenttäbussin kulkureittiä, sillä Britanniassa olisi tarkoitus käväistä tämän tästä. Etukäteen kiitollisena vastauksista!

    Kiinteistövälittäjä,että oikein Britanniassa,miten olis Englanti.

    Äänestä

Moro,

itse asustelen uudella Härmälän alueella eli entisen Cargotecin lähellä. Kämpän ostin pari vuotta sitten. Oon ollut erittäin tyytyväinen ostoon ja koko alueeseen! Uusi Härmälä-alue tulee olemaan erittäin hieno!

Parin vuoden sisällä vanhoihin Carcotecin tiloihin tai isoon rakennukseen joka on jo olemassa tulee mahdollisesti Elixian sali, uimahalli, laadukas ravintola/pubi, squash, elokuvateatteri, kahvila, kauppa tulee lähettyville yms..

Voin sanoa, että viihtisäksi tulee ja tuollaista ei ole missään Suomessa ollut! Näin mainostettiin. Ihan ainutlaatuinen kaupunginsoa tulee. Pyörällä pääsee keskustaan helposti ja uudella alueella en ole spurkuja nähnyt. Kaupat on aivan vieressä Pirkkalan puolella jne.

Suositelen! Älä osta Rantaperkiöstä, sielä ei ole oikeasti mitään, niinkuin ei Hatanpäälläkään!

Äänestä
  • Lisäksi Onnibussilla pääsee lähimmältä bussipysäkiltä suoraan Helsinkiin 3e suunta.

    Äänestä

  • Sepe kirjoitti:

    Lisäksi Onnibussilla pääsee lähimmältä bussipysäkiltä suoraan Helsinkiin 3e suunta.

    Olisi pitänyt kirjoittaa: ALKAEN 3e.

    Äänestä

Härmälä on tukkoinen paikka. Joillekin tahoille on ollut tärkeää saada liikenne mahdollisimman jumiin ohikulkijoille. On se sitten jumissa härmäläläisillekin.

Ja alkaa se perinteinen omakoti-idylli olla ohi. Koko alue on semmoista sekameteliä. Kohta enää jonkinlainen kerrostaloalueiden ja teollisuusalueen välinen tasku.

Ei ole enää entistä yhteisöllisyyttä. Grynderit pian lunastaa mökki kerrallaan koko alueen itelleen.

Äänestä
  • kun on ohikulkuliikennettä, niin muuallakin on välillä kuviteltu, että se sillä poistuu, että sitä hidastetaan. Asukkailla on nyt entistä enemmän viihdettä kun liikenne matelee tai suorastaan seisoo jonkun bussin perässä kun eivät pääse ohi ja sillee. nimimerkillä OHIAJELIJA

    Äänestä

  • ivertyhreoi kirjoitti:

    kun on ohikulkuliikennettä, niin muuallakin on välillä kuviteltu, että se sillä poistuu, että sitä hidastetaan. Asukkailla on nyt entistä enemmän viihdettä kun liikenne matelee tai suorastaan seisoo jonkun bussin perässä kun eivät pääse ohi ja sillee. nimimerkillä OHIAJELIJA

    Parin viikon takusessa Morossa oli ankaraa valitusta siittä kun täysin taitamattoman liikennejärjestelyn takia bussit ekana jumittaa koko liikenteen ja sitten jokkut kuumakallet alkaa ohitella laittomasti. Olisko kannattanu seurata niitä ohittelioita, että kuinka pitkälle ne menee. On se aika eri juttu kuiteski pitää valivalia liikenteestä, jos se liikenne päätyy ihan Härmiksen omiin pihoihin.

    Äänestä

Härmälä on hieno mesta. Härmälässä ei ole havaittavissa Tampereen kaupunginosia yleisesti vaivaavaa pierunhajua.
Täällä voi kultivoitunut, parempi väki hengittää vapaasti. Korkeintaa lenseä kalliin haju- / partaveden bukee saattaa toisinaan olla havaittavissa.

Äänestä
  • Hajuttomuus ei ole hyvä asia, jos se tarkoittaa, että pieru ei kierrä. Kyllä pitää olla ihmisellä elintoimintoja. Härmälällä kans. Ei ummetuksesta mitään hyvää seuraa.

    Äänestä

  • ummela kirjoitti:

    Hajuttomuus ei ole hyvä asia, jos se tarkoittaa, että pieru ei kierrä. Kyllä pitää olla ihmisellä elintoimintoja. Härmälällä kans. Ei ummetuksesta mitään hyvää seuraa.

    Liiallisen tukkeutumisen avuksi p-skaimu!

    Äänestä

  • Ottopainetta kirjoitti:

    Liiallisen tukkeutumisen avuksi p-skaimu!

    mutta mites niitä imuvehkeitä saa sinne perille kun liikenne kerran ei vedä ?

    Äänestä

Härmälä on ihan kiva paikka. Siellä on paljon vanhoja taloja, mutta rakennetaan myös paljon uusia taloja, joten talokanta on aika kahtiajakautunutta. Samoin asukkaat. Pirkkalan puolella on hyvät palvelut jos asuu siinä päässä Nuolialan tietä. Metsän rauha lähellä, mutta keskustaan tietenkin jonkin verran matkaa. Bussit kuitenkin kulkee aika hyvin. Messukeskus myös lähellä jos siellä kiinnostaa käydä.

Äänestä

  • LehtiSenSanoo kirjoitti:

    Ei ihme, jos Härmälässä välillä vähän lemahtaa:

    ”Härmälän
    kaatopaikka oli käytössä 1940-luvulta aina vuoteen 1961 saakka. Sinne sijoitettiin pääosin rakennus- ja yhdyskuntajätettä. Käytön jälkeen kaatopaikka peitettiin maa-aineksilla. Kaupunki asemakaavoitti alueen puistoksi ja asuinrakentamiseen.”

    http://www.aamulehti.fi/kotimaa/harmalan-rivitalojen-purku-urakan-teki-olematon-yritys-kaupunki-selvittaa-90-000-euron-sopimusta/

    Siitäkös se sitten se Härmälän nimi tulee, että siellä on ihmisillä rähmät silmillä sieltä kaatopaikalta tulevan katkun takia?

    Äänestä

  • nytköselkiää kirjoitti:

    Siitäkös se sitten se Härmälän nimi tulee, että siellä on ihmisillä rähmät silmillä sieltä kaatopaikalta tulevan katkun takia?

    että pikemminkin Rähmälä?

    Äänestä

Kannattaako vastailla näiden kiinteistövälittäjien kyselyihin,???

Äänestä
  • Taitavat grynderit pilkkoa Härmälää toisesta päästä tehokkaampaan asutuskäyttöön ja toisesta päästä liike-elämän käyttöön. Ei kannata liikaa tuudittautua minkäänlaisen omakoi-idyllin säilymiseen. En usko, että Härmälässä on sellaisia voimia, jotka pystyisivät säilyttämään statuksen. Se on eri juttu saada liikenne tukkoon kun nyt on trendikästä saada liikenne tukkoon ja moittia joka tavalla varsinkin yksityisautoilla liikkuvia. Ihan toinen juttu on laittaa hanttiin silkalle rahalle.

    Äänestä

Ihan hyvä paikka, samoin Rantaperkiö. : )

Äänestä

Valmetinkadun seudut uutta ja hienoa. Yksiöt 4000e neliö.
Autopaikkaongelma. Kadunvarret puineen ja kivetyksineen hienot mutta vie katuparkkeeraustilat. Bussilla tarkoitus kulkea? Lienee punaviherilmastopoliittinen päätös?

Äänestä

En suosittele kävellen liikkumista alueella, kesäisin kadut täyttyvät keski-iän kriisissä olevista hormooni jampoista ketkä luulevat omistavansa koko alueen kun tulevat purkamaan kiukkua kaduille kun ahtaassa yksiöissä alkaa ahdistaa.

Äänestä

Kamalaa slummia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedontarpeessa kirjoitti:

Millaista aluetta kyseinen paikka on? Rauhallista vai rauhatonta ym? Uskaltaako siellä asua alle kouluikäisen lapsen kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu