Säälittävät matelijat ja pellet! Kun terroriteossa kuolee kolme ihmistä on Suomen media heti polvillaan ja julistaa koko päivän uskollisuussanomaansa jossa USA:n tapahtumat ovat jo tärkeämpiä kuin konsanaan Suomen omat tapahtumat.
Näyttää siltä että suomalaisen mediaväen todellinen henkinen isänmaan on Amerikan Yhdysvallat.
Näyttää siltä että suomalaisen mediaväen todellinen henkinen isänmaan on Amerikan Yhdysvallat.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo, kyllä näin taas on kerran. Suomi ei liene USA:n osavaltio.
Maailmanmahti taloudessa ja resursseissa kylläkin ja sotilasteknologiassa.
Onko Media ja Yle ja MTV:n väk,i kaikki, ollut oppilasvaihdossa USA:ssa. Tämä ja aikaisemmat uutiset viittaavat siihen.
Me kuulumme Eurooppaan ja olemme läheisessä suoravaikutuksessa Venäjän kanssa. Eipä unohdeta tätä.
Autokanta kylläkin kertoo itsekkyydestä. Ei ole kylläkään USAlainen. Tää on vähän ihme ! Ajaako kaikki Median väki Jenkkipirsseillä.
Selkärangattomia "hameheikkejä" taitavat olla nämä USA:n ihannoijat. Meidän pitäisi olla nöyriä ja ihannoida Eurooppalisuutta ja saada uutiset minun ja meidän Kotimaasta, minun ja meidän Euroopasta.
Nokia on joutunut huomaamaan, että USAlaiset ei osta Nokiaa.
onko yhtään merkittävää tapahtumaa suomessa josta amerikkalaismedia kertoisi päivästä toiseen? korkeintaan nokian puhelinpörssiuutinen, sekin vain sen takia kun johtaja on amerikkalainen.
we aint gonna take that anymore, sanoo usassa porukka julkiselle uutimedialle ja katsojaluku putoaa miljoonia joka vuosi. sionistien median mielipidemuokkaus ei ole niin fiksua etteikö kansa tietäisi.
aivopesu ja sodan lietsonta jos mitäkin demokratian vihollista vastaan alkaa jo kyrpiä mr. smithiäkin, miksei sitten hra. virtasta?