En ole kovin kauaa saanut tukea enkä siksi oikein tiedä näistä joten kysäisen, että miksiköhän isohko sairaalalaskuni oli kirjattu päätökseen "muu tulo"?
Siis sosiaalitoimi oli suoraan maksanut laskun sairaanhoitopiirille. Olen aina luullut että sairaalakulut kirjataan "menot" puolelle laskelmassa.
Siis sosiaalitoimi oli suoraan maksanut laskun sairaanhoitopiirille. Olen aina luullut että sairaalakulut kirjataan "menot" puolelle laskelmassa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
"""miksiköhän isohko sairaalalaskuni oli kirjattu päätökseen "muu tulo"? """
Kokeilivat, että huomaatko.
Lisäksi kokeilivat, että pyydätkö heitä oikaisemaan virheensä ja tunnetko sen valitusajan merkityksen jos eivät korjaakkaan lupauksistaan huolimatta.
Jos sossu on maksanut, niin se ei enää ole meno, vaan tulo.s
Virheitä sattuu. Mutta nykykäytännön mukaan kaikki virheet aina oman isoäidin olemassolosta kiistetään jyrkästi.
niin kun nimim. 33-33 kertoi, voivat yrittää vedättää asiassa niin että lupaavat korvata eivätkä sitten korjaakkaan, valitusajan jälkeen sitten sanovat ettei voi enää korjata.
ssdd on sikäli oikeassa että jonkun meno on aina jonkun tulo, hakijan tulo tuo ei missään tapauksessa ole.
Sossulle ei nykyisin mikään epäinhimillinen ole vierasta sillon kun evätään hakijalta lain mukaan kuuluvia tukia. Kaikki keinot ovat sallittuja.
Todennäköistä kuitenkin on että kun aloittaja soittaa sossuun niin virhe korjataan.
Jos olet vantaalainen, niin parhaillaan Vantaan toimeentulotuen käsittely on täysin sekaisin. Menot menevät tulojen kohdalle ja brutotuloilla korvataan nettotulot.
Kun sieltä edes saisi päätöksen, mutta ei saa sitäkään.
Jos lasku on merkitty sekä tulo- että menopuolelle, niin on ajateltu, että laskelman loppusumma näyttää sitten suoraan tilillesi maksettavan summan. - Tämä ei ole oikein suositeltava menettely, koska tulopuolella pitäisi olla vain todelliset tulot. Jos kirjataan lasku vain menoksi ja maksetaan sossusta, niin asiakkaan pitää sit itse mielessään huomata vähentää tuo laskun määrä laskelman loppusummasta.
Siis mun mielestä isoja maksatukseen laitettavia laskuja ei kuuluisi kirjata minnekään. Ne vain laitetaan kirjanpito-osastolle maksettavaksi.
Outoa laittaa "muu tulo"- osioon. Kaikki mikä syötetään tulopuolelle, vähentää asiakaan saamaa toimeentulotukea, tietenkin.
Jos laittaa toimeentulotukeen esim. laskun maksettavaksi kesken kuukauden, niin eihän silloinkaan mitään kirjauksia tehdä, ja isot laskut maksetaan suoraan laskuttajalle, koska asiakkailla ei ole rahaa maksaa suuria sairaalalaskuja.
Menohan tuo eikä tulo. Piste.
Pyydät vain ystävällisesti itseoikaisemaan tuon päätöksen selkeän asiavirheen johdosta.
Tämä toimii 1000 kertaa paremmin kuin oikaisuvaatimus, joka ei muuta päätöstä KOSKAAN.
"Siis sosiaalitoimi oli suoraan maksanut laskun sairaanhoitopiirille."
Tuota ei pitäisi kirjata ollenkaan siihen laskelmaan, päätöksessä tuosta voisi mainita.
Jos se on kirjattu tuloksi ja on vähennyyt toimeentulotuen perusosasta niin selvä virhehän tuo on.
Oli väärä hälytys. Oli kyllä kirjattu muuksi tuloksi, mutta katsoin tarkemmin laskelmaa ja oli kahdesta eri laskusta koostunut summa, joka oli menopuolella ja niiden yhteenlaskettu summa tulopuolella. Siis oli kirjattu sekä meno - että tulopuolelle.
Aika outo käytäntö, kun luulis että ei kirjata lainkaan, vaan laitetaan maksatukseen.
Olen vielä toipilas, joten tulee katsottua vähän hätäisesti. Sen sortin sössimistä kyllä niillä oli, etteivät olleet heti hoitaneet maksuja vaikka olivat luvanneet maksaa ja oli mennyt perintätoimistoon nämä sairaalalaskut ja perintäkulut lisäsivät kulujani.
No ei tiedä milloin raikas ilman lasketaa työttömälle muuksi tuloksi. Tai kun kävelee kengillään, niin sekin on kohta toimeentulotukilaskelmassa muuta tuloa.
Sitten ihan oikeasti, että voiko sossu laskea tuloksi toimeentulotukilaskelmassa lähisukulaisen maksamasta osaa vuokrasta, suoraan maksettuna vuokranantajan tilille. Siis raha ei ole käynyt toimeentulotuen hakijan pankkitilillä.
Aivan samalla tavalla kuin asumistuen joka maksetaan suoraan vuokrananatjan tilille, eihän sekään käy asiakkaan tilillä. Ei sellaisia laskuja (tai osaa niistä), jotka joku muu maksaa, voi laskea asiakkaan menoksi.
" Ei sellaisia laskuja (tai osaa niistä), jotka joku muu maksaa, voi laskea asiakkaan menoksi. "
No ei menoksi varmaankaan mutta esimerkinomaisesti :
Siis jos vuokra on vaikkapa 450 euroa ja asumistuki on 250 e, sossu maksaa vuokrasta 160 e ihan toimeentulotuen laskelman mukaisesti ja minun osuudeksihan jää (kuten nykyisin jää kun työmarkkinatuki on suurempi kuin toimeentulotukinorimi) 40e.
Jos joku hyväsielu sitten maksaisi minun osani vuokrasta eli 40 euroa, niin tuo 40 euroako ei sitten olisi minulle tuloa, kun joku tuon puolestani maksaa. Sossu kun voi jälkeenpäin tarkistaa, että olenko maksanut oman osuuteni vuokrasta itse vaiko mistä vuokran loppu on sitten tullut, kysyisi sossu varmaankin.
Siis ei ne kyllä ole koskaan kysyneet, mistä olen rahat saanu, vaikka tulot on menneet oikeasti miinukselle (kun eivät ota kaikkea huomioon), niin laskelmat on laskelmat. Ei ne kaikkea ehdi kytätä, kyllä niillä on ihan riittävästi hommia muutenki. Voihan tuttava antaa sen rahan sulle vaikka käteisenä? Nimimerkillä: tiukilla on oltu täälläkin ja leipäjonot on tuttuja...
No mulle on kyllä tuttava maksanut melko suuret rästivuokrat, ei niitä silleen otettu tuloiksi. todettiin vain, että näin on, kun olen velkajärjestelyssä, enkä millään pystynyt kaikkea hoitamaan tulojen pudottua sairasloman vuoksi. Sen sossu tietysti katsoo, että ei maksa sitten tukea vuokraan ko. ajalle. Riippuu valitettavasti kaupungin / kunnan rahatilanteesta nykyään, miten toimivat. Jos tulot/menot on laskelmassa sekaisin, niin kannattaa soittaa ko. virkailijalle, korjaa virheen. Jos on esim. atk-ohjelma vaihtunut, niin se joskus sekoittaa koko pakan.
Olisiko sosiaalitoimisto hyväksynyt maksetut rästivuokrat menona, jos tuttava olisi velkakirjoin vain lainannut rahat? Niin, ja kuinka pitkältä ajalta kertyneet rästit maksetaan?
Vähävarainen ihminen voi tosi pulaan jouduttuaan ajatella, että kyllä päivä pian valkenee ja odottaa, ennen kuin hakee viimesijaista tukea. Näin niitä rästejä helposti kertyy.
tuota minä niinkun käsitin niin, että oletat et sosku sen sairaalalaskusi kun on kerran maksanut, niin toisenkin kerta maksaa eli laittaisi sen sinun menoksesi?
Soskuhan sen maksoi, etkä sinä!
Mitenkä enää olisi sinun menosi? jos isse oisit maksanut, kuitin perusteella ois ollut menosi.
Kts. mun myöhempi kommenttini 20.4.