Tietääkö kukaan seuraavien scifi-leffojen nimeä.
Ensimmäinen on tullut TV:stä ainakin vuonna 1998.
Siinä kuvattiin tulevaisuuden yhteiskuntaa, jossa ihmiset tapettiin muistaakseni 30-vuotiaana, mukamas syntyäkseen sitten uudelleen. Kämmeneen oli istutettu jalokivi, jonka väri kertoi ihmisen iän. Jonkinlaisina poliisivoimina yhteiskunnassa toimivat mustapukuiset Nukkumatit.
Toisessa, joka on tullut TV:stä useitakin kertoja, eletään muistaakseni ydinsodan jälkeisellä maapallolla. Siinä yhteiskunnan eliitti on sulkeutunut Pyörteeksi kutsuttuun kaupunkiin, joka on muilta suljettu jonkinlaisella voimakentällä. Kaupungin asukkaat eivät vanhene. Kaupunkia johtaa Tabernaakkeliksi kutsuttu vanhus. Ulkopuolinen maailma pitää Pyörteen asukkaita jumalina. Eräs näistä jumalista lentää ulkomaailmassa suurella kivipäällä.
Kahden scifi-leffan nimi hukassa.
6
1166
Vastaukset 6
- Susanne
Tossa kivipää leffassa näytteli pääosaa Sean Connery, en kylläkään muista leffan nimeä.
Varmaan löytyis googlesta kun haet listan Conneryn leffoista.- Eräs heppu
Johan löytyi. Kyseessähän on Zardoz vuodelta 1974
- friikki
Eräs heppu kirjoitti:
Johan löytyi. Kyseessähän on Zardoz vuodelta 1974
On tullut TV:stä jo muutaman kerran.
Valitettavasti ei minua oikein liikuttanut. Juonessa oli kyllä aineksia vaikka mihin, mutta itse leffa oli mielestäni pitkäpiimäinen ja tylsä.
- Baxter
Logan's Run, muistaakseni suomenkielinen nimi on Pako tulevaisuudesta. Malcolm McDowell pääosassa.
- friikki
Vituttaa kun ei saanut nauhalle...
- Txjokeri
Ei ollut Malcolm McDowell vaan Michael York. TV versiossa (1977) Logania näytteli Gregory Harrison.
IMDB:n mukaan ensi vuonna olis tulossa uusi versio, tällä kerralla ihminen saa elää vain 21-vuotiaaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861358
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351081Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154715Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja186638Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39548