saanee tilaukset puolustusvoimiltamme työllisyysnäkökohtiin perustuen.
Hyvähän se vain on, että nyt ei oteta ulkoa, mitä kilpailutus olisi varmaankin merkinnyt.
Nyt sai jonku ulkomaantehtaan lobbari pataansa, jos todella noin käy.
Hyvä noin, jotta edes jotain 1/3-suomalaista on puolustusvoimien raskaankuljetuksenkin kalustossa kotimaista työtä ja tuotantoa? Niin vai onko tuo lafka vain pelkkä kokoonpanopaja, joka sitten panee keulaan Sisu-merkin?
Tuolla yhdellä kolmasosalla tarkoitan Sisun valmisteen kotimaisuusastetta.
Moottorihan ilmeisesti tulee vaihdelaatikkoineen ja perineen(voimansiirtoineen) Saksasta, mutta hyvähän se on jos edes päällirakenteet rakennetaan kotimaassa, ja tietenkin se loppukasaus kiilloituksineen.
Mistähän muuten tulee hytit, vai tehdäänköhän nekin ulkomailla?
Niin että eihän nytkään ilmeisesti voi kotimaisuuteen vedota muussatapauksessa, kuin että Suomessa kasataan, ja on suomalainen nimi.
Hyvä kuitenkin jos noin käy, etteivät joutuneet panemaan koko porukkaa kilometritehtaalle.
Kerrankin edes jotain järkeä poliitiikkojemmekin toimissa.
No tuollainen määrä tuollaisia ajoneuvoja rakennetaan oikeassa suuremmassa tehtaassa viikossa, ja nyt saattaa kuitenkin tulla suomalaiselle pikkufabriikille töitä peräti pariksi vuodeksi.
Hyvä noin kuitenkin.
On se hyvä, ettei kepu ollut nyt hallituksessa, muuten demarit olis estäneet tuonkin tilauksen kotimaasta.:))) Olisivat kurkkusuorana ja pääpunaisena huutaneet oppositosta, jotta ei noin voi tehdä, että otetaan kalliimpi, kun on muutenkin rahapula.:)))
Politiikka se on tehnyt maahamme suuren työttömien armeijan, kun pitää aina olla erimieltä, vaikka tietävätkin, että ovat väärässä.
Hyvähän se vain on, että nyt ei oteta ulkoa, mitä kilpailutus olisi varmaankin merkinnyt.
Nyt sai jonku ulkomaantehtaan lobbari pataansa, jos todella noin käy.
Hyvä noin, jotta edes jotain 1/3-suomalaista on puolustusvoimien raskaankuljetuksenkin kalustossa kotimaista työtä ja tuotantoa? Niin vai onko tuo lafka vain pelkkä kokoonpanopaja, joka sitten panee keulaan Sisu-merkin?
Tuolla yhdellä kolmasosalla tarkoitan Sisun valmisteen kotimaisuusastetta.
Moottorihan ilmeisesti tulee vaihdelaatikkoineen ja perineen(voimansiirtoineen) Saksasta, mutta hyvähän se on jos edes päällirakenteet rakennetaan kotimaassa, ja tietenkin se loppukasaus kiilloituksineen.
Mistähän muuten tulee hytit, vai tehdäänköhän nekin ulkomailla?
Niin että eihän nytkään ilmeisesti voi kotimaisuuteen vedota muussatapauksessa, kuin että Suomessa kasataan, ja on suomalainen nimi.
Hyvä kuitenkin jos noin käy, etteivät joutuneet panemaan koko porukkaa kilometritehtaalle.
Kerrankin edes jotain järkeä poliitiikkojemmekin toimissa.
No tuollainen määrä tuollaisia ajoneuvoja rakennetaan oikeassa suuremmassa tehtaassa viikossa, ja nyt saattaa kuitenkin tulla suomalaiselle pikkufabriikille töitä peräti pariksi vuodeksi.
Hyvä noin kuitenkin.
On se hyvä, ettei kepu ollut nyt hallituksessa, muuten demarit olis estäneet tuonkin tilauksen kotimaasta.:))) Olisivat kurkkusuorana ja pääpunaisena huutaneet oppositosta, jotta ei noin voi tehdä, että otetaan kalliimpi, kun on muutenkin rahapula.:)))
Politiikka se on tehnyt maahamme suuren työttömien armeijan, kun pitää aina olla erimieltä, vaikka tietävätkin, että ovat väärässä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Romu-Sisu menee konkkaan eikä Kapin pätkä poika saa edes peruspäivärahaa. Joutuu Kapi pienestä aliupseerin eläkkeestään maksamaan pojan elannon.
Niin näkyy olevan, kuin sanot. Katsoin vasta äsken päivän ensimmäiset uutiset, ja niissähän asiasta kerrottiin. Alkaa vaikuttaa siltä, että maanpuolustusstrategiset näkökohdat ja myös suomalaisen osaamisen ylläpitämisen ja suomalaisten työllisyyden näkökohdat - järki, lyhyesti sanottuna - alkaa päästä voitolle.
Luulen - en tiedä - että asialla ovat olleet ainakin maanpuolustuksesta huolta tuntevat korkeat upseerit, jotka ovat saaneet myös puolustusministeriön tarkistamaan kantojaan. Myös Metallityöväen liitto on ollut aktiivinen asiassa, tietysti jäsentensä työllisyyttä ajatellen.
Jos poliittiselle taholla asiasta on kiitosta annettava, se menee kyllä ennen muita demareille, kun asian puolesta on ahkerasti puhunut Sisun kotipaikkakuntalainen eli karjaalainen Maarit Feldt-Ranta, ja myös työministeri Ihalainen on käyttänyt jonkin puheenvuoron. Mutta eniten on asiasta puhunut ja kirjoitellut lehtiinkin demareista perussuomalaisiin siirtynyt Matti Putkonen, joka aikoinaan sai lentoon väittämän ”kepu pettää aina, silloin se pettää pahimmin, jos se joskus poikkeuksellisesti ei petäkään”.
Eihän tuo asia vielä suinkaan varmaa ole. Mutta toivon parasta, en suinkaan itseni tai läheispiirinikään vaan Suomen kannalta, jotka tavoitteet sattuvat käymään yksiin nyt kuten useimmiten.
Onhan asiaan vaikuttanut myönteisesti myös palstan sonni”mies”. Hän kun vasta hiljattain ennusti Sisulle konkkaa ja lienee ollut asialla jo tässäkin. Tiedämmehän, että asiat tapahtuvat hänen ennustuksillensa päinvastaisesti. Pahalla tahdolla kun ei voida voittaa järkeä eikä isänmaan parasta, vaikka sitä pahaa tahtoa olisi kuinka paljon.
siitä, että kokoomus politiikotkaan ei ole näyttäväti puhuneet Sisun puolesta? Mistähän se johtuu? Kokoomuksen EU-kiimasta, kun ollaan nyt niin eurooppalaisia, että suomalaista ei saa suosia. Luulisi sinua kokoomuslaista sen riipovan, mutta samanlainen olet kuin kepulaisetkin. Eihän minun puolueeni voi tehdä mitään väärin.
Onneksi asiaa eivät ratkaise heikkolahjaiset evp aliupseerit eivätkä hieidän poikansa.
Omana armeija-aikoinani meillä oli Sisu-, Ural- ja Renault-kuorma-autoja. Relluja ei maastossa juuri edes käytetty, mutta Sisuista eli Protoista jäi mieleen, että ne juuttuivat joskus lumihankeen niin pahasti, että ei auttanut kuin hakea aina varalta mukana ollut Ural noukkimaan raukka lumesta pois. Avunanto ei tehnyt edes vaikeaa tälle Stalinin ihmeelle.
Bensiiniä jolla Uralit kulkivat, taisi tosin silläkin lyhyellä pätkällä hurahtaa melkoisesti, kun tasaisessa maantieajossakin kului sata litraa sadalla kilometrillä ja maastossa muistaakseni kolme kertaa enemmän. :D Lisäksi täytyy myöntää, että Sisun lavalla oli hieman miellyttävämpi istua.
No, autot ovat niistä ajoista muuttuneet, mutta kerroin kuitenkin tämän tarinan siksi, etten ole vieläkään vakuuttunut, että maanpuolustustrategisesti (sinun ilmauksesi yllä) on viisasta luottaa vain yhteen merkkiin, vaikka tämä olisi kotimainenkin. Hyviä ja huonoja puolia on kaikissa autoissa.
Mahdollisen hankinnan työllisyysvaikutusten huomioinnin toki hyväksyn perusteena.
Muistatkohan oikein tuon Ural- kuormureista kertomasi? Suuressa Kainuun sotaharjoituksessa talvella 1962 ne olivat jatkuvasti lumeen juuttuneina, ja pienet Unimocit niitä joutuivat pois kiskomaan. Tosin oli hyvin paksuluminen talvi ja kapeat tiet oli aurattu ylileveiksi ja siksi noita raskaita autoja suistui hankeen.
Kriisivarmuussyyt olisi oikeampi sana kuin maanpuolustusstrategia. Niistä syistä kaikki maat pyrkivät suosimaan omaa tuotantoaan aloilla, jotka ulkomaisen tuotannon varassa olevina vaarantuisivat heti kriisin tullen. Niistä samoista syistä kannattaa maatalouttakin ylläpitää myös Suomessa, vaikka normaalioloissa saisimme samoja tuotteita vaivattomasti ja jopa halvemmalla ulkomailta.
Sisu-autoista puheenollen laitanpa tähän pätkän muistelmistani, YK:n rauhanturvaajapalveluksiani koskevasta luvusta (tämä Siinailta, keskimmäiseltä kolmesta reissustani):
>> Abu Zeniman liepeillä oli Sisu-autojemme koerata, jossa testasimme Sisu-maastokuorma-autojen prototyyppeja, ”Masi” mukaan luettuna. Rata oli äärimmäisen vaikea käsittäen sellaisia nousuja, laskuja, kaltevuuksia, kuoppia ja hiekkadyynejä, joista ei olisi uskonut auton suoriutuvan. Suoriutuipa kuitenkin. Olin kerran mukana tuollaisessa koeajossa ja tunnustan, että minua pelotti. Rata sai erittäin suuren huomion muiden kontingenttien taholta, joiden korkeata päällystöä nähtiin usein rataan ja autoihimme tutustumassa. Rata olisi toiminut mainiona Sisun myynnin edistäjänä, mutta sotilaskuorma-autoissa maat kriisivalmiussyistä tukeutuvat omaan tai liittolaismaittensa tuotantoon, joten eipä noita Sisuja taidettu paljonkaan myydä ulkomaille.
Asia ei koske minua, vaan Sisu-autoa, ja siellä on miehet, jotka osaavat arvioida oikein myös eri puolueiden sanomiset ja tekemiset firmansa asioissa. Mutta varmasti he tietävät olevansa enemmän itsensä kuin minkään puolueen varassa. Joten en ota kantaa asiaan yhtään enempää kuin olen jo sanonut..
Mutta haluan kuitenkin huomauttaa, että en ole kokoomuslainen enempää kuin muullakaan puolueella määriteltävää. Siihen minua kouli jo ammoinen sotilasurani, jolloin olisi ollut täysin sopimatonta julistautua jotakin puoluetta ”lähellä olevaksi”, eikä sellaiseen ole ollut tarvetta myöhemminkään. Vaikka tein pitkän uran Valiolla, jonka omistajissa varmaan oli kepulaisia, ja hyviä työnantajia he olivat ja hyvää palkkaakin minulle maksoivat, mutta ei minusta silti tullut kepulaistakaan.
Kai se tää virkaveljesi sabiens tups oli kepulainen jo armeijan palveluksessa ollessaan. Siksi se ei siellä menestynyt, joutui vuosikymmenet uurastamaan samoissa vaatimattomissa tehtävissä. Puhui varmaan varusveikoillekin keskustan lähellä olemisen ihanuudesta. Silti ei päässyt töihin Valiolle. Valion kepulaisetkin omistajat haluaa firman pysyvän pystysssä, palkkaa väkeä osaamisen eikä kepun kannattamisen perusteella.
Minä olen erittäin tyytyväinen panokseeni nuorten suomalaisten kasvattamisessa. Niin olivat esimiehenikin.
Läksiäistilaisuudessa esimieheni luonnehti: ... x jättää työyhteisöön niin suuren sosiaalisen ja taidollisen tyhjiön, jotta sitä ei hevin pystytä paikkaamaan, tuskin koskaan.
Melkein samoin sanoin luonnehti esimieheni minuakin. " J. Korhosen mukana työyhteisöstä lähtee niin suuri sosiaalinen ja taidollinen tyhjiö, ettei sen paikkaamiseen tarvita yhtään uutta henkilöä, ei koskaan"
Olin siis korvaamaton, kuten tuosta voi päätellä, kuten olen tällä palstallakin
Enpä välitä ottaa tuohon Sapiens duxiin muuta kantaa, kuin että kyllä hänellä huumorintajua on, kun ottaa tuollaisen nikin;)) Loukkaantunuthan minun pitäisi olla, että otat hänet ”verrokikseni”, mutta tarkoituksesi ymmärtäen otan sen huumorilla.
Mutta kun hän näkyy sinulle jo vastanneen ja kertoneen esimiestensä hänestä toteaman, saanen minäkin niin tehdä:
https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/29218_389094469181_4680019_n.jpg
Kumpi mahtaakaan olla uskottavampaa, hänen sanansa vai tuo näyttämäni lausunto? (Olisihan minulla noita samanlaisia useampiakin, eri tehtävistäni, mutta näytän niitä vasta sitten, kun vastaavaa näyttöä tulee tuolta pelleltä (joka ei koskaan liene ollut missään tehtävissä sotaväessä, minä kun olen siellä ollut, niin tunnen myös vaatimuksia, joita siellä palvelleille asetettiin).
Sinä, hönö, teit avauksen. Olethan tolloista tolloin punikkiraasku.
Talouden taustoja Kapi reppanaa paremmin ja muitakin palstan debatöörejä syvemmältä tuntien voin kertoa, että kyse on MB:n (Mercedes Benz) ja Saksan valtion poliittisesta lobbauksesta.
Sisu ei tee kuorma-autoja. Se kasaa autoja Mersun komponenteista. Tarkemmin sanoen Mersun edellisten sukupolvien komponenteista. Sisujen runko tehdään Suomessa koska tuollaisen tilaavievän bulkin rahtaaminen muualta olisi liian kallista. Moottorit ovat Mersun muutaman vuoden takaisia malleja, samoin ohjaamot. Vaihteisto vaihtelee, nostalgiaan taipuvaisille aurokuskeille tarjotaan Fullria jne.
Mersun A-mallin henkilöautoja ryhdytään kasaamaan Uudenkaupungin tehtaalla. Kyseessä on ns rahtivalmistus, siis pelkkä kokoonpano. Mersulla on ymärretty, että Sisu-auton ja Valmet automotiven koplaaminen mahdollistaa mm. logistiikan volyymien kasvattamisen, tai paremminkin sitomisen yhteen.
Sisu auton johto koettaa pelastaa mitä pelastettavissa on, kokoamalla Mersuja, siis niiden vanhoja malleja Sisuiksi, se saa pidettyä itsensä hengissä. Mersu taas "pakottaa" suomalaiset päättäjät ostamaan näitä Suomessa koottuja kuorma-autoja omien intressiensä vahvistamiseksi.
Jos Suomen armeija hakisi teknisesti parasta ratkaisua, valinta olisi markkinoiden moderneimmat autot. Niitä ei tehdä Suomessa.
Tulipa taas oikein kepuänkyrä- ja tolliskototuuta Oikein muki tolkulla. "Puhun niin tottakun voin" Sanosi se Syöttilöäsmaakunnan Oikieus- ja Totuustollisko kun oikein valehteli.
Sisu on ainoa ulkomaalainen autotehdas, johon Mersu myy UUSINTA moottori- ja voimansiirtotekniikkkaansa. Tämä on ollut esillä monissa ammattilehdissä. Aikaisemmille ulkomaisille asiakkaille on, siis muualle mailmaan,
Mersu myynyt vanhempaa tekniikkaa.
Pitäisi sin vihan, kaunan ja kateuden keskelle joskus eksyä edes pieni ripaus totta.
tärkein tehtävä on koko valtakunnan puolustaminen,
ei sosiaalitoimistona toimiminen.
Yksikään itseään kunnioittava tukkirekka yrittäjä ei edes kuse
sisu "autoon" päin.
korruptio rehottaa maassa. Demarit yrittää väkisin tilauttaa armeijalla sisun rottelot.
Kyllä se on semmonen juttu että suurin osa Sisusta tehdään suomessa ja vain pieni osa on saksalaista. Onhan Sisu sentään 70% Suomalaista. Ja se että jokainen itseäänkunnioittava kuljettaja ei kuse Sisua päin on ihan oikein, Hän ajaa sillä. Sisumies on tosimies. Hyvä että puolustusvoimat on saamassa kunnon pelejä eikä mitään halpiksia.
Ohjaamo MB, Moottori MB ja osa vaihteistoista MB. Runko/ Alusta joka on Sisun vahvuustekijöitä on 100% kotimainen. Sisussa on Sisu akselit joilla on legendaarinen maine maailmalla. Kotimaisuusaste ei ole muuttunut mihinkään suuntaan Renault ohjaamoiden ajalta. Eihän Sisussa silloinkaan ollut kotimaista ohjaamoa eikä moottoria eikä vaihteistoa. Sisussa on ollut kotimainen moottori kun käytettiin Valmet traktorin konetta. eli Kaaauuan sitten. Sisun kotimaisuusaste on ihan samalla tasolla kun renault aikanakin, ja ennen sitä oli kotimaista vain ohjaamo lisäksi. Sisussa ei ole ikinä ollut kotimaista vaihteistoa. Ihme vääntämistä täällä taas.
ainoastaan niillä markkinoilla missä autonostajan ei tarvitsee
maksaa ostoksiaan omalla rahalla.
Missäköhän niitä markkinoita löytyy? :D
demari?
Oikea demarihan ei koskaan itse maksa ostoksiaan.
Jos materiaalihankintoja tehdään yhteistyössä pohjoismaiden kanssa, ei Sisulla ole mitään mahdollisuuksia. Ei silloinkaan jos Suomi hankki autot itse ja yksin tarjouskilpailun pohjalta.
Jos ne hankitaan yhteispohjoismaisesti, niin onhan sitten Scania ja Volvo myöskin melkoisia tekijöitä kisassa.
Toivotaan nyt vain, että Sisu pärjäisi tuossakin kisassa, sillä kyllä suomalaiset tarvitse töitä ja SUOMI veroeuroja, joita Urpilainen ja Katainen voi sitten jaella etelän rikkaille maille, ja hyvävelikerhoilleen.
Ei tietenkään ole... Koska Halpa on kuitenkin AINA halpa. ja joka asiassa.
Noin on kuin sanot. Ei Sisulla varmaan olisi mahdollisuutta kilpailla noita suuria vastaan, sillä Sisulla ei ole varaa hintakilpailuun eikä haluakaan ryhtyä halpatuotantoon, joka ei tuottaisi samanlaista laatua kuin Sisu nyt tuottaa. Viittaan mielipiteessäni Sisusta raskaan kaluston rahtarien julkisuudessa näkyneisiin sanomisiin ja siihenkin, että auto- ja kuljetusalan lehdet nimesivät viime vuonna Sisun uusimman mallin, Polar-Sisun vuoden autoksi.
Kiva kuulla tuollainen isänmaallinenkin mielipide, kun tänne on tullut myös toisenlaisia, varmaan niiltä kaikkien alojen erikoisasiantuntijoiden taholta, jotka ovat esittäneet arvioitaan myös kirjallisuudesta, kuvataiteista, pukeutumisesta ja ihmisen ulkonäöstä;))
Kun tuolla toisaalla tunnustin laittaneeni Matti Putkosen suuhun mielipiteen, jonka takana ei ollutkaan hän, niin laitanpa nyt tähän mielipiteen, jonka esittäjä on varmasti Matti Putkonen (en kyllä välttämättä ole samaa mieltä Putkosen puolustusministeristämme sanomasta, mutta kieltämättä sellaista vaikutelmaa sai kyseisen ministeriön aikaisemmista esiintuloista tuossa asiassa):
>>Pappamoposta salainen ase
Puolustusministeri Carl Haglund (rkp) saa suomalaisista tuotteista välittömästi pahanlaatuisen ihottuman. Kaikki mahdolliset puolustusvoimien tilaukset ovat hänen komennossaan ohjattava ruotsalaisille tehtaille. Nyt ovat vuorossa armeijan kuorma-autot. Ministeri Carl Haglund pitää puolustusministeriössä aamusulkeiset katsomalla Ylen dokumenttiohjelmaa ”Suomi on ruotsalainen”.
Te olette Putkosen kanssa samanlaisia politiikan viemärirottia. Kunpikin etsii paskakokkareita jäteveden joukosta ja hihkuu suureen ääneen sellaisen löytäessään.
Kunnon ihminen välttelee taatusti narsistista ja vähän tyhmää aliupseeria kuten myös raiskaajaa.
että Sisuauto on saanut sellasen huomion kepupalstalla. Mistähän se johtuu? Ei tartte sanoa, tiedetään se. Tiedetään myös, että jos Sisun omistajina ja johdossa olisi eräs insinööri Sipilä, kepulaiset varmaan ylistäisi autoa maailman parhaaksi. Mutta siellä on puikoissa muut insinöörit, ja siksi auto onkin oikeasti hyvä. Onnea vain Sisulle ja sen omistaja-johdolle, joka on tehnyt kovaa ja hyvöää työtä.