Soini ollut alusta lähtien oikeassa EU:n pankkikriisin suhteen. Merkel, Jutta ja Jyrki maksimoineet talouden ongelmat ja aiheuttaneet kansantalouksille maksimaaliset tappiot. Ongema se, väärillä opeilla ongelmat jatkuvat ja syvenevät nyt todella pitkään. Tavoite on sosiaalivaltioiden tuhoaminen ja eläkevarojen varastaminen. Siihen pankkikonnat eli Jutta ja Jyrki jo aivan avoimesti tähtäävät. Vain Soini on puolustanut järkaä ja tavallisen ihmisen elintasoa EU-konnia vastaan. EU:sta tullut rikollisten projekti.
Soini oikeassa
täs faktat
11158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
KONNAT KIINNI JA VASTAAMAAN TEOISTAAN!
Jykän EU on kuin Nokia. Se on läpimätä. Voiko sitä enää edes pelastaa.
EU:ta ei kannata pelastaa. Joutaa historian häpeäuuraan koko hanke. EU on synonyymi rikollisten vallalle.
Kaikki rahat vaan Kreikan, Espanjan ym. muiden maiden välityksellä SAKSAN JA RANSKAN PANKEILLE; kansalle
ei jää mitään kaikki menevät korkoihin ja lainan maksuun.
Ilmankos Saksa ärähtää jos joku maa jäisi EU:sta pois, jäisi
velkojen yhteisvastuu ja kenties tapahtuisi SIJOITTAJAN
VASTUU, joutuisivat antamaan lainaamansa rahat anteeksi.
Paljonko Suomi on myöntänyt takuita yhteensä???
Kyllä on A. Merkel ja Ranskan presidentti mielissään kun
Suomi ottaa velkaa ja pelastaa heidän pankkejaan!!
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=7622 Suomea kehotettiin varmistamaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyys
parantamaan julkisten palvelujen tuottavuutta
alentamaan työttömyyttä ja nostamaan tosiasiallista eläkeikää
lisäämään kilpailua sekä monipuolistamaan yritysrakennetta
saattamaan palkkakehitys vastaamaan tuottavuuden kehitystä (=palkkamaltti, nollalinja jne)Tässä osa, lue koko juttu.
Miten dematitkin voi olla mukana tuhoamassa maatamme????
Miksi Soinikaan ei vaadi eroa eu:sta, jotain oolisi tehtävä, pelkät
puheet ei auta.
Lainaus Kauppalehdestä
Vihreiden kansanedustajan Osmo Soininvaaran mukaan eurokriisi on maksanut Suomelle jo yli sata miljardia euroa.
Velkakriisin hoito Euroopassa nostattaa yhä enemmän arvostelua. Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara liittyy tyrmääjien joukkoon. Soininvaaran mielestä Euroopassa on keskitytty riitelemään ”pikku rahoista”. Se on tarkoittanut Euroopan talouskasvun pysähtymisen, mikä voi kestää vuosikymmeniä. Suomelle kriisi on aiheuttanut ison laskun.
”Suomelle eurokriisi esimerkiksi on maksanut jo yli sata miljardia, vaikka erilaiset vakuudet ja velkamaiden lainoitukset ovat tuottaneet toistaiseksi vain voittoa.”
Soininvaara laskee, että menetettynä tuotantona Suomi häviää pari miljardia euroa joka kuukausi ja tahti vain kiihtyy.
Onko eduskunta tehnyt päätöksen että nyt tämä kansa tuhotaan?
Koulutetun väestön kannattaa kiireesti muttaa Suomesta pois. Vielä asunnosta saa vähän rahaa, kohta ei mitään.
Jutalle, Jyrkile ja erityisesti kokoomukselle sopii se, että Suomi vajoaa roskalainaluokaan, kansan palvelut romutetaan ja kroisosfirmat päästetään vapaasti tyhjentämään kassat.. Kunnissa asia jo huomattu, mutta Jyrki ajaa yksityistämisen ideologiaa kuin käärmettä pulloon tosiasioista välittämättä. Se tulee maksamaan tähtititieteellisen summan ja romuttaa lopulta kaiken hyvän maastamme. Se on tuhon tie. Pieni kansa ei kestä enää kokoomusta eikä Jyrkiä.
Kaikki muistavat, kun Kreikka tuli sisään euroon, ilmoittamalla virheelliset = valheelliset talousluvut. Jotenkin outoa, että Timoa jotkut moittivat siitä, kun hän yrittää kertoa, että kaikkien olisi syytä noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.
Näin sivuraiteelta seuraten en voi tulla muuhun johtopäätöksee, kuin siihen, että Kreikka ottaa lähitulevaisuudessa uus´drakmansa käyttöön ja yrittää sitten ihan omin avuin selvitä sieltä ylös.
Meillä EU-maiden nettomaksajilla alkaa huumorintaju olla koetuksella. Myös meillä suomalaisilla. Työllisten määrä vähenee viikko viikolta. Onneksi Jutta lupasi 100 000 uutta työpaikkaa ja Ihalainen eilen viimeksi uskoi uuteen nousuumme.
Kansalaiset eivät demusoopaan enää luota. Veikkaan, että demareilla on jo joukoissaan myös niitä, joilla usko on vähän horjahdellut. Ikivanhat jäärät änkyröivät omassa pysähtyneisyyden ajassaan, eivätkä ole huomanneet, mihin yhteinen EU-junamme on meidätkin johtanut.
On hyvä, että meillä on tuollainen populisti, joka pitää kansalaiset ajan tasalla ja muistuttaa aika-ajoin, mistä tässä oikeastaan on kysymys?
Soini on ainoa kelvollinen ja henkisesti tasokas poliitikko Suomessa. Soini on reilu ja fiksu ihminen. Hän ei lillukanvarsissa kompastele. Jutat ja Jyrkit pelkkää roskaväkeä Soinin rinnalla. Soini ollut ja on oikeassa EU-asiassa. Nyt on vihdoin aika laittaa EU oikeasti kuriin. Muutoin se tappaa koko Euroopan ja johtaa maanosamme lopulta sotaan. EU on pelkkä todellisuudesta ja ihmisyydestä vieraantuneiden juppien ja arroganttien rikollisten projekti. Mitään hyvää EU ei ole saanut aikaan. Ainoastaan kammottavia direktiivejä ja demokratian täydellisen tuhoutumisen. EU:ssa demokratia ja ihmisen hyvä on pelkkä muisto vain. EU palvelee vain hihhuleita ja roistoja. Tervettä järkeä EU:ssa ei edes saa noudattaa. EU:ssa pitää olla hullu ja kiusata tavallisia ihmisiä maksimaalisella tavalla. Edes pihoilla vaanivia susilaumoja ei saa ampua. EU kieltää ja puuttuu aivan kaikkeen järjettömällä tavalla. EU:n vihaaminen on viisauden alku.
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135798-rahan-hallinta-kuuluu-valtioille
Talousjärjestelmän kriisin ytimessä on demokratian kriisi. Kyse on siitä keiden
ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään. Talouden ja markkinoiden tulee olla
ihmisiä varten eikä päinvastoin niin kuin nyt näyttää olevan. Tässä kokonaisuudessa
EU on ongelma. Ratkaisun avain on toimivissa demokratioissa. Suomen osalta se
tarkoittaa valtiollisen itsenäisyyden palauttamista, eroa EU:sta ja eurosta.
___________________________________________________________
Antti Pesonen on todellinen itsenäisyysmies, ei käänny takki tuulien
mukaan, käykää lukemassa tämä ja muutkin Pesosen blokit,
kommentteineen.