Hevospelko

Olen 14v tyttö ja rakastan hevosia! Olen käynyt serkuillani hoitamassa/ratsastamassa paria hevosta, mutta noin puoli vuotta sitten olin ratsastamassa pellolla kun hevonen pillastui ja lähti laukkaamaan täyttä vauhtia kohti aitaa. Juuri aidalla se kääntyi ja lensin suoraan kivikovalle pellolle (maa oli siis jäässä). Siitä lähtien olen pelännyt ratsastaa huom. JOPA TALUTUKSESSA. Yleensä jalkani ovat tärisseet ja muuta. Olen kuitenkin yrittänyt aina kun mahdollista ratsastaa, mutta talutuksessa. Vähän on jo helpottunut tuo pelko. Olen nyt kuitenkin alkanut pelkäämään hevosen hoitamista :( En kuitenkaan pelkää niin paljon tuttujen hevosten hoitamista vaan tuntemattomien, vaikka ne olisivatkin kilttejä. En yhtään tiedä syytä tähän. Haluaisin vinkkejä miten voin helpottaa/hoitaa molempia pelkojani :) Kiitos kaikille jotka vastaavat!
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hmmm... Tulisi ensimmäisenä mieleen, että aloita alusta. Aivan kaikki. Ihmiset reagoivat pelkoihin eri tavalla, ja nähtävästi sinulla tuo putoamisesta johtuva säikähdys on laajentunut koskemaan hevosia yleisesti. Tuttu hevonen on aina tuttu, sen takia ne pelottavat vähemmän. Vieraastahan ei koskaan voi olla niin varma, koska sitä ei entuudestaan tunne, ja sen käyttäytymiseen joutuu tutustumaan kokeilemalla.

Tilanteesi on ikävä, muttei ennenkuulumaton.

Yritä päästä jonnekin missä voisit käsitellä (ei siis ratsastaa, vaan ihan vain harjailla ja muuten puuhata niiden kanssa) mahdollisimman kilttejä ja pieniä hevosia/poneja, vaikka shettiksistä lähtien jos tunnet olosi turvalliseksi niiden lähellä, ja ota joku tuttu mukaasi jos mahdollista. Siirry niistä pikkuhiljaa isompiin sitä mukaa kun siltä tuntuu. Se voi viedä aikaa, tuollaisiin pelkoihin kun ei ole mitään pikaratkaisua olemassa, vaan ne pelot katoavat ajan mittaan tekemällä sitä mitä pelkää.

Sama koskee ratsastusta. Ratsasta rauhallisilla, niin pienillä poneilla kuin kokosi sallii, ensin talutuksessa, sitten esim liinassa ja myöhemmin kun rohkeus alkaa riittää, itsenäisesti kunnes tunnet voivasi siirtyä isompiin ratsuihin.

En tiedä onko tästä nyt apua, mutta toivottavasti kuitenkin pääset peloistasi. Olisi sääli, jos joutuisit jossain vaiheessa sen takia lopettamaan hienon harrastuksen.

Äänestä

Kiitos lampinajadi :) Noista neuvoista on varmasti minulle hyötyä :)

Äänestä

Toivotaan ainakin! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apua tarvitseva kirjoitti:

Olen 14v tyttö ja rakastan hevosia! Olen käynyt serkuillani hoitamassa/ratsastamassa paria hevosta, mutta noin puoli vuotta sitten olin ratsastamassa pellolla kun hevonen pillastui ja lähti laukkaamaan täyttä vauhtia kohti aitaa. Juuri aidalla se kääntyi ja lensin suoraan kivikovalle pellolle (maa oli siis jäässä). Siitä lähtien olen pelännyt ratsastaa huom. JOPA TALUTUKSESSA. Yleensä jalkani ovat tärisseet ja muuta. Olen kuitenkin yrittänyt aina kun mahdollista ratsastaa, mutta talutuksessa. Vähän on jo helpottunut tuo pelko. Olen nyt kuitenkin alkanut pelkäämään hevosen hoitamista :( En kuitenkaan pelkää niin paljon tuttujen hevosten hoitamista vaan tuntemattomien, vaikka ne olisivatkin kilttejä. En yhtään tiedä syytä tähän. Haluaisin vinkkejä miten voin helpottaa/hoitaa molempia pelkojani :) Kiitos kaikille jotka vastaavat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu