Kuinka suhtautua bulimikko kaveriin?

Mira

Mun hyvällä ystävälläni on bulimia. Hän kertoi siitä noin 4 vuotta sitten ja silloin hän sanoi oksentaneensa jo 7 vuotta. Yleensä hän ei halua tai suostu asiasta puhumaan, mutta muutaman kerran on jotain maininnut. Kerran hän kertoi, että hammaslääkäri oli kauhistellut, että hampaista on kiilteet lähtenyt. Lähetin hänelle leikkeitä aiheesta ja hän sanoi, että tietää kyllä ja on lukenut mitä aiheesta löytyy.

Yritin sanoa hänelle, että apua täytyy hakea. Hän vastasi, että ennemmin kuolee kuin menee mihinkään terapiaan. Välillä taas sanoo, että ei se ole enään niin pahaa ja pärjää sen sairauden kanssa ihan hyvin. Välillä väittää, että se on oikeastaan jo voitettu. En tiedä uskoako. Tuskin.

Aikaisemmin hän ei harrastanut liikuntaa ollenkaan, mutta uuden urheilevan poikaystävän myötä hänkin on aloittanut pitkät pyöräilylenkit ja päivittäiset lihaskuntoliikkeet. Ruokavalio on "terveellinen": kasviksia, ei lihaa ei kanaa, vitamiinejä pillereistä ja salaatista. Karkkia tosin kuluu päivittäin. Joskus hän kertoi, että pahimmillaan ahmii ja oksentaa monta kertaa päivässä. Välillä menee paremmin. Tämän hetkistä tilannetta en tiedä.

Joskus yritin sanoa taas jotakin, mutta vastaus oli, että hän on hyväksynyt sen osana itseään ja oma on elämä. Ja niinhän se toki onkin.

Haluaisin auttaa, mutta en osaa. Mitä tälläisessä tilanteessa voi tehdä? Välillä olen hyväksynyt sen, että ei ole minun tehtävissäni vaan jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, jotta voisi parantua. Toisaalta tuntuu todella pahalta vaan katsoa vieressä. Tosin välillä hän onnistuu vakuuttamaan minutkin, että hänen elintapansa ovat vain terveet ja siksi hän on niin laiha ja tarkkailee syömisiään.

Tosin nyt olen kaiken lisäksi pistänyt merkille, että hän juo todella paljon. Usein ja paljon kerralla. Kokonainen viinapullo menee helposti pohjiksi ja naisella on kuitenkin painoa vain 55kg. (Pituutta 168cm).

Toisaalta olen miettinyt sitäkin, että oliko hänen avautumisensa minulle silloin neljä vuotta sitten jonkinlainen avunpyyntö? Muille hän ei tietääkseni ole asiasta kertonut. Auttaisin jos vain osaisin.

Kertokaa mitä voin tehdä?

2

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a-yökkö

      Minun "syömishäiriö-urani" aikana hyviä ystäviä ovat olleet ne joihin olen voinut luottaa kuin kallioon. He ovat ystäviäni vaikka tapahtuisi mitä. (-ja minulla ei ystäviä sairauteni vuoksi kyllä kovin paljoa ole).
      Kuulostivat todella tutulle nuo kommentit, että menee jo paremmin jne...
      Jos haluat auttaa ystävääsi, niin älä ahdistele/patistele hankalilla kysymyksillä.
      Saat todennäköisesti vastaukseksi helposti vain juuri niitä -'menee jo paremmin-juttuja'.
      Anna vain ymmärtää, että olet olemassa ja tarjoa apua jos ystäväsi sitä on valmis vastaanottamaan/pyytämään.
      Paraskin tässä sairaana neuvomaan.... no joo, ajattelin vaan omalle kohdalle...
      Minua itseäni on kaikkein eniten ahdistanut juuri se kun joku toinen tulee sanomaan että näin sinä parannut, ja että minun täytyy ehdottamasti toimia juuri niin ja niin...
      Hienoa oli kerran, kun eräs ihminen ei sanonut minulle yhtään mitään, kun sairauteni tuli ilmi, -hän vain halasi ja näin osoitti välittävänsä.

    • -86vpoika

      ite oon 163 pitkä ja painoa siinä viienkymmenen alla, joskus päällä. kaikist enite mua ärsyttää se, että kaikki tulee patistamaan syömaan vaik ei oo nälkä, ja kaikki luulee et mä valehtelen. täs pikkunen fakta sulle: bulimikot ovat tietoisempii sairauestaan ku anorektikot, ne hakee itse apua sairauteensa. ehkäpä kaveris tosiaan kysy sulta apua, mut ei tykkää et sitä tuputettas sille, niinku en mäkään, ja oon painanu alle 40kg! ite sielt pohjasta nousin, vaik vaikeeta se oli. ja nyt paino pysyy suht koht kohillaan. sun vaan pitäs olla kaveris tukena ja osottaa sille jotenki, et sä oot olemassa ja ihan vaan kaveriis varten. bulimikoilla ja anorektikoilla on vääristynyt minäkäsitys, joten se kaveris ei ehkä usko, tai ei halua uskoo sua jos oot nii sanonu. musta kaikkein mukavinta ja samalla inhottavinta oli se, ku kaveri alko tekeen `yllätyshyökkäyksiä` mun kotiin eikä lähteny kirveelläkkään. nyt oon tajunnu et se on ollu mun tukena koko ajan mut en ollu vaan tajunnu sitä-en ollu halunnu tajuta-. ehkä poaras ois et lähtisit sen kans vaik lenkeille jne., ehkä sillä lipsahtaa lopulta jotain, mikä auttaa sita ja sua.

      toivon että kaveris paranee!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      52
      2313
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      108
      1675
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe