Kyllä tuli hyvä mieli, kun taas kerran valtatiellä vähän koulutin takana ajavaa tolloa.
Äijä roikkui satasen rajoituksella 110 km/h mittarinopeudessa ihan takapuskurini tuntumassa kilometritolkulla, kun piti varmaan päästä ohi. Ei vaan raukka tajunnut, että liikennettä oli koko ajan niin paljon, että ohituspaikkaa ei ollut. Minä ajoin suurinta sallittua todellista nopeutta mittarivirhekin huomioiden.
No - meikäläinen painoi pikkuisen jarrua niin, että jarruvalot syttyivät. Kun tajusin takana olevan huomanneen asian, niin survaisin jarrua oikein kunnolla. Kyllä takana olevaa harmitti ja minulla oli hauskaa. Virallinen selitys on, että jänis juoksi eteeni. Kolaria ei tullut, mutta valtatien vaihduttua moottoritieksi tämä kaahari pääsi ohi ja meni ohi melkein peilit hipoen. Otti jätkää vissiin hiukan päähän.
Tämä oli minun päivän hyvä työ ja olen siitä erittäin ylpeä. Kaahareille kolareita!

Vastaukset 11
Vanhimmat
kertoi eräs kun takana puskurissa kiinni ajavaa "opetti", oli -70-luvun alku:
- Mä polkasin jarrua ja sitten tuli kauhee meteli ja pamaus.
- Sitten tuli ihan hiljasta.
- Auto oli pois tieltä, niskaan sattu se oli jäykkänä monta viikkoo.
- Ikinä en enää uudestaan opeta...
Satasen vauhdissa ei tarvitse paljon tuupata perään, kun auto lähtee lapasesta kertaheitolla.
Päälletuleva on syyllinen, mutta ei se paljon lohduta jos itse vammautuu ja vielä omasta aloitteesta.
Itse olen tuollaisissa tilanteissa alkanut hiljalleen hidastaa, kyllä se hanurikaveri jossain vaiheessa pääse ohi ja voihan sitä vaikka pysähtyä jos se ei muten pääse ohi.
peräänajaja ei ole aina syyllinen automaattisesti, tämä on vain yleinen harhaluulo. minä olen yhdistelmä-ajoneuvonkuljettaja, joten tunnen tieliikennelakiakin jonkin verran
Eli se maitoauto joka 80km/t alueella veti 3m takapuskurista kun oli tie jäässä ja kiihdytin 100km/t ja edelleen veti 3m päässä puskurista ja mulla perhe autossa...
Sanoo sitten kun meistä ei ole sanojaksi: "Ne jarrutti tuntemattomasta syystä ihan paniikissa ja väkisin törmäsin niihin."
Varmaan hauskaa jos on kaunainen!
Jos tyyppi olisi menettänyt autonsa hallinnan ja luistellut paalua päin, saisit syytteen kuolemantuottamuksesta. Sitten varmaan olisi hyvä sunkin olla.
Niin sitä pitää.
Jos joku ei osaa ohittaa niin sitten pysähdytään itse. Vai eikö kantti kestä antaa periksi jos toinen on väärässä?
Saatanan kusipää. Toivottavasti seuraava pöljä vie sinut mukanaan, on sitten kaksi hullua vähemmän tienpäällä.
Ei noin pidä tehdä. Kun turvaväli lyhenee, on nopeutta pudotettava. Minä alan köröttää viittäkymppiä jos joku roikkuu takapuskurissa. Kun se ei itse ymmärrä hiljentää, teen minä sen hänen puolestaan.
Rekka alta 3m takapuskurissa kantatiellä nopeudella 100km/t on kyllä niin karmee etten uskalla hiljentää ja sitten kun kiihdytän niin tilanne säilyy samana... ekasta kanavoidusta liittymästä ulos, muista ei uskalla.
Tai niin no viimeiks se oli maitoauto KT44 Riihimäki - Lahti välillä, talvi ja itellä perhe kyydissä.
Aikoinaan 70-luvulla minulle sattui vastaava tapaus piikki Vespalla. Yhtäkkiä Vespa tuntui saavan lisää työntöä. Peileistä näkyi vain Scanian keula. Tämä kaheli tuli niin lähelle että ei varmaan edes nähnyt minua siellä edessä. Onneksi pääsin melkein heti poikkeamaan sivuun karkuun edestä. Hengen lähtö oli tosi lähellä. Tuona kesänä oli yleinen 80 km/h kattonopeus, joten en taatusti ajanut ns. alinopeutta.
Se 100 sun mittarissa on 88km/h todellista nopeutta,ei ne rekat sen kovempaa kulje.Ehkä olisi syytä ajaa hieman kovempaa tai kulkea bussilla..,:)
Kyllä ne kovempaa kulkee kun 89km/h;)
Olet ilmeisesti niin nuori, ettet ole tavannut tuon ajan rekkoja. Tuolloin ei ollut nopeudenrajoittimia, vaan nopeutta oli niin paljon, kuin sai koneeseen kierroksia. Ajopiirtuteita oli autoissa, mutta ei vielä kaikissa, eikä niitä valvottu samalla tavalla kuin nykyisin. Kyseessä oli tyhjä puurekka, joka kulki tyhjänä reilusti toista sataa ohi mentyään.