Unien merkitys

Kukka

Unet ovat päivän tapahtumien läpikäyntiä unien kautta. Minulla on ollut vuosia unia, jotka toistuvat aika-ajoin. Eräs sellainen on mies, joka tulee ja aukoo ovet vaikka kuinka suljen niitä. Hän ei ole välkivaltainen eikä aja takaa, ei pelota vaikka tapaan hänet joka kerta. Olen jopa kysynyt häneltä, miksi hän kulkee huoneissa ja ylipäätänsä tulee sisälle aina sinne missä minä olen. Olin yhdessäkin unessa muuttanut tosi upeaan asuntoon. Olin rauhallinen ja tyytyväinen. Sitten näen häne seisovan altaanilla. Ovi sinne ei tietenkään ollut lukossa. Unissa hän ei vastaa vaan katselee tarkkaan. Tyynenä ja rauhallisena. Hän tulee noin kerran puolessa vuodessa ja näyttäytyy yleensä todella tyylikkäissä vaatteissa. Nyt viimeksi hänellä oli maastopuku.
Yleensä hänellä tummat ja siistit vaatteet.
Eräs henkilö teki sen mitä en tullut edes ajatelleeksi. Hänen luonaan vieraili mies ja hän pelkäsi lastensa puolesta. Kun hän pelkäsi joka kerta yhä enemmän hän päätti unessa tappaa miehen. Ja näin hän teki. Vierailut loppuivat siihen. Hän kuristi miehen omin käsin. Painajaisesta hän pääsi samalla kertaa. Neuvoi minua tekemään samoin. Hän lupasi. Siihen loppuu kaikki kauheus. Olen harkinnut. Mutta kun en ole väkivaltainen niin miten sen voin tehdä? En edes unessa? Auttakaa minua!

8

750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lissu

      Ehkä sinun kannattaisi kysyä siltä mieheltä uudelleen mitä hän haluaa ja miksi hän seuraa sinua uniisi. En usko että hänen tappamisensa kannattaisi edes unissa, jos hän ei ole mitään pahaa tehnyt. Ehkä hän on jonkin sortin suunnan näyttäjä..ehkä sinulta on jokin asia unohtunut,hukassa, alitajunnassasi...jotain sellaista.
      Koska tuo mies tulee tyynenä ja rauhallisena eikä uhkaa millään tavoin, hän voisi olla sanansaattaja, viestintuoja. Kysy uudelleen...kyllä hän vielä vastaa. Mutta älä tapa.

      • saaga

        unessasi sinä olet talo itse ja huoneet ovilla ovat eri mielen sopukoitasi.Myös tuo mieshahmo voi olla sinun maskuliininen puolesi,joka ilmestyy
        kenties hakee paikkaansa,voimaansa.meissä kaikissa on sekä fem. et mask.puoli.Se mies voi olla myös joku naispuolinen ihminen,joka voimallaan yrittää "hallita" sinua.Hahmot eivät aina ole yksi yhteen.Unimaailma voi käyttää vaikka mieshahmoa kuvaessaan voim.henkilöä ja sitäpaitsi, sinä olet itse valinnut sen työkalun.

      • Kukka
        saaga kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Se selvitti paljon. Tuntuisi todella helpottavalta tappaa koko mies, mutta joku pistää vastaan. En ole päättänyt vielä mitä teen, kun seuraavan kerran tavataan.
        Kysyin tässä kerran, mitä sinä haluat, miksi seuraat minua? Hän käänsi päätään minuun päin ja hymyili. Ei vastausta, ei mitään sanoja. Käänsi päänsä pois ja katseli eteenpäin ryhti suorana siistit vaatteet päällä.
        Jään kuin tyhjän päälle joka tapaamisen jälkeen.

      • Kukka

        Minusta ei tuskin olisi tappajaksi ei valveilla eikä unessa. Väkivaltaa on joka puolella ihan riittämiin ilman että sitä täytyisi itse alkaa jakelemaan. Vaikka se on inhottavaa joka kerta kun hän vain ilmestyy tyhjästä on se helpotus kun siitä herää, että se oli unta.
        Puhuminen auttaa yleensä valveilla ollessa, mutta ei tähän purenut sekään. Hän ei suostu yhteistyöhön. Hän ei vastaa kysymykseen, miksi hän seuraa minua tai mitä hän haluaa minulta.
        Minua helpottaisi kun hänen kanssaan voisi keskustella. Tai kun tulee sisälle niin laittaisi pois lähtiessään edes ovet kiinni ettei minun tarvitse nousta niitä sulkemaan.
        Minä sitä kaveria pelkään ihan hirveästi. Mutta hän näyttää olevan ihan tavallinen mies. Kaiken lisäksi tosi hyvän näköinen.

      • lissu
        Kukka kirjoitti:

        Palaan tuohon uneesi uudelleen, vaikka olet ehkä sen itse jo unohtanut.
        Se kertoo paljon sinusta itsestäsi..se unesi mies on kohtelias, ei tee pahaa, ja on vielä kaiken lisäksi tyylikäs. Unelmien mies!
        Miksi siis pelkäät häntä? Pelkäätkö itseäsi? Ehkä et ole uskaltanut myöntää joitain asioita.
        Tuntuu kummalliselle, että pelkäät...ja kuitenkaan et pelkää tätä uniesi kohteliasta vierailijaa.
        Jos mennään sinne alitajunnan juttuihin niin se mies olet sinä. Ja sinä et uskalla kohdata joitain juttuja omassa itsessäsi.

      • Kukka
        lissu kirjoitti:

        Kiitos paljon..se antoi uutta ulottuvuutta. Juttelin sen henkilön kanssa joka unessa tappoi ahdistelijan omin käsin, kuristi niin että silmät pullistuivat ulos. Vieläkin värisyttää koko tarina. Olisin ehkä itsekin reagoinut uhkaavasti, mutta kun minun "mies" ei tee mitään väkivaltaa eikä sano pahaa sanaa, miksi olisin ilkeä!
        Tulen ehkä jälleen, kun taas tavataan ksysymään mitä haluat ja silloin vaadin kyllä vastauksen. Jos ei sano niin puristan sen ulos. Sanon kyllä, että lopetat yöjuoksut nyt, jos et voi olla vastaamatta, mikä on vierailujen tarkoitus. Sinulla ei ole mitään hakemista täältä. Jos on niin kerro niin saat mukaasi. Tosin et minua!
        Näitä kun mietin päivin ja oikein päätän, ja olen valmiina niin ehkäpä saan vastauksen. Kovin puhelias hän ei ole, katselee vain, tällä kertaa suoraan kasvoihin. Ihmettelee vain olen aina pelkään ja huudan ja husin kaksin käsin pois kunnes herään.
        Jotain se on painajaisen omaista, mutta mitään pahaa siinä ei tapahdu.
        Kiitos avusta!
        PS. Aika hassua, jos se olen minä niin olenpa todella hyvän näköinen...*S*....

    • jepu jep

      Mitäpä, jos tuo unesi hahmo(tässä tapauksessa mies) onkin sinun enkelisi/oppaasi?
      Hän on tullut kertomaan sinulle uudesta/uusista mahdollisuuksistasi elämässäsi, joihin sinulla on ovet auki.
      Oletko mahdollisesti miettinyt johonkin asiaan liittyvää ratkaisun tekoa niinä aikoina, kun tämä mies uneesi ilmestyy?

      No, tämä oli vain minulle tullut kuva tuosta miehestä..

      • Kukka

        Olet mahdollisesti oikeassa. Olen miettinyt monet kerrat, että kunhan tavataan taas ollaan sen verran tuttuja etten jätä lähestymistä sikseen. Menen vaikkka kuinka pitkäälle! Vaikka se ottaisi koko yön! Minulle täytyy tulla selväksi miehen henkilöllisyys! Ei tässä aleta seurustelemaan tuntemattomien kanssa kovin montaa vuotta. Että silleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe