Asioin jokin aika sitten Wega-nimisessä viinakaupassa Tallinnassa. Halusin maksaa kortilla, kortti luettiin ja kassa näppäili jotain, ei kuulema onnistunut, teki toisen kerran. Ei onnistunut, oli kiire ja kysyin voiko perua ja maksaa käteisellä. Konetta näppäiltiin lisää ja homman piti olla kunnossa, en saanut edes kuittia allekirjoitettavaksi. Nyt Visa-laskussa on molemmat tapahtumat muttei peruutuksia. Luottokunta hoitaa asian, mutta välttäkää kyseistä liikettä! Edelläni kassajonossa oli samantapainen tilanne, tämä kaveri oletti, tai hänelle oli sanottu, ettei tilillä ollut katetta ja joutui maksamaan euroilla.
Kuitin mukaan liike on Oü Wega-A ja osoite Lastekodu 48. Se on Merekeskukselta Viru-hotellille mennessä, kartassani kadunnimi on jotain muuta.
VAROITUS Tallinnan Wega-viinakaupasta
12
3609
Vastaukset
- luulet vain
Kun kerran et allekirjoittanut mitaan ostotositetta, eikä myöskään mitään yksityisiä henkilötietoja otettu ylös, on huijaaminen käytännössä mahdotonta.
Tulevasta luottoyhtiön tiliotteestasi tietysti tarkkailet mitä olet ostanut ja eikun reklamaatio kyseiselle luottoyhtiölle niin asiat selviää nopeastikin.- Huhhuh
Allekirjoituksen voi väärentää jne. Yrittänyttä ei laiteta, mutta ikävää sillä saa aikaan. Joku tohelompi känniörvelöturisti ei laskua tarkistaessaan muistakaan mistä liikkeestä on mitäkin ostanut ja kusetus menee läpi.
- luulet vain
Huhhuh kirjoitti:
Allekirjoituksen voi väärentää jne. Yrittänyttä ei laiteta, mutta ikävää sillä saa aikaan. Joku tohelompi känniörvelöturisti ei laskua tarkistaessaan muistakaan mistä liikkeestä on mitäkin ostanut ja kusetus menee läpi.
..ettei kävisi niinkuin minulle Espanjassa jokuvuosi taaksepäin. Laskuttivat olemattomista päivällisistä muutama tuhat markkaa mennyttä aikaa. Otin yhteyttä luottokortti yhtiööni ja sanoin, että minulla on esittää kuitit juuri todellisista laskuista. Nimikirjoitustani on mahdoton kopioida, joten dokumenttien väärennyksen todettuamme, kyseinen ravintola ei saanut yhtään ylimääräistä päivällistä laskutettua ja laskut katsottiin aiheettomiksi.
- rahtari
Huhhuh kirjoitti:
Allekirjoituksen voi väärentää jne. Yrittänyttä ei laiteta, mutta ikävää sillä saa aikaan. Joku tohelompi känniörvelöturisti ei laskua tarkistaessaan muistakaan mistä liikkeestä on mitäkin ostanut ja kusetus menee läpi.
olin tuossa menneenä talvena hetken jenkeissä ja parin kuukauden jälkeen tuli jostain australiasta parin-tonnin luottokorttilasku pankkiin....hoitu tietysti hyvin, mutta yrittäjiä riittää, pitää olla tarkkana, sillä pikku laskuja hyväksyy/allekirjoittaa helposti kotimaassa; oli kyseessä sitten kaupan vahinko tai itse tarkoitus
- Roman Durak
Lastekodu 48 on linja-autoaseman lähellä, koska Lastekodu 46ssa on linja-autoaseman osoite. Ja linja-autoasema ei ole missään Merekeskuksen tai Viru-Hotellin vieressä. Eli jo osoite on silkkaa kusetusta!
- tarkennusta
Tarkennatko missä liike sijaitsee?Onko
kauppakeskuksessa?Niin osaanpa varoa.
- Jonnii kerran käyny
Tämän nimisen viinakaupan osoite on Merepuiestee 4, eikä missään Lastenkodu-kadulla. Ja oma syy omaan kurjuuteen, maksa rahalla äläkä kortilla. Eipä tartte itkee jälkeenpäin.
- ristoreipas
ei se ole itkemistä että varoittaa muita, kiittää siitä pitäisi. että ihan pikkuisen käytöstapoja kiitos.
- Huijattu
Liike löytyy helposti, kun satamasta lähtiessä Merekeskuksen paikkeilla ottaa suunnan Viru-hotellia kohti niin se on kadun vasemmalla puolella.
Kuten sanoin, kuitissa on eri kadunnimi kuin kartan mukaan ko. katu on.
Tottakai käteisellä ei tule huijatuksi, mutta kyllähän korttia pitää voida käyttää turvallisesti.
Ja veloitukset on menneet läpi, en tiedä onko kuitit tulostettu jälkeenpäin ja allekirjoitettu vai meneekö kokonaan sähköisesti.- Käyn usein
Moi!
Firmalla on muitakin liikkeitä ja konttori siellä
Linja-autoaseman luona.
Mutta kiitos kommentista. Itse kyllä aina luen laskut huolella. Kerran oli ongelma kun yön pimeinä tunteina kasinolla loppui paperi. Tyttö sanoi että hän ei tiedä menikö veloitus vai ei, mutta rahaa ei voi antaa. Sanoi että jos on veloitus niin anna palautetta pankkiin, homma menee varmasti oikein. Toden totta veloitus oli mennyt, mutta poistui viikossa kun annoin palautetta. Tämä kuuden vuoden aikana ainut ongelma Virossa tai Liettuassa, ja olen varmasti maksanut kortilla tuhansia kertoja, myös pimeimmissä luolissa ja joskus jopa humalassa... - matkalainen
Käyn usein kirjoitti:
Moi!
Firmalla on muitakin liikkeitä ja konttori siellä
Linja-autoaseman luona.
Mutta kiitos kommentista. Itse kyllä aina luen laskut huolella. Kerran oli ongelma kun yön pimeinä tunteina kasinolla loppui paperi. Tyttö sanoi että hän ei tiedä menikö veloitus vai ei, mutta rahaa ei voi antaa. Sanoi että jos on veloitus niin anna palautetta pankkiin, homma menee varmasti oikein. Toden totta veloitus oli mennyt, mutta poistui viikossa kun annoin palautetta. Tämä kuuden vuoden aikana ainut ongelma Virossa tai Liettuassa, ja olen varmasti maksanut kortilla tuhansia kertoja, myös pimeimmissä luolissa ja joskus jopa humalassa...Kortista vielä, olen josksu käsitellyt liikkeessä pankkiaineistoja ts. lähettänyt sähköisesti pankkikorttiostot eteenpäin. Pankin ohjelma on ns. töppövarma, sama maksuaineisto ei voi mennä kahteenkertaan pankissa läpi..Ainoa vaan, että kerran oli mennyt. Todistettavasti näin kävi, koska asiakkailla oli näyttää oma tiliote jossa selvästi näkyi ko. korttiveleloitus tuplana. Kyse ei ollut kassan mokailtusta, sillä näin oli käynyt kaikille sinäpäivänä kortilla maksaneille..
Eli vanhigossakin voi sattua ja ihan kotimaassa ja pankkikortillakin. Eli aina tarkkana kortin ja rahan kanssa koti- ja ulkomailla!
Huijauksista sen verran..Jos törmäätte Tallinnassa tilanteeseen jossa tulette huijatuksi niin laittakaan vaikka s-postilla Viron/Tallinnan matkailuinfoon viestiä. Virossa käy suomalaiset lisäksi myös paljon muita turisteja, jotka vievät liikkeisiin ja ravintoloihin rahansa. Eivätkä ehkä vie toista kertaa, jos ekasta jää pahat muistot muillekin kerrottavaksi. Ei ole Viron matkailulle eduksi, jos tällaiset yritykset saavat vapaasti kusettaa asiakkaita..eli laittakaa matkailuun postia ja he laittavat etiäppäin viestiänne..
Tässä s-postiosoite
[email protected]
Itse laitoin tuonne postia silloin, kun hotellihuoneesta vietiin känny ja henkilökunta ei tehnyt asian eteen mitään..
- Tunnettu Porona
Juovuksissa ei kannata allekirjoittaa mitään laskua. Kokemusta nimittäin on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30626