5 hyvää syytä kuunnella YleX kanavaa

Tässä sinulle 5 hyvää syytä miksi sinun kannattaisi kuunnella Ylex radiokanavaa muiden sijasta.

5 hyvää syytä:

1. Valitettavasti en keksi edes sitä yhtä hyvää syytä. Miksi keksisin vielä neljä lisää?
2.
3.
4.
5.
671205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

1. Hannendahl
2. Hanneliini
3. Hannelberg
4. Hannesund
5. yhteisömanageri Hanne Kautto

Äänestä

Juu. Ei niitä ole.

Äänestä

EI MAINOKSIA RIITTÄÄ SYYKSI

Äänestä
  • Mieluummin mainoksia kuin tyhjänpäiväistä lässytystä jos ei ole mitään järkevämpää sanottavaa tai vain huonoa musiikkia soitettavaksi. Koskee kaikkia kanavia ei vain Ylen.

    Äänestä

Jotenkin tuntuu että Ile Uusivuori on melko lähtökuopissa YleX:ltä. Taitaa olla pisimipään kanavalla juontanut, ja valmista kauraa tv:n puolelle. Siinehän nuo monesti päätyvät. "Vähempipätöisemmät" juontajat sitten usein tuottajiksi tai katoavat johonkin muuhun Ylen yksikköön (monesti Yle Kulttuuriin ja viihteeseen) "piilotoimittajiksi", joista ei sitten enää kuulla missään. Tiedä mitä nuo monet YleX:ltäkin aikaisemmin tutut toimittajat Yle Kulttuurissa ja viihtessä sitten toimittavat kun ei niihin missään enää törmää.

http://yle.fi/yhteydet/tiedot.php?kp=4400 Näin äkkiseltään tuolla listalla näyttäisi olevan ainakin 25 aikaisemmin YleX:llä tai Radiomafiassa työskennellyttä juontajaa (jotka nyt Kulttuurissa ja viihteessä toimittajan tai tuottajan nimikkeellä), mutta eipä monestakaan ole havaintoa mitä nykyään toimittavat tai tuottavat. Sinne ne vain katoavat, Yleisradion harmaaseen massaan.

Ja Uusivuoren seuraavaksi pestiksi veikkaisin Uutisvuodon kapteenin pallia, jos tuota formaattia vielä meinataan vähänkään pidempään jatkaa.

Äänestä
  • Kanava on suunnattu selvästi alle 35-vuotiaille, joten myös sen juontajien tulee olla alle 35. Nykyisin osa on jo kolmissakymmenissä.

    Monessa työpaikassa on mahdollisuus urakehitykseen. On normaalia, että ihmiset etenevät parempiin töihin. Palkkakin nousee.

    Äänestä

  • Uutisvuodon formaatti on ollut jo aivan liian kauan samanlainen ja eiköhän uusivuoren paikka olisi enemminkin juontajana. Sen verran huono on Lybeck. Tuskin ohjelmaa uudistetaan kun sitä ei ole tehty vielä tähänkään päivään mennessä.

    Samat naamat ovat vieraanakin parhaimillaan kolme kertaa kuluneen kahden vuoden jaksojen aikana.

    Hyvä ja Huonot Uutiset (HHU) on sentään hyvä ohjelma. Nelosella 22.00 keskiviikkoisin. Suosittelen katsomaan jos et sitä vielä ole tehnyt.

    Tässä jaksossa on myös hyvä vieras
    http://www.ruutu.fi/ohjelmat/hyvat-ja-huonot-uutiset/kausi-3-jakso-7

    Äänestä

  • HHU ei uutisvuoto. kirjoitti:

    Uutisvuodon formaatti on ollut jo aivan liian kauan samanlainen ja eiköhän uusivuoren paikka olisi enemminkin juontajana. Sen verran huono on Lybeck. Tuskin ohjelmaa uudistetaan kun sitä ei ole tehty vielä tähänkään päivään mennessä.

    Samat naamat ovat vieraanakin parhaimillaan kolme kertaa kuluneen kahden vuoden jaksojen aikana.

    Hyvä ja Huonot Uutiset (HHU) on sentään hyvä ohjelma. Nelosella 22.00 keskiviikkoisin. Suosittelen katsomaan jos et sitä vielä ole tehnyt.

    Tässä jaksossa on myös hyvä vieras
    http://www.ruutu.fi/ohjelmat/hyvat-ja-huonot-uutiset/kausi-3-jakso-7

    Hieman väärin ilmaisin. Kapteenilla meinasin nimittäin juuri ankkuria eli juontajaa.

    Äänestä

Yleisradio on yksityisestä sektorista täysin poiketen siitä erikoinen työnantaja, että sen velvollisuus on osoittaa työntekijöilleen töitä, oli niitä tai ei, ja kun 70-80-luvuilla näitä työsopimuksia tehtiin, oltiin siinä uskossa että monopoli säilyy ikuisesti. siksi nämä nyt 50-65-vuotiaat ovat suhteessa ohjelmien sisältöihin aivan yliedustettuina henkilökunnassa ja tämä on jo pitkään tiedetty ylen sisälläkin. Ajan mittaan vääristymä tulee tietenkin luonnollista tietä poistumaan. Siihen saakka 500 milj. euroa per vuosi tai yleveron uudelleenarviointi.

Äänestä

Ylex on kanavana todellinen pohjanoteeraus. Ylex kun on varmasti Yle Radio Suomen ja Ykkösen ohella kanava joka kuuluu laajiten koko suomessa ja parhaiten. Silti kanava oli vasta 2012 seitsemänneksi kuunneluin.

Jokainen voi tarkistaa asian täältä
http://www.finnpanel.fi/tulokset/radio/krtkk/vkotav1000.html

Mitä väliä mikä on kanavan pää profiili. Eikö tärkeintä olisi hyvä musiikki, ohjelmat ja juontajat. Hukkaan menevät Ylex:llekin menevät vero eurot.

Äänestä

Ainoa hyvä syy kuunella Ylex:ää on silloin jos muut kanavat eivät kuulu ja eikä lähetyvillä ole muuta musiikkia tai mitään muutakaan. No kuuntelempa kuitenkin mielummin jopa hiljaisuutta kuin nykymenolla tuotettua Ylex:ää onneksi sentään Saarinen tajua väistyä, mutta muuttuko mikään musiikinsuhteen ainakaan.

Äänestä
  • tuskin muuttuu. pitäis tehdä muutoksia raskaammalla kädellä, joista taas päättää hallintoneuvosto. määritellä kanavan kohdeyleisö uudelleen joka vastais paremmin julkista palvelua.

    muut ylen kanavat ja shitnova kuuluu samoissa paikoissa.

    Äänestä

  • no shit kirjoitti:

    tuskin muuttuu. pitäis tehdä muutoksia raskaammalla kädellä, joista taas päättää hallintoneuvosto. määritellä kanavan kohdeyleisö uudelleen joka vastais paremmin julkista palvelua.

    muut ylen kanavat ja shitnova kuuluu samoissa paikoissa.

    totta, jos ei sitten ole pohjois-lapissa.

    Äänestä

  • 7+18 kirjoitti:

    totta, jos ei sitten ole pohjois-lapissa.

    Pohjois-Lapissa ei ole alueita, joilla vain YleX kuuluisi.

    Äänestä

  • fuck-ta kirjoitti:

    Pohjois-Lapissa ei ole alueita, joilla vain YleX kuuluisi.

    joo, ajatusvirhe. Ylen kanavat kuuluu siellä, mutta Nova ei.

    Äänestä

  • "onneksi sentään Saarinen tajua väistyä, mutta muuttuko mikään musiikinsuhteen ainakaan."

    "Väistyminen" aika jännä ilmaisu, Saarisen titteli kun vaihtui musiikkipäälliköstä koko kanavan päälliköksi ja erillistä musiikkipäällikköä ei enää ole, eli sama mies päättää nyt sekä musiikista että koko kanavan toiminnasta. Joten mikäpä siinä muuttuisi.

    Äänestä

  • "väistyi"... kirjoitti:

    "onneksi sentään Saarinen tajua väistyä, mutta muuttuko mikään musiikinsuhteen ainakaan."

    "Väistyminen" aika jännä ilmaisu, Saarisen titteli kun vaihtui musiikkipäälliköstä koko kanavan päälliköksi ja erillistä musiikkipäällikköä ei enää ole, eli sama mies päättää nyt sekä musiikista että koko kanavan toiminnasta. Joten mikäpä siinä muuttuisi.

    Miksi sitten Ylex ilmoittu kotisivuillaankin vähän aikaa sitten hakevansa uutta musiikkipäällikköä? Ylex:lle pääsee aina soittoon jos vain vähänkin on sitä Ylex genreä kunhan biisi on vain suosittu ei muita kriteerejä.

    Saas nähdä mihin se Ylex:ä menee... Kanavaa ei ole tarvinnut vuosiin enää kuunnella ja ehkäpä voi vielä alemmaksikin vajota...

    Saarisen kyllä sanottiin Ylex:n sivujen mukaan siirtyvän ohjelmapäälliköksi

    Äänestä

  • Päälliköt päättää kirjoitti:

    Niin, ohjelmapäällikkö on koko kanavan päällikkö ja tällä hetkellä toimittaa myös toistaiseksi musiikkipäällikön virkaa. Luuletko että kanavan pääliköllä on vähemmän valtaa kuin musiikkipäälliköllä?

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Niin, ohjelmapäällikkö on koko kanavan päällikkö ja tällä hetkellä toimittaa myös toistaiseksi musiikkipäällikön virkaa. Luuletko että kanavan pääliköllä on vähemmän valtaa kuin musiikkipäälliköllä?

    En todellakaan luule, mutta ainakin minun järjen mukaan musiikkipäällikkö vastaa musiiksita ja ohjelmapäällikkö muusta sisällöstä. Tosin joidenkin radioiden tapauksessa on voi olla toisin ja Ylex:nkin. On eri asia kuka haluaa mennä sätkynukeksi paikalle, jossa sinut voidaan leimata sen takia p******i musiikkipäälliköksi, koska et ole saanut itse tarpeeksi vaikuttaa soitettavaan musiikkiin.

    Itse ainakin tekisin paljon paremman soittolistan ja loisin paremman musiikkipolittikan Ylex:lle kuin mitä siellä nykyään on.

    Jokainen voi ihmetelleä miksi Ylex on keräänyt viimevuodet vähemmän kuuntelijoita kuin esimerkiksi Suomipop, NRJ tai Iskelmä. Ylex kuitenkin on kanava joka kuuluu paljon laajemmalla alueella ja paremmin monessa paikkaa kuin esimerkiksi NRJ. Kaiken järjen mukaan Ylex:n pitäisi mahtua top 3 ja vähintään top 4 kanavien joukkoon Suomessa, mutta eipä ole näin. Koska kanavan taso on mitä on ei sitä haluta kuunnella, mieluummin käännetään se Radio Novakin iästä riippumatta päälle autossa alueilla joissa Ylex ei kuulu.

    "mieluummin käännetään se Radio Novakin iästä riippumatta päälle autossa alueilla joissa Ylex ei kuulu. "

    Mitä alueita Suomessa on sellaisia joissa Ylex ja muutkin Ylen kanavat ei kuulu, mut shitnova kuuluu?

    Äänestä

  • faktoja tiskiin? kirjoitti:

    Ei missään. Se on mutua kuten muukin nimimerkin väite. Iskelmä ei ole mikään kilpailija YleX:lle. Eivät ikäryhmät kohtaa.

    Äänestä

  • Päälliköt päättää kirjoitti:

    En todellakaan luule, mutta ainakin minun järjen mukaan musiikkipäällikkö vastaa musiiksita ja ohjelmapäällikkö muusta sisällöstä. Tosin joidenkin radioiden tapauksessa on voi olla toisin ja Ylex:nkin. On eri asia kuka haluaa mennä sätkynukeksi paikalle, jossa sinut voidaan leimata sen takia p******i musiikkipäälliköksi, koska et ole saanut itse tarpeeksi vaikuttaa soitettavaan musiikkiin.

    Itse ainakin tekisin paljon paremman soittolistan ja loisin paremman musiikkipolittikan Ylex:lle kuin mitä siellä nykyään on.

    Jokainen voi ihmetelleä miksi Ylex on keräänyt viimevuodet vähemmän kuuntelijoita kuin esimerkiksi Suomipop, NRJ tai Iskelmä. Ylex kuitenkin on kanava joka kuuluu paljon laajemmalla alueella ja paremmin monessa paikkaa kuin esimerkiksi NRJ. Kaiken järjen mukaan Ylex:n pitäisi mahtua top 3 ja vähintään top 4 kanavien joukkoon Suomessa, mutta eipä ole näin. Koska kanavan taso on mitä on ei sitä haluta kuunnella, mieluummin käännetään se Radio Novakin iästä riippumatta päälle autossa alueilla joissa Ylex ei kuulu.

    Ai että YleX:n taso on niin huono, että mieluummin kuunneellan jopa jotain muuta kanavaa siellä missä YleX ei kuulu. Hmmm, makes sense. Niin, ja kiinnostaisi tosiaan tietää mikä on se paikka, missä Nova kuuluu, mutta YleX ei.

    Äänestä

  • faktoja tiskiin? kirjoitti:

    "mieluummin käännetään se Radio Novakin iästä riippumatta päälle autossa alueilla joissa Ylex ei kuulu. "

    Mitä alueita Suomessa on sellaisia joissa Ylex ja muutkin Ylen kanavat ei kuulu, mut shitnova kuuluu?

    Korjattakoon tämä virheeni jonka huomaan vasta näin myöhään. Piti aikoinaan kirjoittaa että siis mieluummin kuunnellaan radio novaakin iästä riippumatta alueilla joissa myös Ylex kuuluu, mutta ei juurikaan muita kanavia Ylen kanvien lisäksi.

    Äänestä

Vihdoin YleX Iltapäivä LOPPUI ja Aino LÄHTI!!! Huhhuh. Tätä on odotettu viimeiset viisi vuotta ja nyt se vihdoin tapahtui!!

Äänestä
  • Tilalle tulee Juuso Pekkinen.

    Äänestä

  • Varma tieto kirjoitti:

    Tilalle tulee Juuso Pekkinen.

    Väärä tieto. Ohjelman nimi vaihtuu, Juuso Mäkilähde jatkaa ja Viki siirtyy illasta uuteen iltapäivään.

    Äänestä

  • Väärin meni.... kirjoitti:

    Väärä tieto. Ohjelman nimi vaihtuu, Juuso Mäkilähde jatkaa ja Viki siirtyy illasta uuteen iltapäivään.

    Juuso Pekkinen on Yle Puheen uusi aamujuontaja.

    Äänestä

  • Ja nyt se vihdoin tapahtui eli se, ettei YleX:ää tarvitse kuunnella aikavälillä 13-17. Tilalle tulleen "Jälkkärin" meno oli todella haukottavan tylsää ja typerine kilpailuineen jopa lapsellista. Ei edes pientä hymynvirnettä kasvoille tullut, vaikka ennen sai välillä jopa nauraa ääneen ja ainakin viihtyi ihan hyvin ohjelman parissa.

    Kuinka kaipaankaan Ollia ja Tuomasta joiden iltapäiväshow oli todellinen helmi! Kaipaan Jennyä ja jopa Ainoa ja Timppaa. Viki on ok, mutta kemiat Mäkkärin kanssa ei joko toimi tai sitten ohjelmaidea yksinkertaisesti vain on pystyyn kuollut, yhtä pystyyn kuollut kuin piupaupöy-sanaleikki joka korvasti entisen hauskan kilpailun.

    Kansa äänestää jaloillaan eli ihmettelen jos "jälkkäri" saa samanlaisen kuulijakunnan kuin iltapäivä. Tämänpäiväinen ohjelma sopi todellakin tuohon aikaan jälki-istunnossa olevia eli heitä joilta koulu loppuu klo.13 ja heitähän ovat ekaluokkalaiset ja eskarilaiset.

    Vai tykkäsikö joku ihan oikeasti?

    Äänestä

  • Matti A is the best kirjoitti:

    Ja nyt se vihdoin tapahtui eli se, ettei YleX:ää tarvitse kuunnella aikavälillä 13-17. Tilalle tulleen "Jälkkärin" meno oli todella haukottavan tylsää ja typerine kilpailuineen jopa lapsellista. Ei edes pientä hymynvirnettä kasvoille tullut, vaikka ennen sai välillä jopa nauraa ääneen ja ainakin viihtyi ihan hyvin ohjelman parissa.

    Ethän sinä voi yhden ekan ohjelman perusteella tuomita. Varmaan saa samanlaisen kuulijakunnan aikanaan kun iltapäivän räkätykset.

    Koko kanava pitäis muuttaa vastaamaan julkisen palvelun periaatteita. nyt sitä voi kuunnella vaan 3 h päivässä uuden musiikin vuorojen aikaan.

    Äänestä

  • ohmw kirjoitti:

    Oikea ikähaarukka pitäisi olla 25-35 vuotiaat!!

    Äänestä

  • ohmw kirjoitti:

    Ethän sinä voi yhden ekan ohjelman perusteella tuomita. Varmaan saa samanlaisen kuulijakunnan aikanaan kun iltapäivän räkätykset.

    Koko kanava pitäis muuttaa vastaamaan julkisen palvelun periaatteita. nyt sitä voi kuunnella vaan 3 h päivässä uuden musiikin vuorojen aikaan.

    Eikö keskustelupalstalla saa sanoa omaa mielipidettään?

    Äänestä

  • Matti A is the best kirjoitti:

    Ja nyt se vihdoin tapahtui eli se, ettei YleX:ää tarvitse kuunnella aikavälillä 13-17. Tilalle tulleen "Jälkkärin" meno oli todella haukottavan tylsää ja typerine kilpailuineen jopa lapsellista. Ei edes pientä hymynvirnettä kasvoille tullut, vaikka ennen sai välillä jopa nauraa ääneen ja ainakin viihtyi ihan hyvin ohjelman parissa.

    Kuinka kaipaankaan Ollia ja Tuomasta joiden iltapäiväshow oli todellinen helmi! Kaipaan Jennyä ja jopa Ainoa ja Timppaa. Viki on ok, mutta kemiat Mäkkärin kanssa ei joko toimi tai sitten ohjelmaidea yksinkertaisesti vain on pystyyn kuollut, yhtä pystyyn kuollut kuin piupaupöy-sanaleikki joka korvasti entisen hauskan kilpailun.

    Kansa äänestää jaloillaan eli ihmettelen jos "jälkkäri" saa samanlaisen kuulijakunnan kuin iltapäivä. Tämänpäiväinen ohjelma sopi todellakin tuohon aikaan jälki-istunnossa olevia eli heitä joilta koulu loppuu klo.13 ja heitähän ovat ekaluokkalaiset ja eskarilaiset.

    Vai tykkäsikö joku ihan oikeasti?

    Suomalainen vasemmisto radio pahoinvointia työpäivään. Radio juontajat voisi lähettää somaliaan niin

    Äänestä

Kyllä ylex:n suurin virhe on punavihreä ylex tänään osio. Tosin en tiedä ovatko tulleet jo järkiinsä ja lopettaneet tämän greenpeacen propagandatorven.

Äänestä
  • EI PERKELE,SUOMIPOPIN AAMULYPSY OLI VIEL KYMMENEN VUOTTA SITTEN MINUN SUOSIKKINI.NYT MAKSAJAN ÄÄNI KUULUU LIIKAA,JUONTAJISTA ON TULLUT PATAMUSTIA PORVAREITA.ITSELLÄ KUN HYVIN PYYHKII...OSTETTUJA.

    Äänestä

Ainoat, joilla kemiat toimivat ovat nämä aamujuontajat. Harmi vaan, eetä heilläkin on ikää kohta se 35, joten kuinkahan kauan siellä teiniradiossa voi vielä olla äänessä? Peltsihän lähti vähän yli kolmekymppisenä.

Äänestä
  • Mitä Cristal tekee kanavalla? On jo 40 !

    Äänestä

  • koska on hintti.

    Äänestä

  • Kiva tietää, vielä jos voisit kertoa että mistä tiedät että Cristal on hintti. En väitä ettei olisi enkä väitä etteikö voisi olla.

    Luulisi Ylen budjetilla saavan parempaa radiota aikaiseksi. Radio Suomikin on suurimmaksi osaksi hirveää kuunneltavaa. Siellä taas jauhetaan itsestäänselvyyksiä, soittolista toistaa erittäin pahasti itseään.

    Ylex pärjää noin hyvin ainoastaan, koska takana on isobudjetti (vara pyörittää ilman mainoksia) ja kokomaan kattava kuuluvuus. Ei rätise eikä pätki.

    Oi niitä aikoja kun vielä Ylex oli suhteessa muihin hyvä kanava. Eli juurikin niitä Ylex:n ehkä noin ekaa 5 vuotta. Lopulta sitten alkoi se hyvien juontajien poismarssi ja musiikkilinja meni entistä huonommaksi. Samaan aikaan NRJ:n musa tarjonta oli parantunut ja vaihdoin YLEX:n NRJ:hin , josta on jo useita vuosia. Siitä hyvästä NRJ:n soittolistastakaan ei ole enää oikeastaan jäljellä kuin rippeet. Kiitos nykytekniikan eipä tarvitse paljoa radiota kuunnella. Kuuntelisin kyllä jos kanavilta tulisi monipuolisempaa musiikkia eikä samantyylistä jumputusta tai sitten samoja vanhoja uudestaan ja uudestaan. Joskus saatan kuunnella jotain hyvää ohjelmaa jos satun siihen aikaan olemaan sopivassa paikassa, jossa radiota voi kuunnella.

    Radio Mafiakin oli ihan jees mitä sitä omassa nuoruudessani tuli 90 loppupuolella kuunneltua.

    Suomalaisten radioiden soittolistat ovat toinen toistaan järkyttävämpää kuunneltavaa. Toki toisinaan tulee joiltain kanavilta hyvääkin musiikkia. Soittolistattomat kanavatkaan eivät ratkaise tätä ongelmaa.

    Äänestä

  • Suomalainenradioisdead kirjoitti:

    Kiva tietää, vielä jos voisit kertoa että mistä tiedät että Cristal on hintti. En väitä ettei olisi enkä väitä etteikö voisi olla.

    Tiedä sitten kultaako aika muistot, mutta kyllähän YleX alkuvuosina oli parempi. Iltaisin omaa ohjelmaakin oli puolilleöin ja musiikin erikoisohjelmissa oli mukana mm. tiistain tanssi-ilta ja metalliliitto sekä oma räp-musiikin viikkomakasiininsa. Mafian aikana tietenkin oli laajemmin tarjontaa näissäkin. Nythän illoissa on arkisin vain encore-uusintaa ja Yle Puhetta 22 jälkeen.

    Vaikka Yle saakin paljon verotuloja, niin välttämättä esim. YleX:n budjetti ei ole kovin kummoinen - tai ainakaan lopputulos ei siltä vaikuta.

    Verorahoja menee johtajien isoihin palkkoihin sekä tietenkin turhan paljon myös ruotsinkieliselle puolelle (yksi radiokanava riittäisi ruotsiksi pienelle 300 000 vähemmistölle, josta suurin osa osaa suomea täydellisesti tai kohtalaisesti).

    Äänestä

  • Suomalainenradioisdead kirjoitti:

    Kiva tietää, vielä jos voisit kertoa että mistä tiedät että Cristal on hintti. En väitä ettei olisi enkä väitä etteikö voisi olla.

    Luulisi Ylen budjetilla saavan parempaa radiota aikaiseksi. Radio Suomikin on suurimmaksi osaksi hirveää kuunneltavaa. Siellä taas jauhetaan itsestäänselvyyksiä, soittolista toistaa erittäin pahasti itseään.

    Ylex pärjää noin hyvin ainoastaan, koska takana on isobudjetti (vara pyörittää ilman mainoksia) ja kokomaan kattava kuuluvuus. Ei rätise eikä pätki.

    Oi niitä aikoja kun vielä Ylex oli suhteessa muihin hyvä kanava. Eli juurikin niitä Ylex:n ehkä noin ekaa 5 vuotta. Lopulta sitten alkoi se hyvien juontajien poismarssi ja musiikkilinja meni entistä huonommaksi. Samaan aikaan NRJ:n musa tarjonta oli parantunut ja vaihdoin YLEX:n NRJ:hin , josta on jo useita vuosia. Siitä hyvästä NRJ:n soittolistastakaan ei ole enää oikeastaan jäljellä kuin rippeet. Kiitos nykytekniikan eipä tarvitse paljoa radiota kuunnella. Kuuntelisin kyllä jos kanavilta tulisi monipuolisempaa musiikkia eikä samantyylistä jumputusta tai sitten samoja vanhoja uudestaan ja uudestaan. Joskus saatan kuunnella jotain hyvää ohjelmaa jos satun siihen aikaan olemaan sopivassa paikassa, jossa radiota voi kuunnella.

    Radio Mafiakin oli ihan jees mitä sitä omassa nuoruudessani tuli 90 loppupuolella kuunneltua.

    Suomalaisten radioiden soittolistat ovat toinen toistaan järkyttävämpää kuunneltavaa. Toki toisinaan tulee joiltain kanavilta hyvääkin musiikkia. Soittolistattomat kanavatkaan eivät ratkaise tätä ongelmaa.

    "Kiva tietää, vielä jos voisit kertoa että mistä tiedät että Cristal on hintti. "

    yleisessä tiedossa.

    "Kuuntelisin kyllä jos kanavilta tulisi monipuolisempaa musiikkia eikä samantyylistä jumputusta tai sitten samoja vanhoja uudestaan ja uudestaan."

    ylex on aina soittanu pinnalla olevaa hittimusaa. nykyään se vaan on paskaa, niin ei siltä tässäkään voi välttyä.

    ylex on julkisen palvelun nuorisokanavan irvikuva. 12 tuntia toimitettua musaohjelmaa viikossa, muu samaa soittolistapaskaa ne orionin jumputukset ja airaksinen pari tuntia lisää.

    Äänestä

Itse kuuntelen interrnet radiota ja voin paremmin. Kun kuuntelin parin vuoden tauon jälkeen niin samaa paskaa kun kymmenenvuotta sitten. Sekä ei tarvi kuunella suomirockia eikä räppäreiden narsistisia tuntemuksia. Suvakkien vainoamisista ei apatisia jorinoita. Häiriintyneitä sanotuksia. Ei Suomiiskelmää. Asiat voisi olla pahemmin voisin olla Jari Tervo. Löysin luuristani haitta ohjelman yle arenan. Suosittelen internetradiota.

Äänestä

Kyseessä on käsittämättömän sairas kanava. Kaikki toimittajat omaavat täysin epärealistisen maailmakuvan. Säälin heitä ja heidän kuuntelijoitaan. Mikään ei ole niin sairasta, kuin väittää omia fetissejään taivaan totuutena. Heillä on myös uskomattoman naivistinen irvikuva maailmasta. Betonibunkkerissa kasvaminen ja liimanhaistelu ei näyttävästi sovi kaikille.

Pitäisivät turpansa kiinni ja sillä hyvä

Äänestä

Landepaukkuradio. Ei tarvitse kuunnella onneksi.

Äänestä

.

"Kuunnella kouluruotsilla selostusta siitä että karhu on Porissa"

.

Äänestä

Ainoa syy on kuunnella ja todeta kuinka "fiksusti" Ylen käyttää valtiolta ja meiltä kansalaisilta saamaansa rahoitusta.

Äänestä

Miksi halausin kuunnella YLEX:ää joka soittaa kapeasti uutuksia ja vanhoista soittoon kelpuutetaan vain kappaleita, jotka kanavan historiassa ovat päätyneet soittoliatalle asti.

Äänestä

Jos kanavien yksipuolisuutta musiikissa kritisoi niin YLE mahtailee meillä on kymmeniä tunteja musiikin erikoisohjelmia. ENTÄ SITTEN. Ei se ole monipuolisuuden tae kun ohjelmista toiseen ja samoissa ohjelmissakin soi useaan kertaan samat biisit.

Äänestä

LIBERAALIT 2023!

Äänestä

Ei niitä ole enää ollut vuosiin.

Äänestä

Radiomafiaa kuuntelin niin monesta hyvästä syystä etten enää kaikkea edes muista. Sitä kuuntelin aina. Paljon hyviä muistoja ohjelmista ja juontajista. Radiomafian kanavatunnaritkin olivat niin hienoja. Tilalle tullut YleX on ihan surkea radio. Peltsiä ja Juusoa kuuntelin alkuaikoina mutta siihen se jäi. Ei yhtään hyvää syytä kuunnella ylex:ää.

Äänestä
  • Koska kasvoit vanhaksi. Musiikkimakusikin muuttui iän myötä huonommaksi. Nyt kelpaavat vain itkuvirret ja mollivireinen humppa. Ennen asiat olivat paremmin. Nykyaika ahdistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Koska kasvoit vanhaksi. Musiikkimakusikin muuttui iän myötä huonommaksi. Nyt kelpaavat vain itkuvirret ja mollivireinen humppa. Ennen asiat olivat paremmin. Nykyaika ahdistaa.

    Pookiukko?

    Ei musiikki vaan ohjelmien katoaminen ja kanavan muuttuminen halvalla tehdyksi lähetysvirta mössöksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Koska kasvoit vanhaksi. Musiikkimakusikin muuttui iän myötä huonommaksi. Nyt kelpaavat vain itkuvirret ja mollivireinen humppa. Ennen asiat olivat paremmin. Nykyaika ahdistaa.

    Kenenkään musiikkimaku ei muutu iän myötä. Ei ikä musiikkimakua muuta miksikään. Se on fakta joka on tosiasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Kenenkään musiikkimaku ei muutu iän myötä. Ei ikä musiikkimakua muuta miksikään. Se on fakta joka on tosiasia.

    Omani ei ole muuttunut vaan pelkästään musiikkimakuni on laajentunut. Ihan saman tyylistä kuuntelen edelleen kuin vaikkapa 23v sitten.

    Se mikä on muuttunut, on YLEx tarjonta musiikissa ja ohjelmissa. Eikä olla pysytty mukana siinä tosiasiassa että ei eletä enää 2001 vuotta vaan 2024. Ennen soi musiikkia monipuolisemmin vaikka luulisi streemausaikakaudella olevan toisin, kun kaikenmaailman musiikkiin pääsee käsiksi todella helposti.

    Äänestä

10 hyvää ylen laatu tv ohjelmaa.

1.? ei tuu mieleen
2.? ei tuu mieleen
3.? en muista
4.? en tiedä
5.? mikä olisi
6.? pitäis veikata
7.? ei ole mitään
8.? mikä se ehkä olisi
9.? joo paskaa lisää.
10.

Äänestä
  • Perjantai
    Modernit miehet
    Sohvaperunat
    bbc:n laatusarjat = kymmeniä vuodessa
    Luottomies
    siskon peti
    ms romatic
    Kulttuuricocktail
    Kovan viikon uutiset
    Finlands historia

    Äänestä

Onneksi kaupallisella puolella pari kanavaa tarjoaa uutta monipuolisesti. Tai toinenhan ei virallisesti ole kaupallinen joa ei mainonsia myy, mutta siis ei YLEn kanavia.

Joskus vielä YLExkin oli jotain.

Äänestä

2. Vastinetta verorahoille. Hyvää vai huonoa vastinetta? Se on makuasia.

Äänestä

on helppo yhtyä näihin kollegan mielipiteisiin, Pasin kanavavalikoima on suurempi kuin valtion.

Äänestä

Tänäpäivänä kyllä huomaa ketkä nuorisosta ovat aktiivisia YLEX kuuntelijoita. Poikkeuksetta ajatustavaltaan vihervasemmistolaisia. Osalle täysin luontaista, toisille aivopesun tulosta kun jatkuvasti YLEX pauhaa tiettyjä näkemyksiä korviesi kautta aivoille.

Älä annan muiden sanella puolestasi, mitä sinun tulee ajatella ja olla mieltä, vaan ajattele itse.ja muodosta omat mielipiteet.

Äänestä
  • Persujen ajama rasismiko sitten on parempaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Persujen ajama rasismiko sitten on parempaa?

    Et sitten muuta kuin propagandaa keksinyt kommentoida faktalliseem kanavasta tehtyy huomioon.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Et sitten muuta kuin propagandaa keksinyt kommentoida faktalliseem kanavasta tehtyy huomioon.

    Pääkaupunkiseudulla systemaattinen maahanmuuttajien asunnon saamisen vaikeuttaminen ei ole pelkästään fakta vaan myös rankemman luokan ihmisoikeusrikkomus. Ja tämä vain yhtenä esimerkkinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Pääkaupunkiseudulla systemaattinen maahanmuuttajien asunnon saamisen vaikeuttaminen ei ole pelkästään fakta vaan myös rankemman luokan ihmisoikeusrikkomus. Ja tämä vain yhtenä esimerkkinä.

    Millä tavalla maahanmuuttajien asunnon saamista systemaattisesti vaikeutetaan?

    Äänestä

Dei höppää ja rajoitetaan sanomisia.

Äänestä
  • Kuten Reporadiossa yleensäkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Minäpä kerron kirjoitti:

Tässä sinulle 5 hyvää syytä miksi sinun kannattaisi kuunnella Ylex radiokanavaa muiden sijasta.

5 hyvää syytä:

1. Valitettavasti en keksi edes sitä yhtä hyvää syytä. Miksi keksisin vielä neljä lisää?
2.
3.
4.
5.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu