Minulla alkoi noin puolitoista vuotta sitten paniikkikohtaukset jotka tulevat aina muiden seurassa syödessä. Olen huomannut ettei paniikki johdu ruuasta vaan seurassa syömisestä. Asun äitini luona jossa emme ikinä syö pöydän ääressä ja silloin ei tule paniikkia mutta kun menen isälleni jossa syödään pöydän ääressä minuun iskee aina paniikki ja en voi syödä kunnolla ja paljoa. Isäni ei tiedä tästä mutta olen kertonut asiasta hänen naisystävälleen. Myös julkisilla paikoilla syöminen ei tule kysymykseenkään. Tietäisikö joku mitään ns. kotikonsteja kun paniikki yllättää tai sen ehkäisemiseen.
paniikki ruokapöydässä
Paniikkityttö
63835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Heippa. Mulla on jotain paniikkihäiriön, kohtauksittaisen ahdistuksen tms tapasta juttua diagnosoitu. Se alko iltaisin tulleilla pahoilla paniikkikohtauksilla, jatku siitä sit kaupoissa yms tulleisiin. Puolitoista vuotta sitten myös koulun ja lastenkodin ruokalassa alko tulla tosi kamala olo, lopulta paniikkikohtauksia. Ja jopa perheen kanssa syödessä ahdisti suunnattomasti ja meinasin pyörtyä. Välttelin niitä viimeseen asti pitkän aikaa.
Eniten mua siinä syömisjutussa ahdisti se, että siitä pöydästä voi poistua vasta kun on syöny lautasensa loppuun. Ja koska oon aika hidas syömään (mulla on ollu jotain nielemishäiriöö pienempänä, psyykkistä sekin kuulemma) siinä saattaa joskus kestää. Se on kamala tunne ku rupee ahdistaan ja lautasella on vielä puoliannosta jäljellä. Ei siitä voi huomiota herättämättä poistua.
Älä ainakaan rupee vältteleen noita tilanteita, se ei auta yhtään. Ja toinen asia, koita olla jännittämättä niitä tilanteita etukäteen. Ajattele jotain ihan muuta, tee jotain mukavaa ennen sitä ruokailuhetke ja koita sit siinä mielentilassa mennä sinne. Ja koita keksiä että mikä/miks sua siinä ruokailutilanteessa ahdistaa, onko se pelkästään se ihmisten seurassa oleminen, jännittääks sua että esim ruokaa putoo sun lautaselta tms epäonnistuminen..? Ja mitä se naisystävä sano sulle kun kerroit sille?
Minä aloin saamaan paniikkikohtauksia koulun ruokalassa lukion tokaluokalla noin neljä vuotta sitten ja siitä lähtien paniikki on iskenyt lähestulkoon joka kerta. Tosi inhottavaa varsinkin kun kädet tärisee ja sitten syöminen on hyvin hankalaa ja olo vaan pahenee kun pelkää että joku huomaa! Pelottaa että tiputtelee ruokaa tai että ei pysty nielemään sitä, siis että ei pysty hallitsemaan itseään. Juominen tuntuu ihan mahdotttomuudelta.
Ja juuri se kun siitä tilanteesta ei oikein voi lähteä huomiota herättämättä. Tämä paniikki keskittyy siis pääasiassa koulun ruokalaan.
Aika hassu juttu kun ennen pystyin syömään ilman että oli tietoakaan että tämmöinen juttu on edes olemassa. Aiemmin paniikki iski mm. esiintymistilanteissa mutta sen jälkeen kun tämä ruokalakammo tuli niin esiintyminen puolestaan helpottui!
Viime vuonna aloitin opiskelut yliopistossa ja sama vaan jatkui edelleen. Kävin juttelemassa psykologille asiasta ja sain sitten beetasalpaajia otettavaksi ennen ruokalaan menoa. Ja kyllähän ne ovat auttaneetkin koska käsien tärinä estyy ja sitten muutenkin olo rauhoittuu. Jätin kuitenkin opinnot silloin kesken eli ruokalassa syömiset jäi siihen.
Nyt jatkan opiskeluja ja olen yrittänyt käydä syömässä ruokalassa joka päivä yleensä beetasalpaajan turvin. Joskus kyllä saattaa olla sellainen olo että pärjää ilmankin, varsinkin jos on esim. liikkunut reippaasti ennen tilannetta. Sehän se tärkeää onkin että ei ala vältellä pelkäämäänsä tilannetta. Ja tavoitteena on että lopulta pystyisin syömään ilman salpaajan apua. Kunhan saan tarpeeksi monta kertaa hyvän kokemuksen ruokailutilanteesta niin eiköhän nuo aivot sitten ala uskomaan että ei siellä mitään kauheaa tapahdu!
Pitääkin tästä lähteä taas treenaamaan syömistä ruokalassa :)
En tiedä että lukeekohan tätä kukaan enää mutta tuntui mukavalta kun sai kirjoittaa asiasta!
http://www.paniikkihairio.com/
kuulostaa niin tutulta nämä yllämainitu tarinat . Itselläni alkoi kanssa nimenomaan kouluruokailussa nämä tarkkailut , että huomaako muut ja ihminen jos ei kuuntele eikä hoida itseään , niin on mestari kehittelemään tälläistä " luulosairautt" seuraavalle leveleille . Itselläni tämä lähti leviämään sitten joka paikkaan kouluruokailusta, oikeastaan ainoa paikka missä tätä ei miettiny oli vanhempien luona tutussa ympäristössä ja tuttujen ihmisten kesken , siitä tajusin että aivan korvien välistä on tämä homma kiinni ,muutaman kerran vuosien varrella ollut koviakin tilanteita ja on pitänyt jopa juosta pois ruokalasta jne.. itselläni ensinmäisiä jippoja mitkä tepsi tähän oli myöntää tämä itsellen eikä tapella sitä vastaan ,toinen mikä autto niin ruuan nielemistä helpotti kovasti kun oli paljon juotavaa lähellä , lähes siis joka suupalalla.Kannattaa ottaa iisisti ja laittaa muitakin asioita elämässä kuntoon , mielestäni ainakin omalla kohdalla tämä , oli jo aika loppuun palaneen ihmisen oireita , että "rentoudu nyt hyvä mies ja rupea ajattelemaan itseäsi . isoissa kinkereissä muutama olut alla on myös auttanut kummasti illan viettoa , sitten kun itse taisteli tämän kanssa sellainen 10 vuotta niin elämä muuttuu tulee muita murheita ja huolia ja kun siihen ei nimen omaan enää keskity , mutta on kuitenkin lempeä sitä tunnetta kohtaan jos meinaa paniikki iskeä niin ajattelee vaan että mikä on pahinta mitä tässä voi käydä , ja ennen kaikkea kuuntelee muita ruokapöydässä mitä heillä on oikeasti asiaa , ja on aktiivinen keskuteluissa niin kappas pikkuju hiljaa itseluottamus kasvaa tuleee hyvä fiilis ja pikku hiljaa moninen moninen toistojen jälkeen se rupeaa helpottamaan .
Minulla kanssa sama ongelma. Olen nainen 23.v. Ongelma ollut jo useamman vuoden, ehkä 5vuotta kun huomasin ensimmäisen kerran, että jahas tästä kehkeytyy ongelma. Stressaavat elämäntilanteet pahentaa tätä ! huolehdi siis hyvinvoinnistasi joka tasolla, opettele rentoutumaan. Ja itse huomannut, että menee vaan noihin tilanteisiin ! kohtaa pelko, mutta pienin askelin, älä yritä kerralla liikaa.. yrittää miettiä rauhoittavia asioita "rauhallisesti vain, kyllä tämä tästä" ja kun huomaa, että muutkin keskittyy omaan juttuunsa, syömiseensä, ei heitä välttämättä kiinnosta miksi nyt jätit vaikka ruokaa tms. ja semmonen kivoista aiheista juttelu samaan aikaan kun syö, niin se menee siinä kuin itsestään. Ymmärrän kyllä ongelmasi varsin hyvin, lääkityskin saattaa helpottaa. Mutta ennen kaikkea, eteni pienin askelin ja takapakkejakin voi tulla mutta älä lannistu niistä.. jep, ja just tuo että mistäs tietää kuinka paljon niitä muitakin saattaa jännittää tms. ongelman kans ei oo yksin vaikka se tuntuukin ylitsepääsemättömältä ja että sen kanssa on yksin.. myönnä itselles, ettet oo täydellinen niinku ei kukaan..nyt on tämmöinen ongelma mutta se helpottuu kyllä.. luota itsees ja opettele tosiaan rentoutumaan! kun oppii itsensä ja "oikkunsa" tunteen niin elämä helpottaa :) tsemppiä, ja toivottavasti oli apua vaikka aika hätäisesti kirjoitin.. :)
Yksi konsti on, että salaa lasket vaikka lautoja seinällä. kaupassa voit mennä vaikka hyllyjen väliin ja katselet tavaroita ja tutkit niiden kirjoituksia.