Vanhat päivitykset

Onko windowsin tuen loppumisen jälkeen KAIKKI päivitykset sisällytetty viimesimpään service pakkiin jonka voi ladata microsoftin sivuilta?

Esim. kun nyt asennan Windows 2000 ja lataan siihen SP4 niin tuleeko mukana myös SP4 julkistamisen jälkeen julkaistut päivitykset vai jäänkö niistä paitsi. Niitähän ei enään mistää ladattua saa, windows updatesta tai automaattisilla päivityksillä.

Minulla on Windows xp koneiden lisäksi suuri määrä käytössä vielä Windows 2000 koneita, nyt on viimeisimmän parin vuoden sisään jäänyt pois käytöstä Windows NT4 koneet suurimmalta osin koska rauta on nykypäivään liian hidasta.

Niissähän kaikki päivitykset jo on aikoinaan tullut mutta jos asennan uudelleen Windows 2000 niin saanko kaiken viimeisimmässä service packissa eli ihan viimeiseen päivään asti päivitykset.
11299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei ole. SP päivityksen jälkeiset päivitykset pitää asentaa erikseen Windows updaten kautta. Windows 2000 tuki on jo päättynyt eli sitä ei kannata pitää enää netissä. Päivitykset saa toki asennettua siihen.

Äänestä
  • Jaa-a, kyllä mulla vaan on Windows 2000 hyvin mennyt vielä nettiin ja kaikki. Palomuuri ja virusturva on kunnossa ja kaikki päivitykset asennettuna, Firefox 12 käytössä selaimena.

    Juuri skannasin virukset Avastilla ja yhtään ei ollut. Eihän Windows itsestään reikiinny lisää, niin mikäli siinä alkaa olla jo reiät paikattu niin mitä tuen loppuminen enään haittaa?

    Ja vanhempiin versioihin kuten Windows 2000 ei varmaan enään hirveästi kukaan tee viruksia, vanhat virukset pyörii tietysti mutta niihinhän on aikoinaan tehty päivitykset ja korjattu reiät.

    Saahan nähdä vuoden päästä kun XPn tuki loppuu että millainen viruspesä siitä sitten tulee, siihen voi olla enemmänkin intoa sitten tehdä kuin w2k.

    Äänestä

  • win2000forever kirjoitti:

    Jaa-a, kyllä mulla vaan on Windows 2000 hyvin mennyt vielä nettiin ja kaikki. Palomuuri ja virusturva on kunnossa ja kaikki päivitykset asennettuna, Firefox 12 käytössä selaimena.

    Juuri skannasin virukset Avastilla ja yhtään ei ollut. Eihän Windows itsestään reikiinny lisää, niin mikäli siinä alkaa olla jo reiät paikattu niin mitä tuen loppuminen enään haittaa?

    Ja vanhempiin versioihin kuten Windows 2000 ei varmaan enään hirveästi kukaan tee viruksia, vanhat virukset pyörii tietysti mutta niihinhän on aikoinaan tehty päivitykset ja korjattu reiät.

    Saahan nähdä vuoden päästä kun XPn tuki loppuu että millainen viruspesä siitä sitten tulee, siihen voi olla enemmänkin intoa sitten tehdä kuin w2k.

    Eipä ne virustorjunta ohjelmat löydäkään hyökkääjiä. XP on tällähetkellä ns "tulilinjalla". Sen tuki loppuu tosiaan ensivuonna ja uskon että moni käyttää sitä senkin jälkeen eli tietoturvaongelmia alkaa tulemaan siihen enemmän. Mutta vanhempiin Windows versioihin ei niinkään koska niiden käyttäjämäärä on hyvin pieni.

    Äänestä

  • vapunen kirjoitti:

    miten sen sitten huomaa jos koneeseen on hyökätty, eikö muka toimiva palomuuri tai osoitteenmuunnos estä moisten hyökkäysten sisäänpääsyä?

    jos kerta ei ole viruksesta kyse niin mistä hyökkäyksen huomaa tai mitä haittaa siitä edes on. itse en ole koskaan huomannut sellaista vaikka välillä ollut windowssit vanhentuneena esim. xp service pack 3 oli pitkään asentamatta eikä päivityksiä tullut.

    Äänestä

  • tietämättänikö kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoturva-aukko

    Ja tässä esimerkki Javasta: http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/teknologia/vaarallinen_turva_aukko_taas_javassa_ei_korjausta

    Ja IE selaimesta ( Jo korjattu mutta silti)

    http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2012/09/18/internet_explorerissa_vakava_turva-aukko_--_kayta_muita_selaimia

    Eli tuollaisia tietoturva aukot voi aiheuttaa. Osaa ei edes välttämättä huomaa.

    Äänestä

  • vapunen kirjoitti:

    Windowsistakin kannattaa administrator tunnukselle asettaa kunnollinen salasana ja käyttää perustunnuksia varsinaiseen käyttöön niin se estää jo paljon virusten ym. tuhoja kun mitään ei pääse asentamaan tai järjestelmätiedostoja niin paljon muuttelemaan.

    Sitten vielä kunnollinen virusohjelma joka havaitsee moiset yritykset niin aika turvassa siinä voi olla.

    Äänestä

  • windows security kirjoitti:

    Mutta ei edelleenkään tietoturva aukoilta. Nimittäin ei MS turhaan julkaise päivityksiä...

    Äänestä

  • vapunen kirjoitti:

    Mutta ei edelleenkään tietoturva aukoilta. Nimittäin ei MS turhaan julkaise päivityksiä...

    Miten niitä reikiä voi olla niin loputtomasti, eikö 10 vuoden päivittäminen vielä riitä täyttämään suurinta osaa?

    En ymmärrä että miten yhtäkkiä joku hyökkää WINDOWS tietoturva-aukkoon, joka on windowsissa itsessään, ilman että käyttäjä lataa ja suorittaa jotain haittaohjelmia, viruksia tms.?

    Selaimen, Javan ym. tietoturva-aukot asia erikseen koska silloin voi esimerkiksi nettisivuilla olla haitallista koodia ja sitä kautta päästä sisään. Mutta että suoraan itse Windowsiin hyökättäisiin?

    Miten se tapahtuu, riittääkö että kone on verkossa ilman että sillä tehdään mitään. Että on vaan päällä ja internet-yhteys olemassa ja sieltä sitten hyökkäys tulee. Entä jos ollaan palomuurin ja NATin takana, eihän silloin voi mitään tulla?

    Tai jos selaimen ja liitännäisten tietoturva on kunnossa niin ettei sieltä pitäisi päästä tulemaan mitään sisään niin miten windows-tietoturva-aukon hyödyntäminen tapahtuu vaikka kone olisikin nettikäytössä?

    Yksi Win 2000 kone jossa ei ole edes kaikkia päivityksiä kuin vain SP4 niin on "tuotannonohjauskäytössä" ja verkossa josta on pääsy myös internettiin. Avast antivirus 4.8 on asennettu ja se päivittää itseään mutta muuta nettiliikennettä tuskin on.

    Kone on "kauhun tasapaino" kun alkaa kaikilla komponenteilla olla jo toistakymmentä vuotta jatkuvaa palvelemista takana, kiintolevykin taitaa olla jo vähää vaille 20 vuotias. Niin se vaan pyörii edelleen, koskea ei kannata.

    Eventlogkin on täynnä erroreita toimialueen ohjauspalvelimen puuttumisesta ym... niitä alkoi tulemaan kun päivitin palvelimen server 2000 -> server 2003 (vain yksi palvelin) eikä konetta ole bootattu sen jälkeen. Homma toimii niin miksi vaivautua boottaamaan.

    Miten esimerkiksi tähän koneeseen pystyisi hyökkäämään?

    Windowsista kuten muistakin ohjelmista löytyy aika ajoin tietoturva aukkoja vaikka niissä olisi uusimmat päivitykset. Esimerkiksi Google on jopa palkinnut muutamia hakkereita uusien tietoturva aukkojen löydöstä.

    Tuosta palomuuri hommasta en osaa sen tarkemmin sanoa. Moni on kertonut että nekään ei auta näihin tietoturva aukko ongelmiin. Ja jos auttaisivat niin silloinhan tietoturva päivityksiä ei tarvitsisi koskaan asentaa Windowsiin ja muihin käytti käsiin.

    Mutta kuten sanottu jos tietyllä käyttiksellä on vähän käyttäjiä niin hakkerit eivät ole niistä pahemmin kiinnostuneita. Esimerkkinä Lixux johon ei ole aktiivisia haittaohjelmia.

    Mielestäni se menee niin että ei ne hyökkäykset voi internetistä omia aikojaan tulla vaan kyllä siinä vaaditaan käyttäjän toimenpiteitä.

    Niinkuin esim. tuo IE: " Haavoittuvuutta voidaan käyttää hyväksi houkuttelemalla käyttäjä sivustolle, joka on rakennettu nimenomaan hyökkäyksen toteuttamiseksi."

    Tai sitten vaikka joku AdobeReader: "Tämän voi tulkita niin, että hyökkäys voidaan toteuttaa lähettämällä sähköpostitse pdf-tiedosto, johon on piilotettu peukaloitua U3D-dataa."

    Eli käyttäjän täytyy itse avata tiedosto tai mennä sivustolle jota kautta hyökkäys tulee ja päästään tietoturva-aukkoon käsiksi. Esimerkiksi voin turvallisesti käyttää tuota Adobe Readeria kunhan en avaa tiedostoa jossa on peukaloitus U3D dataa, tai IEtä kunhan en mene sivustolle josta hyökkäys toteutetaan.

    Ja näihin ei palomuuri auta, mutta eikö se auta siihen ettei netistä "pommiteta" omia aikojaan konetta täyteen tavaraa jos jossain on tietoturva-aukko jota pitkin päästään "sisään"?

    Mutta, Windows 2000 käyttö jatkuu toivottavasti yhtä turvallisesti kuin ennenkin, vielä ei ole virusta tai haittaohjelmaa ollut eikä tietoturva aukoista haittaa, katsotaan milloin tulee ensimmäinen virus.

    Äänestä

Windows 2000 päivittely nykyään on vähän vaikeampaa mutta onnistuu. eli pitää ne ladata, ei ole sp4 valmiina.

ensin täytyy asentaa ie6sp1 jonka saa täältä: ftp://ftp.qut.edu.au/pub/microsoft/internet-explorer/6.0sp1/ie60sp1.exe

sen jälkeen tarvitaan update rollup 1: http://www.microsoft.com/en-us/download/details.aspx?id=18997

sitten vielä oikea sertifikaatit: http://download.windowsupdate.com/msdownload/update/v3-19990518/cabpool/rootsupd_a153023b66d29034420aa227ccc2164cff75229e.exe

Tämän jälkeen pääsee windows updateen päivittämään windowsia. on myös olemassa päivityspaketteja esim. http:///www.windows2000.tk sivulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

10 vuotta myöhässä kirjoitti:

Onko windowsin tuen loppumisen jälkeen KAIKKI päivitykset sisällytetty viimesimpään service pakkiin jonka voi ladata microsoftin sivuilta?

Esim. kun nyt asennan Windows 2000 ja lataan siihen SP4 niin tuleeko mukana myös SP4 julkistamisen jälkeen julkaistut päivitykset vai jäänkö niistä paitsi. Niitähän ei enään mistää ladattua saa, windows updatesta tai automaattisilla päivityksillä.

Minulla on Windows xp koneiden lisäksi suuri määrä käytössä vielä Windows 2000 koneita, nyt on viimeisimmän parin vuoden sisään jäänyt pois käytöstä Windows NT4 koneet suurimmalta osin koska rauta on nykypäivään liian hidasta.

Niissähän kaikki päivitykset jo on aikoinaan tullut mutta jos asennan uudelleen Windows 2000 niin saanko kaiken viimeisimmässä service packissa eli ihan viimeiseen päivään asti päivitykset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu