Vankoilla keskusta-aluiella on lyhyen ajan kuluessa sattunut jo useampiakin kuolemantapauksia. Olisiko varsinkin Keskustapuolueen syytä huolestua tästä valitettavasta kehityksestä ja ryhtyä asian vaativiin toimenpiteisiin.
Mieleeni tulee kaksi konstia. Varminta olisi kieltää sorsanmetsästys kokonaan, mikä jättäisi rauhaa rakastavat sorsat rauhaan. Sorsanmetsästyksen suosion kasvu osui samoihin aikoihin, kun Kalevi Sorsa oli vielä maan päministerinä. Silloin kepuisännät ottivat joukolla haulikot porstuan seiniltä ja lähtivät tappopuuhiin.
Kyllä kepuisännät ovat aina ampua osanneet. Varsinkin Pohjanmaan pojat ovat aina innolla lähteneet ampumaan kaikkea liikkuvaa, jos vaan vähänkin on siihen syytä annettu tai yllytetty. Ilmeisesti nämä kurttuniskat eivät voi mitään tappajanluonnolleen. Joku terestoroni heissä alkaa aina aika ajoin virrata ja se on silloin menoksi.
Keskustapuolue näyttää pahasti laiminlyöneen kannatusalueillaan uimaopetuksen. Ainakaan ampumaan innokkaita ei ole opetettu uimaan. Sen verran moni sorsastaja on nyt ehtinyt hukkua. Toinen konsti olisi siis tehostaa uimaopetusta.
Kun näitä konsteja vertaa, pitäisin kuitenkin sorsastuksen kieltämistä ainakin 10 vuodeksi varmimpana, sillä nyt ampumakunnossa oleva tappajajoukko ei nopeassa ajassa kuitenkaan ehdi uimakuntoon.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskustavastaisen demarin harhaisesta kirjoittelusta. Onhan Mielipuolilato jo merkitty luonnevikaisiin kirjoittajiin, joiden kirjoituksissa ei ole todellista pohjaa vaan perustuu olettamuksiin, valheisiin ja kierouksiin.
No on kohta odotettavissa, että demaripojalta tulee kovat haukut kun totuus suoraan sanotaan.
Mutta todellakin, kyllä demarit osaavat hurmosmaisen säälikirjoittelun.