Olen niin väsyny, etten jaksa kantaa ajatuksiani yksin ja haluan kirjoittaa tästä johonkin.
Olemme miesystäväni kanssa olleet kaukosuhteessa kohta noin vuoden verran.
Tapasimme n.vuosi sitten ja elämme kaukosuhteessa. Miesystävälläni on rankkoja suhteita takana ja lapsuudesta jäänyt traumaattisia kokemuksia ja uskon että se on syönyt hänen itsetuntoaan paljon. Alusta asti hän on piikitellyt muista miehistä ja ollut todella mustasukkainen ja potenut huonoa itsetuntoa. Kuitenkaan se ei ole ollut esteenä suhteemme onnelle, mutta nyt on tapahtunut jotain paljon pahempaa.
Mies painii rahahuolissa ja hänen käytöksensä on alkanut muuttumaan pikkuhiljaa vaan huonompaan suuntaan. Ennen mies tunsi, iloitsi, pyysi anteeksi, arvosti meitä , haaveili ja piti minua hyvänä. Nyt parinkuukauden aikana käytös on muuttunut aivan päälaelleen. Aluksi hän epäili olevansa masentunut , mutta nyt siitä ei ole enää epäilstäkään.
Vaikein juttu on tunteettomuus ja kylmyys joka on alkanut pikkuhiljaa muuttumaan suuremmaksi ja suuremmaksi.
Hän ei enää jaksa soitella, ei halua keskustella henkeviä ja häntä ahdisti näkeminenkin pitkästä aikaa vaikka emme olleet nähnteet kahteen kuukauteen. Hän sanoi että ei pysty näkemään ja että tyrkytän itseän väkisillä hänen luokseen.
Mukaan tuli myös eropuheet ja että vien häneltä voimat koska haluan puhua asioista enkä ymmärrä miksi hän on niin ilkeä ja kylmä. Se mikäi tilanteesta tekee pahemman on, että olen masentuneisuuteen ja paniikkijuttuihin taipuva ja tällähetkellä koen itseni hylätyksi ja todella voimattomaksi. Tiedän että pitäisi ymmärtää, mutta koska olen itsekkin mielenterveysjutuista kärsivä, tarvisin tukea rinnalleni puolisolta.
Mieheni on alkanut puhumaan , ettei oltaisiin erilaisia ja haaveillaan eri asioista vaikka tilanne oli aivan päinvastainen kun rakastuimme ja yhteisiä haaveita ja suunitelmia tulvi vaan.
Voiko siis todella kova masennus saada ihmisen ajattelemaan aivan toisin yhteisistä suunnitelmista vai onko tälläinen yleistä.
Hän myös peruu kokoajan näkemisiä ja sanoo ettei hänestä ole lähtemään ja kuulemma minä ahdistan häntä koska kokoajan syyllistäisin ja tenttaisin asioita.Olen ihan hukassa. En enää osaa olla, en oma itseni , en tyttöystävä, en tukea koska sitä ei oteta vastaan. En mitään. Onko ainut keino tukemisessa ymmärtää ? Entä jos väsyn itsekkin.
Entä miten teillä näkyy kumppanin arjessa ja toiminnassa masentuneisuus/ ahdistus ? Ja minkälaiset ovat omat ajatukset kun on oikein masentunut ?
Kuulen kokoajan ettei päässä liiku yhtään mitään ja hän ei pysty miettimään mitään.
Hän on toivonut yhteydenotoiltamme vaan arkisia asioita ei mitään henkevää. Välillä hyvänä päivänä saatan saada hyvänyön viestin ja hän kertoo että rakastaa. Nyt on taas ollut päiviä kun hän ei edes vastaa mitään hyvänyön viesteihin.
Kokemusta on itsellä myös lievästä masentuneisuudesta, olen tälläkin hetkellä alakuloinen kokoajan, ahdistunut enkä tee paljon asioita, mutta en ole kokenut koskaan masentuneisuuden vievän tunteitani tai ajatuksiani "tyhjään tilaan". Pikemminkin ajattelen ja tunnen liikaa. Siksi on vaikea nytkin hyväksyä , että olen yksin ja ikävöin iloista ja ihanaa rakkauttani takaisin ja voisin kokea muutakin elämässäni kun tyhjyyttä ja odottamista parempaan huomiseen.
Olemme miesystäväni kanssa olleet kaukosuhteessa kohta noin vuoden verran.
Tapasimme n.vuosi sitten ja elämme kaukosuhteessa. Miesystävälläni on rankkoja suhteita takana ja lapsuudesta jäänyt traumaattisia kokemuksia ja uskon että se on syönyt hänen itsetuntoaan paljon. Alusta asti hän on piikitellyt muista miehistä ja ollut todella mustasukkainen ja potenut huonoa itsetuntoa. Kuitenkaan se ei ole ollut esteenä suhteemme onnelle, mutta nyt on tapahtunut jotain paljon pahempaa.
Mies painii rahahuolissa ja hänen käytöksensä on alkanut muuttumaan pikkuhiljaa vaan huonompaan suuntaan. Ennen mies tunsi, iloitsi, pyysi anteeksi, arvosti meitä , haaveili ja piti minua hyvänä. Nyt parinkuukauden aikana käytös on muuttunut aivan päälaelleen. Aluksi hän epäili olevansa masentunut , mutta nyt siitä ei ole enää epäilstäkään.
Vaikein juttu on tunteettomuus ja kylmyys joka on alkanut pikkuhiljaa muuttumaan suuremmaksi ja suuremmaksi.
Hän ei enää jaksa soitella, ei halua keskustella henkeviä ja häntä ahdisti näkeminenkin pitkästä aikaa vaikka emme olleet nähnteet kahteen kuukauteen. Hän sanoi että ei pysty näkemään ja että tyrkytän itseän väkisillä hänen luokseen.
Mukaan tuli myös eropuheet ja että vien häneltä voimat koska haluan puhua asioista enkä ymmärrä miksi hän on niin ilkeä ja kylmä. Se mikäi tilanteesta tekee pahemman on, että olen masentuneisuuteen ja paniikkijuttuihin taipuva ja tällähetkellä koen itseni hylätyksi ja todella voimattomaksi. Tiedän että pitäisi ymmärtää, mutta koska olen itsekkin mielenterveysjutuista kärsivä, tarvisin tukea rinnalleni puolisolta.
Mieheni on alkanut puhumaan , ettei oltaisiin erilaisia ja haaveillaan eri asioista vaikka tilanne oli aivan päinvastainen kun rakastuimme ja yhteisiä haaveita ja suunitelmia tulvi vaan.
Voiko siis todella kova masennus saada ihmisen ajattelemaan aivan toisin yhteisistä suunnitelmista vai onko tälläinen yleistä.
Hän myös peruu kokoajan näkemisiä ja sanoo ettei hänestä ole lähtemään ja kuulemma minä ahdistan häntä koska kokoajan syyllistäisin ja tenttaisin asioita.Olen ihan hukassa. En enää osaa olla, en oma itseni , en tyttöystävä, en tukea koska sitä ei oteta vastaan. En mitään. Onko ainut keino tukemisessa ymmärtää ? Entä jos väsyn itsekkin.
Entä miten teillä näkyy kumppanin arjessa ja toiminnassa masentuneisuus/ ahdistus ? Ja minkälaiset ovat omat ajatukset kun on oikein masentunut ?
Kuulen kokoajan ettei päässä liiku yhtään mitään ja hän ei pysty miettimään mitään.
Hän on toivonut yhteydenotoiltamme vaan arkisia asioita ei mitään henkevää. Välillä hyvänä päivänä saatan saada hyvänyön viestin ja hän kertoo että rakastaa. Nyt on taas ollut päiviä kun hän ei edes vastaa mitään hyvänyön viesteihin.
Kokemusta on itsellä myös lievästä masentuneisuudesta, olen tälläkin hetkellä alakuloinen kokoajan, ahdistunut enkä tee paljon asioita, mutta en ole kokenut koskaan masentuneisuuden vievän tunteitani tai ajatuksiani "tyhjään tilaan". Pikemminkin ajattelen ja tunnen liikaa. Siksi on vaikea nytkin hyväksyä , että olen yksin ja ikävöin iloista ja ihanaa rakkauttani takaisin ja voisin kokea muutakin elämässäni kun tyhjyyttä ja odottamista parempaan huomiseen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sairaus ,siis masennus aiheuttaa kaikkea kuvailemaasi ikävää.Tilanne raskas ja vaikea teidän kummankin kannalta.Olen sitä mieltä,että sinun kannattaisi itsesi vuoksi vaikka laittaa suhde katkolle tai lopettaa kokonaan ennen kuin sairastut itse.
Se mies,johon rakastuit /ihastuit ei todennäköisesti palaa ennalleen piiitkään aikaan.
Hänelle paikallaan lääkitys,terapiaa ja hoitoa sairauteensa.Toiv. osaa apua hakea.Kukaan muu ei puolestaan voi sitä tehdä,vaikka sydän märkänisi tilannettaan seuratessaan.Asetat itsesi suhteessa pysymällä semmoiseen vuoristorataan että oma terveytesi vakavasti vaarassa.Kaukosuhteessa muutenkin omat haasteensa ja kun kaikki yrityksesi keskusteluihin ja tilanteen selvittelyihin aiheuttavat vaan epäsopua ja tapaamisten perumisia,niin suhde kuulostaa tuhoon tuomitulta.
Vaikka kuinka toivot,uskot ja haluat suhteen elpyvän niin se ei yksin auta kun vastapuoli ei pysty sairaudestaan ja elämäntilanteestaan/voinnistaan johtuen samaa.Jos tekstini ja ajatukseni tilanteestasi kuulostavat raakalaismaiselta,pahottelen.Mutta tarvitset kyllä jonkinlaisen havahtumisen tosiseikkojen takia.Sinuakin pitää jonkun ajatella,helliä ja hoivata ja siihen ei kumppanistasi nyt ole.Tee itsellesi palvelus ja ala huolehtia myös omasta hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi.Jaksamista!
Mulla on ollut myös suhde masentuneeseen mieheen ja itselläkin silloin masennusvaihe alkamassa. Olen edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä, jotta anna hyvä ihminen toisen parannella itseään ja keskity itseesi.
Ettei sulle käy kuin mulle ja tälle entiselle miesystävälleni. Kumpikin yritti tuskassa auttaa toistaan ja absurdia, myönnän, jouduttiin molemmat masennuksen takia sairaalaan. Minä masennuin niin pahasti, jotta jouduin suljetulle osastolle.
Osastolla kielsivät tätä miesystävääni tulemasta ensialkuun vierailulle, sanoivat ettei kumpikaan parannuta vaan vedetään toinen toistamme kohti murheen alhoa. Olivat aivan oikeassa. Mä olin niin kovasti yrittänyt tukea ja ymmärtää tätä miesystävääni, etten huomannut omaa ahdinkoani ja tämä pakkoero sai mulla alkuun paranemisen.
Sairaalasta päästyä tavattiin jonkun kerran, mutta homma kuivui kokoon ja lähdettiin tahoillemme. Kirjoituksestas tulee mieleen, jotta olet matkalla kohti syvää masennusta ja sun pitäis nyt keskittyä vain ja ainoastaan itsees. Sä olet nyt sulle se tärkein.
Kiitos vastauksista.
Ja uupuminen on jo tullut itselläni myös. Tänään hän laittoi kokonaan suhteemme poikki ja sanoi ettei pysty antamaan mitään. On vaikea hyväksyä päätös koska hän ei ole oma itsensä. Sen tiedän että minusta ei olisi ollut laittamaan itse välejä poikki koska halusin olla tukena vaikka itse en saanutkaan minkäänlaista tukea.
Peruin aloitettavat työt, en jaksa nähdä ystäviä, ainoa mitä jaksan on lenkillä koiran kanssa..muuten istun kotona yksin ja suren. sertraliinia nostettiin ja toivon että se alkaisi myös tehoamaan pian paremmin.
Öisin saan ahdistuskohtauksia ja tilanteissa missä pitäisi olla "parhaimmillaan" esim uudet tapaamiset tms juhlat. Miten ihmeessä saan elämäniloni ja tarttumisen arkeen takaisin kun olen muutenkin ollut rikki ja hajalla. Ja nyt joudun vielä käsittelemään eron. Aiemmat pitkät suhteeni ovat myös kaatunut välinpitämättömyyteen ja kylmyyteen. Nelivuotinen suhde päättyi aineidentullessa exän elämään. Hän ei tuntenut mitään. edellinen oli työnarkomaani ja narsisti. ja tämä viimeinen masentuu ja menettää tunteensa ja haluaa suhteen sen takia poikki.
. Pakko vain kirjottaa ne koska paha oloni vain tulvii sisältäni..
Lisäyksenä hän sanoi että tämä on loppulista eikä hän näe enää tulevaisuutta yhdessä. Taas uudestaan tämä tuli. Kerran se jo "käsiteltiin" ja hän sanoi näkemisessämme ettei haluakaan eroa.
Voiko ihminen olla niin sekaisin että sanoo asioita vain masennuksen takia. En jaksa tai pysty ajattelemaan että hän ei näkisi meitä enää yhdessä koskaan. en pysty hyväksymään tosiasiaa.
Jos joku vie paikkani ja hän pystyy olemaan oma vanha itsensä ja rakastunut , olen niin katkera. Koska olen tehnyt kaiken hänen eteen. Ollut hyvä ja rakastava (tottakai myös omat heikkoukseni ja kiukuttelut normaalit) huonoina hetkinä Laittanut , lahjoja postissa, pyytänyt anteeksi tilanteissa missä hänen itse olisi oikeasti kuulunut mennä itseensä ja nyt tulen jätetyksi. tämä on palkkioni ...hänen sanontojensa mukaan = suhde vie häneltä viimeisetkin voimat.
Luojalle kiitos sulla on koira, se oikeasti parantaa ihmisen mielialaa, josko et uppoais niin syvälle masennukseen. Kannattaa kiittää sitä joka päivä, kun joudut sen kanssa ulos. Ihan totta, sano sille kiitos.
Mulle jäi sun kirjoituksista semmoinen olo, että olet kovin empaattinen ihminen. Kävi mielessä, että joskus empaattiset ihmiset voi jopa omaksua toisen ihmisen tunnetiloja hyvin voimakkaasti, mä olen sellainen. Ymmärrätkö yhtään mitä tarkoitan? Mä menin aikoinaan vahvasti mukaan tämän masentuneen miesystäväni ahdistukseen ja melkein tunsin hänen tuskansa itsessäni.
Käsitän, että ero tekee pahaa, mutta mulla se, etten enää nähnyt ja kuullut toisen masennusta ja ahdistusta, sai mut keskittymään itseeni ja sain selville omat tunteeni. Mitä mä ajattelen ja miten voin parantaa mun oloa, ei aina sen toisen.
Mulla oli myös mahdollisuus puhua mielenterveyshoitajalle, onko sulla mitään muuta hoitoa kuin lääkkeet? Sä olet nyt varmasti ihan kuin tuuliajolle joutunut, mut sun koira on sun ankkuri. Kuulostaa naurettavalta kenties mut olen tosissani.
Huh. olenpa kirjoittanut lauseet kuin joku ekaluokkalainen. pisteitä ja pilkkuja missä sattuun.
Olen käynyt nyt muutaman kerran yksityisellä ja hän teki erilaisia testejä ja yhden kerran käytiin aika pikaisesti mutta kuitenkin yksityiskohtaisesti elämänkertani läpi jonkakautta hän pääsi vähän sisälle omiin tapahtumiini ja koettelemuksiini. Hän on huomenna laittamassa psykiatriselle poliklinikalle lähetettä jotta voisin alkaa käydä puhumassa vaikka kerran viikossa ammattilaisen kanssa. Toivottavasti saan mahdollisimman pian ajan ja aloitettua. yksityispuolella meinaa olla vähän kallista käydä juttusilla ilman että hakisi vaan lääkkeitä tai diagnooseja.
Ymmärrän mitä tarkoitit tuolla että ottaa toisen tunnetiloja voimakkaasti. En oikeastaan tiedä olenko sellainen empaattinen aina tai usein sillä välillä koen itseni omanpillini mukaan menijäksi , mutta loppujen lopuksi tunnen hyvin suurta omantuntoni on herkkä ja se kyllä muistuttaa liiankin herkästi..Meidän tilanteessa tuntuu että olen menettänyt itsetuntoani paljon..sisäistä minääni toisen takia alistumalla liikaa toisen tahtoon ja valintoihin. Hyväksynyt käytöksen kun käytöksen ja niin hyväksyn nytkin, koska jollaintapaa tiedän mikä hänen sisällään asuu mutta se ei pääse pois. olet oikeassa että menee mukaan ahdistukseen. Ja tunnen samaa. Mietin kokoajan minkälainen olo hänellä on, pärjääkö hän, onko itsetuhoisia ajatuksia ja ihan läsnänä on vaikea antaa olla ja kääntää ajatuksia mihinkään muualle....
voi olla niinkin että jos olisin ollut vahva ja enemmän "oman tien kulkija" olisin jättänyt kaikki taakseni jo kauan sitten ja olisin ihan sinut elämäni kanssa ja toiveikas tulevan suhteen. Mutta kun rakastuin tähän tunsin löytäneeni oikean ihmisen kenen kanssa selviäisin kaikista kuolemaan asti. Pahinta ja huolestuttavinta etten voi hyväksyä eroa , eikä se tunne ole kadonnut vieläkään minnekkään vaikka suhde meni poikki. Nyt ajattelen sen niin että "menetin sen oikean" vaikkakin kärsin paljon olin toiveikas kaikesta mitä edessäpäin olisi ehkä tullut parannuksen jälkeen ja mistä haaveilimme kokoajan.. Perhe , avioliitto, yhteenmuutto, talo. onnellinen perhe , ikuinen rakkaus. :
Keskity hyvä ihminen nyt vain ja ainoastaan itsesi hyvinvointiin.Sitä EI ole ex:n tunnetilojen arvuuttelu matkanpäästä eikä hänen tilanteensa taivastelu.Toiv. terapia mahdollistuu kohdallasi ja 2-3vk:n kuluttua nostettu lääkeannoskin alkaa vaikuttaa.Odottavan aika on aina pitkä ja tuskaisa,sen tiedän.Ehkä voisit vähän hoivata itseäsi kun kukaan muu ei sitä tee...kaikki minkä koet kivaksi ja /tai ilahduttaa sinua on nyt tässä tilanteessa terveellistä.Ole hyvä itsellesi,olet sen ansainnut ! Pieni hemmottelukin olisi paikallaan,älä jauha ex:ää mielessäsi,olet paremman arvoinen vaikket sitä vielä sisäistäkään.Uusi asteittain paremmaksi muuttuva elämä on aluillaan ja vain sinä voit antaa itsellesi siihen mahdollisuuden.Voimia uuteen alkuun ja matkallesi muutenkin !