Olen vanhoillislestadiolainen ateisti.

Kuulun vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen ja muut vanhoillislestadiolaiset pitävät minua uskovaisena, kuten liikkeessämme on tapana sanoa kaikista vanhoillislestadiolaisista. Jos kuuluu johonkin toiseen liikkeeseen, tai uskoo julkisesti eri tavalla, mitä vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, on epäuskoinen tai uskoton. Minuakin pidettäisiin epäuskoisena, jos kertoisin, miten oikeasti ajattelen ja mihin uskon. Olen päättänyt kuitenkin pitää mölyt mahassani. Tunnen, että tähän liikkeeseen on hyvä kuulua, koska satuin tämän uskon piiriin syntymään. En halua lähtee vaatii uudistusta liikkeellemme, enkä ruveta julkisesti kailottamaan, että en usko Jumalaan. Jos näin tekisin, minut hiillostettaisiin ulos ja joutuisin tyhjän päälle.

Joku saattaa kysyä, että mitä mieltä kuulua liikkeeseen, jos ei kykene uskomaan sillä tavalla, mitä liikkeessä opetetaan. Minulla syyt on siinä, että kaikki kaverini ja sisaruksenikin ovat vanhoillislestadiolaisia.
Tässä liikkeessä voi hyvinkin olla mukana, vaikkei Jumalaan uskoisikaan.

Miten menetin uskoni Jumalaan?
En tiedä, mikä sai uskoni kuolemaan. Ehkä se johtui siitä, että kaveriporukassani, kuten ei myöskään kotona liiemmin uskonasioista puhuttu. Seuroissa kyllä kävin ja käyn edelleen, mutta kun ne seurapuheet eivät oikein kosketa minua. Ne kuulostavat vain pelkältä sanan helinältä.
Olin noin 17 vuotias, kun tajusin, että mie en enää usko Jumalaan.
Olen elänyt ateistina jo 14 vuotta, mutta muille vanhoillislestadiolaisille olen yhä "uskovainen". Ja joku toinen voi taas uskoa hyvinkin vahvasti Jumalaan, mutta kun hän ei satu kuulumaan meihin vanhoillislestadiolaisiin, hän taas on "epäuskoinen" tai "uskoton".